Navigointivalikko

Navigointivalikko

Navigointivalikko

29.9.2023 Blogi

Hyvinvointialuejohtajan TET-kierros: Kehitysvammaisten päiväkeskus Purjeessa ja ikääntyneiden palveluyksikössä työtä tehdään lämpimällä sydämellä

Tämä oli ensimmäinen TET-päiväni kierroksella, jossa vierailen eri puolilla Pohjois-Savoa tutustumassa meidän työyksiköidemme toimintaan. Haluan nähdä ja kokea konkreettisesti, millaista työ eri palveluissamme on ja vaihtaa ajatuksia henkilöstömme kanssa. Haluan myös omalta osaltani tuoda näkyväksi sitä arvokasta työtä, jota meillä tehdään.

Ensimmäinen päiväni suuntautui Iisalmeen ja oli erittäin mukava.

Päivä alkoi kehitysvammaisten päiväkeskus Purjeesta. Minua hieman jännitti hyvällä tavalla uusi erilainen työpäivä. Kuulemma tuloani oli myös hieman jännitetty Purjeessa, niin asiakkaat kertoivat, mutta samalla sain myös kuulla, kuinka kovasti minua oli paikalle odotettu.

Hyvinvointialuejohtaja Marko Korhonen Iisalmessa.
 

Opettelin viittomista ja osallistuin levyraatiin

Pääsin vierailemaan Purjeessa päivätoiminnan ryhmissä ja opin vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä, kuten kuvia ja tukiviittomia. Minäkin sain oman viittoman nimelleni. Osallistuin myös luontohetkeen, jumppatuokioon ja levyraatiin ja koin aistihuoneen.
Päivätoiminta on todella monipuolista ja asiakkaat olivat onnellisen ja tyytyväisen oloisia. Sen huomasi jo heti aamusta, kun asiakkaat tulivat päiväkeskukseen ja kävivät moikkaamassa ja haalaamassa työntekijöitä. Tunnelma ja vierailu on lämminhenkinen ja teki minuun suuren vaikutuksen.

Ikääntyneiden palveluyksikön monipuolinen arki

Iltapäivän vietin ikääntyneiden palveluyksikön väen kanssa. Tutustuin Ikäkeskuksen palveluneuvontaan ja ikääntyneiden asiakasohjaukseen. Pääsin keskustelemaan myös palvelutarpeenarvioinnin, omaishoidon palveluohjauksen ja ikääntyneiden palveluiden neuvonnan henkilöstön kassa.


 

Kuulin, mitä on heidän arkipäivänsä ja millaisten kysymysten kanssa he työssään painivat. Kunnioitan heidän moniosaamistaan ja ammattitaitoaan, asiakkaat kohdataan ja palvellaan kokonaisuutena.

Koskettava kohtaaminen asiakkaan kanssa - jotain yhteistäkin löytyi

Pääsin mukaan myös asiakastapaamiseen, jossa keskusteltiin iäkkään henkilön kanssa hänen kotona pärjäämisestään ja palvelukotipaikan tarpeesta. Se oli koskettavaa. Tällainen on suuri elämän taitekohta ja päätökseen siirtyä omasta kodista palvelukotiin liittyy monia tunteita. Oli hienoa nähdä, kuinka moniammatillinen ryhmämme kohtasi asiakkaan ammattitaidolla ja samaan aikaan lämmöllä. Halusi asiakas jutella minunkin kanssani, ja totesimme, että meillä on sama horoskooppimerkki.

Ihmisten kohtaaminen oli päiväni ykkösjuttu; henkilökunnan ja asiakkaiden kohtaaminen. Työntekijämme ovat todella sitoutuneita työhönsä ja tekevät sitä tunteella ja antaumuksella - suurella sydämellä.

Marko Korhonen
hyvinvointialuejohtaja
marko.korhonen@pshyvinvointialue.fi 

Radio Sandels oli aamupäivällä mukana vierailulla Purjeessa. Jos haluat kuulla tunnelmia päivästä, lähetykset ovat kuultavissa: