Ptv Service Display

Lastentautien palvelut

Lastentautien palveluissa hoidamme alle 16-vuotiaita, joiden oireiden tai sairauden tutkimukset tai hoito edellyttävät erikoissairaanhoitoa.

Sairaalassaoloaika on lapselle ja nuorelle mieleenpainuva ja merkittävä tapahtuma elämässä. Hoitoajan pituudesta riippumatta viihtymisellä ja ajankululla on sairaudenkin aikana suuri merkitys toipumiselle ja sille, millainen muistikuva sairaalassaolosta ja siellä annetusta hoidosta lapselle ja heidän perheilleen jää.

Lastentautien palvelut tarjoavat potilailleen laadukasta hoitoa, joka ottaa huomioon lapsipotilaiden ja perheiden erityistarpeet.

Lastentautien poliklinikka

Lastentautien poliklinikalla tutkimme ja hoidamme laaja-alaisesti erilaisia lasten ja nuorten sairauksia. Poliklinikalle potilaat tulevat lääkärin lähetteellä, ja käyntien yhteyteen tarvittavat tutkimukset varataan pääsääntöisesti jo lähetteen perusteella.

Lastentautien erikoislääkärit ja erikoistuvat lääkärit vastaavat lasten tutkimuksista ja hoidosta yhdessä hoitohenkilökunnan ja moniammatillisen työryhmän kanssa.

Poliklinikalla on päiväsairaalatoimintaa, johon kuuluu esimerkiksi lääkeinfuusiohoitoja sekä ruoka- ja lääkeainealtistuksia. Poliklinikan toimintaan kuuluvat myös kuntoutusohjaus, sopeutumisvalmennus ja teemapäivät.

Lasten ja nuorten osasto

Lasten ja nuorten osastolla hoidamme laajasti eri erikoisalojen potilaita asiantuntemuksella, lapsi- sekä perhelähtöisesti. Potilaat tulevat osastolle joko akuuttien lasten sairauksien tai tapaturmien vuoksi. Lisäksi osastolla hoidetaan suunnitellusti erilaisia lastentauteja sairastavia tai kirurgista hoitoa tarvitsevia lapsia ja nuoria. Potilaat ohjautuvat hoitoon joko päivystyksen kautta tai kutsuttuina toimenpiteeseen ja tutkimuksiin.

Hoitoon kuuluvat erilaiset tutkimukset ja toimenpiteet, jotka tehdään mahdollisimman kivuttomasti ja turvallisesti. Lääkehoidot, valvonta sekä potilaiden ja vanhempien ohjaaminen ovat osa hoitoa.

Lapsen ikä, psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset tarpeet sekä perheen elämäntilanne ohjaavat hoidon suunnittelua ja toteutusta. Vanhemmat voivat olla lapsensa mukana osastolla, jossa on myös askartelu- ja leikkitila.

Osastolla hoidetaan muun muassa

  • erilaiset infektiosairaudet
  • hengitysvaikeudet
  • nestetasapainohäiriöt
  • diabetes sekä sydän-, maksa- ja munuaissairaudet
  • kouristukset ja myrkytykset
  • sairaalahoitoa tarvitsevat syömishäiriöpotilaat

Operatiiviseen hoitoon kuuluvat

  • lastenkirurgia
  • neurokirurgia
  • korva-, nenä- ja kurkkutaudit
  • plastiikkakirurgia

Toimi näin

Tarvitset lääkärin lähetteen voidaksesi tulla kiireettömään erikoissairaanhoitoon sekä laboratorio-, kuvantamis- tai muuhun tutkimukseen. Voit valita hoitopaikkasi yhdessä hoitavan lääkärin kanssa.

Kun sairastut, hakeudu omaan terveyskeskukseesi tai yksityislääkärille. Lääkäri kirjoittaa sinulle lähetteen sairaalaan tutkimuksiin tai hoitoon, jos sairauden hoito sitä edellyttää.

Äkillisissä sairaustapauksissa voit tulla päivystykseemme ilman lähetettä. Soita ympärivuorokautiseen neuvontanumeroon 116117 aina ennen kuin tulet päivystykseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoon pääsemiseksi tarvitset lääkärin lähetteen.

Maksullisuuden tiedot

Alle 18-vuotiaalle käynnit poliklinikalla ja sarjahoidot ovat maksuttomia. Hoitopäivämaksua peritään alle 18-vuotiaiden potilaiden huoltajilta seitsemän päivää kalenterivuodessa, minkä jälkeen vuodeosastohoito on maksutonta.

Paikkakuntavalinta

Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.

Valitse paikkakunta

  • Kaikki
  • Iisalmi
  • Joroinen
  • Kaavi
  • Keitele
  • Kiuruvesi
  • Kuopio
  • Lapinlahti
  • Leppävirta
  • Pielavesi
  • Rautalampi
  • Rautavaara
  • Siilinjärvi
  • Sonkajärvi
  • Suonenjoki
  • Tervo
  • Tuusniemi
  • Varkaus
  • Vesanto
  • Vieremä

Valittuna: Kaikki

Avopediatrian poliklinikan puhelinasiointi

Voit ottaa yhteyttä avopediatrian poliklinikkaan soittoaikoina.

Puhelin

Palveluajat

Osastosihteeri
  • Maanantai - Tiistai 08:00 - 15:00
  • Perjantai 12:00 - 15:00

Kunnat

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrinen tutkimusyksikkö

Puhelinasiointi tutkimusyksikköön.

Puhelin

Palveluajat

Konsultaatiopuhelin vain viranomaiskäyttöön
  • Maanantai 09:00 - 15:00
  • Tiistai - Perjantai 08:00 - 15:00
Osastonylilääkäri
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00
Toimistosihteeri
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00

Lisätiedot

Palvelun aukioloajat

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Lasten ja nuorten osasto

Voit olla yhteydessä osastoon puhelimitse.

Puhelin

Palveluajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Lasten ja nuorten syömishäiriöpoliklinikka

Voit soittaa poliklinikalle, kun haluat perua ajan, tiedustella hoitoosi liittyviä asioita tai jättää soittopyynnön. Puheluusi vastaa osastosihteeri.

Puhelin

Palveluajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Kunnat

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Lastenneurologian yksikkö

Lastenneurologian yksikköön voit ottaa yhteyttä puhelimitse.

Puhelin

Palveluajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Lisätiedot

Palvelun aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Kunnat

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Lastenpsykiatrian akuuttiosasto

Lastenpsykiatrian poliklinikan puhelinasiointi KYS

Voit olla yhteydessä poliklinikkaan puhelimitse.

Ota yhteyttä osastonsihteeriin:

  • Kun haluat perua tai muuttaa ajanvarausta.
  • Sinulla on asiointiin liittyvää kysyttävää.
  • Haluat jättää soittopyynnön.
  • Sinulla on muuta toimistoasiaa.
Puhelin

Palveluajat

Ajanvarauksiin, tiedusteluihin, soittopyyntöihin ja muihin toimistoasioihin liittyviin asioihin vastaa osastonsihteeri.
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:30

Lisätiedot

Palvelun aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:30

Kunnat

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Lastenpsykiatrian tutkimus- ja hoito-osasto

Lastenpsykiatrian tutkimus- ja hoito-osastoon voit ottaa yhteyttä puhelimitse.

Puhelin

Palveluajat

Osastonsihteeri
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00
Lääkärit
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Lisätiedot

Palvelun aukioloajat
Puheliasiointi
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Kunnat

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Lastentautien poliklinikka

Voit olla yhteydessä poliklinikkaan puhelimitse.

Puhelin

Palveluajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Lisätiedot

Palvelun aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Kunnat

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Lastentautien poliklinikka, Varkaus

Voit soittaa poliklinikan sairaanhoitajalle ajanvaraukseesi tai muuhun hoitoosi liittyvässä asiassa soittoaikoina. Ilmoitathan ajanvarauksen muuttamisesta tai peruuntumisesta mahdollisimman pian.

Puhelin

Palveluajat

Sairaanhoitaja
  • Maanantai - Tiistai 08:00 - 14:00
  • Torstai 08:00 - 14:00

Kunnat

Varkaus

Lastentautilääkärin vastaanotto, Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä

Sairaanhoitaja vastaa puhelinliikenteestä: ajanvaraus, aikojen peruminen, hoidon ohjaus ja neuvonta.

Puhelin

Kunnat

Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä

Lasten veri- ja syöpätautien osasto

Voit olla yhteydessä osastoon puhelimitse.

Puhelin

Palveluajat

Osastonsihteeri, soittoaika
  • Maanantai - Perjantai 07:30 - 15:00
Hoitajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Päiväsairaalan hoitaja, soittoaika
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Lisätiedot

Palvelun aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Kunnat

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Vastasyntyneiden teho-osasto

Voit olla yhteydessä osastoon puhelimitse.

Puhelin
  • Osastonsihteeri, arkipäivinä yhteydenotot ensisijaisesti

  • Hoitajat, yhteydenotot tarvittaessa iltaisin, öisin ja viikonloppuina

Lisätiedot

Palvelun aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Kunnat

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Aalto Hyvinvointikeskus, Varkaus

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. Aalto on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.

Palvelut

1. kerros

  • Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli, kokoustilat ja omahoitopiste. Omahoitopisteellä on mahdollista käydä omatoimisesti mittaamassa verenpaine sekä saada tietoa ja neuvontaa sekä vertaistukea järjestöpäivinä keskiviikkoisin.
  • Kahvila-ravintola.

2. kerros

  • Perusterveydenhuollon vastaanotot, suunterveydenhuollon vastaanotot, erikoislääkäripoliklinikat, dialyysi, välinehuolto, toimenpidekeskus.

3. kerros

  • Akuuttiosasto, fysioterapia ja ryhmätilat.

4. kerros

  • Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)
  • Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut
  • Hallinto

Osoite

Savontie 55 78300 VARKAUS

Palveluajat

Pääoven aukioloajat:
  • Maanantai - Perjantai 06:30 - 20:00
  • Lauantai 07:30 - 19:00
  • Sunnuntai 08:00 - 19:00
Akuuttiosaston vierailuaika
  • Maanantai - Sunnuntai 11:00 - 19:00
Röntgen
  • Maanantai - Perjantai 07:30 - 15:30
Kahvila-ravintola on avoinna
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 14:30
Sosiaali- ja terveysalan yhdistys Omahoitopisteellä
  • Keskiviikko 09:00 - 14:00

Lisätiedot

  • Lastentautien poliklinikka, Aalto hyvinvointikeskus, 4. kerros. Avoinna maanantai, tiistai, parillinen viikko keskiviikko, pariton viikko torstai.

Kunnat

Varkaus

Alavan sairaala, Kuopio

Alavan sairaala sijaitsee Kuopion keskustan läheisyydessä Niiralan kaupunginosassa. Kuopion yliopistollisen sairaalan toiminnoista Alavaan on keskitetty

  • lastenpsykiatrian poliklinikka
  • lastenpsykiatrian osastot
  • lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikkö

Osoite

Kaartokatu 9 70620 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • Lastenpsykiatrian poliklinikka, osastonsihteeri
  • Lastenpsykiatrian tutkimus- ja hoito-osasto, osastonsihteeri
  • Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrinen tutkimusyksikkö, osastonsihteeri
  • Lastenpsykiatrian akuuttiosasto, osastonsihteeri

Postiosoite

PL 200 70029 KYS

Lisätiedot

  • Lastenpsykiatrian poliklinikka, Alavan sairaala, Kaartokatu 9, rakennus B2
  • Lastenpsykiatrian tutkimus- ja hoito-osasto, Alavan sairaala, Kaartokatu 9, rakennus A2, 3. ja 4. kerros
  • Lastenpsykiatrian akuuttiosasto, Alavan sairaala, Kaartokatu 9, rakennus A2, 2. kerros
  • Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrinen tutkimusyksikkö, Alavan sairaala, Kaartokatu 9, rakennus A2, 5. kerros

Kunnat

Kuopio

Kampus Terveys (entinen Iisalmen terveyskeskus), Iisalmi

Kampus Terveys -rakennuksessa (entinen Iisalmen terveyskeskus) on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja sekä vuodeosastopalvelut.

Osoite

Meijerikatu 2 74120 IISALMI

Palveluajat

Pääovi on avoinna arkisin kello 7.30-20.00 ja viikonloppuisin 8.30-17. Neuvonta on avoinna arkisin kello 8-15.

Lisätiedot

Vastaanotto sijaitsee entisen Iisalmen terveyskeskuksen 3. kerroksessa.

Kunnat

Iisalmi

Kuopion yliopistollinen sairaala

Kuopion yliopistollinen sairaala tarjoaa korkeatasoista hoitoa kaikilla lääketieteen erikoisaloilla, tekee kansainvälisesti arvostettua tutkimusta ja kouluttaa tulevaisuuden huippuosaajia.

Sairaalan tärkein tehtävä on antaa potilaille parasta mahdollista hoitoa. Ennen kaikkea KYS onkin sairaala, jonka potilaat ovat mielipidetiedustelujen mukaan erittäin tyytyväisiä saamaansa hoitoon.

Sairaalan potilaaksi pääset kiireettömissä tilanteissa lääkärin lähetteellä esimerkiksi terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta, toisesta sairaalasta tai yksityislääkäriasemalta. Tutkimuksia ja hoitoja tehdään sekä poliklinikoilla että vuodeosastoilla. Kiireellisiä päivystystilanteita varten sairaala toimii ympäri vuorokauden.

Kuopion yliopistollinen sairaala huolehtii Pohjois-Savon hyvinvointialueen asukkaiden erikoissairaanhoidosta ja lisäksi Itä-Suomen yhteistyöalueen (Etelä-Savon hyvinvointialue, Keski-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue) erityistason erikoissairaanhoidosta.

Osoite

Puijonlaaksontie 2 70210 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Puhelin

Lisätiedot

  • Lastentautien poliklinikka, Puijon sairaala, Pääsairaala, R, 1. kerros
  • Lasten ja nuorten syömishäiriöpkl, Puijon sairaala, Pääsairaala, D, 5. kerros
  • Lasten ja nuorten osasto, Puijon sairaala, Pääsairaala, C, 8. kerros, hissit 63-66
  • Vastasyntyneiden teho-osasto, Puijon sairaala, Kaarisairaala, K, 2. kerros
  • Lasten veri- ja syöpätautien osasto, Puijon sairaala, Pääsairaala, D, 5. kerros
  • Lastenneurologian yksikkö, Puijon sairaala, Pääsairaala, A, 1. kerros
  • Avopediatrian pkl, Pääsairaala, A