Lastensuojelun uudistuminen alkaa rohkeista kokeiluista

Lastensuojelun työn arki on monimutkaista. Perheiden tilanteet ovat yhä monimuotoisempia, ja vanhemmuuden tukemiseen kytkeytyy monia tarpeita, eikä yhtä oikeaa toimintatapaa ole olemassa. Tämä tarkoittaa käytännön työn näkökulmasta sitä, että lastensuojelun työntekijöiden on tärkeää jatkuvasti tarkastella toimintatapoja ja tehdä tarvittavia uudistuksia, jotta työskentelyllä voidaan aidosti vastata asiakkaiden kompleksisiin tarpeisiin. Juuri siksi tarvitsemme rohkeutta kokeilla.

Todelliset innovaatiot eivät kuitenkaan synny tyhjiössä – ne syntyvät kokeilujen kautta. EU-osarahoitteisessa Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeessa teemme kokeiluja ja kannustamme kaikkia mukaan ideoimaan erilaisten kokeilujen toteuttamisen mahdollisuuksia. Rohkeus kokeilla avaa tilaa oivalluksille ja muutoksen mahdollisuudelle. Kokeiluissa ei tarvitse onnistua heti, vaan voidaan tarkastella, mikä toimii ja mikä ei. Juuri erehdysten ja uteliaisuuden kautta innovaatiot alkavat muotoutumaan. Pienetkin arjen kokeilut, kuten kokemusasiantuntijoiden osaamisen hyödyntäminen tai tiimin yhteiset käytännöt vanhempien tukemiseksi, voivat tuoda tarvittavaa muutosta lastensuojeluun kokonaisuutena.

Tutkimustiedon hyödyntäminen kokeiluissa ja käytännön työssä

Liian usein lastensuojelusta tuotettu tutkimustieto jää ainoastaan tiedeyhteisön sisäiseen käyttöön, sillä kiireisessä työn arjessa sosiaalityöntekijät eivät ehdi paneutua tuoreimpiin tutkimustuloksiin. Juuri nyt on kuitenkin tilausta tutkimusperusteisille käytännöille, mutta myös tutkimuksellisen kehittämistoiminnan vahvistamiselle. Erilaisiin kokeiluihin olisikin tärkeää kytkeä tutkimuksellisen tiedon tuottamista. Meneillään oleva lastensuojelulain uudistus, näyttöön perustuvien suositusten laatiminen sosiaalihuoltoon ja myös vahva kansallinen lastensuojelun uudistamisen tahtotila luovat oivan perustan sille, että käytännön ja tutkimuksen vuoropuhelu nousee keskiöön.

Mitä hyötyä voidaan saavuttaa, kun tutkimustietoa tuodaan osaksi kokeiluja sekä lastensuojelun työskentelyä? Tutkimuksen kautta on mahdollisuus arvioida ja suunnata kokeiluja sekä työskentelyä entistä paremmin oikeaan suuntaan. Lisäksi voidaan tuoda esiin lastensuojelun vaikutuksia sekä myös pidemmällä aikavälillä vaikuttavuutta. Tutkimustieto ohjaa suuntaamaan tulevaisuuden kehittämistoimintaa. Kun lastensuojelun työntekijät, kehittäjät ja tutkijat yhdistävät osaamisensa, syntyytilaa sellaisille innovaatioille, jotka juurtuvat arkeen, perustuvat tietoon ja vastaavat perheiden todellisiin tarpeisiin.

Millaisena haluan nähdä tulevaisuuden lastensuojelun? Tulevaisuuden lastensuojelussa toimitaan aidosti monialaisissa tiimeissä, lapset sekä heidän vanhempansa kokevat vahvaa osallisuutta omissa prosesseissaan ja heidän kokemuksiaan työskentelystä hyödynnetään palvelukokonaisuuksien kehittämisessä. Lastensuojelun työskentelyn ja myös kehittämisen taustalla hyödynnetään sekä tutkimustietoa että tietoa vaikuttavista interventioista. Lastensuojelussa toimii pysyvien työntekijöiden rinnalla kehittäjiä ja tutkijoita, jotka työskentelevät käytäntötutkimuksellisella orientaatiolla – havainnoivat, kehittävät ja tuottavat tietoa arjen työstä yhdessä ammattilaisten kanssa, jolloin tutkimus ja käytäntö kietoutuvat toisiinsa aidosti ja vaikuttavasti.

Sanna Tchaplinski, kehittäjä-sosiaalityöntekijä, hankevastaava
Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hanke
Pohjois-Savon hyvinvointialue

Käy katsomassa myös video kokemusasiantuntijuuden hyödyntämisen tuomista mahdollisuuksista: Kokemusasiantuntijan hyödyntäminen asiakastyössä

Lisätietoa hankkeesta: Matkalla riittävään vanhemmuuteen

Asiakaslähtöisyys käytännössä: mitä se oikeasti tarkoittaa?

Hyvinvointialueiden perustamisen myötä asiakaslähtöisyys on noussut esille vahvemmin kuin koskaan. Yhtenäiset asiakaspalautekyselyt mahdollistavat eri hyvinvointialueiden vertaamisen keskenään. Mutta mitä asiakaslähtöisyys oikeastaan tarkoittaa? Miten sen ymmärtävät asiakkaat ja henkilöstö, puhummeko asiakaslähtöisyyden osalta samaa kieltä?

Asiakaslähtöisyys lähtee ajatuksesta, että asiakas on omien palvelujensa keskiössä. Häntä kuunnellaan, hänen kokemustaan arvostetaan ja hänelle annetaan mahdollisuus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. 
Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi: 
•    hoito- ja palvelusuunnitelmien päivitystä yhdessä
•    asiakkaan omien tavoitteiden asettamista 
•    palautteen antamista palvelujen kehittämiseksi

Perinteisesti sosiaali- ja terveyspalvelut on rakennettu organisaation rakenteiden ympärille. Organisaatiolähtöisesti järjestetyt palvelut voivat johtaa asiakkaan näkökulmasta monimutkaisiin palvelupolkuihin. Silloin kuuluisa yhden luukun periaate ei toteudu, vaan asiakas joutuu etsimään asiaansa vastausta useista eri paikoisa. Asiakaslähtöinen hyvinvointialue pyrkii haastamaan tämän ajattelun ja rakentamaan palvelut niin, että ne vastaavat asiakkaan elämäntilanteeseen, ei organisaation jäykkiin rakenteisiin. 

Harvan asiakkaan asia ratkeaa yhden ammattilaisen avulla. Asiakaslähtöisyys näkyy myös moniammatillisessa yhteistyössä, jossa asiakkaan asiaan etsitään ratkaisua usean ammattilaisen avulla niin, että tieto kulkee sujuvasti ja vastuut ovat selkeät. Kun palvelupolku on suunniteltu asiakkaan tarpeiden ympärille, ei hänen itse tarvitse koordinoida hoitoaan vaan hän voi keskittyä omaan elämäntilanteeseensa.  

Yksi hyvinvointialueiden keskeinen tehtävä on käyttää tietoa päätöksenteon ja palvelujen kehittämisen perustana. Asiakaslähtöisyys näkyy myös siinä, että tietoa hyödynnetään asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseksi: mistä syistä palveluihin hakeudutaan, missä syntyy pullonkauloja, miten eri asiakasryhmät kokevat palvelunsa. Tavoitteena ei ole vain tehokkuus, vaan parempi asiakaskokemus ja vaikuttavammat palvelut. 

Viime kädessä asiakaslähtöisyys ei ole vain prosessi, vaan kulttuuri ja tapa tehdä työtä. Se vaatii ammattilaisilta avointa mieltä, kuuntelemisen taitoa, halua ymmärtää asiakkaan elämäntilannetta ja rohkeutta muuttaa toimintaa saadun palautteen perusteella. Ja tämän me voimme tehdä vain yhdessä, asiakkaat ja ammattilaiset. 

Päivi Eskelinen, Palvelualuepäällikkö, asiakkuudet ja laatu

Yksi Pohjois-Savon hyvinvointialueen uudistetun strategian tavoitteista on parantaa palveluiden saatavuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Lue lisää strategiastamme: Strategia ja suunnitelmat - Pohjois-Savo

Kuuluu mulle! – huoleen perustuva yhteydenotto monialaista työtä selkeyttämässä

Huoleen perustuvan yhteydenoton voi tehdä kaikenikäisistä ihmisistä, joiden elämään tarvitaan apua tai tukea ja huoli ihmisestä tai hänen tilanteestaan on herännyt. Viranomaisilla on velvollisuus tehdä ilmoitus, mutta ilmoituksen tekeminen on hyve ja oikeus meille kaikille.

Wörtti - Polkuja yhdenvertaiseen osallisuuteen -hankkeen verkostokartoituksen perusteella todettiin, että useat toimijat hyötyisivät huoleen perustuvan yhteydenoton tietoisuuden lisäämisestä. Hankkeessa tartuttiin toimeen ja tehtiin ohjeistus yhteiseksi työkaluksi helpottamaan yhteydenottoa lastensuojeluun, sosiaalityöhön tai etsivään nuorisotyöhön. Ohjeistus luotiin yhdessä Pohjois-Savon hyvinvointialueen työikäisten sosiaalipalveluiden ja lastensuojelun esihenkilöiden sekä etsivän nuorisotyön henkilökunnan kanssa. Lisäksi mukana oli Itä-Suomen aluehallintovirasto sekä INTO Ry.

Ohjeistuksen lisäksi järjestettiin koulutus Savon ammattiopiston ja opiskeluhuollon henkilöstölle. Koulutukseen osallistui 58 ammattilaista ja kokemukset olivat hyviä. 

-    Ammattilaiset ovat tuoneet esiin, että koulutus lisäsi varmuutta huolen tunnistamiseen ja ilmoituksen tekemiseen. Lisäksi toimintatavat yhtenäistyivät, kun kaikki ymmärtävät ilmoitusvelvollisuuden samalla tavalla ja vältetään tilanteita, joissa vastuu jää epäselväksi, toteavat kouluttajat Tuulia Laitinen ja Heini Lintunen. 

Ammattilainen voi käyttää koulutusmateriaalia työkaluna ilmoituksen teossa, kun opiskelevasta nuoresta ja hänen hyvinvoinnistaan herää huoli. 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen työikäisten sosiaalipalveluiden kokemuksen mukaan huoli-ilmoitusten määrä on noussut. Huoli-ilmoitusten lisääntyvä määrä voi kertoa, että ihmiset pitävät huolta läheisestään. Se voi kertoa myös siitä, että koulutus ja siihen liittyvä materiaali muistuttelevat ammattilaisia huoli-ilmoitusten teosta ja sen käytänteistä, joihin laki velvoittaa. Ilmoitusta ei pidä jättää tekemättä, joskus useampi samasta henkilöstä tehty ilmoitus kertoo sosiaalityöntekijälle paremman kokonaiskuvan tilanteesta.

Pohjois-Savon etsivän nuorisotyön koordinaattori Tiia Pykäläinen toteaa, että Wörtti-hankkeessa tehty kehittämistyö on etsivän nuorisotyön näkökulmasta arvokasta ja huoleen perustuvien yhteydenottojen selkeyttämiselle on valtakunnallinen tarve. Huoleen perustuvan yhteydenoton selkiyttäminen on helpottanut monialaista työtä ja saattaen-vaihtaen työskentelyä eri ammattilaisten välillä. 

Tuulia Laitinen, projektikoordinaattori, PSHVA, tuulia.laitinen(at)pshyvinvointialue.fi 
Heini Lintunen, projektikoordinaattori, Siilinjärven kunta heini.lintunen(at)siilinjarvi.fi 

--

Wörtti – Polkuja yhdenvertaiseen osallisuuteen on EU:n osarahoittama kehittämishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa 16–29-vuotiaiden nuorten osallisuutta, toimintakykyä ja opintoihin kiinnittymistä. Lisäksi hankkeessa tiivistetään ammattilaisten monialaista työskentelyä ja rinnalla kulkevaa työtapaa nuorten kanssa. Hankeaika on 1.4.2024–31.12.2026, ja sen toteuttajina toimivat Pohjois-Savon hyvinvointialue (päätoteuttaja), Kuopion kaupunki, Siilinjärven kunta ja Savon koulutuskuntayhtymä (Sakky). 

Katso lisää: Wörtti - Polkuja yhdenvertaiseen osallisuuteen - Pohjois-Savo

Psykologipäivät vai psykologin päivä

Tässä psykologipäivien antia sulatellessa ja arkeen rantautuessa istahdan pohtimaan sitä miksi olen psykologi ja mitä kaikkea psykologipäivät toivat mieleeni. Heti päivän alussa auringon säteet löysivät tiensä Pohjois-Savoon. Jo se piristi mieltä kivasti.

Muistelen että aikoinaan minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla psykologiksi ja millään en muista mikä oli ensikipinä asiaan. Määrätietoisesti ainoa vaihtoehto mielessä suuntasin kohti pääsykokeita pariinkin kertaan, koska kovin helppoahan ei noin 20 vuotta sitten ollut päästä lukemaan psykologiaa yliopistoon ja taitaapa olla edelleen haastavaa ja kovan punnerruksen takana.

Mutta miksi psykologiksi? Hiukan innosti ihmismielen lisäksi tilastomatematiikan osuus opinnoissa, laaja tehtäväkenttä ehkä mihin sitä sitten voisi sijoittua kun valmistuu. Ihmisten kanssa tehtävä työ ja ehkäpä auttaminen, asioiden selvittely ja ratkaiseminen, ”kanssa kulkijuus” ja tiedonjano siitä miksi me olemme tällaisia kuin olemme ja miksi teemme asioita ja ajattelemme ajatuksia, joita ajattelemme.

Tuossa psykologipäivillä mietin, että edelleenhän nuo asiat innostavat, mutta myös laajempi vaikuttaminen, laajempi yhteiskunnallinen pohdinta siitä, miksi meillä on välillä niin vaikeaa, mitkä rakenteet tätä ehkä tuottavat ja mitkä ilmiöt tai minkä ilmiöiden vähyys tuottaa tuskaa arkeemme. Toisaalta ihana on muistaa, että psykologi on myös terveen kehityksen ammattilainen. Sitä kautta terveyttä vaaliva ja yhteisötason työ on tullut sitä tärkeämmäksi mitä ”vanhemmaksi ja harmaammaksi” psykologiksi sitä muuttuu.

Psykologipäivillä ehkä mieleenpainuvin        tunnekokemus oli kokemus siitä kuin viettäisi psykologin päivää. Työssä ja arjessa on usein tilanteita, jossa joutuu selittämään mitä se psykologi nyt tekee, oliko se sama kuin psykiatri ja antoiko se siis psykoterapiaa. Kutsuttiinko psykologi siis paikalle kun pitää tutkia mikä lapsella on vai sekö se kertoo mitä tehdä ja pistää kuntoon tilanteen jollain mystisellä keinolla, jos nuoren elämä on myllerryksessä.

Tuona päivänä ei tarvinnut kenellekään selittää mitä psykologi tekee. Jokainen sen jo tiesi, katsoi kollegiaalisesti toistaan ja kertoi kuulumisia ja uusia tuulia ja muutoksia mitä psykologikentillä on. Innostuttiin samoista keskusteluista ja samoja asioita oltiin pohdittu tahoillamme eri puolilla suomea. Ja jos jotain niin päivä psykologina sai minut muistamaan miten vahvasti me psykologit olemme vuorovaikutuksen ammattilaisia kun olo joka hetkessä oli tervetullut ja kohtaamiset lämpimiä ja hymyllä varustettuja. 

Olipa kyse mistä tapahtumasta tahansa tai työpaikalla vaan arkisesta hetkestä, olisi tärkeä jokaisen kokea ajoittain hetkiä, joita itse koin tuona päivänä. Näitä hetkiä onneksi työpaikoilla mahdollistuu ja eri kombinaatioina kollegiaalisuus, tiedonjako ja hymylevä kohtaaminen sekä vain yhteisen psykologipään jakaminen tuo vahvistusta siihen miksi opiskelin psykologiksi. 

Kiitos siis kaikille ihanista kohtaamisista psykologipäivillä Helsingissä lokakuun taittuessa marraskuuksi, kiitos inspiroivista keskusteluista ja muisteluista, joissa ”vanhakin” psykologi pääsi muistelemaan oman kotiylipiston arkea ja vertailemaan sitä tämän hetken opiskelijoiden aatoksiin ja toimintaan. Muutamia vanhoja, mutta niin nuorekkaita opiskelukavereitakin kohtasin, joka lämmitti sydäntä. Edelleenkään en kadu valintaani olla psykologi, on hyvä olla psykologi.

Terveisin psykologi Hanna

Kirjoittaja on opiskeluhuollon psykologi ja psykologipalveluiden palveluesihenkilö Hanna Järvinen

Lue myös aiemmat blogit 

• Kamelit kyttyröineen, parasta A-ryhmää
• Haluatko raketilla kuuhun vai kullatun tuolin? 
   

Hyödyt, resurssit ja yhteen hiileen puhaltaminen puhututtivat hoidon jatkuvuuden seminaarissa

Hoidon jatkuvuus Pohjois-Savossa – OTSO-hankkeen päätösseminaari järjestettiin 6.11.2025. Seminaari kokosi joukon huippuasiantuntijoita yhteen keskustelemaan hoidon jatkuvuudesta ja sen tulevaisuudesta Pohjois-Savon hyvinvointialueella ja koko Suomessa. Hoidon jatkuvuudella tarkoitetaan potilaan ja hoitohenkilökunnan välisen suhteen, hoidon järjestämisen sekä hoitoon liittyvän tiedonkulun jatkuvuutta. 

Seminaarin avasi Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelujohtaja Pertti Lipposen katsauksella hoidon jatkuvuuden arvostukseen ja historiaan Pohjois-Savossa. 

Puheenvuoroissa ja yleisön kanssa käydyssä keskustelussa näkyi yhteisiä teemoja, kuten selkeä näyttö hoidon jatkuvuuden tuomista hyödyistä, resurssien tarve ja pitkäaikainen, yhteiseen tavoitteeseen tähtääminen. 

– Hoidon jatkuvuuden edistäminen ei ole pikajuoksumatka vaan maraton, tiivisti seminaarin puheenvuoroja yleislääketieteen ylilääkäri Sonja Soininen.

– Hoidon jatkuvuus pitkällä aikavälillä parantaa saatavuuttakin. Tärkeintä on, että on olemassa ja luotu yhteinen tavoitetila, jota kohti mennään määrätietoisesti.

Tarkemmin yksittäisistä seminaarin puheenvuoroista voit lukea alta.

Puheenvuoroja hoidon jatkuvuuden historiasta tulevaisuuteen 

Aloituspuheenvuoron jälkeen seminaariosallistujat pääsivät sukeltamaan syvemmälle hoidon jatkuvuuden ilmiöön koulutusylilääkäri Nina Tusan ja terveyskeskuslääkäri Ulla Mikkosen puheenvuoron kautta. Kaksikon esityksessä käsiteltiin mm. sitä, mitä on hoidon jatkuvuus, mitkä ovat sen hyödyt ja miten hoidon jatkuvuus on kehittynyt Suomessa. Esitykseen kootut tutkimukset antoivat selkeää näyttöä hoidon jatkuvuuden hyödyistä, kuten paremmasta pitkäaikaissairauksien hoitotasapainosta ja potilastyytyväisyydestä, vähäisemmästä päivystyksen ja sairaalahoidon käytöstä sekä yleislääkäreiden työtyytyväisyydestä. 

Johtamisen ja organisaatiokehittämisen asiantuntuja Hermanni Hyytiälän esitys käsitteli häiriökysyntää, eli tilannetta, jossa asiakas hakeutuu uudelleen palvelujen piiriin, koska hän ei ole aiemmalla yhteydenotolla saanut tarvitsemaansa palvelua tai kenties ollenkaan palvelua. Hoidon jatkuvuus, asiakkaan kokonaisvaltainen huomiointi sekä monialaisuuden ja ammattilaisten osaamisen vahvistaminen nähtiin tärkeinä häiriökysynnän vähentämisen keinoina perusterveydenhuollossa. 

Aamupäivän päätti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ylilääkäri Emil Heinäahon puheenvuoro ammatinharjoittajamallista. Heinäaho esitteli Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella kehitettyä ja testattua mallia, jossa hoidon jatkuvuutta edistetään työparimallin ja kuuden yrittäjäpohjaisesti toimivan omalääkärin kautta. Ammatinharjoittajamallissa lääkärien palkkiomalli perustuu siihen, miten suurta väestöä lääkäri hoiti, mikä väestön ikä oli ja miten korkea hoidon jatkuvuuden SLICC-indeksi oli. Mallista on saatu positiivisia tuloksia, mutta myös avoimia kysymyksiä ja esimerkiksi mallin laajamittaisen käyttöönottoon liittyviä teknisen toteutuksen haasteita riittää. 

Seminaarin iltapäivän avasi ylilääkäri Tapani Hämäläinen Sosiaali- ja terveysministeriöstä. Puheenvuoro käsitteli hoidon jatkuvuuden kansallista kehityssuuntaa ja omalääkäriohjelmaa. Ministeriön omalääkäriohjelma painottaa erityisesti henkilökohtaisen hoitosuhteen jatkuvuuden parantamista perusterveydenhuollossa. Ydinyksikkönä mallissa on omalääkäri-omahoitaja-työpari, ja mallin kehityksen arvellaan jatkuvan seuraavalla hallituskaudella. 

Hämäläisen esityksessä käsiteltiin myös pitkin seminaaria puhuttanutta aihetta, hoidon jatkuvuuden kehittämisen resursseja. RRP-rahoituksen päättyessä vuoteen 2025 on hoidon jatkuvuuden kehittämisen jatkuttava hyvinvointialueiden talouden puitteissa. On arvioitu, että tämä olisi mahdollista kohdentamalla korkeintaan 1 % hyvinvointialueiden budjetista hoidon jatkuvuuden edistämiseen. 

Seuraavaksi OmaTiimi Pohjois-Savossa (OTSO) -hankkeen projektipäällikkö Mari Kiema valotti hankkeen taustoja ja sitä, mitä muutoksen johtaminen vaatii. Yhtenä menestystekijänä hoidon jatkuvuuden edistämiseen Pohjois-Savon hyvinvointialueella hän listasi systeemisyyden ymmärtämisen. Hyvinvointialue on monimutkainen systeemi, jossa on paljon muutoksia, ja hoidon jatkuvuuden edistämiseksi on oleellista ymmärtää näiden muutosten vaikutus oman hankkeen etenemiseen. Muiksi menestystekijöiksi hankkeessa Kiema mainitsi valmentavan työotteen ja monialaisen, professiokeskeisyydestä ”siilojen yli” tähtäävän toiminnan johtamisen. 
 

Pohjois-Savon hoidon jatkuvuus esittelyssä 

Seminaarin lopuksi syvennyttiin OmaTiimi-Pohjois-Savossa (OTSO) -hankkeessa kehitettyihin hoidon jatkuvuuden ratkaisuihin. Projektiasiantuntija Katja Soininen esitteli seminaariyleisölle Pohjois-Savon hyvinvointialueen OmaTiimi-mallin, jossa sote-keskuksen työntekijät muodostavat moniammatillisia omatiimejä, joissa potilaan hoidon tukena on nimetty omalääkäri ja/tai omahoitaja sekä moniammatillinen tiimi. Malli edistää hoitosuhteen jatkuvuutta, hoidon koordinointia sekä tiedon jatkuvuutta yhdessä projektikoordinaattori Päivi Siuron esittelemien digiratkaisujen, kuten terveys- ja hoitosuunnitelman kanssa.  

Hoidon jatkuvuuden osaamista ja OmaTiimi-mallin juurtumista tukee Opetusvastaanotto 2.0 -toimintamalli, jonka pohjalta käynnistettiin Pohjois-Savon hyvinvointialueen opetusvastaanotto Osmo. Syksyllä 2025 toteutettua opetusvastaanoton pilottia sekä tulevaisuuden suunnitelmia esittelivät projektipäällikkö Jutta Kakkinen, projektiasiantuntija Janne Rautiainen sekä yleislääketieteen ylilääkäri Sonja Soininen. Akateemisena terveyskeskuksena toimivan opetusvastanotto Osmon tavoitteena on vuosiin 2029-2030 mennessä saavuttaa 50 000 asiakaskohtaamista vuosittain hyvinvointialueen pysyvänä toimintana. 
 
Hankkeen ja projektien lopulliset tulokset julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.  
 

OmaTiimi- ja Opetusvastaanotto 2.0 -projektit ovat osa OmaTiimi Pohjois-Savossa (OTSO) -hanketta, johon Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt 2,5 milj. euroa valtionavustusta vuosille 2024–2025 Suomen kestävän kasvun ohjelmasta. Ohjelman rahoitus tulee täysin EU:n kertaluontoisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Hankkeen aikana on tarkoitus ottaa käyttöön hoidon jatkuvuutta edistävä OmaTiimi-malli, sekä pilotoida ja käynnistää opetusvastaanotto Osmon toiminta. 

Asiakasraati OmaTiimi-mallin ja opetusvastaanoton viestintää pohtimassa

OmaTiimi-mallin ja Opetusvastaanotto Osmon asiakasraati kokoontui neljännen ja viimeisen kerran 29.10.2025. Tapaamisessa keskusteltiin OmaTiimi-mallin ja opetusvastaanotto Osmon asiakasviestinnästä sekä asiakasraadin kokemuksista liittyen asiakasraadin toimintaan kuluneen vuoden aikana. 

Asiakasraati listasi tapaamisessa kanavia, joista he itse seurasivat hyvinvointialueen tiedotusta. Näitä olivat esimerkiksi sosiaalisen median kanavat, Ylen kanavat, sanomalehdet, puskaradio, OLKA-piste, terveysasemien ilmoitustaulut sekä potilasjärjestöt. Raatilaiset kertoivat saavansa tietoa myös suoraan heitä hoitavilta sotealan ammattilaisilta. Erityisesti opetusvastaanoton viestintää toivottiin tehtävän näiden kanavien lisäksi eläkeläisjärjestöjen kautta sekä opiskelijoiden toteuttamana. 

Raati pohti myös sitä, mikä innostaa heidät osallistumaan tapahtumiin. Vastauksissa näkyi toimivan ja saavutettavan mainonnan merkitys, puskaradion tai ”tavallisen ihmisen” suositus sekä osallistujan henkilökohtainen kiinnostus tapahtuman aihetta kohtaan esimerkiksi oman pitkäaikaissairauden myötä. 

OmaTiimi-mallin viestinnästä puhuttaessa asiakasraati toivoi avointa ja realistista viestintää, joka huomioisi alueelliset erot mallin etenemisessä. Erot johtuvat siitä, että mallin käyttöönotto tapahtuu vaiheittain eri terveysasemilla ja -keskuksissa. 

Raati ehdotti, että viestinnässä tuotaisiin selkeästi esiin, että oma-ammattilaisen nimeäminen rajautuu paljon ja pitkään palveluita tarvitseviin asiakkaisiin. Lisäksi korostettiin, että lääkäri ei ole ainoa ammattilainen, joka voi ottaa asian hoitaakseen. Hoitaja tai muu ammattilainen voi olla asiakkaalle paras kontakti, ja tästäkin tulisi viestiä. 

OmaTiimi-mallin asiakasviestinnän kohderyhmiksi raati ehdotti järjestöjä ja neuvostoja kuten vanhus- ja vammaisneuvostoja sekä eläkejärjestöjä, jotka voivat välittää tietoa eteenpäin omille jäsenilleen. Samalla asiakasraati pohti pitäisikö viestintää tehdä kaikille asukkaille vai kohdentaa tarkemmin esimerkiksi ikäryhmittäin, sillä myös nuorille viestiminen koettiin tärkeäksi.  

Viestinnän lisäksi raadissa vedettiin yhteen kuluneen vuoden toimintaa. Raadin jäsenet kokivat asiakasraatiin osallistumisen hyväksi vaikuttamisen kanavaksi. Kaikki palautekyselyyn vastanneet kokivat, että he saivat äänensä kuuluviin ja pystyivät vaikuttamaan osallistumisellaan kehittämiseen. Ilmapiiri koettiin turvalliseksi, lämpimäksi ja savolaisittain leppoisaksi. Palautteissa kehotettiin ottamaan asiakkaat pitkäjänteisesti mukaan kehittämiseen ja kokouksiakin olisi voinut olla enemmän! 

– Haluan osoittaa erittäin lämpimät kiitokseni arvokkaille raatilaisillemme, jotka ovat olleet mukana arvioimassa, suunnittelemassa ja kehittämässä OmaTiimin-mallin ja Opetusvastaanotto Osmon toimintaa asiakasraadin kautta. Vuoden aikana he ovat pohtineet esimerkiksi omatiimi-mallin mahdollisuuksia hoidon jatkuvuuden vahvistamisessa sekä opetusvastaanotto Osmon toimintamallin ja monialaisen yhteistyön kehittämisessä, ja he ovat tuoneet esiin omahoito- ja esitietolomakkeiden ja niiden käytettävyyden kehittämiskohteita asiakkaan näkökulmasta”, kertoo asiakasraadin puheenjohtaja Henna Oikarinen.

– Raatilaisten kanssa oli helppo työskennellä. Tilaisuudet olivat rentoja, keskustelevia ja iloisia. Kiitos arvokkaasta työstänne!

OmaTiimi- ja Opetusvastaanotto 2.0 -projektit ovat osa OmaTiimi Pohjois-Savossa (OTSO) -hanketta, johon Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt 2,5 milj. euroa valtionavustusta vuosille 2024–2025 Suomen kestävän kasvun ohjelmasta. Ohjelman rahoitus tulee täysin EU:n kertaluontoisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Hankkeen aikana on tarkoitus ottaa käyttöön hoidon jatkuvuutta edistävä OmaTiimi-malli, sekä pilotoida ja käynnistää opetusvastaanotto Osmon toiminta. 

Puhutaanko päihteistä – ja vanhemmuudesta?

Ehkäisevän päihdetyön viikon, jota vietetään kuluvana vuonna 3.-9.11.2025, teemana on riippuvuuden puheeksiotto. Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston keskeinen viesti on varhaisen puheeksioton tärkeys ja sen merkitys riippuvuuden kehittymisen ehkäisemisessä. Teema muistuttaa meitä siitä, ettei riippuvuus katoa vaikenemalla tai sen syntyä ehkäistä odottamalla “itsestään ratkeamista”. Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeessa haluamme osallistua keskusteluun aiheen äärellä vanhemmuuden näkökulmasta. Toisaalta koemme tärkeäksi tarkastella päihteistä ja riippuvuudesta puhumista tavalla, joka tukee sekä asiakasta että ammattilaista ja samalla heidän yhteistyösuhdettaan.

Päihteiden käyttö ja sen puheeksi ottaminen voi herättää ammattilaisissakin vaikeita tunteita – erityisesti silloin, kun päihteitä käyttävä on vanhempi. Asiakas saattaa kokea puhumista estävää pelkoa ja häpeää. Ammattilainen taas riittämättömyyttä, joka voi johtaa aiheen ohittamiseen tai vahvistaa tarkoittamattaan stigmaa, vaikka pyrkimys olisikin auttaa. Voiko ammattilaisen oma neuvottomuus tai muu vaikea tunne johtaa muualle ohjaavuuteen ja lisätä palveluiden siiloutumista? Voisiko käydä niin, että häviäjä on asiakas, mutta ei sen enempää voittaja ole ammattilainen, organisaatio tai yhteiskunta? Olisiko tilanteelle tehtävissä jotakin?

Toimijuus tarvitsee tuekseen toisia

Yksin selviytymisen eetos on yksi suurimmista haasteista päihteidenkäyttöön kytkeytyvien kipukohtien äärellä. Sekä asiakas että ammattilainen tarvitsevat tueksi toisia – ei tekemään puolesta, vaan kuulemaan, tukemaan ja vahvistamaan toimijuutta. Päihteiden käytön vähentämiseen tai lopettamiseen pyrkivä tarvitsee avukseen yleensä muita, vaikka tekeekin suurimman työn itse. Ammattilainen tarvitsee muita, vaikka ei teekään suurinta työtä. Tässä piilee paradoksi: Selviytyäksemme tarvitsemme muita, emme tekemään puolestamme –vaan tullaksemme kuulluiksi ja ymmärretyiksi ja tehdäksemme siten tilaa toimijuudelle.

Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeessa olemme huomanneet, että yhteistyö ei synny itsestään. Saatamme puhua samasta asiasta, emmekä silti tavoita toistemme ajatuksia. Moniammatillista “päihdepuhetta” tulee harjoitella, jotta pääsemme samalle taajuudelle ja asiakaskin kokisi osallisuutta. Yhteinen kieli ja ymmärrys syntyvät vain vuorovaikutuksessa tapahtuvan kuvailun kautta. Yhteinen kieli, sen rohkea etsiminen on avain myös päihdekäytön puheeksiottoon niin asiakkaan, kuin moniammatillisen toimijajoukon kesken. Rakentavan “päihdepuheen” kieli harjaantuu puhumalla, yhteinen ymmärrys kuuntelemalla ja jakamalla. 

Vanhemmuuden taitoja voi oppia ja vahvistaa

Joskus voi olla vaikeaa nähdä vanhemmuutta päihteiden takaa. Voiko olla riittävää vanhemmuutta, vaikka siihen liittyisi päihteidenkäyttöä? Yhtä oikeaa vastausta ei ole – se löytyy yhdessä yksilön ja perheen tilannetta tutkien ja kuunnellen. Vanhemmuutta kannattaa tarkastella ennen kaikkea lapsen näkökulmasta. Pitkäaikainen päihteidenkäyttö vaikuttaa vanhemman tunteiden säätelyyn, arjen hallintaan ja vuorovaikutukseen, ja sitä kautta lapsen kehitykseen. On kuitenkin muistettava, että vanhemmuus on taito, jossa voi kehittyä. Taitoja voi oppia ja vahvistaa oikeanlaisella tuella. Vanhemmuutta voi harjoitella, aivan kuten yhteistyötäkin. Vanhemmuuden tukemisen vahvistamiseen tarvitaan moniäänistä vuorovaikutusta, kokemusten jakamista ja toisilta oppimista, joka toimii vastalääkkeenä päihteidenkäyttöön kytkeytyvien vuorovaikutuksellisten sosiaalisten haittojen ja stigman vähentämiseen.

Motivaatio ja muutos vaativat toivoa ja tunnetta omasta pystyvyydestä. Tämä syntyy kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen kautta. Kun vuorovaikutus toimii, syntyy “hyvän kehä”, joka lisää toivoa ja vahvistaa toimijuutta. Hyvän kehän liikkeen vahvistamiseen kannattaa satsata ammattilaisen ja vaikka kokemusosaajien apua käyttäen. Asiakas tarvitsee ammattilaista tai kokemuskumppania löytääkseen suuntaviivoja, mutta reitin ja ajan hän valitsee itse. Merkityksellistä on asiakkaan ohjaaminen matkan varrella ja se, millaisia välineitä hänelle tarjotaan. Yhtä tarpeellista on, että ammattilaisella on saatavilla tiedollista ja taidollista apua työnsä tueksi. 

Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeessa tavoitteenamme on vahvistaa moniammatillisen yhteistyön tekemistä ja uudistaa vanhemmuuden tukea lastensuojelussa. Haluamme herättää keskustelua siitä, miten moniammatillinen yhteistyö voi rikastuttaa työn tekemistä, sekä rohkaista puheeksi ottamiseen – tänään ja kaikkina muinakin päivinä.

Anne Lukkarinen & Anne Korhonen

Kirjoittajat toimivat kehittäjinä Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeessa. Lisätietoa hankkeesta löydät: Matkalla riittävään vanhemmuuteen - Pohjois-Savo

--

Matkalla riittävään vanhemmuuten hanke on Euroopan unionin osarahoittama.