Navigointivalikko

Navigointivalikko

Navigointivalikko

16.1.2023 Uutinen

Aluehallitus keskusteli yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä

Pohjois-Savon aluehallitus kokoontui vuoden 2023 ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 16. tammikuuta. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä ja investointeja. Aluehallitus myös nimesi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukunnan.

Yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen

Aluehallitus päätti, että yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen Pohjois-Savon hyvinvointialueella viedään 18.1.2023 yhteistoimintaelimen kokoukseen käsiteltäväksi. Asia valmistellaan yhteistoimintaelimen käsittelyn jälkeen aluehallitukselle varsinaiseen päätöksentekoon keskiviikon 25.1.2023 kokoukseen.

Pohjois-Savon hyvinvointialue on aloittanut uutena työnantajana 1.1.2023 alkaen noin 12 200 työntekijälle. Suurin osa henkilöstöä on siirtynyt liikkeenluovutuksella pääosin entisissä työtehtävissään ja -yksiköissään.

Hyvinvointialueen toiminnan alettua henkilöstö on siirtynyt luovuttavien organisaatioiden rakenteiden mukaisesti. Hyvinvointialueella on tarkoituksenmukaista kuitenkin organisoitua uuden työnantajan toimialojen mukaisesti ja järjestää palveluja uudella tavalla. Hyvinvointialueelle on luotu uusia toimintamalleja ja organisaatiorakenteita, joihin henkilöstö ei ole vielä sijoittunut. Mahdollisissa yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellään työtehtäviin ja hyvinvointialueen organisointiin liittyviä muutoksia eikä suunnitteilla ole tässä vaiheessa henkilöstövähennyksiä.

Muita päätöksiä

Aluehallitus hyväksyi investointisuunnitelman muutokset rakennuksia koskevien investointeja vastaavien sopimusten osalta. Lisäksi aluehallitus päätti hankkia Accuray Inc:ltä suorahankintana Cyber Knife lineaarikiihdyttimen asennuksineen erillisen tarjouksen mukaisesti, siten, että hankintaan varattu määräraha 3,4 miljoonaa euroa ei tule ylittymään. Laitehankinta sisältyy aluevaltuuston 22.12.2022 hyväksymään investointisuunnitelmaan.

Aluehallitus nimitti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) neuvottelukunnan esityksen mukaan. Aluehallituksen edustajaksi neuvottelukuntaan nimettiin varsinaiseksi jäseneksi Merja Rautiainen ja varajäseneksi Annukka Ojala.

Kokousaineisto

Lisätietoja:  
Aluehallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen, riitta.raatikainen@pshyvinvointialue.fi, p. 050 373 3540 
Hyvinvointialuejohtaja Marko Korhonen, marko.korhonen@pshyvinvointialue.fi, p. 044 717 4111