Navigointivalikko

Navigointivalikko

Navigointivalikko

11.1.2024 Uutinen

Palvelujärjestelmän uudistaminen on alkanut

Uudistamistyö on alkanut, millä tavalla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestetään tulevaisuudessa Pohjois-Savon alueella. Parhaillaan hyvinvointialueen viranhaltijat työstävät vaihtoehtoisia malleja, joissa tarkastellaan nykyisiä sote-palveluja ja eri asiakasryhmien palvelutarpeita, sekä millaisin palveluin tarpeisiin pystytään jatkossa vastaamaan. Palveluverkon uudistamisen rinnalla kehitetään myös kotiin vietäviä ja liikkuvia palveluja sekä etä- ja digipalveluja.

Palveluiden järjestämismallin uudistaminen on välttämätöntä, sillä sote-palvelujen järjestämistä haastaa henkilöstön saatavuusongelmat, väestön ikääntymisestä johtuva palvelutarpeen kasvu ja kustannusten nousu. Uudistamistyö koskee kaikkia hyvinvointialueen palveluja ja toimintoja, ennaltaehkäisevistä palveluista erityisen vaativiin palveluihin.

−Skenaariotyössä haetaan rohkeasti uusia tapoja vastata eri puolilla maakuntaa asuvien ihmisten palvelutarpeisiin. Hyvinvointialueen on toimittava asiakaslähtöisesti, mutta samalla kustannustehokkaasti. Jos jatkamme kuten ennenkin, mikään raha ja henkilöstö eivät tulevaisuudessa riitä, sanoo aluehallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen.

Palvelujärjestelmän uudistaminen on ehto valtiovarainministeriön lainanottovaltuuksille ja kytkeytyy hyvinvointialueen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toteuttamiseen. Hyvinvointialueen talouden tasapainottaminen vaatii vaikuttavia, koko palvelumallia koskevia uudistuksia, sillä talouden vuotuinen sopeuttamistarve on noin 30-50 miljoonaa euroa. 


Tulevaisuuden mallia rakennetaan yhdessä päättäjien, asukkaiden ja henkilöstön kanssa


Ensimmäiset skenaarioryhmien tuottamat luonnokset julkaistaan helmikuun puolivälissä. Tällöin alkaa palvelujärjestelmän uudistamisohjelman laaja-alainen jatkotyöstö hyvinvointialueen eri vaikuttamis- ja päätöksentekotoimielimissä. 
−Skenaariotyöskentelynä tuotettuja ehdotuksia käydään läpi yhdessä päättäjien, asukkaiden, henkilöstön, kuntien edustajien ja eri sidosryhmien kanssa, jolloin malleihin tulee varmasti hyviä huomioita ja muutoksia, painottaa strategiajohtaja Jussi Lampi. Uudistamistyössä tarkastellaan palveluverkon lisäksi erityisesti sitä, millaisilla erilaisilla, uusilla keinoilla asiakkaiden palvelutarpeeseen voidaan vastata.

Aluevaltuuston ja lautakuntien yhteinen seminaari järjestetään maanantaina 19. helmikuuta. Aluehallitus käsittelee ensimmäistä luonnosta 28. helmikuuta. Tämän jälkeen luonnosta käydään läpi eri toimielimissä sekä osallistetaan asukkaat ja henkilöstö kommentoimaan ehdotuksia. Aluevaltuusto päättää palvelujärjestelmän uudistamisohjelmasta kesäkuussa, jonka jälkeen alkaa uudistusten käytännön toteuttaminen. Toimeenpanon arvellaan kestävän vähintään kaksi vuotta, ennen kuin uusi järjestelmä on kokonaisuudessaan toiminnassa. 

Katso vaikuttamis- ja päätöksentekotoimielinten kokousaikataulut verkkosivuilta.

Yhtenäinen hyvinvointialue mahdollistaa poikkihallinnollisen tarkastelun

Nyt, kun sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastuslaitoksen palvelujen järjestämisestä vastaa yksi, yhteinen hyvinvointialue, on hyvä mahdollisuus palvelujärjestelmän kokonaisvaltaiseen ja eri toimialojen yhteistyönä tehtävään toiminnan tarkasteluun ja uudistamiseen. Uudistuksessa asiakkaan palveluntarve on keskiössä, ja uudistusta tehdään peruspalveluja vahvistaen.

Valmistelussa on kolme kokonaisuutta:
1. vastaanottotoiminnan ja alueellisen erikoissairaanhoidon sekä aikuissosiaalityön uudistus
2. osastohoidon, asumisen ja kotiin vietävien palveluiden uudistus ja
3. perhe- ja vammaispalveluiden uudistus.

Uudistusten valmistelua tukevat läpileikkaavat toimenpiteet:
•    digitaalisten palveluien uudistaminen
•    kiinteistöselvitys ja toimitilaverkko sekä
•    hallinto ja tukipalvelut.

Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) uudistamisohjelman valmistelu alkaa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) sairaaloiden ja päivystysten porrasteisuus, työnjako ja yhteistyö -selvityksen pohjalta. STM on julkaissut selvityksen 11.1.2024.