Tutkijoiden kehittämä laite voi tarkentaa syöpäkirurgiaa – kliiniset tutkimukset potilailla käyntiin KYSissä
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS) on aloitettu kliiniset tutkimukset potilailla laitteella, joka avustaa syöpäkudoksien tunnistuksessa leikkauksen aikana. Startup-yritys Marginumin kehittämä kudostunnistusmenetelmä perustuu Itä-Suomen yliopiston, KYSin Neurokirurgian klinikan ja Itä-Suomen Mikrokirurgiakeskuksen poikkitieteelliseen tutkimukseen.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tämän tyyppistä kudostunnistusteknologiaa tuodaan leikkaussaliin. – Tavoitteenamme on jalostaa tekniikka kultaiseksi standardiksi fluoresenssiohjatussa kirurgiassa, kertoo kokeellisen neurokirurgian dosentti, Marginumin hallituksen puheenjohtaja Antti-Pekka Elomaa.
Tutkijoiden kehittämä solujätteiden kudostunnistin kiinnitetään leikkauksessa rutiinisti käytettävään kirurgiseen imuputkeen, jonka kautta kudosta poistetaan. Kudostunnistimen avulla kirurgi saa lähes reaaliaikaista tietoa poistetun kudoksen todellisesta sisällöstä. Laite tunnistaa kasvainkudoksen fluoresenssin perusteella.
Potilaalle annettu fluoresoiva merkkiaine kertyy kasvaimeen, joka näin saadaan erottumaan leikkauksessa hohtavana muista kudoksista. Kudoksen hohto eli fluoresenssi on perinteisesti tunnistettu silmämääräisesti leikkausmikroskoopin avulla. Tällä menetelmällä fluoresoivaa kasvainta kuitenkin jää tutkitusti huomaamatta, muun muassa kudosjätteen muodostamista esteistä ja kudoshehkun vähäisyydestä johtuen. Solujätteiden monitorointi kudostunnistimen avulla mahdollistaa kirurgille objektiivisen ja aiempaa tarkemman työkalun fluoresenssin havaitsemiseen ja siten uuden työkalun leikkauksen aikaiseen päätöksentekoon. Laitteen käytön odotetaan parantavan kasvaimen poistoastetta ja vähentävän paikallisten uusintaleikkausten tarvetta. Tämä merkitsisi terveydenhuollon säästöjä ja parempaa hoitoa potilaille.
Ensimmäinen tutkittu sovellusalue uudelle menetelmälle ovat korkea-asteiset glioomat, jotka ovat yleisimpiä keskushermoston pahanlaatuisia kasvaimia.
– Olemme jo onnistuneet varmentamaan konseptin toiminnan, keräämään arvokasta kliinistä dataa ja testaamaan prototyypin suorituskykyä lupaavin tuloksin. Laitetta kehitetään edelleen muun muassa suorituskykyvaatimuksien osalta, kertoo Marginumin toimitusjohtaja Samu Lehtonen, joka opiskelee lääketiedettä Itä-Suomen yliopistossa.
Marginum Oy on vuonna 2020 Kuopiossa aloittanut terveysteknologia-alan yritys.