Uratarinat bannerikuva

alt=

Murupolku

Kesätöissä: Milja Heikkinen

Kesätöissä: Milja Heikkinen

Milja Heikkinen tekee Suonenjoella osastolääkärin viransijaisuutta heinäkuun loppuun asti. Hän opiskelee lääkäriksi Kuopiossa, Itä-Suomen yliopistossa.

– Neljä vuotta takana ja viides edessä. Opiskelu on mennyt kivasti ja hirveän nopeasti!

Milja on muuttanut Kainuusta opintojen perässä Kuopioon ja kertoo kotiutuneensa mukavasti. Hän oli viime kesänä amanuenssina Suonenjoen terveysasemalla. 

– Ennen harjoittelua olin kuullut Suonenjoen terveysasemasta hyvää ja harjoittelun aikana totesin, että täällä on hyvä meininki. Kesätöihin päädyin siis, koska halusin asua kesän Kuopiossa ja täällä oli kiva olla.

– Olen tykännyt kauheasti olla täällä. On semmoinen olo, että aamulla on mukavaa herätä töihin. Työkaverit on kivoja ja potilaatkin on savolaisen lupsakoita!

Miljan työpäivät koostuvat muun muassa osastolla kiertämisestä hoitajan kanssa, potilaiden kuulumisten läpikäynnistä ja paperitöistä. Hän kertoo, että jos töissä tulee jokin este tai tilanne, jossa tarvitsee apua, käytävän toisesta päästä löytyy kokenut lääkäri, jonka kanssa voi yhdessä pähkäillä ratkaisun pulmaan. 

– Ihmisillä on niin monenlaisia vaivoja, että välillä ei tiedä, mistä alkaa perkaamaan. Hyvällä seniorituella olen kuitenkin selvinnyt niistä tilanteista. Kertaakaan ei ole ollut semmoinen olo, etteikö selviäisi. Lääkärin työkin on osin epävarmuuden sietoa, Milja summaa mietteitään.


Hänen mielestään työn parhaita puolia ovat potilaat ja työkaverit. Potilaat ovat puheliaita ja rempseitä, eikä töissä ole kiire. Lisäksi Milja mainitsee, että on motivoivaa, kun työssä onnistuminen näkyy konkreettisesti.

– Olen onnistunut ihmisten kohtaamisessa. Olen tehnyt aikaisemmin asiakaspalvelutyötä ja luonteeni on ulospäinsuuntautunut, koen sen omana vahvuutena. On myös kiva, kun ei ole ollut semmoista hetkeä, että olisi tarvinnut olla nopea, vaan voi kohdata ihmisen rauhassa.

Milja kertoo, että hänen urahaaveensa eivät ole vielä täysin selkiytyneet. Hän mielisi tulevan työn sisältävän käsillä tekemistä, eikä pelkästään puhetta. Nykyinen kesätyöpaikka auttaa häntä kohti tulevaa työtä, sillä terveyskeskustyössä harjaantuu kohtaamaan monisairaita potilaita.

– Terveyskeskuksessa oppii hoitamaan potilaita kokonaisuutena, Milja toteaa.

Savossa on ihmisen hyvä olla

Miljan kokemusten mukaan hyvinvointialueella on ollut mukava olla töissä. Hän kertoo, että lähijohtaminen toimii mutkitta ja erityisesti paikallisella tasolla on helppo tajuta, miten asiat toimivat. Hän kuitenkin mainitsee myös, että koska Pohjois-Savon hyvinvointialue on suuri organisaatio, on sen kokonaiskuvaa välillä vaikea hahmottaa. 

– On myös itsestä kiinni, etten ole ottanut selvää, mutta hyvinvointialueesta on puhuttu niin paljon, että kiinnostaa tietää, mitä se konkreettisesti tarkoittaa.

– Savossa on hyvä olla ja muuttajana näen tulevaisuudessa asuvani täällä ja työskentelevän hyvinvointialueen palveluksessa.

Milja aikoo ottaa kesän rauhallisesti. Hän kertoo, ettei aio tehdä sen suurempia suunnitelmia mökkeilyn lisäksi. Hän viihtyy kotona ja aikoo nautiskella Kuopion maisemista ja kesäisistä keleistä.

Pohjois-Savon hyvinvointialue toivottaa Miljalle ihanaa ja rauhallista loppukesää!