Länkstig
Sosiaaliasiamies
Sosiaaliasiamies
Sosiaaliasiamies edistää asiakkaan oikeuksien toteutumista. Lisäksi hän seuraa asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä kunnassa ja antaa asiasta selvityksen vuosittain hyvinvointialueelle.
Asiakkaana on oikeus:
* Saada laadultaan hyvää palvelua ja hyvää kohtelua ilman syrjintää.
* Saada toivomuksensa, mielipiteensä, etunsa ja yksilölliset tarpeensa huomioon otetuiksi palvelun toteutuksessa.
* Saada selvitys toimenpidevaihtoehdoista.
* Saada päätös palvelusta.
* Olla mukana tekemässä palvelun toteutukseen liittyvää suunnitelmaa.
* Tehdä muistutus huonoksi koetusta palvelusta ja kohtelusta.
* Saada tieto itseään koskevasta asiakirjasta.
Sosiaaliasiamies ei tee päätöksiä eikä hänellä ole päätösvaltaa muuttaa viranhaltijoiden tekemiä päätöksiä. Hänellä on puolueeton ja neuvova rooli.
Sosiaaliasiamiehen tehtäviin eivät kuulu mm. sosiaalivakuutukseen (esimerkiksi Kelan etuudet ja vakuutusasiat), työvoimahallintoon, asuntoasioihin tai edunvalvontaan liittyvät asiat.
Sosiaaliasiamiehen tehtävät perustuvat sosiaalihuollon asiakaslakiin (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812) ja varhaiskasvatuslakiin (Varhaiskasvatuslaki 13.7.2018/540).
Sosiaaliasiamiehen palvelu kattaa sekä julkiset että yksityiset sosiaalihuollon ja varhaiskasvatuksen tuottajat.
Sosiaaliasiamiehen palvelut ovat asiakkaille maksuttomia
Toimi näin
Sosiaaliasiamiehen puhelinasiointi
Sosiaaliasiamiehen tavoitat puhelimitse soittoajalla tai jättämällä soittopyynnön vastaajaan tai sähköpostilla. Sovi tapaamiset ajanvarauksella. Mikäli olet yhteydessä sosiaaliasiamieheen sähköpostitse, osoita viesti osoitteeseen sosiaaliasiamies@pshyvinvointialue.fi.
Öppettider
Sosiaaliasiamiehen puhelinajat- Måndag - Torsdag 09:00 - 11:30
Kunnat:
Vesanto, Iisalmi, Leppävirta, Varkaus, Rautalampi, Vieremä, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo, Kaavi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Rautavaara, Joroinen, Sonkajärvi, Kiuruvesi, Tuusniemi, Kuopio