Länkstig
Lastenneuvolapalvelut
Lastenneuvolapalvelut
Lastenneuvolan tehtävänä on edistää alle kouluikäisten (0-6 v.) lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia sekä kaventaa perheiden välisiä terveyseroja.
Lastenneuvolassa seuraamme ja edistämme lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua ja kehitystä. Tuemme vanhempien vanhemmuutta mm. turvallisessa, lapsilähtöisessä kasvatuksessa ja lapsen hyvässä huolenpidossa sekä parisuhteen hoitamisessa.
Neuvolassa pyrimme havaitsemaan lapsiperheiden erityisen tuen tarpeet mahdollisimman varhain ja järjestämään tarkoituksenmukainen tuki ja apu.
Lapsi saa neuvolassa kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset.
Lastenneuvolapalvelu on osa perhekeskuksen palvelua ja se järjestetään lähipalveluna.
Toimi näin
Varaa aika neuvolapalveluihin joko puhelimitse tai sähköisen tehdyn ajanvarauksen kautta. Joissakin kunnissa on tarjolla myös ajanvarauksettomia ns. avovastaanottoja (Walk in).
Iisalmi
Lastenneuvolapalvelut, Iisalmi
Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan oman lapsesi kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä puhelinajalla.
Neuvolaan voit varataan aikaa joko puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta.
Oman terveydenhoitajan poissaoloaikoina puhelut siirtyvät automaattisesti toiselle terveydenhoitajalle. Huomioithan, että tekstiviestit eivät ohjaudu toiselle terveydenhoitajalle
Öppettider
Kanslia- Måndag - Torsdag 08:00 - 13:00
- Måndag - Fredag 09:00 - 10:00
Joroinen
Lastenneuvola, Joroinen
Voit ottaa yhteyttä Joroisten lastenneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse soittoaikoina.
Öppettider
- Måndag - Fredag 12:00 - 13:00
Kaavi
Lastenneuvola, Kaavi
Tarvitset ajan/yhteydenoton lastenneuvolaan.
Öppettider
Puhelintunti ja ajanvaraukset ma-pe kello 8-9 Öppen 24/7Keitele
Lastenneuvola, Keitele
Tarvitset ajan/yhteydenoton lastenneuvolaan.
Öppettider
- Måndag - Fredag 08:00 - 09:00
Kiuruvesi
Lastenneuvola, Kiuruvesi
Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan oman lapsesi kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä puhelinajalla.
Neuvolaan voit varataan aikaa joko puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta.
Oman terveydenhoitajan poissaoloaikoina puhelut siirtyvät automaattisesti toiselle terveydenhoitajalle. Huomioithan, että tekstiviestit eivät ohjaudu toiselle terveydenhoitajalle
Öppettider
Kanslia, Iisalmi- Måndag - Torsdag 08:00 - 13:00
- Måndag - Fredag 08:00 - 10:00
Ytterligare information
Neuvolat sijaitsevat Kiuruveden terveyskeskuksessa pääovesta katsottuna vasemmalla olevan käytävän päässä. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.
Kuopio
Lastenneuvola, Karttula
Karttulan lastenneuvolan puhelinpalvelu.
Öppettider
- Måndag - Fredag 12:00 - 13:00
Lastenneuvola, Länsi-Puijon koulu, Kuopio
Kuopion Länsi-Puijon koulun lastenneuvolan puhelinpalvelu.
Lastenneuvola, Pitkälahden koulu
Kuopion Pitkälahden koulun lastenneuvolan puhelinpalvelu.
Lastenneuvola, Rajalan koulu
Kuopion Rajalan koulun lastenneuvolan puhelinpalvelu.
Päivärannan lastenneuvola
Kuopion Päivärannan lastenneuvolan puhelinasiointi.
Lastenneuvola, Särkiniemi
Särkiniemen lastenneuvolan puhelinasiointi.
Keskustan lastenneuvola, Kuopio
Kuopion keskustan alueen lastenneuvolan puhelinpalvelu.
Lastenneuvola, Juankoski
Lastenneuvolan puhelinasiointi Juankoskella.
Lastenneuvola, Aurinkorinteen koulu
Kuopion Aurinkorinteen koulun lastenneuvolan puhelinpalvelu.
Lastenneuvola, Maaninka
Maaningan lastenneuvolan puhelinpalvelu.
Lastenneuvola, Martti Ahtisaaren koulu, Kuopio
Kuopion Martti Ahtisaaren koulun lastenneuvolan puhelinpalvelu.
Lastenneuvola, Neulamäki
Kuopion Neulamäen lastenneuvolan puhelinpalvelu.
Lastenneuvola, Nilsiä
Nilsiän lastenneuvolan puhelinpalvelu.
Pyörön lastenneuvola
Kuopion Pyörön lastenneuvolan puhelinasiointi.
Lastenneuvola, Riistavesi
Riistaveden lastenneuvolan puhelinasiointi.
Lastenneuvola, Saarijärvi
Saarijärven lastenneuvolan puhelinasiointi.
Lastenneuvola, Vehmersalmi
Vehmersalmen lastenneuvolan puhelinasiointi.
Lapinlahti
Lastenneuvola, Lapinlahti
Vastaanottoajan lastenneuvolan terveystarkastukseen voi varata puhelimitse.
Leppävirta
Lastenneuvola, Leppävirta
Tarvitset ajan/yhteydenoton lastenneuvolaan.
Öppettider
Puhelinaika- Måndag - Torsdag 12:00 - 13:00
Neuvolapsykologi
Neuvolapsykologin palveluihin hakeutumisesta voit keskustella esimerkiksi neuvolan terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä neuvolapsykologiin puhelimitse.
Öppettider
- Måndag - Fredag 12:00 - 13:00
Pielavesi
Lastenneuvola, Pielavesi
Tarvitset ajan/yhteydenoton lastenneuvolaan.
Öppettider
Ajanvaraus/puhelinaika- Måndag - Fredag 08:00 - 09:00
Rautalampi
Lastenneuvola Rautalampi
Lastenneuvolassamme seuraamme lapsen kasvua ja kehitystä vauvasta kouluikäiseen. Tuemme perhettä kasvatusasioissa ja vanhemmuudessa. Huolehdimme myös rokotuksista.
Öppettider
- Måndag - Fredag 12:00 - 13:00
Rautavaara
Lastenneuvola, Rautavaara
Tarvitset ajan/yhteydenoton lastenneuvolaan.
Öppettider
Ajanvaraus ja puhelinaika- Måndag - Onsdag 12:30 - 13:00
Siilinjärvi
Lastenneuvolan terveydenhoitaja 2, Vuorela
Puhelinnumero on
Kehvon koulupiiri (Köörtintie numeroon 300 asti, Koivusaarentie Salolanniemi rajana, Salolanniemi kuuluu Päivi Ahtiaiselle, Lyhyenrannantie, Vehkasuontie, Heinäsuontie, Lokinharjuntie, Hokkalantie, Koukkumäentie, Pienenmonnintie, Monnintie, Arabiantie, Arabianpolku, Mustarannatie, Pettäisenranta, Kissamäentie)
Pyöreenlahti
Haaparinne
Uusi Kasurilan pelto (rajana Taulumäentie) ja siitä etelään.
Räimäntien eteläinen puoli
Toivalassa Vallantien parittomat numerot (vasen puoli) (Karkukankuja, Kiikkutie, Hietalantie, Hietakuja)
Ingmannin pelto (Värttinäpolku, sukkulapolku, Nurkkatie, Ingmannintie)
Toivalan koululta pohjoinen (Riihitie, Vanamopolku, Metsäorvokki, Apilapolku, Koivupurontie, Konttiniementie, Toivalantie, Kanervapolku, Rentukkapolku, Vehkapolku, Kulleropolku, Kielopolku)
alueiden terveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
Öppettider
- Måndag - Torsdag 12:00 - 13:00
- Fredag 09:00 - 10:00
Lastenneuvolan terveydenhoitaja 1, Vuorela
Puhelinnumero on
Paasisalo
Simpantie
Simpanranta
Luotoranta
Rissalantie
Pajaharjuntie
Kalliorinne
Tattikuja
Vahverokuja
Orakaskuja
Seitikkipolku
Rouskupolku
alueiden terveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
Öppettider
- Måndag - Torsdag 12:00 - 13:00
- Fredag 09:00 - 10:00
Lastenneuvolan terveydenhoitaja 3, Siilinjärvi
Puhelinnumero on
Leppäkaarre
Päivärinne
Honkamäki Kantopolkuun asti
Mikonmäki
Siilinpää
Keskuskortteli
Asemanseutu (Nilsiäntien eteläpuoli)
Tarinanharju
Viinamäki
Vanhapappila
Kasurilan pelto vanha alue Taulumäentie rajana (Taulumäentie, Ruisaumantie, Kaurahalme, Kaskipellontie, Ohrahalme, Tattaripolku, Pellavatie)
Kasurila vanhan 5 tien länsi puoli Räimäntie rajana. Räimäntien pohjoispuoli (Murrontie, Honkalahti, Hussontie, Golftie, Golfkuja Särkäntie, Leivontie, Kempeleentie, Aholantie, Ukonharjuntie, Husonlammentie)
alueiden terveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
Öppettider
- Måndag - Torsdag 12:00 - 13:00
- Fredag 09:00 - 10:00
Lastenneuvolan terveydenhoitaja 2, Siilinjärvi
Puhelinnumero on
Panninniemi
Pyylampi (Monolan tiestä alkaen. Ruuskalantie on Niina Meisin aluetta)
Taivallahti
Vesijärvi
Mäntymäki
Harjamäki
Lehdonkylä
Hamula (Luvenlahdentie 700 asti, Savonniementie)
Hökönen (Hökösentie 101 asti Niina Meisin aluetta)
Keskimmäinen
Koivusaari (Koivusaarentie Salolanniemi rajana, Salolanniemi kuuluu Päivi Ahtiaiselle, Aanokkilantie, Lyhyenpääntie, Norontie, Parkkilantie, Pikkuparkkilantie, Kotitie, Pehkolantie)
alueiden terveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
Öppettider
- Måndag - Torsdag 12:00 - 13:00
- Fredag 09:00 - 10:00
Lastenneuvolan terveydenhoitaja 1, Siilinjärvi
Puhelinnumero on
Pöljän koulupiiri (Reponiementie, Hökösentien alku numeroon 101 asti, Korventie, Suvirannantie, Nevantie, Mikantien alku, Ruuskalantie, Lehmustie, Tammitie, Pyykankaantie, Pyylahdentie)
Saarismäki (järvenpääntie, Saarismäentie)
Hoikki
Mehtomäki
Kolmisoppi
Koivumäki
Kuuslahti
Tynnörinen (Tynnörisentie, Risukuja, Kiviharjuntie, Jynkänniementie, Tynnörisenpää, Varpukuja, Oksakuja, Neulaskuja, Käpykuja, Runkopolku, Latvapolku, Honkamäentie Kantopolkuun asti)
Sulkavanniitty
Simonsalo
Ahmo
Räisälä
Kirkonmäki
Kumpunen (Kumpusentie, Pettäisenranta rajana, Pettäisenranta on jo Natalia Hiltusen aluetta, Köörtintie numeroon 290 asti, Jokiniementie, Hirvikalliontie, Huvikummuntie, Kalettomantie, Pietarisentie, Koivikkotie, Toivontie, Tapiontie, Kanervakuja, Sorsapolku, Kioskipolku)
alueiden terveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
Öppettider
- Måndag - Torsdag 12:00 - 13:00
- Fredag 09:00 - 10:00
Sonkajärvi
Lastenneuvola, Sonkajärvi
Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan oman lapsesi kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä puhelinajalla.
Neuvolaan voit varataan aikaa joko puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta.
Oman terveydenhoitajan poissaoloaikoina puhelut siirtyvät automaattisesti toiselle terveydenhoitajalle. Huomioithan, että tekstiviestit eivät ohjaudu toiselle terveydenhoitajalle
Öppettider
Kanslia- Måndag - Torsdag 08:00 - 13:00
- Måndag - Fredag 09:00 - 10:00
Ytterligare information
Neuvolat sijaitsevat Sonkajärven terveyskeskuksessa pääovesta katsottuna oikealla. Odotustila on hammashoitolan aulassa. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.
Suonenjoki
Lastenneuvola Suonenjoki
Lastenneuvolassamme seuraamme lapsen kasvua ja kehitystä vauvasta kouluikäiseen. Tuemme perhettä kasvatusasioissa ja vanhemmuudessa. Huolehdimme myös rokotuksista.
Öppettider
- Måndag - Fredag 12:00 - 13:00
Tervo
Lastenneuvola, Tervo
Tarvitset ajan/yhteydenoton lastenneuvolaan.
Öppettider
Puhelinaika- Måndag - Fredag 08:00 - 09:00
Tuusniemi
Äitiys-, lasten- ja nuortenneuvola, Tuusniemi
Voit ottaa yhteyttä Tuusniemen äitiys-, lasten- ja nuortenneuvolaan puhelimitse kun sinulla on kysyttävää tai haluata varata/perua ajanvarauksesi.
Varkaus
Lastenneuvola, Varkaus
Voit ottaa tarvittaessa yhteyttä Varkauden neuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse soittoaikoina. Kangaslammin terveydenhoitajalle ei ole erillisiä soittoaikoja.
Öppettider
- Måndag - Fredag 12:00 - 13:00
Neuvolapsykologi
Neuvolapsykologin palveluihin hakeutumisesta voit keskustella esimerkiksi neuvolan terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä neuvolapsykologiin puhelimitse.
Öppettider
- Måndag - Fredag 12:00 - 13:00
Vesanto
Lastenneuvola, Vesanto
Tarvitset ajan/yhteydenoton lastenneuvolaan.
Öppettider
Puhelinaika- Måndag - Fredag 08:00 - 09:00
Vieremä
Lastenneuvola, Vieremä
Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan oman lapsesi kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä puhelinajalla.
Neuvolaan voit varataan aikaa joko puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta.
Oman terveydenhoitajan poissaoloaikoina puhelut siirtyvät automaattisesti toiselle terveydenhoitajalle. Huomioithan, että tekstiviestit eivät ohjaudu toiselle terveydenhoitajalle
Öppettider
Kanslia- Måndag - Torsdag 08:00 - 13:00
- Måndag - Fredag 09:00 - 10:00
Iisalmi
Kampus Terveys (entinen Iisalmen terveyskeskus), Iisalmi
Kampus Terveys -rakennuksessa (entinen Iisalmen terveyskeskus) on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja sekä vuodeosastopalvelut.
Osoite
Meijerikatu 2, 74120 IISALMI
Öppettider
Pääovi on avoinna arkisin kello 7.30-20.00 ja viikonloppuisin 8.30-17. Neuvonta on avoinna arkisin kello 8-15. Öppen 24/7Muut yhteystiedot
Ytterligare information
Neuvolat toimivat Iisalmen terveyskeskuksen ensimmäisessä kerroksessa. Terveyskeskuksen etupihan vasemman puoleisesta ulko-ovesta pääset suoraan neuvolan tiloihin. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.
Joroinen
Joroisten terveysasema
Joroisten terveysasema palvelee sinua perusterveydenhuollon asioissa.
Osoite
Sairaalatie 1, 79600 JOROINEN
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 444442534
Kaavi
Kaavin terveysasema
Terveysasemalla on arkipäivisin lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajien vastaanotot, missä hoidetaan akuutin hoidon tarpeessa olevat ja normaalin vastaanottoon kuuluvat potilaat. Hoitajat pitävät omaa akuuttivastaanottoa ja hoidon tarpeen arviointia. Kaavin terveysaseman vuodeosasto hoitaa Koillis-Savon potilaita ympäri vuorokauden.
Osoite
Rantatie 2, 73600 KAAVI
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Keitele
Keiteleen terveysasema
Keiteleen terveysaseman poliklinikalla toteutetaan perusterveydenhuollon avohoitopalveluita väestölle tiimityömallin mukaisesti.
Terveysasemalla toimii aikuisväestön mielenterveys-, hammashuolto-, toimintaterapia-, fysioterapia/apuväline- ja neuvolapalvelut.
Työn keskeinen sisältö nousee asiakkaista ja heidän tarvitsemistaan palveluista. Tavoitteena on asiakkaiden hoitaminen ja ohjaaminen asiantuntevasti ja ihmisläheisesti. Lisäksi pyritään luomaan palvelualtis ja turvallinen ilmapiiri painottaen yhteistyöosaamista, johon liittyvät ryhmä- tiimityö ja asiakaspalvelutaidot.
Osoite
Sairaalatie 1, 72600 KEITELE
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Kiuruvesi
Kiuruveden terveyskeskus
Kiuruveden terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon ja perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja sekä hoitokodit Niva ja Veikkola.
Osoite
Nivankatu 31, 74700 KIURUVESI
Öppettider
- Måndag - Fredag 07:00 - 18:00
- Måndag - Fredag 08:00 - 15:30
Muut yhteystiedot
Kuopio
Martti Ahtisaaren koulu
Martti Ahtisaaren koulussa on sekä yleisopetuksen että 0 - 9 -luokkalaisten vaike-opetuksen luokkia. Lisäksi tiloissa annetaan esiopetusta Lehtoniemen päiväkodin alaisuudessa.
Osoite
Lehtoniementie 103, 70840 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Aurinkorinteen koulu
Koulussa on luokka-asteet 1 - 6. Koulun oppiainepainotuksena on äidinkieli ja kirjallisuus.
Osoite
Mutkankatu 2, 70820 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Särkiniemen koulu
Särkiniemen koulu on kaupunginosansa lähikoulu (vuosiluokat 1 - 4).
Osoite
Lohkaretie 15, 70700 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Länsi-Puijon koulu
Länsi-Puijon koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Pursutie 10, 70280 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Kuopion pääterveysasema
Pääterveysasemalla sijaitsevat seuraavat palvelut:
* hoitajien ja lääkäreiden vastaanotto
* hoitotarvikejakelu (H-rappu, 2. kerros)
* vammaispalveluyksikkö (H-rappu, 3. kerros)
* äitiys- ja lastenneuvola (H-rappu, 4. kerros)
* seksuaaliterveysneuvola (H-rappu, 4. kerros)
* kuntoutus H-rappu, 3. kerros
* rokotusvastaanotto (J-rappu, 4. kerros, käynti Maaherrankadulta)
* laboratorio (17 C / E)
* kuvantamispalvelut (17 G)
Osoite
Pääterveysasema
Tulliportinkatu 15, 70100 KUOPIO
Öppettider
Pääterveysaseman yleiset palveluajat- Måndag - Onsdag 08:00 - 16:00
- Torsdag 08:00 - 14:00
- Fredag 08:00 - 15:00
- Måndag - Fredag 08:00 - 15:30
Muut yhteystiedot
Pitkälahden yksikkö
Pitkälahden yksikkö antaa perusopetusta ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille.
Osoite
Pitkälahdentie 4, 70800 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Pyörön neuvola, Kuopio
Pyörön neuvolassa toimii äitiys- ja lastenneuvola.
Osoite
Pyörönkaari 26 E, 70820 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Puijonlaakson neuvola, Kuopio
Puijonlaakson neuvolassa toimii sekä äitiys- että lastenneuvola.
Osoite
Sammakkolammentie 14, 70200 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Saarijärven neuvola, Kuopio
Saarijärven neuvolassa toimii sekä äitiys- että lastenneuvola.
Osoite
Pohjankatu 2, 70500 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Päivärannan neuvola, Kuopio
Päivärannan neuvolassa toimii sekä äitiys- että lastenneuvola.
Osoite
Tuomikuja 4, 70420 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Neulamäen neuvola, Kuopio
Neulamäen neuvolassa toimii sekä äitiys- että lastenneuvola.
Osoite
Juontotie 8, 70150 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Karttulan terveysasema
Karttulan terveysasemalla sijaitsevat mm. äitiys- ja lastenneuvola, vuodeosasto ja apuvälinepalvelut. Karttulan terveysaseman osastolla on 30 potilaspaikkaa.
Osoite
Hoitotie 20, 72100 KARTTULA
Öppettider
- Måndag - Torsdag 07:30 - 15:30
- Fredag 07:30 - 12:00
Muut yhteystiedot
Juankosken terveysasema
Juankosken terveysasemalla toimivat vastaanottopalvelut, viikonloppuvastaanottopalvelut, apuvälinepalvelut, vuodeosaston palvelut sekä suun terveydenhuolto.
Osoite
Terveystie 9, 73500 JUANKOSKI
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
- Lördag 08:00 - 16:00
- Söndag 08:00 - 16:00
Muut yhteystiedot
Maaningan terveysasema
Maaningan terveysasemalla sijaitsevat mm. äitiys- ja lastenneuvola.
Osoite
Satamatie 10, 71750 MAANINKA
Öppettider
- Måndag - Fredag 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Nilsiän terveysasema
Nilsiän terveysaseman tiedot.
Osoite
Pisantie 10, 73300 NILSIÄ
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Riistaveden terveysasema
Riistaveden terveysasemalla toimii mm. äitiys ja lastenneuvola.
Osoite
Museopirtintie 3, 71160 RIISTAVESI
Öppettider
- Måndag 08:00 - 15:30
- Tisdag 08:00 - 12:00
- Onsdag 08:00 - 15:30
- Torsdag 08:00 - 13:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Vehmersalmen terveysasema
Vehmersalmen terveysasema.
Osoite
Vehmersalmenkatu 10, 71310 VEHMERSALMI
Öppettider
- Måndag - Onsdag 08:00 - 15:30
- Torsdag 08:00 - 12:30
- Fredag 08:00 - 13:30
Muut yhteystiedot
Lapinlahti
Lapinlahden terveyskeskus
Lapinlahden terveyskeskuksessa sijaitsevat päivystys, röntgen, laboratorio, akuutti vuodeosasto, mielenterveysneuvola, keskitetty välinehuolto, keskusvarasto, lääkekeskus, ravintokeskus, kiinteistö- ja laitehuolto, siivouspalvelut ja kotihoito.
Osoite
Kansantie 10, 73100 LAPINLAHTI
Öppettider
Työyksiköiden aukioloajat löytyvät palvelukuvauksista. Akuuttivastaanotto ja päivystys avoinna:- Måndag - Fredag 08:00 - 18:00
- Lördag 09:00 - 15:00
- Söndag 09:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- fax. +358 175801185
Leppävirta
Leppävirran terveysasema
Leppävirran palveluyksikkö vastaa Leppävirran kunnan terveyspalveluista.
Toiminnot on jaettu lähi-, seudullisiin ja alueellisiin palveluihin.
- Lähipalveluja ovat muun muassa lastenneuvola, suun terveydenhuolto ja arkipäivien lääkäripäivystys
- Seudullisiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi ilta- ja viikonloppuvastaanotto, röntgentutkimukset
- Alueellinen palvelu on muun muassa viikonloppu- ja arkipyhien hammaslääkäripäivystys
Osoite
Savonkatu 17, 79100 LEPPÄVIRTA
Öppettider
- Måndag - Söndag 08:00 - 18:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 17171307
Pielavesi
Pielaveden terveysasema
Lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Lääkärin ja hoitajan vastaanotoille ilmoittaudutaan pääaulan ilmoittautumispisteessä 15 minuuttia ennen vastaanottoa.
Ajanvaraus hoitajan- ja lääkärin vastaanotoille tapahtuu omahoitajan kautta puhelinajan aikana. Ajanvarauksessa on käytössä Nispa- takaisinsoittojärjestelmä. Hoitajan ollessa varattuna Nispaan voi jättää viestin. Hoitaja soittaa takaisin saman päivän aikana. Kuuntele nauhoitettu tiedote loppuun.
Päivystys on tarkoitettu äkillisesti sairastuneille tai loukkaantuneille, kiireellistä hoitoa tarvitseville potilaille. Päivystykseen on ohjeellinen ajanvaraus ja hoidon kiireellisyys arvioidaan puhelimessa sekä uudestaan ilmoittautumisvaiheessa.
Akuuttivastaanotto on Pielaveden terveysasemalla arkisin kello 8–16 .
Lyhytaikaisten potilaiden vuodeosastopalveluja tuotetaan Pielaveden, Keiteleen, Tervon ja Vesannon kuntien asukkaille. Osaston vierailuaikoja ei ole rajattu.
Osoite
Savikontie 15, 72400 PIELAVESI
Öppettider
- Måndag - Fredag 08:00 - 16:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 17171030
Rautalampi
Rautalammin terveyskeskus
Terveyskeskuksesta saat terveydenhuollon palveluja.
Osoite
Sairaalantie 1, 77700 RAUTALAMPI
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 15:30
- Fredag 08:00 - 14:00
Muut yhteystiedot
Rautavaara
Rautavaaran terveysasema
Rautavaaran terveysasemalla toimii päiväaikainen lääkärin vastaanotto ja päivystävän sairaanhoitajan vastaanotto. Sairaanhoitaja arvioi hoidontarpeen ja kiireellisyyden ja kirjoittaa myös lyhyet sairauslomatodistukset. Päivystys on Rautavaaran terveysasemalla maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Virka-ajan ulkopuolella päivystys toimii Kuopiossa KYSin yhteispäivystyksessä.
Osoite
Kotitie 4, 73900 RAUTAVAARA
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Siilinjärvi
Vuorelan hyvinvointineuvola, Vuorela
Vuorelantien hyvinvointineuvolassa on äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvola, psykologipalvelut, puheterapia-, toiminta- ja fysioterapiapalvelut sekä laboratorio.
Osoite
Vuorelantie 6, 70910 VUORELA
Muut yhteystiedot
Innocum, Siilinjärvi
Innocumin Siilinjärven sosiaali- ja terveyspalveluista on saatavissa seuraavat palvelut: äitiys-, lasten- ja ehkäisyneuvolan palvelut, mielenvireyspalvelut, perheneuvonta, psykologipalvelut, perheoikeudelliset palvelut, lapsiperheiden sosiaali- ja lastensuojelupalvelut, vammaispalvelut, työikäisten ja iäkkäiden sosiaalipalvelut, hoiva- ja vanhuspalveluiden toimistopalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto.
Osoite
rak. S1
Isoharjantie 6, 71800 SIILINJÄRVI
Muut yhteystiedot
Sonkajärvi
Sonkajärven sosiaali- ja terveyskeskus
Sonkajärven terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon palveluja sekä palvelukeskus Tuulikannel.
Osoite
Taivallahdentie 4, 74300 SONKAJÄRVI
Öppettider
Terveyskeskus on avoinna:- Måndag - Fredag 07:00 - 15:30
- Måndag - Fredag 08:00 - 15:30
Muut yhteystiedot
Suonenjoki
Suonenjoen terveysasema
Terveyskeskus tarjoaa terveydenhuollon palveluja.
Osoite
Sairaalapolku 6, 77600 SUONENJOKI
Öppettider
- Måndag - Söndag 08:00 - 18:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 444131200
Tervo
Tervon terveysasema
Lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Terveysasemalla toimii takaisinsoittojärjestelmä: jätä viesti ja yhteystietosi vastaajaan, niin hoitaja soittaa sinulle takaisin.
Osoite
Tervontie 8, 72210 TERVO
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Tuusniemi
Tuusniemen terveyskeskus
Terveyskeskus Tuusniemellä.
Osoite
Harjutie 2, 71200 TUUSNIEMI
Muut yhteystiedot
Varkaus
Aalto Hyvinvointikeskus, Varkaus
Aalto hyvinvointikeskus palvelee asiakkaita, jotka asuvat eteläisen alueen kunnissa Joroinen, Leppävirta, Varkaus.
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. AALTO on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.
Koronanäytteet otetaan päivystyksen vieressä olevassa kontissa.
Muistathan asioidessasi:
• Käytä maskia
• Muista käsi- ja yskimishygienia
• Turvavälien varmistamiseksi saavu vastaanotolle juuri ennen omaa aikaasi.
Aalto hyvinvointikeskuksessa asiakkaita palvellaan neljässä kerroksessa.
Palvelut
1. kerros
• Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, omahoitopiste, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli ja kokoustilat.
* Kahvila-ravintola
2. kerros
• Perusterveydenhuollon vastaanotot, suunterveydenhuollon vastaanotot, erikoislääkäripoliklinikat, dialyysi, välinehuolto, toimenpidekeskus.
3. kerros
• Akuuttiosasto, vierailuaika kello 11–19, fysioterapia ja ryhmätilat.
4. kerros
• Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)
• Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut
• Psykiatrian osasto
• Hallinto
Osoite
Savontie 55, 78300 VARKAUS
Öppettider
Pääoven aukioloajat:- Måndag - Fredag 06:30 - 20:00
- Lördag 07:30 - 19:00
- Söndag 08:00 - 19:00
- Måndag - Söndag 11:00 - 19:00
- Måndag - Fredag 07:00 - 18:00
- Lördag 09:00 - 15:00
- Söndag 09:00 - 15:00
- Måndag - Fredag 10:30 - 13:00
- Lördag 11:00 - 13:00
- Söndag 11:00 - 13:00
Muut yhteystiedot
Ytterligare information
Lastenneuvola palvelee alle kouluikäisiä lapsia ja heidän perheitään Aalto Hyvinvointikeskuksen neljännessä kerroksessa.
Kangaslammin terveysasema
Voit varata ajan vastaanotoille ottamalla yhteyttä puhelimitse.
Osoite
Sopulantie 8, 79480 KANGASLAMPI
Muut yhteystiedot
Vesanto
Vesannon terveysasema
Lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Terveysasemalla toimii takaisinsoittojärjestelmä: jätä viesti ja yhteystietosi vastaajaan, niin hoitaja soittaa sinulle takaisin.
Osoite
Lääkärin vastaanotto
Simolantie 15, 72300 VESANTO
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 17171241
Vieremä
Vieremän terveyskeskus
Vieremän terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon sekä perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja.
Osoite
Ponssentie 11, 74200 VIEREMÄ
Öppettider
Terveyskeskus avoinna:- Måndag - Fredag 07:00 - 16:00
- Måndag - Fredag 08:00 - 15:30
Muut yhteystiedot
Ytterligare information
Neuvolat sijaitsevat Vieremän terveyskeskuksessa pääovesta katsottuna vasemmalla olevan käytävän varrella. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.
Terveydenhuollon sähköinen asiointi ja ajanvaraus (Kansalaisen terveyspalvelu), Varkaus ja Joroinen
Kansalaisen terveyspalveluiden kautta voit 24/7 varata aikoja suun terveydenhuoltoon, lasten neuvolan ikäkausitarkastuksiin, rokotuksiin, kohdunkaulansyövän joukkoseulontaan, ehkäisypalveluihin, armeijan kutsuntatarkastuksiin ja hoitajan vastaanotolle.
Ytterligare information
Ajanvaraus vaatii terveydenhuollosta saadun kutsun ennen ajanvarausoikeutta.
Terveydenhuollon sähköinen asiointi ja ajanvaraus (eTerveyspalvelu)
Voit asioida terveydenhoitoon liittyvissä kiireettömissä asioissa eTerveyspalvelussa. Sähköinen asiointi on maksutonta.
Voit varata aikaa, tilata hoitotarvikkeita ja täyttää terveydenhuollon kyselylomakkeita.
Palvelun käyttö edellyttää erillistä sähköisen asioinnin suostumusta (=palvelusopimus). Suostumuksen voit tehdä itse eTerveyspalvelun -asiointisivun Lomakkeet -kohdassa tai vastaanottokäynnin yhteydessä.
Asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista, joko verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Mikäli sinulla ei ole käytössä mitään näistä tunnistusvälineistä, voit antaa toiselle henkilölle valtuutuksen toimia puolestasi terveydenhuollon sähköisissä palveluissa.
Ytterligare information
Lastenneuvolapalvelujen sähköinen ajanvaraus on käytössä seuraavissa kunnissa: Iisalmi, Kiuruvesi, Kuopio, Sonkajärvi, Vieremä
Terveydenhuollon sähköinen asiointi ja ajanvaraus (Kansalaisen terveyspalvelu), Lapinlahti
Kansalaisen terveyspalveluiden kautta voit 24/7 varata aikoja lasten neuvolan ikäkausitarkistuksiin, rokotuksiin sekä kohdunkaulansyövän joukkoseulontaan. Näet palvelusta myös suun terveydenhuoltoon varatut ajat.
Ytterligare information
Ajanvaraus vaatii terveydenhuollosta saadun kutsun ennen ajanvarausoikeutta.
Lastenneuvola, toiminnan supistukset
Toiminnan supistukset
- Siilinjärven lastenneuvola, Innocum, supistettu toiminta 26.6.–13.8.2023
- Vuorelan lastenneuvola, supistettu toiminta 26.6.–7.7.2023