Navigointivalikko

Navigointivalikko

Navigointivalikko

10.1.2023 Uutinen

Pohjois-Savon haavoittuvassa asemassa olevien palveluiden kehittämiseen 12,4 miljoona euroa

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon-hankkeelle 12 382 000 euron valtionavustuksen vuosille 2023–2025. Hankkeessa vahvistetaan haavoittuvassa asemassa olevien palveluiden saatavuutta, vaikuttavuutta sekä kustannustehokkuutta hyvinvointialueellamme esimerkiksi digitaalisten innovaatioiden käyttöönoton myötä. Lisäksi tuetaan mielenterveyskuntoutujien työelämään pääsyä ja työelämässä pysymistä.

Pohjois-Savossa tavoitteena on asukkaidemme mielenterveys- ja päihdeongelmien ja niiden aiheuttamien haittojen vähentäminen sekä digitaalisten palveluiden entistä parempi hyödyntäminen. Ennaltaehkäisyä, arjen tukea ja itsehoitoa edistetään ja tuetaan muun muassa yhteistyössä järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. 

Erityisesti tuetaan työyksikkölähtöisesti työntekijöiden ja esimiesten valmiuksiin kehittää omaa työtään niin, että kehittämisen toimintatavat heijastuvat myönteisesti työolosuhteisiin. 
Myös työntekijöiden ja esimiesten valmiuksia kehittää omaa työtään ja työolosuhteitaan tuetaan, sillä tämä heijastuu suoraan asiakastyöhön.

NEPSY-osaajien verkostoa ja palveluohjausta vahvistamalla tuemme nuorten nopeaa avunsaantia ja hoitoon. Ongelmien vaikeutumisen estämiseksi ja erityistason hoidon tarpeen vähentämiseksi jalkautuvien psykiatristen sairaanhoitajien toimintamallia laajennetaan toiselle asteelle huomioiden päihdetyön näkökulma. Tämä on suoraa jatkumoa Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeelle. 

– Tärkeä kehittämiskohde tulevina vuosina on myös omais- ja perhehoito. Ikääntymisen haasteista selviämiseksi kasvatetaan omais- ja perhehoidon peittävyyttä raskaampien palveluiden tarpeen vähentämiseksi. Hankkeessa yhdenmukaistetaan ja laajennetaan hyviä käytäntöjä omais- ja perhehoitajien jaksamisen tueksi koko alueella, hankepäällikkö Minna Tihinen sanoo.

Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon-hanke on aloittanut kesällä 2022. Syksyn aikana tarkensimme toimenpidesuunnitelmia ryhmien palveluvelan purkamisen ja nopean hoitoon pääsyn varmistamiseksi. Hanke on strategisesti sulautettu yhteen Tulevaisuuden sote-keskus-hankkeen kanssa, joka päättyy vuoden 2023 lopussa.

Suunnittelussa on kiinnitetty erityisesti huomiota hyvinvointialueen tuomiin muutoksiin ja henkilöstövajeeseen. Konkreettiset toimenpiteet ja pilotoinnit suunnitellaan yhdessä johdon ja henkilökunnan kanssa vuoden 2023 alussa niin, että hanke voi tukea yksiköiden toimintaa.
Kestävän kasvun ohjelman rahoituksesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).

Lisätietoja:
Minna Tihinen, hankepäällikkö
Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon
minna.tihinen@pshyvinvointialue.fi
044 717 6704