Turvapalvelut

Turvapalvelut

Turvapalvelun tavoitteena on mahdollistaa ikääntyneen henkilön turvallinen kotona asuminen vuorokauden ympäri. ​

Turvapalvelu muodostuu asiakkaan kotiin asennettavista hälytys- ja turvateknologisista ratkaisuista sekä ympäri vuorokauden hälytysten yhteydessä avautuvasta puheyhteydestä hälytyspäivystäjään. Hälytyspäivystäjä arvioi hoidon tarpeen ja järjestää tarvittaessa tarkoituksenmukaisen avun asiakkaan kotiin. ​

Yleisimpiä turvalaitteita ovat turvapuhelin, hälytysnappi, ovihälytin, palovaroitin, vuodeanturi ja gps-turvakello. ​

Turvapalvelun myöntämisen edellytyksenä on, että turvapalvelu tukee ja vahvistaa asiakkaan turvallisuutta, turvallisuuden kokemusta sekä itsenäistä kotona selviytymistä. Perusteita voivat olla esimerkiksi ikääntyneen henkilön lisääntynyt kaatumisriski, toimintakyvyn heikkenemisen aiheuttama riski muille vaaratilanteille sekä turvattomuuden tunne.

Toimi näin

Jos haluat lisätietoa turvapalvelusta tai haluat hakea sitä, ota yhteyttä ikäkeskuksen neuvontaan. Ikäkeskuksen neuvontaan voi ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla, verkkosivuiltamme löytyvällä chatilla tai asioimalla Iisalmen tai Kuopion palvelupaikoissa. Palvelutarpeesi arvioidaan ennen palvelun myöntämistä. ​

Neuvonnan sähköpostiosoite on ikakeskus@pshyvinvointialue.fi​

Palvelemme arkisin kello 9-14. Arkipyhien aattoina kello 12 saakka. 

Ikäkeskuksen neuvonnan puhelinasiointi

Ikäkeskuksen neuvonnan puhelinasiointi.

  • Puhelinasioinnissa käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Vastaamme yhteydenottoihin heti tai viimeistään seuraavana arkipäivänä. puh. +358 172734100

Normaalit aukioloajat

Avoinna arkipäivisin. Arkipyhien aattoina palvelemme kello 12 saakka.
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 14:00

Kunnat:

Sonkajärvi, Rautavaara, Kiuruvesi, Pielavesi, Tuusniemi, Varkaus, Vieremä, Vesanto, Siilinjärvi, Tervo, Rautalampi, Suonenjoki, Joroinen, Iisalmi, Kaavi, Leppävirta, Lapinlahti, Keitele, Kuopio

Ikäkeskuksen neuvonta, Kuopio

Kuopion palvelupaikka sijaitsee Suokadun palvelukeskuksessa.

Iisalmen palvelupaikka sijaitsee Kauppakeskus Torikulmassa.


Osoite


Suokatu 6, 70100 KUOPIO


Normaalit aukioloajat

Avoinna arkipäivisin. Arkipyhien aattoina palvelemme kello 12 saakka.
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Rautavaara, Sonkajärvi, Kuopio, Keitele, Lapinlahti, Leppävirta, Kaavi, Iisalmi, Joroinen, Suonenjoki, Rautalampi, Tervo, Siilinjärvi, Vesanto, Vieremä, Varkaus, Tuusniemi, Pielavesi, Kiuruvesi

Ikäkeskuksen neuvonta, Iisalmi

Kuopion palvelupaikka sijaitsee Suokadun palvelukeskuksessa.

Iisalmen palvelupaikka sijaitsee Kauppakeskus Torikulmassa.


Osoite


Torikulma

Satamakatu 10-12, 74100 IISALMI


Normaalit aukioloajat

Avoinna arkipäivisin. Arkipyhien aattoina palvelemme kello 12 saakka.
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Sonkajärvi, Kiuruvesi, Pielavesi, Tuusniemi, Varkaus, Vieremä, Vesanto, Siilinjärvi, Tervo, Rautalampi, Suonenjoki, Joroinen, Iisalmi, Kaavi, Leppävirta, Lapinlahti, Rautavaara, Keitele, Kuopio

Ikakeskuksen chat

Ikäkeskuksen neuvonnan chat

Ikäkeskuksen neuvonnan chat-palvelu

Tämän sivun oikeasta alalaidasta löydät ikäkeskuksen neuvonnan chat-palvelun. Chat on avoinna arkisin kello 9-14. Arkipyhien aattoina chat palvelee kello 12 saakka.