Navigointivalikko

Navigointivalikko

Navigointivalikko

12.1.2023 Uutinen

Keskustelu hyvinvointialueen organisoitumiseen liittyvistä yhteistoimintaneuvotteluista alkaa

Pohjois-Savon hyvinvointialue on aloittanut uutena työnantajana 1.1.2023 alkaen noin 12 200 työntekijälle. Suurin osa henkilöstöä on siirtynyt liikkeenluovutuksella pääosin entisissä työtehtävissään ja -yksiköissään – ja toimii jatkossakin samoissa tehtävissä ja yksiköissä.

Hyvinvointialueen toiminnan alettua henkilöstö on siirtynyt luovuttavien organisaatioiden rakenteiden mukaisesti. Hyvinvointialueella on tarkoituksenmukaista kuitenkin organisoitua uuden työnantajan toimialojen mukaisesti ja järjestää palveluja uudella tavalla. Hyvinvointialueelle on luotu uusia toimintamalleja ja organisaatiorakenteita, joihin henkilöstö ei ole vielä sijoittunut.  Muutos tarjoaa henkilöstölle uusia mahdollisuuksia.

Mahdollisissa yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellään työtehtäviin ja hyvinvointialueen organisointiin liittyviä muutoksia – suunnitteilla ei tässä vaiheessa ole henkilöstövähennyksiä

Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta edellyttää, että muutostilanteessa näitä kysymyksiä käydään läpi yhdessä henkilöstön kanssa. Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on antaa henkilöstölle mahdollisuus osallistua hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseen yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa. Yhteistoimintaneuvotteluissa henkilöstö voi vaikuttaa omaa työtään ja työyhteisöään koskevien päätösten valmisteluun. Samalla edistetään hyvinvointialueen palvelutuotannon tuloksellisuutta ja henkilöstön työelämän laatua.

Pohjois-Savon hyvinvointialue on tiedottanut henkilöstöä ennakoivasti organisoitumiseen liittyvien yhteistoimintamenettelyjen mahdollisesta käynnistymisestä 14.9.2022 ja 12.10.2022.

Keskustelu yhteistoimintaneuvotteluista on aluehallituksen seuraavan kokouksen esityslistalla keskusteluasiana maanantaina 16.1. Aluehallitus ei tee kuitenkaan vielä maanantaisessa kokouksessaan asiasta päätöksiä. Aluehallituksen kokouksen jälkeen asia käsitellään yhdessä henkilöstön edustajien kanssa yhteistoimintaelimessä keskiviikkona 18.1. Päätöksen mahdollisesta yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä tekee aluehallitus keskiviikon 25.1. kokouksessaan.

Asiasta kerrotaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen henkilöstöinfossa torstaina 12.1. klo 10-11.

Lisätiedot:
Aluehallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen, riitta.raatikainen@pshyvinvointialue.fi, p. 050 373 3540
Henkilöstöjohtaja Mari Antikainen, mari.antikainen@pshyvinvointialue.fi, p. 044 718 6401