Ptv Service Display

Käsikirurgia

Ortopedian ja traumatologian osana toimii käsikirurginen yksikkö. Käsikirurgia on itsenäinen erikoisala, joka hoitaa käden, ranteen ja myös laajemmin yläraajan ongelmia. Nämä voivat olla synnynnäisiä, vamman aiheuttamia, iän ja kuormituksen kautta rappeuttavia, tulehduksellisia tai kasvaimesta johtuvia. Tyypillisiä leikkauksia käsikirurgiassa ovat erilaiset hermopinnevapautukset, nivelrikkoleikkaukset sekä jänne-, luu- ja hermovammojen korjaukset käden alueella. Erityisosaamisensa vuoksi käsikirurgit osallistuvat ajoittain myös alaraajojen hermovaurioiden korjaamiseen.

Käsikirurgian tavoitteena on parantaa käden alentunutta toimintakykyä. Tärkeimpinä osatavoitteina tässä ovat vahva ja kivuton tarttumisote sekä toimiva ääreisosien tuntoaisti.

Käsikirurginen leikkaustoiminta on lyhytkestoista, sillä useita pientoimenpiteitä voidaan tehdä paikallispuudutuksessa toimenpidepoliklinikalla. Myös laajemmat leikkaukset ovat usein päiväkirurgisia tai potilas voi kotiutua viimeistään toimenpiteen jälkeisenä päivänä. Suurin osa leikkauksista voidaan tehdä ilman nukuttamista käyttäen paikallis- ja johtopuudutuksia. Käsikirurgi hallitsee mikrokirurgiaa sekä ortopedisia ja plastiikkakirurgisia tekniikoita, sovellettuna käden ja yläraajan monimutkaiseen ja herkkään anatomiaan.

Käsikirurgian hoitoketju on pitkälti moniammatillista työtä, jossa tärkeässä roolissa ovat käden alueen kuntoutukseen perehtyneet käsiterapeutit (fysio- ja toimintaterapeutit). Lisäksi tarvitaan tiivistä yhteistyötä muiden erikoisalojen asiantuntijoiden kanssa, mukaan lukien ortopediset ja traumakirurgit, plastiikkakirurgit, radiologit, lastenkirurgit, reumatologit ja nukutuslääkärit.

Toimi näin

Tarvitset lääkärin lähetteen voidaksesi tulla kiireettömään erikoissairaanhoitoon sekä laboratorio-, kuvantamis- tai muuhun tutkimukseen. Voit valita hoitopaikkasi yhdessä hoitavan lääkärin kanssa.

Kun sairastut, hakeudu omaan terveyskeskukseesi, työterveysasemallesi tai yksityislääkärille. Lääkäri kirjoittaa sinulle lähetteen sairaalaan tutkimuksiin tai hoitoon, jos sairauden hoito sitä edellyttää.

Äkillisissä sairaustapauksissa voit tulla päivystykseemme ilman lähetettä. Soita ympärivuorokautiseen neuvontanumeroon 116117 aina ennen kuin tulet päivystykseen.

Ennen vastaanotolle saapumista, ota käyttöön OmaKYS–sähköinen asiointipalvelu ja täytä sähköinen esitietolomake välilehdellä Kyselyt. OmaKYS-palvelussa näet myös ajanvaraustietosi.

Maksullisuuden tiedot

Palvelusta riippuen poliklinikkamaksu, päiväkirurgiamaksu tai hoitopäivämaksu.

Paikkakuntavalinta

Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.

Valitse paikkakunta

  • Kaikki
  • Iisalmi
  • Joroinen
  • Kaavi
  • Keitele
  • Kiuruvesi
  • Kuopio
  • Lapinlahti
  • Leppävirta
  • Pielavesi
  • Rautalampi
  • Rautavaara
  • Siilinjärvi
  • Sonkajärvi
  • Suonenjoki
  • Tervo
  • Tuusniemi
  • Varkaus
  • Vesanto
  • Vieremä

Valittuna: Kaikki

OmaKYS-palvelu

OmaKYS on sähköinen asiointitapa potilaan ja KYSin välillä. OmaKYSissä näet muun muassa omat ajanvarauksesi ja voit täyttää sähköisiä kyselyitä. Palvelun käyttö on maksutonta. OmaKYSissä ei näy potilaskertomustekstejä.

OmaKYSissä voit

  • tarkastella tulevia ja lähimenneisyydessä olleita ajanvaraustietojasi KYSiin
  • täyttää hoitoon liittyviä kyselyjä
  • antaa biopankkisuostumuksen
  • siirtyä Omavointi-, Omakanta- ja Terveyskylä-palveluihin.

OmaKYSiin kirjaudutaan Suomi.fi-tunnistuspalvelun kautta. Kirjautumiseen tarvitset henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai varmennekortin.

Huoltajat voivat asioida OmaKYSissä alle 12-vuotiaan lapsen puolesta pois lukien esitietolomakkeiden täyttö. Puolesta asiointi perustuu suomi.fi valtuuksiin.

Tukielinkirurgian poliklinikka

Puhelinasiointi tekonivelkirurgian, selkäkirurgian, ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian poliklinikan ajanvarausasioissa ja leikkausjonotiedusteluissa.

Puhelin
  • Poliklinikan ajanvarausasiat
  • Leikkausjonotiedustelut, osastosihteeri
  • Leikkaushoidonsuunnittelija sairaanhoitaja, terveydentilaan liittyvät asiat

Palveluajat

Poliklinikan ajanvarausasiat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 12:00
Leikkausjonotiedustelut, osastosihteeri
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 12:00
Leikkaushoitoon ja terveydentilaan liittyvät asiat, sairaanhoitaja
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 12:00

Lisätiedot

Palvelun aukioloajat
Poliklinikan ajanvarausasiat
  • Maanantai - Perjantai 08:30 - 10:00, 13:00 - 14:00
Leikkausjonotiedustelut käsi- ja jalkakirurgia, tähystyskirurgia
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 13:00
Leikkausjonotiedustelut selkä- ja tekonivelkirurgia, traumatologia
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 13:00
  • Maanantai - Sunnuntai 08:00 - 16:00

Kunnat

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Kuopion yliopistollinen sairaala

Kuopion yliopistollinen sairaala tarjoaa korkeatasoista hoitoa kaikilla lääketieteen erikoisaloilla, tekee kansainvälisesti arvostettua tutkimusta ja kouluttaa tulevaisuuden huippuosaajia.

Sairaalan tärkein tehtävä on antaa potilaille parasta mahdollista hoitoa. Ennen kaikkea KYS onkin sairaala, jonka potilaat ovat mielipidetiedustelujen mukaan erittäin tyytyväisiä saamaansa hoitoon.

Sairaalan potilaaksi pääset kiireettömissä tilanteissa lääkärin lähetteellä esimerkiksi terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta, toisesta sairaalasta tai yksityislääkäriasemalta. Tutkimuksia ja hoitoja tehdään sekä poliklinikoilla että vuodeosastoilla. Kiireellisiä päivystystilanteita varten sairaala toimii ympäri vuorokauden.

Kuopion yliopistollinen sairaala huolehtii Pohjois-Savon hyvinvointialueen asukkaiden erikoissairaanhoidosta ja lisäksi Itä-Suomen yhteistyöalueen (Etelä-Savon hyvinvointialue, Keski-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue) erityistason erikoissairaanhoidosta.

Osoite

Puijonlaaksontie 2 70210 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Puhelin

Lisätiedot

  • Ortopedian poliklinikka, Puijon sairaala, Kaarisairaala, B, K, 1. kerros
  • Ortopedian osasto, Puijon sairaala, Pääsairaala, C, 3. kerros. Hissit 63-66.

Kunnat

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Leikkausta vaativa rannemurtuma video

Katso video Leikkausta vaativa rannemurtuma

Katso video Rannekanavan hermopinteen vapautusleikkaus

​​​​​​​