Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus

Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus

Sosiaaliohjaus

Sosiaaliohjauksella tarkoitetaan sosiaalihuoltolain 16 §:n mukaan yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen neuvontaa, ohjausta ja tukea palvelujen käytössä sekä yhteistyötä eri tukimuotojen yhteensovittamisessa. Tavoitteena on yksilöiden ja perheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen vahvistamalla elämänhallintaa ja toimintakykyä.

Sosiaaliohjaajat ja -työntekijät työskentelevät tavoitteellisesti yhdessä asiakkaan, tarvittavien yhteistyötahojen ja läheisten kanssa.

Sosiaalityö

Sosiaalityö on sosiaalihuoltolain 15 §:n mukainen sosiaalipalvelu. Sosiaalityöllä tarkoitetaan asiakas- ja asiantuntijatyötä, jossa rakennetaan yksilön, perheen tai yhteisön tarpeita vastaava sosiaalisen tuen ja palvelujen kokonaisuus, sovitetaan se yhteen muiden toimijoiden tarjoaman tuen kanssa sekä ohjataan ja seurataan sen toteutumista ja vaikuttavuutta.

Sosiaalityö on luonteeltaan muutosta tukevaa työtä, jonka tavoitteena on yhdessä yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen kanssa lieventää elämäntilanteen vaikeuksia, vahvistaa yksilöiden ja perheiden omia toimintaedellytyksiä ja osallisuutta sekä edistää yhteisöjen sosiaalista eheyttä.

Työikäisten sosiaalipalvelut on suunnattu 18–64-vuotiaille kuntalaisille.

Kotouttava sosiaalityö

Kotoutumisen edistämisen päävastuu on kunnilla.

Pohjois-Savon hyvinvointialueella kotoutumista edistävän sosiaalityön asiakkaana ovat kansainvälistä suojelua saavat henkilöt ja perheet sekä perheenyhdistämisen kautta tulleet perheenjäsenet, mikäli heillä on sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarpeita.

Kotoutumista edistävä sosiaalityö ohjaa ja neuvoo sekä tekee suunnitelmallista yksilö- ja perhekohtaista sosiaalityötä, joka perustuu palvelutarpeen arviointiin ja asiakassuunnitelmaan. Palvelu on ennaltaehkäisevää ja määräaikaista. Työ vastaa sosiaalihuoltolain 11§:n mukaisiin tuen tarpeisiin kokonaisvaltaisesti. Sosiaalihuoltolain lisäksi työtä määrittää Laki kotoutumisen edistämisestä.

Yhteistyötä tehdään tiiviisti kunnan eri toimialojen ja järjestökentän kanssa ja asiakkaat ohjataan tarpeen mukaisesti muihin ensisijaisiin tai erityispalveluihin. Asiakkaalle laaditaan kotoutumissuunnitelma yhdessä TE-toimiston kanssa.

Toimi näin

Voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluun puhelimitse, sähköpostitse tai käy paikan päällä.

Iisalmi

Työikäisten asiakaspalvelu, pohjoinen alue

Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Siilinjärvi, Kiuruvesi, Lapinlahti, Sonkajärvi, Vieremä, Rautavaara, Maaninka, Nilsiä.

Voit ottaa yhteyttä, kun sinulla on kysyttävää työikäisten sosiaalipalveluista.

Öppettider

  • Måndag - Fredag 09:00 - 11:00

Joroinen

Työikäisten asiakaspalvelu, eteläinen alue

Eteläiseen alueeseen kuuluvat Varkaus, Leppävirta, Joroinen, Suonenjoki, Rautalampi, Karttula, Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto.

Voit ottaa yhteyttä, kun sinulla on kysyttävää työikäisten sosiaalipalveluista.

Öppettider

  • Måndag - Fredag 09:00 - 11:00

Kaavi

Työikäisten asiakaspalvelu, keskinen alue

Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.

Voit ottaa yhteyttä, kun sinulla on kysyttävää työikäisten sosiaalipalveluista.

Öppettider

Asiakaspalvelu
  • Måndag - Fredag 09:00 - 11:00, 14:00 - 15:00
Erityisasumispalvelujen päivystysnumero
  • Måndag - Fredag 12:00 - 13:00

Keitele

Kiuruvesi

Kuopio

Lapinlahti

Leppävirta

Pielavesi

Rautalampi

Rautavaara

Siilinjärvi

Sonkajärvi

Suonenjoki

Tervo

Tuusniemi

Varkaus

Vesanto

Vieremä

Iisalmen sosiaalikeskus

Iisalmen sosiaalikeskus palvelee asiakkaista, jotka asuvat pohjoisen alueen kunnissa Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Sosiaalikeskuksen palveluita ovat perhe-, aikuis- ja vammaissosiaalityö sekä perheoikeudelliset palvelut.

Osoite

Virrankatu 2, 2. krs, 74100 IISALMI

Öppettider

  • Måndag - Fredag 09:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Joroinen

Joroisten terveysasema

Joroisten terveysasema palvelee sinua perusterveydenhuollon asioissa.

Osoite

Sairaalatie 1, 79600 JOROINEN

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kaavi

Aikuissosiaalityön asiakaspalvelu, keskinen alue

Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.

Voit ottaa yhteyttä, kun sinulla on kysyttävää työikäisten sosiaalipalveluista.

Osoite

1. kerros

Tulliportinkatu 37 F, 70110 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Kaavin palvelukeskus

Palvelukeskuksen toimipiste Kaavilla.

Osoite

Kirkkorannantie 2, 73600 KAAVI

Muut yhteystiedot

Keitele

Keiteleen terveysasema

Keiteleen terveysaseman poliklinikalla toteutetaan perusterveydenhuollon avohoitopalveluita väestölle tiimityömallin mukaisesti.

Terveysasemalla toimii aikuisväestön mielenterveys-, hammashuolto-, toimintaterapia-, fysioterapia/apuväline- ja neuvolapalvelut.

Työn keskeinen sisältö nousee asiakkaista ja heidän tarvitsemistaan palveluista. Tavoitteena on asiakkaiden hoitaminen ja ohjaaminen asiantuntevasti ja ihmisläheisesti. Lisäksi pyritään luomaan palvelualtis ja turvallinen ilmapiiri painottaen yhteistyöosaamista, johon liittyvät ryhmä- tiimityö ja asiakaspalvelutaidot.

Osoite

Sairaalatie 1, 72600 KEITELE

Öppettider

  • Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
  • Fredag 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Kiuruvesi

Kiuruveden terveyskeskus

Kiuruveden terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon ja perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja sekä hoitokodit Niva ja Veikkola.

Osoite

Nivankatu 31, 74700 KIURUVESI

Öppettider

  • Måndag - Fredag 07:00 - 18:00
Terveyskeskuksen neuvonta on avoinna
  • Måndag - Fredag 08:00 - 15:30

Muut yhteystiedot

Iisalmen sosiaalikeskus

Iisalmen sosiaalikeskus palvelee asiakkaista, jotka asuvat pohjoisen alueen kunnissa Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Sosiaalikeskuksen palveluita ovat perhe-, aikuis- ja vammaissosiaalityö sekä perheoikeudelliset palvelut.

Osoite

Virrankatu 2, 2. krs, 74100 IISALMI

Öppettider

  • Måndag - Fredag 09:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kuopio

Aikuissosiaalityön asiakaspalvelu, keskinen alue

Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.

Voit ottaa yhteyttä, kun sinulla on kysyttävää työikäisten sosiaalipalveluista.

Osoite

1. kerros

Tulliportinkatu 37 F, 70110 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Lapinlahti

Sosiaalipalvelut, Lapinlahti

Lapinlahden ja Varpaisjärven sosiaalipalveluiden asiointipisteet.

Osoite

Lapinlahden kunnantalo

Asematie 4, 8, 73100 LAPINLAHTI

Kauppatie 20, 73200 VARPAISJÄRVI

Muut yhteystiedot

Leppävirta

Sosiaalipalvelut, Leppävirta

Leppävirran sosiaalipalveluiden palvelupaikka.

Osoite

Leppävirran kunnantalo

Savonkatu 39, 79100 LEPPÄVIRTA

Muut yhteystiedot

Pielavesi

Sosiaalipalvelut, Pielavesi

Sosiaalitoimistossa palveluita tarjotaan kaiken ikäisille kuntalaisille erilaisiin elämäntilanteisiin.

Sosiaalitoimistossa työskentelevät lapsi- ja perhepalveluiden, lastensuojelun, perheoikeudellisten palvelujen sekä aikuissosiaalityön työntekijöitä.

Osoite

Sosiaalitoimisto sijaitsee Pielaveden terveysaseman takana.

Savikontie 15, 72400 PIELAVESI

Öppettider

  • Måndag - Fredag 09:00 - 11:00, 12:00 - 15:30

Muut yhteystiedot

Puhelin

Rautalampi

Sosiaalipalvelut, Rautalampi

Rautalammin sosiaalipalveluiden palvelupaikka.

Osoite

Rautalammin kunnanvirasto

Kuopiontie 11, 77700 RAUTALAMPI

Muut yhteystiedot

Rautavaara

Iisalmen sosiaalikeskus

Iisalmen sosiaalikeskus palvelee asiakkaista, jotka asuvat pohjoisen alueen kunnissa Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Sosiaalikeskuksen palveluita ovat perhe-, aikuis- ja vammaissosiaalityö sekä perheoikeudelliset palvelut.

Osoite

Virrankatu 2, 2. krs, 74100 IISALMI

Öppettider

  • Måndag - Fredag 09:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Sosiaalipalvelut, Rautavaara

Rautavaaran sosiaalipalveluiden asiointipiste.

Osoite

Rautavaaran kunnantalo

Koulutie 1, 73900 RAUTAVAARA

Muut yhteystiedot

Siilinjärvi

Innocum, Siilinjärvi

Innocumin Siilinjärven sosiaali- ja terveyspalveluista on saatavissa seuraavat palvelut: äitiys-, lasten- ja ehkäisyneuvolan palvelut, mielenvireyspalvelut, perheneuvonta, psykologipalvelut, perheoikeudelliset palvelut, lapsiperheiden sosiaali- ja lastensuojelupalvelut, vammaispalvelut, työikäisten ja iäkkäiden sosiaalipalvelut, hoiva- ja vanhuspalveluiden toimistopalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto.

Osoite

rak. S1

Isoharjantie 6, 71800 SIILINJÄRVI

Muut yhteystiedot

Ytterligare information

Rakennus S1, 2. kerros.

Sonkajärvi

Iisalmen sosiaalikeskus

Iisalmen sosiaalikeskus palvelee asiakkaista, jotka asuvat pohjoisen alueen kunnissa Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Sosiaalikeskuksen palveluita ovat perhe-, aikuis- ja vammaissosiaalityö sekä perheoikeudelliset palvelut.

Osoite

Virrankatu 2, 2. krs, 74100 IISALMI

Öppettider

  • Måndag - Fredag 09:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Suonenjoki

Sosiaalipalvelut, Suonenjoki

Sosiaalipalvelut Suonenjoen kaupungissa.

Suonenjoen sosiaalipalvelut palvelee perheoikeudellisissa palveluissa läntisen alueen kuntien Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto sekä Karttulan asukkaita.

Osoite

Suonenjoen kaupungin virastotalo

Keskuskatu 3, 77600 SUONENJOKI

Muut yhteystiedot

Tervo

Sosiaalipalvelut, Tervo

Tervon sosiaalipalveluiden asiointipiste Tervon kunnanvirastossa.

Osoite

Tervontie 4, 72210 TERVO

Muut yhteystiedot

Tuusniemi

Aikuissosiaalityön asiakaspalvelu, keskinen alue

Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.

Voit ottaa yhteyttä, kun sinulla on kysyttävää työikäisten sosiaalipalveluista.

Osoite

1. kerros

Tulliportinkatu 37 F, 70110 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Sosiaalipalvelut, Tuusniemi

Sosiaalitoimistossa hoidetaan sosiaalipalveluihin liittyvät asiat.

Osoite

Keskitie 22, 71200 TUUSNIEMI

Muut yhteystiedot

Varkaus

Aalto Hyvinvointikeskus, Varkaus

Aalto hyvinvointikeskus palvelee asiakkaita, jotka asuvat eteläisen alueen kunnissa Joroinen, Leppävirta, Varkaus.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. AALTO on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.

Koronanäytteet otetaan päivystyksen vieressä olevassa kontissa.

Muistathan asioidessasi:

• Käytä maskia

• Muista käsi- ja yskimishygienia

• Turvavälien varmistamiseksi saavu vastaanotolle juuri ennen omaa aikaasi.

Aalto hyvinvointikeskuksessa asiakkaita palvellaan neljässä kerroksessa.

Palvelut

1. kerros

• Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, omahoitopiste, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli ja kokoustilat.

* Kahvila-ravintola

2. kerros

• Perusterveydenhuollon vastaanotot, suunterveydenhuollon vastaanotot, erikoislääkäripoliklinikat, dialyysi, välinehuolto, toimenpidekeskus.

3. kerros

• Akuuttiosasto, vierailuaika kello 11–19, fysioterapia ja ryhmätilat.

4. kerros

• Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)

• Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut

• Psykiatrian osasto

• Hallinto

Osoite

Savontie 55, 78300 VARKAUS

Öppettider

Pääoven aukioloajat:
  • Måndag - Fredag 06:30 - 20:00
  • Lördag 07:30 - 19:00
  • Söndag 08:00 - 19:00
Akuuttiosaston vierailuaika
  • Måndag - Söndag 11:00 - 19:00
Kahvila-ravintola on avoinna
  • Måndag - Fredag 07:00 - 18:00
  • Lördag 09:00 - 15:00
  • Söndag 09:00 - 15:00
Kahvila-ravintolassa on lounastarjoilu
  • Måndag - Fredag 10:30 - 13:00
  • Lördag 11:00 - 13:00
  • Söndag 11:00 - 13:00

Muut yhteystiedot

Vesanto

Vesannon terveysasema

Lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Terveysasemalla toimii takaisinsoittojärjestelmä: jätä viesti ja yhteystietosi vastaajaan, niin hoitaja soittaa sinulle takaisin.

Osoite

Lääkärin vastaanotto

Simolantie 15, 72300 VESANTO

Öppettider

  • Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
  • Fredag 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Vieremä

Iisalmen sosiaalikeskus

Iisalmen sosiaalikeskus palvelee asiakkaista, jotka asuvat pohjoisen alueen kunnissa Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Sosiaalikeskuksen palveluita ovat perhe-, aikuis- ja vammaissosiaalityö sekä perheoikeudelliset palvelut.

Osoite

Virrankatu 2, 2. krs, 74100 IISALMI

Öppettider

  • Måndag - Fredag 09:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Vieremän terveyskeskus

Vieremän terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon sekä perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja.

Osoite

Ponssentie 11, 74200 VIEREMÄ

Öppettider

Terveyskeskus avoinna:
  • Måndag - Fredag 07:00 - 16:00
Terveyskeskuksen neuvonta on avoinna
  • Måndag - Fredag 08:00 - 15:30

Muut yhteystiedot

Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta, keskinen alue

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa huolesi aikuisesta, joka asuu Kaavilla, Kuopiossa tai Tuusniemellä.

Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta, koillinen alue

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa huolesi aikuisesta, joka asuu Lapinlahdella, Maaningalla, Nilsiässä tai Siilinjärvellä.

Sosiaalihuollon täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen hakemus, keskinen alue

Kaavin, Kuopion ja Tuusniemen asukkaat voivat hakea toimeentulotuen täydentävää ja ehkäisevää tukea sähköisessä asiointipalvelussa. Täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea voit hakea sen jälkeen, kun olet hakenut perustoimeentulotukea Kelasta.

Sosiaalihuollon täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen hakemus, koillinen alue

Lapinlahden ja Siilinjärven kuntien asukkaat sekä Nilsiän ja Maaningan asukkaat voivat hakea toimeentulotuen täydentävää ja ehkäisevää tukea sähköisessä asiointipalvelussa. Täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea voit hakea sen jälkeen, kun olet hakenut perustoimeentulotukea Kelasta.

Sosiaalihuollon täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen hakemus, pohjoinen, läntinen, eteläinen

Pohjoinen alue: Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä, Rautavaara.

Läntinen alue: Suonenjoki, Rautalampi, Pielavesi, Vesanto, Tervo, Karttula.

Eteläinen alue: Varkaus, Leppävirta, Joroinen.

Asukkaat voivat hakea toimeentulotuen täydentävää ja ehkäisevää tukea sähköisessä asiointipalvelussa. Täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea voit hakea sen jälkeen, kun olet hakenut perustoimeentulotukea Kelasta.

Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, keskinen alue

Tällä sähköisellä lomakkeella ilmoituksen voivat tehdä Kaavin, Kuopion ja Tuusniemen asukkaat.

Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen on henkilön itsensä tekemä tai hänen suostumuksellaan tehty ilmoitus henkilön ilmeisestä sosiaalihuollon tarpeesta. Yhteydenoton voi tehdä kuka tahansa, joka havaitsee tai saa tietää sellaisia seikkoja, joiden vuoksi henkilön palvelujen tarve olisi syytä selvittää. Varhaisella avuntarpeen tunnistamisella pyritään tukemaan kaikenikäisten hyvinvointia ja auttamaan arjessa selviytymistä.

Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, koillinen alue

Tällä sähköisellä lomakkeella ilmoituksen voivat tehdä Lapinlahden ja Siilinjärven kuntien asukkaat sekä Nilsiän ja Maaningan asukkaat.

Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen on henkilön itsensä tekemä tai hänen suostumuksellaan tehty ilmoitus henkilön ilmeisestä sosiaalihuollon tarpeesta. Yhteydenoton voi tehdä kuka tahansa, joka havaitsee tai saa tietää sellaisia seikkoja, joiden vuoksi henkilön palvelujen tarve olisi syytä selvittää. Varhaisella avuntarpeen tunnistamisella pyritään tukemaan kaikenikäisten hyvinvointia ja auttamaan arjessa selviytymistä.

Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta

Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta

Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen

Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen

Täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen hakemus

Täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen hakemus

Hyvinvointitarjotin

Tutustu myös

Hyvinvointitarjotin.fi yhdistää tukea ja apua elämäntilanteeseensa tarvitsevat Pohjois-Savon asukkaat ja sitä tarjoavat sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset.