Sosiaalihuollon päivä- ja työtoiminta

Sosiaalihuollon päivä- ja työtoiminta

Pohjois-Savon hyvinvointialue järjestää sosiaalihuoltolain mukaista työllistymistä tukevaa toimintaa ja työtoimintaa sekä kehitysvammaisille henkilöille kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaista työtoimintaa ja työhönvalmennusta sekä päivätoimintaa. Päivä- ja työtoiminta sekä työllistymistä tukeva toiminta muodostavat palveluiden kokonaisuuden, jonka tarkoituksena on edistää vammaisten ihmisten osallisuutta ja mahdollisuuksia työllistyä.

Työ- ja päivätoimintaan ohjaudutaan vammaispalvelukeskusten palveluohjauksen kautta.

Työkeskuksissa työtehtävät ja työaika määräytyvät yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Työtoiminnasta maksetaan työosuusrahaa, porrastettuna koulutuksen, tehtävän vaativuuden ja yksilöllisten taitojen mukaan. Työosuusrahan suuruudesta päätetään työkeskuksessa tai avotyötoiminnasta päätettäessä.

Kehitysvammaisten päivätoimintaa järjestetään pääasiassa vaikeimmin vammaisille henkilöille, jotka eivät kykene työtoimintaan. Henkilö voi osallistua päivätoimintaan 1-5 päivänä viikossa yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Laissa ei ole määritelty päivätoiminnan kestolle tiettyä tuntimäärää, mutta yleensä asiakas on päivätoiminnassa 4-6 tuntia. Kuljetus päivätoimintaan on asiakkaalle maksutonta kehitysvammaisten erityishuoltolain mukaisesti ja asiakkaalta veloitetaan ylläpitomaksuna ruokailut ja kahvit.

Kehitysvammaisten päivätoiminta on osallisuutta edistävää, suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, jolla pyritään harjaannuttamaan ja vahvistamaan arjessa tarvittavia taitoja. Joidenkin kohdalla arjen taitojen harjoittelu voi merkitä erilaisten kommunikointimenetelmien käytön, sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä aistitoimintojen harjoittelua ja valintojen tekemistä. Tärkeä osa päivätoimintaa ovat luovatoiminta ja kädentaitojen kehittäminen. Liikunnan avulla kehitetään motorisia taitoja ja ylläpidetään fyysistä kuntoa.

Toimi näin

Hae päivä- tai työtoimintaa vammaispalveluhakemuksella.

Palveluseteli

Palveluseteli on käytössä, ja siitä on tietoa verkkosivuilla

https://pshyvinvointialue.fi/palveluseteli-asiakkaalle

Saat palvelusetelin käyttöösi, kun sosiaali- ja terveysalan ammattilainen on arvioinut palvelutarpeesi ja todennut palvelusetelin vaihtoehdoksi.

Vammaispalvelukeskus, koillinen alue

Koilliseen alueeseen kuuluvat Lapinlahti, Maaninka, Nilsiä ja Siilinjärvi.

Vammaispalvelukeskuksen koillisen alueen puhelinasiointi.

Normaalit aukioloajat

Puhelinpalvelu
  • Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00

Kunnat:

Lapinlahti, Siilinjärvi

Vammaispalvelukeskus, eteläinen alue

Vammaispalvelukeskuksen eteläisen alueen puhelinasiointi.

Normaalit aukioloajat

Puhelinpalvelu
  • Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00

Kunnat:

Leppävirta, Varkaus, Joroinen

Vammaispalvelukeskus, keskinen alue

Lapset ja nuoret

Lasten ja nuorten tiimi 0 - 11 v.

  • Sosiaalityöntekijä, p. 044 718 329
  • Palveluohjaaja, p. 044 718 3210
  • Lapset ja nuoret 12 - 25 v.

Alueet: 70150, 70460, 70500, 70600, 70620, 70700, 70780, 70800, 70870, 70840, 71480, 71570, 71720, 71730, 71750, 71760, 71775, 72100

  • Sosiaalityöntekijä, p. 044 718 3251
  • Palveluohjaaja, p. 044 718 3294

Alueet: 70100, 70110, 70200, 70260, 70280, 70300, 70340, 70400, 70420, 70820, 70940, 71130, 71150, 71160,71310, 73300, 73410, 73500, 73600, 73770

  • Sosiaalityöntekijä, p. 044 718 3297
  • Palveluohjaaja, p. 044 718 3200
  • Omaishoidontuki

Lapset ja nuoret 0 - 17 v.

Alueet: 70150, 70460, 70500, 70600, 70620, 70700, 70780, 70800, 70870, 70840, 71480, 71570, 71720, 71730, 71750, 71760, 71775, 72100

  • Palveluohjaaja, p. 044 718 3294

Alueet: 70100, 70110, 70200, 70260, 70280, 70300, 70340, 70400, 70420, 70820, 70940, 71130, 71150, 71160, 71310, 73300, 73410, 73400, 73600, 73770

  • Palveluohjaaja, p. 044 718 3200
  • Aikuiset

Alueet: 70100, 70110

  • Sosiaalityöntekijä, p. 044 718 7205
  • Palveluohjaaja, p. 044 718 1715

Alueet: 70150, 70200, 70210, 70240, 70260, 70280, 70400, 70420, 70600, 70620

  • Sosiaalityöntekijä, p. 044 718 3629
  • Palveluohjaaja, p. 044 718 1715

Alueet: 70300, 70340, 70500, 70900, 70910, 70940, 71130, 71150, 71160, 71210, 71260, 71310, 71330, 71360,71380

Sosiaalityöntekijä, p. 044 718 5946

  • Palveluohjaaja, p. 044 718 1886
  • Palveluohjaaja, p. 044 718 3224

Alueet: 70460, 70700, 70780, 71480, 71490, 71520, 71570, 71610, 71650, 72100, 72140

  • Sosiaalityöntekijä, p. 044 718 3223
  • Palveluohjaaja, p. 044 718 4997

Alueet: 70800, 70820, 70840, 70870

  • Sosiaalityöntekijä, p. 044 718 3211
  • Palveluohjaaja, p. 044 718 4997

Alueet: 71460, 71660, 71670, 71680, 71690, 71720, 71730, 71740, 71745, 71750, 71760, 71775, 71840, 71830, 71910, 71950, 72400, 72490, 73100, 73300, 73310, 73320, 73350, 73360, 73410, 73460, 73470, 73500, 73600, 73710, 73730, 73770, 73810, 73830, 73850, 73900, 73970, 73990

  • Sosiaalityöntekijä, p. 044 718 8422
  • Palveluohjaaja, p. 044 718 1886
  • Omaishoidontuki

  • Palveluohjaaja, p. 044 718 3224

Normaalit aukioloajat

Puhelinaika
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 12:00

Kunnat:

Kaavi, Tuusniemi, Kuopio

Vammaispalvelukeskus, pohjoinen alue

Vammaispalvelukeskuksen pohjoisen alueen puhelinasiointi.

Normaalit aukioloajat

Puheluaika
  • Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00

Kunnat:

Iisalmi, Vieremä, Rautavaara, Sonkajärvi, Kiuruvesi

Vammaispalvelukeskus, läntinen alue

Vammaispalvelukeskuksen läntisen alueen puhelinasiointi.

Normaalit aukioloajat

Puhelinpalvelu
  • Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00

Kunnat:

Vesanto, Rautalampi, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo

Sosiaalipalvelut, Lapinlahti

Lapinlahden ja Varpaisjärven sosiaalipalveluiden asiointipisteet.

Osoite

Lapinlahden kunnantalo

Asematie 4, 8, 73100 LAPINLAHTI

Kauppatie 20, 73200 VARPAISJÄRVI


Kunnat:

Lapinlahti

Vammaispalvelukeskus, koillinen alue, Siilinjärvi

Siilinjärvellä sijaitseva vammaispalvelukeskuksen toiminta-alue on Siilinjärvi, Nilsiä, Maaninka, Varpaisjärvi ja Lapinlahti.

Osoite

Innocum

Isoharjantie 6 rakennus S1, 2. krs, 71870 HARJAMÄKI

Normaalit aukioloajat

Avoinna
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00

Kunnat:

Lapinlahti, Siilinjärvi, Kuopio

Vammaispalvelukeskus, eteläinen alue, Varkaus

Varkaudessa sijaitseva vammaispalvelukeskuksen toiminta-alue on Varkaus, Joroinen ja Leppävirta.

Asiointi vain ajanvarauksella.

Osoite

Aalto Hyvinvointikeskus

Savontie 55, 78300 VARKAUS


Kunnat:

Leppävirta, Varkaus, Joroinen

Vammaispalvelukeskus, keskinen alue, Kuopio

Kuopiossa sijaitseva vammaispalvelukeskuksen toiminta-alue on Kuopio, Riistavesi, Vehmersalmi, Kaavi, Juankoski, Tuusniemi.

Asiakasvastaanotto tapahtuu ajanvarauksella.

Osoite

Tulliportinkatu 15 H 3.krs, 70100 KUOPIO


Kunnat:

Kaavi, Tuusniemi, Kuopio

Vammaispalvelukeskus, läntinen alue, Suonenjoki

Suonenjoella sijaitseva vammaispalvelukeskuksen toiminta-alue on Suonenjoki, Pielavesi, Keitele, Tervo, Rautalampi, Vesanto ja Karttula.

Osoite

Keskuskatu 3, 77600 SUONENJOKI

Normaalit aukioloajat

Avoinna
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00

Kunnat:

Vesanto, Rautalampi, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo

Vammaispalvelukeskus, pohjoinen alue, Iisalmi

Iisalmessa sijaitseva vammaispalvelukeskuksen toiminta-alue on Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä. Asiakasvastaanotto tapahtuu ajanvarauksella.

Osoite

Kampus Vire

Riistakatu 23, 74120 IISALMI


Kunnat:

Iisalmi, Vieremä, Rautavaara, Sonkajärvi, Kiuruvesi

Vammaispalveluhakemus

Vammaispalveluhakemus