Navigointivalikko

Navigointivalikko

Navigointivalikko

10.1.2023 Uutinen

Onko motivoivalla elintapaohjauksella vaikutusta masennuksesta toipumiseen, mielen hyvinvointiin tai fyysiseen terveyteen?

Tätä selvitetään marraskuussa 2022 alkaneessa DEPKuopio-tutkimuksessa. Tutkimukseen pyydetään mukaan 210 vähintään 18-vuotiasta henkilöä, jolla lääkäri on todennut masennuksen ja hoito on aloitettu Kuopion alueen perusterveydenhuollossa. Tutkittavien toipumista ja terveyttä seurataan kyselylomakkein, verikokein ja mittauksin yhteensä kahden vuoden ajan. Tutkittavien masennusta hoidetaan alueellisten hoitokäytäntöjen mukaisesti, mutta lisäksi puolet tutkittavista arvotaan 3 kuukautta kestävään motivoivaan elintapaohjaukseen, joka toteutetaan yhteistyössä Savon Sydänpiirin kanssa ja se kohdistuu liikuntaan, ravitsemukseen ja stressin hallintaan.

Aiempien tutkimusten mukaan liikunta- ja ravitsemusohjauksella voidaan saada lievitystä masennusoireisiin. Motivoivan haastattelun menetelmällä toteutettua elintapaohjausta on kuitenkin tutkittu vasta vähän.

Näin perusterveydenhuollossa pyritään tutkimuksen keinoin löytämään uusia tapoja masennuksen tavanomaisten hoitokäytäntöjen tueksi. Aihe on ajankohtainen Pohjois-Savon suuren mielenterveyshäiriöiden sairastavuuden vuoksi. Lisäksi masennukseen liittyy usein kansansairauksille altistavia terveystottumuksia kuten vähäistä liikuntaa ja epäterveellistä ravitsemusta, joihin vaikuttamista varhaisella ohjauksella on tärkeää tutkia.

Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Kuopion alueen sotekeskuksen, Itä-Suomen yliopiston, Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Oslon yliopiston kanssa.

Tutustu tutkimukseen:

https://uefconnect.uef.fi/tutkimusryhma/depkuopio/

Lisätietoja tutkimuksesta antavat,

Pekka Mäntyselkä, tutkimuksesta vastaava henkilö, yleislääketieteen professori, pekka.mantyselka@uef.fi

Ulla Mikkonen, väitöskirjatutkija, yleislääketieteen erikoislääkäri, ulla.mikkonen@uef.fi