Hyvinvointialuejohtajan TET-kierros: Hyvää yhteishenkeä, teknologiaa ja toimivia tiloja KYSin kahdella osastolla
Sisätautien ja keuhkosairauksien osastolla vastaanottamassa oli apulaisosastonhoitaja Raimo Liimatainen. Pikaisesti hän kertoi osastojen kokoonpanosta ja omasta taustastaan. On aina erityisen mielenkiintoista rupatella ihmisten kanssa ja kysellä vähän, että millainen elämänpolku on tähän työhön kuljettanut.
Seuraavaksi oltiinkin jo menossa tutustumaan hoitajan aamurutiineihin ja lääkkeenjakoon. Sairaanhoitaja Eero Vuorenmies esitteli älylääkekärrin toimintaa samalla, kun kiersimme potilashuoneissa.
Teknologia on rantautunut tännekin, ei vaikeuttaakseen vaan helpottaakseen työtä. Älylääkekärrit myös lisäävät potilasturvallisuutta, näin kerrottiin.
Vauhdikasta on, lääkkeiden jaon jälkeen alkoi osaston päivittäisen johtamisen palaveri, jossa koko yksikön henkilökunta oli paikalla. Palaverin alkuun sanailinkin, että yleinen ymmärrys on, että sote- ja pela-ala on kriisissä, vapaassa pudotuksessa ja kaikki on menossa päin prinkkalaa. Mutta eiköhän tässä nyt ole jo hieman rauhoittumaan päin. Vastaava lääkäri Purokiven Minna antoi hyvän katsauksen osaston korkeista kuormitusluvuista, jotka selittävät henkilöstön kuormittumista. Monista haasteista huolimatta vaativa erikoisalat ylittävä osaaminen on myös merkittävä vahvuus.
Kandeja ja konkareita
Lääkärinkierrollekin pääsin mukaan, kahden kandin ja Pulkkisen Arton kanssa. Olipa siinä perässä kestämistä, kun mentiin potilaan luota seuraavan luo. Kokeneiden lääkäreiden ammatillinen anti erikoistuville lääkäreille tuen ja kehittymisen näkökulmasta on aivan kriittinen tekijä. Arto on kokeneena konkarina kaiken nähnyt ja rupateltiin lääkärin työn murroksista teknologian kehittyessä. Itse arvioin potilaan kokemuksen olevan selvästi parempi, kun kirjaukset tehdään keskustellen potilaan huoneessa.
Aamupäivää kuvaa parhaiten kolme sanaa: yhteishenki, teknologia ja toimivat työskentelytilat
Erikoisalojen moninaisuus haastaa
Lounaan jälkeen pääsin tutustumaan plastiikkakirurgian, ihotautien ja aistielintenosastoon. Vastaanottamassa olikin osastonhoitaja Katja Mikkonen porukoineen. Erikoisalojen moninaisuus tuo haasteita, mutta antaa myös tekijöilleen paljon. Potilaat ovat kaiken ikäisiä, mutta yhä useampi potilas on iäkäs ja monisairas.
Potilaita on viideltä eri erikoisalalta: korva-, nenä- ja kurkkutaudit, silmäsairaudet sekä suu- ja leukakirurgian. Tämä tieto ja paljon muutakin löytyy TET- harjoittelijoille annettavasta erinomaisesta perehdytyskirjeestä. Kiitos Katjalle, Tealle ja Jasminille!
Sain tutustua lähes jokaiseen osaston erikoisalaan jollain tapaa. Kävimme erilaisissa toimenpidehuoneissa, jotka saivat kiitosta henkilökunnalta, farmaseutitkin tapasin työnsä äärellä ja opiskelijoita ohjaamassa. Moniammatillinen työote on vaikuttavaa. Eri alojen ammattilaiset työskentelevät saumattomasti yhdessä ja työilmapiiri on mitä parhain. Lähi- ja sairaanhoitajat, lääkärit, farmaseutit, fysioterapeutit, osastosihteerit ja laitoshuoltajat sekä muidenkin erikoisalojen osaajien kokonaisuus on kyllä vaikuttavaa. Ammattitaitoinen tiimi, hyvä työilmapiiri, modernit työvälineet ja toimivat tilat ovat täälläkin lyömätön yhdistelmä!
Opiskelijoiden suosiossa
Tämäkin osasto kuului olevan opiskelijoiden suosiossa, olisi jopa ylitarjontaa halukkaista, minkä näen positiivisena asiana. Hyvä maine kiirii opiskelijoiden keskuudessa ja sitä kannattaa vaalia.
Mielikuva usean erikoisalan osastosta on monipuolinen. Parhaat jutut luonnollisesti huasteltiin kahvitauolla ja vaihdeltiin kokemuksia eri näkökulmista. Vaikka huolia ja murheitakin on, niin toiveikkuus ja luottamus vakaaseen tulevaisuuteen oli yhteinen näkemys. Aika paljon osaamista on oltava täällä tällä porukalla. Sain iltapäivän hyvinkin kattavan kuvan, millaisia asiakkaita osastolla on.
TET-päivä päättyi Viva Las Vegasiin! Oli huikeaa päästä vielä tapaamaan VieriValvonnan ammattilaisia. Kyllä potilaamme ovat hyvissä ja ammattitaitoisissa käsissä. Sairaalan salaisuuksiin perehtyminen on avannut minulle uudenlaisen näkökulman ja laajentanut tietoisuutta, että miten huikeaa työtä meillä tehdään.
Marko Korhonen
Hyvinvointialuejohtaja
marko.korhonen@pshyvinvointialue.fi