Alueelliset koronarokotuspäivät

Alueelliset koronarokotuspäivät

Iisalmessa rokotukset ilman ajanvarausta (walk-in). 

Rokotuspäivä:

  • maanantaina 31.7.2023 klo 8 - 12

Kiuruvedellä rokotukset vain ajanvarauksella numerosta 017 272 4256.

Rautavaaralla rokotukset vain ajanvarauksella numerosta 017 171 260.

Sonkajärvellä rokotukset ajanvarauksella. Voit tiedustella rokotuspäiviä numerosta 017 272 4257.

Vieremällä rokotukset vain ajanvarauksella numerosta 017 272 4258. 

Koronarokotukset

Koronarokotukset

Koronarokotuksilla pyritään ensisijaisesti estämään koronaviruksen aiheuttamaa tautitaakkaa: vakavien tautitapauksien lisäksi estetään ennenaikaisia kuolemia ja elinvuosien menetystä sekä ylläpidetään terveydenhuollon kantokykyä.

Toimi näin

Koronarokotuksia annetaan ilman ajanvarausta avoimissa koronarokotuspäivissä tai ajanvarauksella.

Varaa rokotusaika puhelimitse tai sähköisesti, jos se on mahdollista oman kuntasi Digipalveluissa eli sähköisen asiointipalvelun kautta.

Rokotusaikoja on varattavissa rokotteiden saatavuuden ehdoilla eri ryhmille.

Toimintaohjeet rokotuspisteellä:

- tule rokotukseen vain terveenä ja varattuna aikana, vältä ylimääräistä odottelua rokotuspaikalla

- käytä kasvomaskia

- pese kädet käsihuuhteella saapuessa ja poistuessa

- pidä vähintään kahden metrin turvaväli muihin

- ota mukaan Kela-kortti ja ota se valmiiksi esille odottaessasi rokotukseen pääsyä

- pukeudu vaatteisiin, joissa olkavarren saa helposti paljaaksi

- varaudu jäämään rokotuspisteelle 15 minuutin ajaksi rokottamisen jälkeen.

Iisalmi

Ajanvaraus koronarokotukseen, Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä

Soita sen kunnan puhelinpalveluun, jossa haluat saada rokotuksen.

Kuuntele nauhoitettu tiedote loppuun ja toimi ohjeen mukaan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna arkisin
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Joroinen

Ajanvaraus vastaanotolle, Joroinen

Ota yhteyttä puhelimitse.

Keitele

Puhelinasiointi, Keitele

Voit varata ajan influenssa- ja koronarokotukseen.

Käytössä on takaisinsoittopalvelu.

  • Ajanvaraus influenssa- ja koronarokotukseen (takaisinsoittopalvelu) puh. +358 17171160

Kiuruvesi

Äitiysneuvola, Kiuruvesi

Äitiysneuvolaan voit ottaa yhteyttä varaamalla sähköisesti puhelinajan tai soittamalla puhelintunnilla.

Normaalit aukioloajat

Soittoaika
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Lastenneuvola, Kiuruvesi

Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan oman lapsesi kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä puhelinajalla.

Neuvolaan voit varataan aikaa joko puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta.

Oman terveydenhoitajan poissaoloaikoina puhelut siirtyvät automaattisesti toiselle terveydenhoitajalle. Huomioithan, että tekstiviestit eivät ohjaudu toiselle terveydenhoitajalle

Normaalit aukioloajat

Kanslia, Iisalmi
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 13:00
Terveydenhoitaja
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 10:00

Ajanvaraus koronarokotukseen, Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä

Soita sen kunnan puhelinpalveluun, jossa haluat saada rokotuksen.

Kuuntele nauhoitettu tiedote loppuun ja toimi ohjeen mukaan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna arkisin
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Kuopio

Ajanvaraus rokotukseen, Apaja, Kuopio

Tarjoamme rokotuksia myös ilman ajanvarausta.

Normaalit aukioloajat

Apajan rokotuspiste avoinna
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Leppävirta

Koronaan liittyvä asiointi, Leppävirta

Ota yhteyttä puhelimitse korona-asioissa.

Lääkärin ja hoitajan vastaanotto, Leppävirta

Ota yhteyttä puhelimitse, jos tarvitset lääkärin tai hoitajan vastaanottoa.

Sairaanhoitajan akuuttivastaanotolle voit tulla ilman ennakoivaa puhelin yhteydenottoa (käytössä on vuoronumerot).

• Itäinen alue (Kauppilanmäki, Paajalanmäki, Konnuslahti, Saamainen, Leppävirrantie itäinen, Alapiha, Virranranta, Moninmäki, Puponmäki, Haapamäki, Savonkatu eteläinen, Majurintie, Karlvikin alue, Parkkiniemi, Riihiranta, Saahkarlahti, Niinimäki)

• Läntinen alue (Niittytie, Toukotie, Riihitie, Pappilanpellon alue, Viitostie eteläinen, Timola, Leppävirrantie läntinen, Laakunlampi, Vokkola, Sorsakoski,Ydinkeskusta, Savonkatu, Kalliontie, Kirkkokaari, Viitostie pohjoinen, Kotalahti, Oravikoski, Paukarlahti)

Normaalit aukioloajat

Sairaanhoitajan akuuttivastaanotto ilman puhelin yhteydenottoa
  • Maanantai - Keskiviikko 08:15 - 14:00
  • Torstai 09:00 - 14:00
  • Perjantai 08:15 - 13:00

Siilinjärvi

Ajanvaraus koronarokotukseen, Siilinjärvi

Voit varata ajan korona- ja influenssarokotukseen. Rokotuksia annetaan vain ajanvarauksella.

Voit varata ajan myös sähköisesti.

Korona- ja influenssarokotukset, Siilinjärvi

Voit varata ajan korona- ja influenssarokotuksiin puhelimitse. Rokotusten alkamisesta ilmoitamme erikseen.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 10:00

Sonkajärvi

Äitiysneuvola, Sonkajärvi ja Vieremä

Äitiysneuvolaan voit ottaa yhteyttä varaamalla sähköisesti puhelinajan tai soittamalla puhelintunnilla.

Normaalit aukioloajat

Soittoaika
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Lastenneuvola, Sonkajärvi

Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan oman lapsesi kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä puhelinajalla.

Neuvolaan voit varataan aikaa joko puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta.

Oman terveydenhoitajan poissaoloaikoina puhelut siirtyvät automaattisesti toiselle terveydenhoitajalle. Huomioithan, että tekstiviestit eivät ohjaudu toiselle terveydenhoitajalle

Normaalit aukioloajat

Kanslia
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 13:00
Terveydenhoitaja
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Ajanvaraus koronarokotukseen, Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä

Soita sen kunnan puhelinpalveluun, jossa haluat saada rokotuksen.

Kuuntele nauhoitettu tiedote loppuun ja toimi ohjeen mukaan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna arkisin
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Varkaus

Ajanvaraus, Hyvinvointi Ankkuri

Varaa aika koronarokotukseen/influenssarokotukseen.

Lääkärin vastaanotto, Varkaus

Lääkärille voi varata ajan soittamalla terveyskeskukseen.

Numerossa toimii takaisinsoittopalvelu.

Valitse 1, jos asia koskee laboratoriovastauksia, rtg ajanvarausta, kiireetöntä asiaa vastaanotolle tai neuvontaa, 2 hoidon tarpeen arviointia akuuttivastaanotolle, 3 reseptin uusintaa, 4 koronaan liittyvää ajanvarausta ja neuvontaa.

Soitamme takaisin kaksi kertaa, ellei ensimmäiseen puheluun ole vastattu. Maanantaista torstaihin kello 14 jälkeen ja perjantaina kello 12 jälkeen soitamme takaisin yhden kerran.

Voit perua vastaanottoaikasi arkena soittamalla samaan numeroon. Aukioloajan ulkopuolella soitettu puhelu siirtyy takaisinsoittopalveluun, johon voit kertoa nimesi, syntymäaikasi ja peruttavan ajankohdan tiedot. Jos sinulla on salainen numero, jätä viestiin myös puhelinnumerosi. Perumme ajan ja soitamme takaisin vain, jos tarvitsemme lisätietoja.

Normaalit aukioloajat

Lääkärin ajanvaraus
  • Maanantai - Torstai 08:15 - 14:00
  • Perjantai 08:15 - 12:00
Terveyskeskus on avoinna
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Lääkärin vastaanotto, Kangaslampi

Varaa aika Kangaslammin terveysasemalle puhelimitse.

Vieremä

Lastenneuvola, Vieremä

Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan oman lapsesi kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä puhelinajalla.

Neuvolaan voit varataan aikaa joko puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta.

Oman terveydenhoitajan poissaoloaikoina puhelut siirtyvät automaattisesti toiselle terveydenhoitajalle. Huomioithan, että tekstiviestit eivät ohjaudu toiselle terveydenhoitajalle

Normaalit aukioloajat

Kanslia
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 13:00
Teveydenhoitaja
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Äitiysneuvola, Sonkajärvi ja Vieremä

Äitiysneuvolaan voit ottaa yhteyttä varaamalla sähköisesti puhelinajan tai soittamalla puhelintunnilla.

Normaalit aukioloajat

Soittoaika
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Ajanvaraus koronarokotukseen, Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä

Soita sen kunnan puhelinpalveluun, jossa haluat saada rokotuksen.

Kuuntele nauhoitettu tiedote loppuun ja toimi ohjeen mukaan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna arkisin
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Iisalmi

Kampus Terveys (entinen Iisalmen terveyskeskus), Iisalmi

Kampus Terveys -rakennuksessa (entinen Iisalmen terveyskeskus) on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja sekä vuodeosastopalvelut.

Osoite

Meijerikatu 2, 74120 IISALMI

Normaalit aukioloajat

Pääovi on avoinna arkisin kello 7.30-20.00 ja viikonloppuisin 8.30-17. Neuvonta on avoinna arkisin kello 8-15. Auki 24/7

Muut yhteystiedot

Lisätiedot

Sisäänkäynti Veljeskoti-kiinteistön pääovesta, Meijerikatu 4.

Meijerikatu 4, Iisalmi (Veljeskoti-kiinteistö)

Meijerikatu 4:n Veljeskoti-kiinteistössä sijaitsevat ajanvarauksella toimivat fysio- ja toimintaterapiavastaanotot sekä dialyysivastaanotto.

Osoite

Meijerikadun ja Pohjolankadun kulmaus

Meijerikatu 4, 74120 IISALMI

Normaalit aukioloajat

Pääovi avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 16:15
  • Lauantai 07:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Lisätiedot

Joroinen

Joroisten terveysasema

Joroisten terveysasema palvelee sinua perusterveydenhuollon asioissa.

Osoite

Sairaalatie 1, 79600 JOROINEN

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kiuruvesi

Kiuruveden terveyskeskus

Kiuruveden terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon ja perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja sekä hoitokodit Niva ja Veikkola.

Osoite

Nivankatu 31, 74700 KIURUVESI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 18:00
Terveyskeskuksen neuvonta on avoinna
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30

Muut yhteystiedot

Lisätiedot

Koronarokotukseen sisäänkäynti terveyskeskuksen pääovesta. Rokotuspisteelle on ohjaus paikan päällä.

Meijerikatu 4, Iisalmi (Veljeskoti-kiinteistö)

Meijerikatu 4:n Veljeskoti-kiinteistössä sijaitsevat ajanvarauksella toimivat fysio- ja toimintaterapiavastaanotot sekä dialyysivastaanotto.

Osoite

Meijerikadun ja Pohjolankadun kulmaus

Meijerikatu 4, 74120 IISALMI

Normaalit aukioloajat

Pääovi avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 16:15
  • Lauantai 07:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Lisätiedot

Kuopio

Kauppakeskus Apaja, Kuopio

Kuopion Apajan rokotuspisteessä annetaan influenssa- ja koronarokotuksia tiettyinä ajanjaksoina kuopiolaisille riskiryhmille. Tiedotamme rokotusaikojen varaamisesta, kun rokotuksia tarjotaan. Näet palveluajat ajanvaraustiedoissa.

Rokotamme Apajassa myös jäykkäkouristusrokotteita ja asiakkaiden omakustannerokotteita (esim. punkkirokotteet).

Osoite

Torikannen alla, E-rappu, entisen Terve Kuopio -kioskin tilat.

Kauppakatu 45, 70110 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Leppävirta

Leppävirran terveysasema

Leppävirran palveluyksikkö vastaa Leppävirran kunnan terveyspalveluista.

Toiminnot on jaettu lähi-, seudullisiin ja alueellisiin palveluihin.

- Lähipalveluja ovat muun muassa lastenneuvola, suun terveydenhuolto ja arkipäivien lääkäripäivystys

- Seudullisiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi ilta- ja viikonloppuvastaanotto, röntgentutkimukset

- Alueellinen palvelu on muun muassa viikonloppu- ja arkipyhien hammaslääkäripäivystys

Osoite

Savonkatu 17, 79100 LEPPÄVIRTA

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Sunnuntai 08:00 - 18:00
Neuvonnan numero (017 171307) vastaa maanantaista torstaihin kello 7.45-15, perjantaisin kello 7.45-14 (Neuvonta on suljettu kello 11.15-11.45) Auki 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Siilinjärvi

Siilinjärven terveyskeskus

Siilinjärven terveyskeskuksesta on saatavissa seuraavat palvelut: akuuttivastaanotto, lääkärien ja hoitajien vastaanottopalvelu, hoitotarvikejakelu, sairaalapalvelu, apuvälinelainaus, laboratorio- ja röntgenpalvelut, mielenterveyspalvelut sekä suunterveydenhuollon palvelut.

Vastaanottopalveluiden asiointipisteeseen voit tulla ilman ajanvarausta kiireettömille asioille.

Osoite

Kasurilantie 5, 71800 SIILINJÄRVI

Normaalit aukioloajat

Vastaanottopalveluiden asiointipiste
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 14:30
  • Perjantai 08:00 - 13:30

Muut yhteystiedot

Lisätiedot

Siilinjärven rokotuspiste sijaitsee terveyskeskuksen 3. kerroksessa. Rokotuspisteessä annetaan korona- ja influenssarokotuksia THL:n kriteerien mukaan. Rokotuksia annetaan vain ajanvarauksella.

Palvelun aukioloajat
Rokotuspiste on avoinna
  • Maanantai 08:30 - 15:00

Sonkajärvi

Sonkajärven sosiaali- ja terveyskeskus

Sonkajärven terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon palveluja sekä palvelukeskus Tuulikannel.

Osoite

Taivallahdentie 4, 74300 SONKAJÄRVI

Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus on avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 15:30
Terveyskeskuksen neuvonta on avoinna
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30

Muut yhteystiedot

Lisätiedot

Koronarokotukseen sisäänkäynti Tuulikanteleen ovesta. Rokotuspisteelle on ohjaus paikan päällä.

Meijerikatu 4, Iisalmi (Veljeskoti-kiinteistö)

Meijerikatu 4:n Veljeskoti-kiinteistössä sijaitsevat ajanvarauksella toimivat fysio- ja toimintaterapiavastaanotot sekä dialyysivastaanotto.

Osoite

Meijerikadun ja Pohjolankadun kulmaus

Meijerikatu 4, 74120 IISALMI

Normaalit aukioloajat

Pääovi avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 16:15
  • Lauantai 07:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Lisätiedot

Varkaus

Hyvinvointi Ankkuri, Varkaus

Hyvinvointi Ankkuri on hyvinvointikioski Varkauden kirjastolla. Hyvinvointikioski edistää kuntalaisten hyvinvointia laaja-alaisesti.

Ankkurissa toimii hoitajien vastaanotot ilman ajanvarausta.

Ankkurista saat tukea ja ohjausta esimerkiksi painonhallintaan, tupakoinnin lopettamiseen, liikkumiseen ja ravitsemukseen.

Voit saada rokotusneuvontaa sekä tietoa eri yhdistysten toiminnasta (vertaisryhmät).

Hoitajan vastaanotolla ilman ajanvarausta on mahdollista saada rokotuksia, lääkeinjektioita, arviot haavoista ja luomista.

Jos tarvitset koronarokotuksen tai influenssarokotuksen, varaa aika.

Osoite

Varkauden kirjaston 2. kerros

Osmajoentie 1, 78210 VARKAUS

Normaalit aukioloajat

Ankkuri on avoinna (ennen arkipyhiä suljemme kello 14)
  • Maanantai - Torstai 09:00 - 15:00
  • Perjantai 09:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Kangaslammin terveysasema

Voit varata ajan vastaanotoille ottamalla yhteyttä puhelimitse.

Osoite

Sopulantie 8, 79480 KANGASLAMPI

Muut yhteystiedot

Aalto Hyvinvointikeskus, Varkaus

Aalto hyvinvointikeskus palvelee asiakkaita, jotka asuvat eteläisen alueen kunnissa Joroinen, Leppävirta, Varkaus.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. AALTO on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.

Koronanäytteet otetaan päivystyksen vieressä olevassa kontissa.

Muistathan asioidessasi:

• Käytä maskia

• Muista käsi- ja yskimishygienia

• Turvavälien varmistamiseksi saavu vastaanotolle juuri ennen omaa aikaasi.

Aalto hyvinvointikeskuksessa asiakkaita palvellaan neljässä kerroksessa.

Palvelut

1. kerros

• Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, omahoitopiste, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli ja kokoustilat.

* Kahvila-ravintola

2. kerros

• Perusterveydenhuollon vastaanotot, suunterveydenhuollon vastaanotot, erikoislääkäripoliklinikat, dialyysi, välinehuolto, toimenpidekeskus.

3. kerros

• Akuuttiosasto, vierailuaika kello 11–19, fysioterapia ja ryhmätilat.

4. kerros

• Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)

• Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut

• Psykiatrian osasto

• Hallinto

Osoite

Savontie 55, 78300 VARKAUS

Normaalit aukioloajat

Pääoven aukioloajat:
  • Maanantai - Perjantai 06:30 - 20:00
  • Lauantai 07:30 - 19:00
  • Sunnuntai 08:00 - 19:00
Akuuttiosaston vierailuaika
  • Maanantai - Sunnuntai 11:00 - 19:00
Kahvila-ravintola on avoinna
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 18:00
  • Lauantai 09:00 - 15:00
  • Sunnuntai 09:00 - 15:00
Kahvila-ravintolassa on lounastarjoilu
  • Maanantai - Perjantai 10:30 - 13:00
  • Lauantai 11:00 - 13:00
  • Sunnuntai 11:00 - 13:00

Muut yhteystiedot

Vieremä

Vieremän terveyskeskus

Vieremän terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon sekä perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja.

Osoite

Ponssentie 11, 74200 VIEREMÄ

Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 16:00
Terveyskeskuksen neuvonta on avoinna
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30

Muut yhteystiedot

Lisätiedot

Koronarokotukseen sisäänkäynti terveyskeskuksen pääovesta. Rokotuspisteelle on ohjaus paikan päällä.

Meijerikatu 4, Iisalmi (Veljeskoti-kiinteistö)

Meijerikatu 4:n Veljeskoti-kiinteistössä sijaitsevat ajanvarauksella toimivat fysio- ja toimintaterapiavastaanotot sekä dialyysivastaanotto.

Osoite

Meijerikadun ja Pohjolankadun kulmaus

Meijerikatu 4, 74120 IISALMI

Normaalit aukioloajat

Pääovi avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 16:15
  • Lauantai 07:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Lisätiedot

Terveydenhuollon sähköinen asiointi ja ajanvaraus (eTerveyspalvelu)

Voit asioida terveydenhoitoon liittyvissä kiireettömissä asioissa eTerveyspalvelussa. Sähköinen asiointi on maksutonta.

Voit varata aikaa, tilata hoitotarvikkeita ja täyttää terveydenhuollon kyselylomakkeita.

Palvelun käyttö edellyttää erillistä sähköisen asioinnin suostumusta (=palvelusopimus). Suostumuksen voit tehdä itse eTerveyspalvelun -asiointisivun Lomakkeet -kohdassa tai vastaanottokäynnin yhteydessä.

Asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista, joko verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Mikäli sinulla ei ole käytössä mitään näistä tunnistusvälineistä, voit antaa toiselle henkilölle valtuutuksen toimia puolestasi terveydenhuollon sähköisissä palveluissa.

Lisätiedot

Koronarokotusten sähköinen ajanvaraus on käytössä seuraavissa kunnissa: Iisalmi, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Leppävirta, Pielavesi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Tervo, Vesanto, Vieremä

Terveydenhuollon sähköinen asiointi ja ajanvaraus (Kansalaisen terveyspalvelu), Varkaus ja Joroinen

Kansalaisen terveyspalveluiden kautta voit 24/7 varata aikoja suun terveydenhuoltoon, lasten neuvolan ikäkausitarkastuksiin, rokotuksiin, kohdunkaulansyövän joukkoseulontaan, ehkäisypalveluihin, armeijan kutsuntatarkastuksiin ja hoitajan vastaanotolle.

Terveydenhuollon sähköinen asiointi ja ajanvaraus (Kansalaisen terveyspalvelu), Lapinlahti

Kansalaisen terveyspalveluiden kautta voit 24/7 varata aikoja lasten neuvolan ikäkausitarkistuksiin, rokotuksiin sekä kohdunkaulansyövän joukkoseulontaan. Näet palvelusta myös suun terveydenhuoltoon varatut ajat.

Lisätietoja, koronarokotukset