Aluehallitus päätti käynnistää kilpailutuksen henkilöstövuokrauksen käytöstä
Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallitus päätti kokouksessaan 5.2.2024 käynnistää kilpailutuksen vuokratyöntekijöiden käytöstä ja aloittaa samalla neuvottelut in-house-yhtiö Tempore Oy:n roolista vuokratyöntekijöiden rekrytoimisessa. Tempore Oy on hyvinvointialueiden ja kuntien kumppani sijaisvälityksessä ja henkilöstövuokrauksessa.
Hyvinvointialue hankkii jo vuokratyövoimaa Tempore Oy:ltä Varkaudessa, Siilinjärvellä, Lapinlahdella ja Tuusniemellä. Aluehallitus selvittää, kannattaako toimintaa laajentaa koko hyvinvointialueelle kustannusten hillitsemiseksi.
Hyvinvointialueen palvelut tuotetaan aina ensisijaisesti oman henkilöstön voimin. Hyvinvointialue käyttää vuokratyöntekijöitä vain, jos työntekijätarvetta ei saada täytettyä omalla varahenkilöstöllä, sisäisin järjestelyin tai mahdollisen in-house-yhtiö avulla. Vuokrattu henkilöstö on paljon omia työntekijöitä kalliimpaa ja kustannukset nousevat vielä erityisesti virka-ajan ulkopuolella tehtävästä työstä. Hyvinvointialueen säästötavoitteet tänä vuonna edellyttävät vuokratyövoiman käytön kustannusten hillintää.
Hyvinvointialue tarvitsee tilapäisesti vuokratyövoimaa, koska henkilöstöpulan takia hyvinvointialueella on täyttämättömiä vakituisia hoito- ja hoivatyöntekijöiden tehtäviä. Eniten kysyntää on tällä hetkellä ikääntyneiden palveluissa.
Aluehallituksen kokousaineisto on luettavissa verkkosivuillamme, jossa myös kokouksen pöytäkirja julkaistaan tarkastuksen jälkeen.