Bannerikuva, hoitotarvikejakelu

alt=

Sivukartta

Hoitotarvikejakelu

Hoitotarvikejakelu

Hoitotarvikkeita saavat maksutta pitkäaikaissairaat, joilla on vähintään kolmen kuukauden kestävä hoitotarvikkeiden tarve. Hoitotarvikkeita jaetaan vain kotona asuville tai kotihoitoon rinnastettavan palveluasumisen piirissä oleville henkilöille.

Näitä hoitotarvikkeita ovat muun muassa avanteen tai haavan hoitoon liittyvät tarvikkeet, diabeetikon hoitotarvikkeet, vaipat, katetrit ja virtsankeräystarvikkeet sekä muut hoitotarvikkeet, kuten happihoitoon liittyvät välineet.

Yleisesti normaaliin hygieniaan ja perushoitoon kuuluvat tuotteet eivät kuulu hoitotarvikejakelun piiriin.

Toimi näin

Hoitotarvikkeiden tilaamiseen tarvitset lähetteen tai hoitosuunnitelman.

Tilaa hoitotarvikkeita puhelimitse. Sähköinen asiointi ei toistaiseksi ole käytössä.

Sovi noutopaikka tilauksen yhteydessä.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitotarvikkeiden saannista päättää lääkäri tai terveydenhuollon ammattihenkilö. Edellytyksenä on pääsääntöisesti se, että sairaus on pitkäkestoinen eli kestää yli kolme kuukautta.

Hoitotarvikkeiden tilaamiseen tarvitset lähetteen tai hoitosuunnitelman.

Maksullisuuden tiedot

Hoitotarvikkeet ovat käyttäjälleen maksuttomia.

Hoitotarvikejakelu, Läntinen alue

Hoitotarvikejakeluun liittyvät tiedustelut; Suonenjoki, Pielavesi, Keitele, Vesanto, Tervo, Karttula ja Rautalampi.

Hoitotarvikkeiden puhelintilaukset tehdään takaisinsoittojärjestelmän kautta.

Tilattuja hoitotarvikkeita voi noutaa Suonenjoen, Pielaveden, Keiteleen, Vesannon, Tervon, Karttulan ja Rautalammin terveysasemien neuvontapisteistä niiden aukioloaikoina.

  • Suonenjoki, Pielavesi, Keitele, Vesanto, Tervo, Karttula, Rautalampi puh. +358 407357925

Normaalit aukioloajat

Takaisinsoittojärjestelmän palveluajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 12:00

Kunnat:

Suonenjoki

Hoitotarvikejakelu, Eteläinen alue

Voit tilata hoitotarvikkeita puhelimitse soittoaikoina kun asut Varkaudessa, Leppävirralla, Joroisissa tai Kangaslammilla.

Varkaudessa asuvana asiakkaana voit noutaa tarvikkeet Aallon infosta maanantaista torstaihin klo 7-15 ja perjantaisin klo 7-14. Lähetämme sinulle ilmoituksen, kun tarvikkeet ovat noudettavissa.

Diabetes-hoitotarvikkeita voit tilata myös Klinik-palvelun kautta. Toimitamme tarvikkeet lähiapteekkeihin tai voit noutaa ne Aallon infosta.

Joroisissa hoitotarvikkeet voit noutaa Joroisten terveysasemalta.

Kangaslammilla hoitotarvikkeet voit noutaa Kangaslammin terveysasemalta.

Leppävirralla hoitotarvikkeet voi noutaa Leppävirran terveysaseman neuvonnasta ma-to klo 7:45-11:15 ja 11:45-15, pe klo 7:45-11:15 ja 11:45-14.

Normaalit aukioloajat

Puhelintilaukset
  • Maanantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
  • Tiistai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
  • Keskiviikko 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
  • Torstai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
  • Perjantai 09:00 - 11:00

Kunnat:

Leppävirta, Varkaus, Joroinen

Hoitotarvikejakelu, koillinen alue

Hoitotarvikejakeluun liittyvät tiedustelut: Siilinjärvi, Lapinlahti, Maaninka, Nilsiä ja Varpaisjärvi.

Hoitotarvikejakelu on avoinna tiistaisin kello 7-9 ja kello 14-16.30 sekä torstaisin klo 12-14. Puhelimitse tavoitat meidät torstaisin ja perjantaisin klo 8-10 sekä aukioloaikoina. Puhelusi tallentuu takaisinsoittojärjestelmään ja soitamme sinulle takaisin saman päivän aikana.

Suosittelemme tilaamaan hoitotarvikkeet n. 2 viikkoa ennen tuotteiden loppumista, jotta tuotteet kerkeävät saapua toimittajalta.

Smartbox-noutolokerikot: Kasurilantie 5, 71800 Siilinjärvi ja VuoreIantie 6, 70910 Vuorela.

Normaalit aukioloajat

Puhelinpalvelun soittoaika
  • Tiistai 07:00 - 09:00, 14:00 - 16:30
  • Torstai 08:00 - 10:00, 12:00 - 14:00
  • Perjantai 08:00 - 10:00

Kunnat:

Lapinlahti, Siilinjärvi

Hoitotarvikejakelu, Pohjoinen alue

Hoitotarvikejakelun puhelinasiointi; Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä ja Rautavaara.

Tilattuja hoitotarvikkeita voit noutaa Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven, Vieremän ja Rautavaaran terveysasemien neuvontapisteistä niiden aukioloaikoina.

  • Hoitotarvikkeiden puhelintilaukset takaisinsoittojärjestelmän kautta puh. +358 401616433

Normaalit aukioloajat

Takaisinsoittopalvelun aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 12:00

Poikkeusaukioloajat

28.11.2023 Iisalmi
  • Tiistai 08:00 - 12:00

Kunnat:

Iisalmi, Vieremä, Rautavaara, Sonkajärvi, Kiuruvesi

Hoitotarvikejakelu, Keskinen alue

Keskisen alueen hoitotarvikejakelu; Kuopio, Juankoski, Kaavi, Riistavesi, Tuusniemi ja Vehmersalmi.

Tilatut hoitotarvikkeet voit noutaa omalta terveysasemaltasi sen aukioloaikana.

CPAP-hoitotarvikejakelu on Harjulan poliklinikalla ilman ajanvarausta tiistaisin klo 14.00-15.00 ja torstaisin klo 7.45-9.00.

Laiterikot ja vialliset cpap-laitteiden vaihdot ajanvaruksella maanantaista perjantaihin puh. 044 7186707 klo 12.00-13.00.

  • Kuopio, Juankoski, Kaavi, Riistavesi, Tuusniemi ja Vehmersalmi puh. +358 17186435
  • Laiterikot ja vialliset cpap-laitteiden vaihdot ajanvarauksella klo 12-13 puh. +358 447186707

Normaalit aukioloajat

Puhelinajat
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 10:00
  • Perjantai 12:30 - 13:30

Kunnat:

Kuopio

Suonenjoen terveysasema

Terveyskeskus tarjoaa terveydenhuollon palveluja.

Osoite

Sairaalapolku 6, 77600 SUONENJOKI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Sunnuntai 08:00 - 18:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Lisätiedot

Suonenjoen terveysaseman hoitotarvikejakelu on avoinna maanantaisin kello 14.00 - 16.00 ja keskiviikkoisin kello 8.00 - 11.00.


Kunnat:

Suonenjoki

Kaavin terveysasema

Terveysasemalla on arkipäivisin lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajien vastaanotot, missä hoidetaan akuutin hoidon tarpeessa olevat ja normaalin vastaanottoon kuuluvat potilaat. Hoitajat pitävät omaa akuuttivastaanottoa ja hoidon tarpeen arviointia. Kaavin terveysaseman vuodeosasto hoitaa Koillis-Savon potilaita ympäri vuorokauden.

Osoite

Rantatie 2, 73600 KAAVI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Kaavi

Joroisten terveysasema

Joroisten terveysasema palvelee sinua perusterveydenhuollon asioissa.

Osoite

Sairaalatie 1, 79600 JOROINEN

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Joroinen

Tervon terveysasema

Lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Terveysasemalla toimii takaisinsoittojärjestelmä: jätä viesti ja yhteystietosi vastaajaan, niin hoitaja soittaa sinulle takaisin.

Osoite

Tervontie 8, 72210 TERVO

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Tervo

Varpaisjärven terveysasema

Varpaisjärven terveysasemalla on lääkärin sekä sairaanhoitajan vastaanotto. Tarvittaessa yleislääkäri voi ohjata sinut eteenpäin esim. erikoislääkärin vastaanotolle.

Virka-ajan ulkopuolella ilta- ja viikonloppupäivystys on Lapinlahden terveyskeskuksessa ja yöaikana Kuopiossa KYS:n yhteispäivystyksessä.

Osoite

Mäkitie 3, 73200 VARPAISJÄRVI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:00

Poikkeusaukioloajat

Varpaisjärven terveysasema on suljettu 26.5.-27.8.2023 Suljettu

Kunnat:

Lapinlahti

Rautavaaran terveysasema

Rautavaaran terveysasemalla toimii päiväaikainen lääkärin vastaanotto ja päivystävän sairaanhoitajan vastaanotto. Sairaanhoitaja arvioi hoidontarpeen ja kiireellisyyden ja kirjoittaa myös lyhyet sairauslomatodistukset.

Päivystys on Rautavaaran terveysasemalla maanantaista torstaihin kello 8–15.30 ja perjantaisin kello 8–15.

Virka-ajan ulkopuolella päivystys toimii Kuopiossa KYSin yhteispäivystyksessä.

Osoite

Kotitie 4, 73900 RAUTAVAARA

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • Soita ajanvarausnumeroon, jos haluat varata ajan hoitajalle tai lääkärille. Maanantaista torstaihin kello 8–15.30, perjantaina kello 8–15: puh. +358 17171260

Kunnat:

Rautavaara

Kampus Terveys (entinen Iisalmen terveyskeskus), Iisalmi

Kampus Terveys -rakennuksessa (entinen Iisalmen terveyskeskus) on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja sekä vuodeosastopalvelut.

Osoite

Meijerikatu 2, 74120 IISALMI

Normaalit aukioloajat

Pääovi on avoinna arkisin kello 7.30-20.00 ja viikonloppuisin 8.30-17. Neuvonta on avoinna arkisin kello 8-15.
  • -

Lisätiedot

Voit noutaa hoitotarvikkeita entisen Iisalmen Kampus Terveyden hoitotarvikejakelupisteestä (0. kerros).

Hoitotarvikejakelu on avoinna maanantaisin kello 14.00-16.00 ja keskiviikkoisin 8.00-11.00.


Kunnat:

Iisalmi

Kuopion pääterveysasema

Pääterveysasemalla sijaitsevat seuraavat palvelut:

  • hoitajien ja lääkäreiden vastaanotto
  • hoitotarvikejakelu, H-rappu, 2. kerros
  • kuntoutus H-rappu, 3. kerros
  • kuvantamispalvelut, 17 G
  • laboratorio, 17 C / E
  • ravitsemusterapia, H-rappu, 4. kerros
  • rokotusvastaanotto, J-rappu, 4. kerros, käynti Maaherrankadulta
  • seksuaaliterveysneuvola, H-rappu, 4. kerros
  • tartuntatautivastaanotto, J-rappu, 4. kerros, käynti Maaherrankadulta
  • vammaispalveluyksikkö, H-rappu, 3. kerros
  • äitiys- ja lastenneuvola, H-rappu, 4. kerros

Osoite

Pääterveysasema

Tulliportinkatu 15, 70100 KUOPIO

Normaalit aukioloajat

Pääterveysaseman yleiset palveluajat
  • Maanantai - Keskiviikko 08:00 - 16:00
  • Torstai 08:00 - 14:00
  • Perjantai 08:00 - 15:00
Vammaispalveluyksikön palveluajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30

Lisätiedot

Kuopion pääterveysaseman hoitotarvikejakelu on terveysaseman 2. kerroksessa, huone 241.

Hoitotarvikejakelu on avoinna

maanantaisin kello 12.00-17.00,

tiistaisin kello 10.00-16.00 ja

perjantaisin kello 7.30-12.00.

Juhlapyhien aattona maanantaisin ja tiistaisin hoitotarvikejakelu on avoinna kello 15.00 saakka.


Kunnat:

Kuopio

Vesannon terveysasema

Lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Terveysasemalla toimii takaisinsoittojärjestelmä: jätä viesti ja yhteystietosi vastaajaan, niin hoitaja soittaa sinulle takaisin.

Osoitteessa Simolantie 15 sijaitsevat

  • lääkäri- ja hoitajavastaanotto
  • fysioterapia
  • laboratorio.

Osoitteessa Valokuja 2 sijaitsevat

  • hammashoitola
  • mielenterveysneuvola
  • antikoagulantti-poliklikka (Ak-poli)
  • lastenneuvola
  • äitiys- ja seksuaaliterveysneuvola
  • muistipoliklinikka
  • sosiaalityö ja sosiaaliohjaus
  • kuntouttavat sosiaalipalvelut
  • taloudellinen tukeminen.

Osoite

Lääkäri- ja hoitajavastaanotto, fysioterapia, laboratorio.

Simolantie 15, 72300 VESANTO

Hammashoitola, mielenterveysneuvola, antikoagulantti-poliklikka (Ak-poli), lastenneuvola, äitiys- ja ehkäisyneuvola, muistipoliklinikka.

Valokuja 2, 72300 VESANTO

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • Neuvonta, arkisin kello 8-14, tästä numerosta ei tehdä ajanvarauksia: puh. +358 17171241

Kunnat:

Vesanto

Keiteleen terveysasema

Keiteleen terveysaseman poliklinikalla toteutetaan perusterveydenhuollon avohoitopalveluita väestölle tiimityömallin mukaisesti.

Terveysasemalla toimii aikuisväestön mielenterveys-, hammashuolto-, toimintaterapia-, fysioterapia/apuväline- ja neuvolapalvelut.

Työn keskeinen sisältö nousee asiakkaista ja heidän tarvitsemistaan palveluista. Tavoitteena on asiakkaiden hoitaminen ja ohjaaminen asiantuntevasti ja ihmisläheisesti. Lisäksi pyritään luomaan palvelualtis ja turvallinen ilmapiiri painottaen yhteistyöosaamista, johon liittyvät ryhmä- tiimityö ja asiakaspalvelutaidot.

Osoite

Sairaalatie 1, 72600 KEITELE

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Keitele

Rautalammin terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat terveydenhuollon palveluja.

Osoite

Sairaalantie 1, 77700 RAUTALAMPI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Kunnat:

Rautalampi

Leppävirran terveysasema

Leppävirran terveysasemalla sijaitsevat lastenneuvola, suun terveydenhuolto, lääkärien ja hoitajien vastaanotot, toimintaterapia sekä röntgen.

Osoite

Savonkatu 17, 79100 LEPPÄVIRTA

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Sunnuntai 08:00 - 18:00
Neuvonnan numero (017 171307) vastaa maanantaista torstaihin kello 7.45-15, perjantaisin kello 7.45-14 (Neuvonta on suljettu kello 11.15-11.45)
  • -

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Leppävirta

Vuorelan terveysasema

Vuorelan terveysasema on saatavissa seuraavat palvelut: lääkärien ja hoitajien vastaanottopalvelu sekä suun terveydenhuollon palvelut.

Osoite

Jokiharjuntie 3, 70910 VUORELA


Kunnat:

Siilinjärvi

Kangaslammin terveysasema

Voit varata ajan vastaanotoille ottamalla yhteyttä puhelimitse.

Osoite

Sopulantie 8, 79480 KANGASLAMPI


Kunnat:

Varkaus

Pielaveden terveysasema

Lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Lääkärin ja hoitajan vastaanotoille ilmoittaudutaan pääaulan ilmoittautumispisteessä 15 minuuttia ennen vastaanottoa.

Ajanvaraus hoitajan- ja lääkärin vastaanotoille tapahtuu omahoitajan kautta puhelinajan aikana. Ajanvarauksessa on käytössä Nispa- takaisinsoittojärjestelmä. Hoitaja soittaa takaisin saman päivän aikana. Kuuntele nauhoitettu tiedote loppuun.

Akuuttivastaanotto on tarkoitettu äkillisesti sairastuneille tai loukkaantuneille, kiireellistä hoitoa tarvitseville potilaille. Akuuttivastaanotolle on ohjeellinen ajanvaraus ja hoidon kiireellisyys arvioidaan puhelimessa sekä uudestaan ilmoittautumisvaiheessa.

Akuuttivastaanotto on Pielaveden terveysasemalla maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8-15 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 8-16.

Lyhytaikaisten potilaiden vuodeosastopalveluja tuotetaan Pielaveden, Keiteleen, Tervon ja Vesannon kuntien asukkaille. Osaston vierailuaikoja ei ole rajattu.

Osoite

Savikontie 15, 72400 PIELAVESI

Normaalit aukioloajat

Aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Pielavesi

Aalto Hyvinvointikeskus, Varkaus

Aalto hyvinvointikeskus palvelee asiakkaita, jotka asuvat eteläisen alueen kunnissa Joroinen, Leppävirta, Varkaus.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. AALTO on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.

Koronanäytteet otetaan päivystyksen vieressä olevassa kontissa.

Muistathan asioidessasi:

• Käytä maskia

• Muista käsi- ja yskimishygienia

• Turvavälien varmistamiseksi saavu vastaanotolle juuri ennen omaa aikaasi.

Aalto hyvinvointikeskuksessa asiakkaita palvellaan neljässä kerroksessa.

Palvelut

1. kerros

• Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, omahoitopiste, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli ja kokoustilat.

  • Kahvila-ravintola

2. kerros

• Perusterveydenhuollon vastaanotot, suunterveydenhuollon vastaanotot, erikoislääkäripoliklinikat, dialyysi, välinehuolto, toimenpidekeskus.

3. kerros

• Akuuttiosasto, vierailuaika kello 11–19, fysioterapia ja ryhmätilat.

4. kerros

• Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)

• Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut

• Psykiatrian osasto

• Hallinto

Osoite

Savontie 55, 78300 VARKAUS

Normaalit aukioloajat

Pääoven aukioloajat:
  • Maanantai - Perjantai 06:30 - 20:00
  • Lauantai 07:30 - 19:00
  • Sunnuntai 08:00 - 19:00
Akuuttiosaston vierailuaika
  • Maanantai - Sunnuntai 11:00 - 19:00
Kahvila-ravintola on avoinna
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 18:00
  • Lauantai - Sunnuntai 09:00 - 15:00
Kahvila-ravintolassa on lounastarjoilu
  • Maanantai - Perjantai 10:30 - 13:00
  • Lauantai - Sunnuntai 11:00 - 13:00

Lisätiedot

Tilattujen hoitotarvikkeiden nouto aulapalvelujen info-pisteeltä.


Kunnat:

Varkaus

Lapinlahden terveyskeskus

Lapinlahden terveyskeskuksessa sijaitsevat päivystys, röntgen, laboratorio, akuutti vuodeosasto, mielenterveysneuvola, seksuaaliterveysneuvola, keskitetty välinehuolto, keskusvarasto, lääkekeskus, ravintokeskus, kiinteistö- ja laitehuolto, siivouspalvelut ja kotihoito.

Osoite

Kansantie 10, 73100 LAPINLAHTI

Normaalit aukioloajat

Työyksiköiden aukioloajat löytyvät palvelukuvauksista. Akuuttivastaanotto ja päivystys avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 18:00
  • Lauantai - Sunnuntai 09:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Lapinlahti

Tuusniemen terveyskeskus

Terveyskeskus Tuusniemellä.

Osoite

Harjutie 2, 71200 TUUSNIEMI


Kunnat:

Tuusniemi

Hoitotarvikejakelun noutoautomaatti, Vuorela

Tilaa hoitotarvikkeet etukäteen noutoautomaattiin soittoajalla torstaisin kello 8-10 tai soittamalla hoitotarvikejakelun aukioloaikoina puhelinnumeroon 0447402812.

Hoitotarvikkeita voi tilata myös sähköisen asioinnin kautta Sähköisen lomakepalvelun kautta.

Hoitotarvikejakelun hoitaja toimittaa tuotteet automaattiin kerran viikossa, joten tilaa hoitotarvikkeet ajoissa (1-2 viikkoa ennen loppumista)

Saat saapumisilmoituksen ja avauskoodin tekstiviestillä jonka jälkeen tarvikkeet on noudettavissa.

Hoitotarvikejakelussa voi asioida asiakkaan puolesta myös omainen/läheinen, jos ei itse pysty tuotteita noutamaan.

Osoite

Vuorelantie 6, 70910 VUORELA

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai 08:00 - 15:00
  • Tiistai 07:00 - 15:00
  • Keskiviikko 08:00 - 15:00
  • Torstai 07:00 - 15:00
  • Perjantai 07:00 - 13:45

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Siilinjärvi

Hoitotarvikejakelun noutoautomaatti, Siilinjärvi

Tilaa hoitotarvikkeet etukäteen noutoautomaattiin soittoajalla torstaisin kello 8-10 tai soittamalla hoitotarvikejakelun aukioloaikoina puhelinnumeroon 0447402812.

Hoitotarvikkeita voi tilata myös sähköisen asioinnin kautta Sähköisen lomakepalvelun kautta.

Hoitotarvikejakelun hoitaja toimittaa tuotteet automaattiin kerran viikossa, joten tilaa hoitotarvikkeet ajoissa (1-2 viikkoa ennen loppumista)

Saat saapumisilmoituksen ja avauskoodin tekstiviestillä jonka jälkeen tarvikkeet on noudettavissa.

Hoitotarvikejakelussa voi asioida asiakkaan puolesta myös omainen/läheinen, jos ei itse pysty tuotteita noutamaan.

Osoite

Pääsisäänkäynnin tuulikaappi

Kasurilantie 5, 71800 SIILINJÄRVI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai 07:00 - 15:30
  • Tiistai 07:00 - 16:30
  • Keskiviikko - Perjantai 07:00 - 15:30

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Siilinjärvi

Siilinjärven terveyskeskus

Siilinjärven terveyskeskuksesta on saatavissa seuraavat palvelut: akuuttivastaanotto, lääkärien ja hoitajien vastaanottopalvelu, hoitotarvikejakelu, sairaalapalvelu, vuodeosasto, apuvälinelainaus, laboratorio- ja röntgenpalvelut, mielenterveyspalvelut sekä suunterveydenhuollon palvelut.

Vastaanottopalveluiden asiointipisteeseen voit tulla ilman ajanvarausta kiireettömille asioille.

Siilinjärven korona- ja influenssarokotuspiste sekä korona- ja influenssarokotusten puhelinajanvaraus on toistaiseksi suljettu 5.6.2023 alkaen.

Osoite

Kasurilantie 5, 71800 SIILINJÄRVI

Normaalit aukioloajat

Vastaanottopalveluiden asiointipiste
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 14:30
  • Perjantai 08:00 - 13:30

Lisätiedot

Hoitotarvikejakelu terveyskeskuksen 1. kerroksessa.

Avoinna tiistaisin kello 7.00-9.00 ja 14-16.30 sekä torstaisin kello 12.00-14.00.


Kunnat:

Siilinjärvi

Karttulan terveysasema

Karttulan terveysasemalla sijaitsevat mm. äitiys- ja lastenneuvola, vuodeosasto ja apuvälinepalvelut. Karttulan terveysaseman osastolla on 30 potilaspaikkaa.

Osoite

Hoitotie 20, 72100 KARTTULA

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 07:30 - 15:30
  • Perjantai 07:30 - 12:00

Kunnat:

Kuopio

Nilsiän terveysasema

Nilsiän terveysaseman tiedot.

Osoite

Pisantie 10, 73300 NILSIÄ

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 15:00

Kunnat:

Kuopio

Harjulan sairaala, Kuopio

Harjulan sairaala sijaitsee Niuvantien varressa Savilahden rannalla, Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Itä-Suomen yliopiston välittömässä läheisyydessä. Lehtolassa (rak. 1) toimii neljä lyhytaikaisosastoa, saattohoidon tukiyksikkö Lehtolakoti sekä poliklinikka. Kivelässä (rakennus 3) on kolme hoivaosastoa. Sairaala-alueella on myös mm. kotisairaalan toimipiste, kuntoutus ja röntgen.

Osoite

Niuvantie 4, 70210 KUOPIO

Normaalit aukioloajat

Harjulan poliklinikan normaalit aukioloajat:
  • Maanantai - Keskiviikko 07:45 - 15:00
  • Torstai - Perjantai 07:45 - 14:00

Kunnat:

Kuopio

Riistaveden terveysasema

Riistaveden terveysasemalla toimii mm. äitiys ja lastenneuvola.

Riistaveden terveysasemalle ei ole lääkäriä loppuvuonna 2023. Lääkäripalvelut ja akuutit asiat hoidetaan Kuopion pääterveysasemalla, joten Riistaveden terveysasemalle ei tule hakeutua esimerkiksi rintakivuissa, äkillisesti tapahtuneissa yleistilan laskuissa, hengenahdistuksessa, kovissa mahakivuissa tai muissakaan kiireellisiksi tulkittavissa vaivoissa.

Riistaveden terveysasemalla on saatavilla lääkärin vastaanottoaikoja 2.1.-29.2.2024 torstaisin ja perjantaisin. Ajanvaraus vastaanoton numerosta 017 185 836.

Lääkäripalvelut saatavilla ma-ke pääterveysaseman läntisessä tiimissä, ajanvaraus numerosta 017 185 836. Ma-pe asemalla on saatavilla sairaanhoitajien vastaanottopalvelut.

Kun vaivasta ei ole välitöntä hengenvaaraa, mutta se vaatii kiireellistä tutkimista ja hoitoa, soita Riistaveden terveysasemalle sen aukioloaikoina. Riistaveden puhelinpalvelu toimii normaalisti. Hoitajien vastaanotot toimivat vain ajanvarauksella. Hätätilanteessa soita 112.

Osoite

Museopirtintie 3, 71160 RIISTAVESI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Keskiviikko 08:00 - 15:30
  • Torstai 08:00 - 13:00
  • Perjantai 08:00 - 13:30

Kunnat:

Kuopio

Juankosken terveysasema

Juankosken terveysasemalla toimivat vastaanottopalvelut, röntgen, viikonloppuvastaanottopalvelut, apuvälinepalvelut, vuodeosaston palvelut sekä suun terveydenhuolto.

Osoite

Terveystie 9, 73500 JUANKOSKI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 15:00
  • Lauantai - Sunnuntai 08:00 - 16:00

Kunnat:

Kuopio

Vehmersalmen terveysasema

Vehmersalmen terveysasema.

Osoite

Vehmersalmenkatu 10, 71310 VEHMERSALMI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Keskiviikko 08:00 - 15:30
  • Torstai 08:00 - 12:30
  • Perjantai 08:00 - 13:30

Kunnat:

Kuopio

Maaningan terveysasema

Maaningan terveysasemalla sijaitsevat mm. äitiys- ja lastenneuvola.

Osoite

Satamatie 10, 71750 MAANINKA

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Kunnat:

Kuopio

Kiuruveden terveyskeskus

Kiuruveden terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon ja perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja sekä hoitokodit Niva ja Veikkola.

Osoite

Nivankatu 31, 74700 KIURUVESI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 18:00
Terveyskeskuksen neuvonta on avoinna
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30

Lisätiedot

Voit noutaa hoitotarvikkeita Kiuruveden terveyskeskuksen neuvonnasta.


Kunnat:

Kiuruvesi

Vieremän terveyskeskus

Vieremän terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon sekä perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja.

Osoite

Ponssentie 11, 74200 VIEREMÄ

Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 16:00
Terveyskeskuksen neuvonta on avoinna
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30

Lisätiedot

Voit noutaa hoitotarvikkeita Vieremän terveyskeskuksen neuvonnasta.


Kunnat:

Vieremä

Sonkajärven sosiaali- ja terveyskeskus

Sonkajärven terveyskeskuksessa sijaitsevat perusterveydenhuollon ja perhe- ja aikuissosiaalityön palvelut, seksuaaliterveysneuvola sekä palvelukeskus Tuulikannel.

Osoite

Taivallahdentie 4, 74300 SONKAJÄRVI

Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus on avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 15:30
Terveyskeskuksen neuvonta on avoinna
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30

Lisätiedot

Voit noutaa hoitotarvikkeita Sonkajärven sosiaali- ja terveyskeskuksen neuvonnasta.


Kunnat:

Sonkajärvi