CyberKnife-tarkkuussädehoito

CyberKnife-tarkkuussädehoito


KYSin sädehoitoyksikössä tarkkuussädehoitoja eli stereotaktisia sädehoitoja voidaan toteuttaa sekä perinteisillä sädehoitolaitteilla että erityisesti näihin hoitoihin suunnitellulla, robottitekniikkaan pohjaavalla CyberKnife-hoitolaitteella. CyberKnife-hoitolaitetta käytetään syöpäkasvainten hoidossa, mutta myös hyvänlaatuisten kasvainten kasvun pysäyttämiseen tai pienentämiseen (ns. radiokirurgiset hoidot).

CyberKnife-hoitolaitteelle soveltuvat parhaiten hoidettavaksi pienet ja tarkkarajaiset kasvaimet (mm. aivoston ja selkäytimen alueen kasvaimet). Osa kasvaimista, joita ei esimerkiksi sijaintinsa vuoksi voida leikata tai joiden hoito perinteisellä sädehoitolaitteella on ongelmallista, voidaan hoitaa tarkkuussädehoitolaitteella.

Suurin yksittäinen robottisädehoitolaitteella hoidettava potilasryhmä ovat eturauhassyöpäpotilaat. Kokonsa ja muotonsa puolesta eturauhanen on optimaalinen kohde tarkkuussädehoidolle: hoidon tarkan kohdentamisen vuoksi isojen kerta-annosten käyttäminen on turvallista ja viimeaikaisten sädebiologisten tutkimuksien mukaan myös tehokasta nimenomaan eturauhassyövässä.