Navigointivalikko

Navigointivalikko

Navigointivalikko

Marko pelaamassa istumasulkapalloa ilmapallolla.
24.4.2024 Blogi

Hyvinvointialuejohtajan TET-kierros: Päivätoiminnassa välittyy ihmisten aito kohtaaminen

Tällä kertaa pääsin viettämään TET-päivääni ikääntyneiden palveluiden päivätoiminnassa, Leväsen toimintakeskuksessa. Minut otti aamulla vastaan ohjaaja Paula sekä yksikön esihenkilö Sini.

Yksikössä oli aamuvalmistelut menossa kahdelle ryhmälle, joista toinen saapuisi osaksi päivää ja toinen koko päiväksi päiväryhmätoimintaan. Heitä odotellessa juttelin Sinin ja Paulan kanssa siitä, mitä päivätoimintaan kuuluu Pohjois-Savon hyvinvointialueella.

Paula ja Sini kertoivat, että päivätoiminta on ennen kaikkea ennaltaehkäisevä tukipalvelu kotihoidon asiakkaille sekä omaishoitoperheille. Päivätoiminnan avulla omaishoitajat saavat lakisääteisiä vapaapäiviä ja samalla omaishoidettavat pääsevät ryhmään, jossa heidän voimavarojaan ja toimintakykyään vahvistetaan. Vaikka suurimmalla osalla asiakkaista on muistisairaus ja yhdessä tehtyjä juttuja ei välttämättä muistaisi, niin ryhmän tunnelma ja sieltä saatu positiivinen tunne jää kuitenkin asiakkaan mieleen.

Merkityksellisiä kohtaamisia

Noin puoli kymmenen aikoihin pääsimme aloittamaan päivän kokopäiväryhmäläisten kanssa. Pari oli saapunut puolisonsa saattamana apostolin kyydillä, mutta suurin osa saapui paikalle yhteisellä taksikyydillä. Siinä sitten riisuimme yhdessä takkia ja otimme paikkamme pöydän äärestä, jotta pääsimme nauttimaan yhdessä aamupalaa.

Aamupalan lomassa tutustuimme hieman toisiimme – minä, ryhmäläiset ja ohjaajat. Siinä kahvia juodessa huastelimme siitä, mistä päin kukin oli aamulla paikalle saapunut ja millaisia hommia on elämänsä aikana tehnyt. Tuli ilmi, että samassa pöydässä kanssani istui muun muassa entinen näyttelijä ja muusikko, ravintolan vahtimestari, Turon ompelija, teknillinen opettaja sekä miekkailun Suomen mestari. Sain kuulla upeita elämäntarinoita ja näin konkreettisesti, miten jokainen ryhmäläinen tuli kuulluksi ja kohdatuksi keskustelumme aikana.


​​​​​​
Aamupalan jälkeen siirryimme liikuntasaliin, johon meidän kanssamme kokoontui myös osapäiväryhmäläisiä. Luvassa oli reissu Espanjaan ohjaaja Paulan ottamien kuvien ja tarinoiden muodossa. Tunnelmaan pääsemiseksi kuuntelimme aluksi hieman espanjalaista musiikkia.

Yhteisen tuokion jälkeen sain vielä hetken keskustella osapäiväryhmäläisten kanssa. Yksi ryhmäläinen kertoi, miten ryhmätoiminta on hänen viikkonsa ehdoton kohokohta. Hän on leski ja asunut yksin lähes kymmenen vuotta. Päivän kenties liikuttavimman hetken sain kokea tämän keskustelutuokion päätteeksi, kun hän halusi lukea minulle muutaman itse tekemänsä runon. Runot käsittelivät hänen edesmennyttä puolisoaan ja siihen liittyvää surua. Surusta huolimatta runoissa oli myös toivoa ja uskoa.

Hyvän mielen toimintaa

Lounaan jälkeen pääsin mukaan ”Leväsen palloseuran” peleille eli kokopäiväryhmällä oli luvassa päivän liikuntahetki. Pelasimme istumasählyä sekä istumasulkapalloa ilmapallon kanssa. Pelien aikana oli hienoa nähdä, miten ryhmäläisten silmissä välkehti ilo ja nautinto, kun he onnistuivat omissa lyönneissään ja vedoissaan.



Ennen kotiin lähtöä joimme vielä iltapäiväkahvit. Kahvien juonnin yhteydessä juttelimme muun muassa Kuopion vanhoista, yleisistä saunoista. Ryhmäläiset muistelivat, kuinka silloin oli erikseen maksullisia selänpesijöitä saunoissa.

TET-päivä päivätoiminnan parissa oli mielenkiintoinen. Päivästä jäi erityisesti mieleen tunnepuolen asioita – päivätoiminnassa välittyy ihmisten aito kohtaaminen ja oleminen, lämminhenkisyys sekä yhdessä tekeminen. Huomasin, miten tärkeää ryhmässä oleminen on asiakkaille. Ja kuten Sini ja Paula päivän aikana kertoivat, niin tunnelma ja hetki kantaa pitkälle.
​​​​​​​

Marko Korhonen
Hyvinvointialuejohtaja
marko.korhonen@pshyvinvointialue.fi