Länkstig
Kouluterveydenhuollon palvelut
Kouluterveydenhuollon palvelut
Kouluterveydenhuolto on peruskoululaisille ja heidän perheilleen suunnattu lakisääteinen terveyspalvelu, joka on saatavilla koulupäivien aikana koululla tai sen välittömässä läheisyydessä. Kouluterveydenhuollossa työskentelee terveydenhoitaja ja lääkäri.
Koko ikäluokan kattavat vuosittaiset terveystarkastukset muodostavat kouluterveydenhuollon toiminnan rungon. Peruskoulun aikana järjestetään kolme laajaa terveystarkastusta (1., 5., sekä 8. luokka), joissa selvitetään koko perheen terveyttä ja hyvinvointia. Tarkoituksena on tunnistaa tuen tarpeet varhaisessa vaiheessa ja vahvistaa vanhempien tukea.
Kouluterveydenhuolto on osa koulujen monialaista opiskeluhuoltoa. Yhteistyötä tehdään opettajien, kuraattorien ja psykologien kanssa sekä yhteisöllisen että yksilökohtaisen opiskeluhuollon työssä.
Kouluterveydenhuolto on myös mukana laatimassa ja päivittämässä opetuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelmaa. Kouluterveydenhuolto on Pohjois-Savon hyvinvointialueella myös osa perhekeskuksen terveyspalveluja.
Toimi näin
Terveydenhoitajan vastaanotolle voit hakeutua ilman ajanvarausta (avoimet vastaanottoajat). Terveydenhoitaja myös kutsuu/tapaa jokaisen oppilaan vuosittaisten terveystarkastusten yhteydessä.
Lisäksi oppilaalle tai hänen perheelleen voidaan järjestää palvelua myös yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Palvelua annetaan myös yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Lisäkäynneillä voidaan perehtyä selvittelyä vaativiin asioihin sekä seurata terveys- ja hyvinvointitilannetta, kasvua ja kehitystä tai perheen tilannetta terveystarkastusten välillä.
Kouluterveydenhuollon toimintaa ohjaa vuosittain päivitettävä toimintaohjelma.
Iisalmi
Mielenterveys-ja päihdepsyykkarin puhelinasiointi, Iisalmi
Ota yhteyttä psyykkariin, kun olet huolissasi joko omastasi tai läheisesi 13-30 -vuotiaan päihteiden käyttöön liittyvissä asioissa.
Mielenterveys-ja päihdepsyykkareille voi soittaa arkisin.
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon puhelinasiointi
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajat vastaavat puheluihin pääasiassa virka-aikana maanantaista perjantaihin. Terveydenhoitajilla ei ole erillistä puhelinaikaa, vaan puheluihin vastataan ja soitetaan takaisin vastaanottojen välissä.
Huomioithan, että poissaolojen aikana jätämme vastaajaan viestin toimintaohjeista. Tekstiviestit eivät siirry automaattisesti toisille terveydenhoitajille.
Psykiatrinen sairaanhoitaja, Juhani Ahon koulu
Ota yhteys psykiatriseen sairaanhoitajaan, kun lapsella/nuorella on joku mielialaan liittyvä asia, elämän hallinnan vaikeuksia, univaikeuksia, traumaattisia kokemuksia tai pakko-oireita, käyttäytymisen pulmia, toistuvia poissaoloja koulusta, kiusaamisasioita, sääntöjen rikkomisia, ongelmia kaverisuhteissa, muuttunut perhetilanne tai lapsi/nuori tarvitsee tukea vapaa-aikaan.
Psykiatriseen sairaanhoitajaan voit olla suoraan yhteydessä itse tai koulun henkilökunta voi ohjata ottamaan yhteyttä hoitajaan. Yhteydenotot arkipäivinä.
Öppettider
- Måndag - Fredag 08:00 - 15:45
Mielenterveys- ja päihdesairaanhoitaja, Iisalmi
Ota yhteyttä mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajaan, kun olet huolissasi joko omastasi tai läheisesi 13–30-vuotiaan päihteiden käyttöön liittyvissä asioissa.
Psykiatrinen sairaanhoitaja, Edvin Laineen koulu
Ota yhteys psykiatriseen sairaanhoitajaan, kun lapsella/nuorella on joku mielialaan liittyvä asia, elämän hallinnan vaikeuksia, univaikeuksia, traumaattisia kokemuksia tai pakko-oireita, käyttäytymisen pulmia, toistuvia poissaoloja koulusta, kiusaamisasioita, sääntöjen rikkomisia, ongelmia kaverisuhteissa, muuttunut perhetilanne tai lapsi/nuori tarvitsee tukea vapaa-aikaan.
Psykiatriseen sairaanhoitajaan voit olla suoraan yhteydessä itse tai koulun henkilökunta voi ohjata ottamaan yhteyttä hoitajaan. Yhteydenotot arkipäivinä.
Öppettider
- Måndag - Fredag 08:00 - 15:45
Joroinen
Psykiatrinen sairaanhoitaja, Joroisten yhtenäiskoulu
Joroisten yhtenäiskoulun psykiatrisen sairaanhoitajan puhelinasiointi.
Terveydenhoitaja Joroisten yhtenäiskoulu, Kuvansin koulu ja Joroisten lukio
Ota yhteyttä terveydenhoitajaan soittoaikoina, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Öppettider
- Måndag - Fredag 08:00 - 09:00
Kaavi
Kouluterveydenhuolto Kaavin ja Tuusniemen alakoulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Keitele
Kouluterveydenhoitajan palvelut, läntinen alue
Läntiseen alueeseen kuuluvat Karttula, Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto.

Tervon ja Vesannon yhtenäiskoulujen ja Vesannon lukion terveydenhoitajan puhelinaika- Måndag - Fredag 08:00 - 09:00
Kiuruvesi
Mielenterveys-ja päihdepsyykkarin puhelinasiointi, Iisalmi
Ota yhteyttä psyykkariin, kun olet huolissasi joko omastasi tai läheisesi 13-30 -vuotiaan päihteiden käyttöön liittyvissä asioissa.
Mielenterveys-ja päihdepsyykkareille voi soittaa arkisin.
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Psykiatrinen sairaanhoitaja, Kiuruvesi
Ota yhteys psykiatriseen sairaanhoitajaan, kun lapsella/nuorella on joku mielialaan liittyvä asia, elämän hallinnan vaikeuksia, univaikeuksia, traumaattisia kokemuksia tai pakko-oireita, käyttäytymisen pulmia, toistuvia poissaoloja koulusta, kiusaamisasioita, sääntöjen rikkomisia, ongelmia kaverisuhteissa, muuttunut perhetilanne tai lapsi/nuori tarvitsee tukea vapaa-aikaan.
Psykiatriseen sairaanhoitajaan voit olla suoraan yhteydessä itse tai koulun henkilökunta voi ohjata ottamaan yhteyttä psykiatriseen sairaanhoitajaan.
Pääsääntöisesti hänet tavoittaa Nivan koululta, mutta tarvittaessa käy myös kyläkouluilla
Öppettider
- Måndag - Fredag 08:00 - 15:45
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon puhelinasiointi
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajat vastaavat puheluihin pääasiassa virka-aikana maanantaista perjantaihin. Terveydenhoitajilla ei ole erillistä puhelinaikaa, vaan puheluihin vastataan ja soitetaan takaisin vastaanottojen välissä.
Huomioithan, että poissaolojen aikana jätämme vastaajaan viestin toimintaohjeista. Tekstiviestit eivät siirry automaattisesti toisille terveydenhoitajille.
Kuopio
Kouluterveydenhuolto Länsi-Puijon koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Paloahon koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Puijonsarven koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Minna Canthin koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Jynkän koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Von Wrightin koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Hiltulanlahden koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Hatsalan klassillinen koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Kemppaanmäen koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Aurinkorinteen koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Juantehtaan alakoulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Martti Ahtisaaren koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Vehmersalmen koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Vehmasmäen koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Snellmanin koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Neulamäen koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Kettulan koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Pitkälahden koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Jynkänlahden koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Melalahden koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Rajalan koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhoitaja Muuruveden alakoulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa tai kun sairastut. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Pyörön koulu, 1.-6. luokka
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Kurkimäen koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Haapaniemen koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Karttulanlahden koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Kalevalan koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Pyörön koulu, 7.-9. luokka
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Kristillinen koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Pirtin koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Riistaveden koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Särkiniemen koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Steinerkoulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa tai kun sairastut. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Tuusniemen yläkoulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Vehkalammin koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuolto Juankosken yläkoulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Lapinlahti
Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, Lapinlahti
Koulujen terveydenhoitajat tavoitat parhaiten puhelimitse tai Wilma-viestillä.
Leppävirta
Kouluterveydenhuolto Timolan ja Oravikosken koulut, Leppävirta
Tarvitset ajan/yhteydenoton kouluterveydenhoitajalle.
Öppettider
- Måndag 12:00 - 13:00
Kouluterveydenhoitaja Leppäkertun, Kurjalan ja Konnuslahden koulut, Leppävirta
Voit ottaa yhteyttä kouluterveydenhoitajaan, ei erillisiä soittoaikoja.
Terveydenhoitaja Kivelän koulu ja Leppävirran lukio
Voit ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan, ei erillisiä soittoaikoja.
Pielavesi
Kouluterveydenhoitajan palvelut, läntinen alue
Läntiseen alueeseen kuuluvat Karttula, Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto.
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Öppettider
Tervon ja Vesannon yhtenäiskoulujen ja Vesannon lukion terveydenhoitajan puhelinaika- Måndag - Fredag 08:00 - 09:00
Rautalampi

Rautavaara
Kouluterveydenhuolto, Rautavaara
Voit ottaa yhteyttä kouluterveydenhoitajaan puhelimitse.
Siilinjärvi
Terveydenhoitaja, Pöljän koulu
Puhelinnumero on Pöljän koulun kouluterveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
Terveydenhoitaja, Siilinlahden, Päivärinteen ja Kuuslahden koulut, Siilinjärvi
Puhelinnumero on Siilinlahden ja Päivärinteen koulujen kouluterveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
Terveydenhoitaja, Ahmon koulu, Siilinjärvi
Ahmon koulun kouluterveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero
Terveydenhoitaja, Toivalan ja Suininlahden koulut
Puhelinnumero on Toivalan ja Suininlahden koulujen kouluterveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
Terveydenhoitaja, Kasurilan, Kehvon ja Vuorelan koulut
Puhelinnumero on Kasurilan, Kehvon ja Vuorelan koulujen kouluterveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
Terveydenhoitaja, Hamulan koulu ja Siilinjärven lukio
Puhelinnumero on Hamulan koulun ja Siilinjärven lukion kouluterveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
Sonkajärvi
Mielenterveys-ja päihdepsyykkarin puhelinasiointi, Iisalmi
Ota yhteyttä psyykkariin, kun olet huolissasi joko omastasi tai läheisesi 13-30 -vuotiaan päihteiden käyttöön liittyvissä asioissa.
Mielenterveys-ja päihdepsyykkareille voi soittaa arkisin.
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Mielenterveys- ja päihdesairaanhoitaja, Sonkajärvi, Vieremä
Ota yhteyttä mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajaan, kun olet huolissasi joko omastasi tai läheisesi 13–30-vuotiaan päihteiden käyttöön liittyvissä asioissa.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon puhelinasiointi
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajat vastaavat puheluihin pääasiassa virka-aikana maanantaista perjantaihin. Terveydenhoitajilla ei ole erillistä puhelinaikaa, vaan puheluihin vastataan ja soitetaan takaisin vastaanottojen välissä.
Huomioithan, että poissaolojen aikana jätämme vastaajaan viestin toimintaohjeista. Tekstiviestit eivät siirry automaattisesti toisille terveydenhoitajille.
Suonenjoki
Kouluterveydenhoitajan palvelut, läntinen alue
Läntiseen alueeseen kuuluvat Karttula, Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto.
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Öppettider
Tervon ja Vesannon yhtenäiskoulujen ja Vesannon lukion terveydenhoitajan puhelinaika- Måndag - Fredag 08:00 - 09:00
Tervo

Tuusniemi
Kouluterveydenhuolto Kaavin ja Tuusniemen alakoulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Varkaus
Psykiatrinen sairaanhoitaja (psyykkari), Varkaus
Varkauden Aalto Hyvinvointikeskuksen psyykkareiden puhelinasiointi.
Terveydenhoitaja Luttilan ja Repokankaan koulut
Ota yhteyttä terveydenhoitajaan soittoaikoina, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Öppettider
- Måndag - Torsdag 13:00 - 14:00
- Fredag 12:00 - 13:00
Terveydenhoitaja Waltterin koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajaan soittoaikoina, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Öppettider
- Måndag - Fredag 08:15 - 09:00
Terveydenhoitaja Puurtilan koulu
Ota yhteyttä terveydenhoitajaan soittoaikoina, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Öppettider
- Måndag - Fredag 12:00 - 13:00
Psykiatrinen sairaanhoitaja, Waltterin koulu
Varkauden Waltterin koulun psykiatrisen sairaanhoitajan puhelinasiointi.
Terveydenhoitaja Könönpellon ja Lehtoniemen koulut
Ota yhteyttä terveydenhoitajaan soittoaikoina, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Öppettider
Terveydenhoitajan soittoajat- Måndag - Torsdag 07:45 - 08:30
Terveydenhoitaja Kangaslammin koulu, Varkaus
Ota yhteyttä terveydenhoitajaa, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Vesanto
Kouluterveydenhoitajan palvelut, läntinen alue
Läntiseen alueeseen kuuluvat Karttula, Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto.
Ota yhteyttä terveydenhoitajan vastaanotolle, kun tarvitset apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lääkärin vastaanotolle pääset sopimuksen mukaan.
Myös huoltajana voit olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon lapsesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Öppettider
Tervon ja Vesannon yhtenäiskoulujen ja Vesannon lukion terveydenhoitajan puhelinaika- Måndag - Fredag 08:00 - 09:00
Vieremä
Mielenterveys-ja päihdepsyykkarin puhelinasiointi, Iisalmi
Ota yhteyttä psyykkariin, kun olet huolissasi joko omastasi tai läheisesi 13-30 -vuotiaan päihteiden käyttöön liittyvissä asioissa.
Mielenterveys-ja päihdepsyykkareille voi soittaa arkisin.
Öppettider
- Måndag - Torsdag 08:00 - 16:00
- Fredag 08:00 - 15:00
Mielenterveys- ja päihdesairaanhoitaja, Sonkajärvi, Vieremä
Ota yhteyttä mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajaan, kun olet huolissasi joko omastasi tai läheisesi 13–30-vuotiaan päihteiden käyttöön liittyvissä asioissa.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon puhelinasiointi
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajat vastaavat puheluihin pääasiassa virka-aikana maanantaista perjantaihin. Terveydenhoitajilla ei ole erillistä puhelinaikaa, vaan puheluihin vastataan ja soitetaan takaisin vastaanottojen välissä.
Huomioithan, että poissaolojen aikana jätämme vastaajaan viestin toimintaohjeista. Tekstiviestit eivät siirry automaattisesti toisille terveydenhoitajille.
Iisalmi
Juhani Ahon koulu
Juhani Ahon koulu on Iisalmen ainoa yläkoulu. Se sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa Kirkonmäen kampusalueella ja opetustiloja on kaikissa ympärillä olevissa tiloissa Edvin Laineen koulussa, Iisalmen Lyseossa ja Lumakeskus Majakassa.
Juhan Ahon koulu on kaikkien koulu, jossa on noin 700 oppilasta ja 85 henkilökunnan jäsentä. Oppimisen tukea järjestetään monipuolisesti ja joustavasti oppilaan omien tarpeiden mukaisesti. Isossa koulussa on myös tarjolla monipuoliset oppilashuollon palvelut jokaisena koulupäivänä.
Juhani Ahon koulussa järjestetään yläkouluikäisten valmistavan luokan opetusta sekä joustavaa perusopetusta.
Koulun erityisiä painopisteitä ovat kansainvälisyys ja yrittäjyys.
Peruskoulun päättötodistusjäljennökset tilataan kaupungintalon i-pointista: kirjaamo@iisalmi.fi tai numerosta 040 3504217
Osoite
Päiviönkatu 8, 74100 IISALMI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 408302668
- puh. +358 400571099
Soinlahden koulu
Soinlahden koulu on perusopetuksen koulu, jossa annetaan opetusta vuosiluokilla 1-6.
Koulupäivien jälkeen koululla toimii lisäksi 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille tarkoitettu iltapäivätoiminta.
Peruskoulun tavoitteena on antaa oppilaille perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista opetusta,
elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä tukea heidän kasvuaan vastuuntuntoisiksi ja tasavertaisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
Osoite
Lehtomäentie 100, 74170 IISALMI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 408302752
Sourunsalon koulu
Koulumme on luonnonläheinen kyläkoulu, jossa on suuri liikuntasali.
Koulun välittömässä läheisyydessä on myös kaukalo (hiekkatekonurmi), jalkapallokenttä, valaistu pururata/hiihtolatu ja frisbeegolfrata.
Osoite
Huotarintie 15, 74510 IISALMI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 408302744
Kilpijärven koulu
Koulu sijaitsee kaupungin ydinkeskustasta noin 3 kilometriä itä-koilliseen. Koulumme sijainti taajaman laidalla, väljällä tontilla vehreän luonnon keskellä mahdollistaa luonnon monipuolisen hyödyntämisen kuitenkin niin, että kaikki palvelut ovat helposti saavutettavissa.
Koulu on valmistunut vuonna 2022.
Tilat on suunniteltu ja kalustettu helposti muunneltaviksi erilaisiksi oppimisympäristöiksi. Tämä mahdollistaa päivittäin arjessa luontevasti vaihtuvat erilaiset ryhmittelyt sekä yhteisopettajuuden harjoittamisen.
Meillä toimii luokkatasot 1–6, joilla on yhteensä noin 180 oppilasta, jotka opiskelevat yhdeksässä yleisopetuksen ryhmässä.
Koulullamme toimii myös esiopetusryhmä.
Esiopetusryhmä sekä 1. ja 2. luokat toimivat aktiivisesti yhteistyössä muodostaen joustavan alun koulupolulle.
Yhteistyössä painottuvat toiminnallisuus, tutkiminen ja kokeileminen sekä elämyksellisyys ja leikki. Lapset toimivat erilaisissa kokoonpanoissa pienryhminä, joissa toimintaa eriytetään suunnitelmallisesti heidän tarpeidensa mukaan.
Toiminta perustuu perusopetuksen ja esiopetuksen opetussuunnitelmaan.
Osoite
Poskipuronkatu 3, 74120 IISALMI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 408302695
Kangaslammin koulu
Kangaslammin koulu on yli 300 oppilaan alakoulu esikoulusta kuudennelle luokalle.
Koulu sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Iisalmen keskustasta Kangaslammin viihtyisän ja monipuolisen lähiliikunta-alueen välittömässä läheisyydessä.
Koulun arvot yhteisöllisyys, positiivisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sekä lapsilähtöisyys ohjaavat jokapäiväistä koulutyötä.
Koulun toiminta-ajatus on tukea jokaista oppilasta oppimisessa hänen tarpeidensa mukaisesti
Osoite
Petter Kumpulaisentie 30, 74130 IISALMI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 408302662
- puh. +358 405889040
Runnin koulu
Koulussa annetaan Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista opetus vuosiluokille 1-6.
Tavoitteena on kasvattaa perustiedot ja -taidot hallitseva, hyväkäytöksinen, vastuuntuntoinen ja omat vahvuutensa tunteva persoonallinen lapsi.
Osoite
Runnintie 535, 74595 RUNNI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 408302750
Partalan koulu
Partalan koulu on pienin perusopetusta antava koulu Iisalmessa. Meillä toimivat yhdysluokat 1-2 ja 3-4.
Päivittäin Partalassa työskentelee kaksi luokanopettajaa, koulunkäynninohjaaja ja yhdistelmätyöntekijä.
Lisäksi erityisopettaja käy kahdesti viikossa, kuraattori kahdesti kuukaudessa ja terveydenhoitaja kerran kuukaudessa.
Pieni koko on vahvuutemme, sillä kaikkea toimintaamme leimaa kodinomaisuus. Henkilökunta ja oppilaat oppivat tuntemaan toisensa hyvin.
Myös perheet tulevat tutuiksi vuosien varrella. Arjessa voimme järjestää asioita ketterästi ja nopealla aikataululla.
Koulumme sijaitsee kauniilla paikalla maaseudulla metsäisen mäen päällä. Välitunneilla lapset voivat valita, leikkivätkö kiipeilytelineillä, kirmailevatko pallokentällä vai rakentelevatko majoja lähimetsässä.
Tekemistä riittää varmasti!
Osoite
Partalantie 1, 74160 IISALMI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 408302742
Hernejärven koulu
Hernejärven koulu sijaitsee Iisalmessa Hernejärvellä n. 18 km kaupungin keskusta itään.
Koulussamme on kolme perusopetusryhmää, yhdysluokat 1.-2., 3.-4. ja 5.-6.
Oppilaita on noin 50. Koulumme tarjoaa myönteisen ja yksilöllisen kasvu- ja oppimisympäristön jokaiselle lapselle.
Koulun ympäristö tarjoaa hyvät puitteet luonnossa liikkumiseen niin koulupäivän aikana kuin vapaa-ajallakin.
Hernejärven koulussa on ilo oppia ja kasvaa!
Osoite
Parkinlahdentie 15, 74140 IISALMI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 408302740
Mansikkaniemen koulu
Mansikkaniemen koulu on noin 260 alakoululaisen koulu. Koulussamme on luokat 1-6.
Mansikkaniemen koulu on lämmin, kannustava ja turvallinen koulu. Haluamme hyödyntää vaihtelevia työtapoja ja välittää aidosti oppilaista,
tavoitteenamme oppimisen ilo ja elinikäisen oppimisen kipinä.
Osoite
Mansikkaniementie 1, 74170 IISALMI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 406341128
- puh. +358 405889055
Kauppis-Heikin koulu
Kauppis-Heikin koulu on noin 120 oppilaan alakoulu Iisalmen eteläpuolella, Peltosalmella. Lisäksi koululla toimii Peltosalmen päiväkodin esiopetusryhmä. Koulun välittömässä läheisyydessä on lähiliikunta-alue, jossa on muun muassa beach volley -kenttä, skeittiramppi, jääkiekkokaukalo, tenniskenttä, valaistu pururata/hiihtolatu ja frisbeegolf-rata.
Koulurakennus on vuonna 2017 valmistunut hirsirakenteinen, toimintaympäristöltään nykyaikainen koulu. Koulullamme toimii kolme joustavan esi- ja alkuopetuksen ryhmää, joissa jokaisessa työskentelee kolme aikuista – luokanopettaja, varhaiskasvatuksen opettaja ja koulunkäynninohjaaja/lastenhoitaja.
Myös 3.-4. -luokat ja 5.-6. -luokat ovat tiiviissä yhteistyössä keskenään toimien yhdysluokkaperiaatteiden mukaisesti.
Koulussa painotamme erityisesti vuorovaikutus-, yhteistyö- ja tunnetaitoja sekä hyviä käytöstapoja. Tärkeitä painopisteitä ovat myös omatoimisuuteen kasvaminen ja omasta opiskelusta vastuunottaminen. Oppilaiden osallisuus on tärkeä osa toimintakulttuuriamme ja koulullamme onkin erittäin aktiivinen oppilaskunta.
Osoite
Peltosalmentie 11, 74510 IISALMI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 405434983
Edvin Laineen koulu
Edvin Laineen koulu sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa Kirkonmäen kampusalueella jonka muodostavat kauniin Kirkkopuiston ympärille Juhani Ahon koulu, Iisalmen Lyseo ja Lumakeskus Majakka. Koulun keskeistä sijaintia pyritään hyödyntämään toiminnassa mahdollisimman monipuolisesti.
Koululla on kymmenen yleisopetuksen luokkaa vuosiluokilla 1-6 ja kuusi erityisen tuen pienryhmää.
Iisalmen perusopetuksen musiikkipainotteinen opetus vuosiluokilla 3-6 järjestetään Edvin Laineen koulussa.
Montessoripainotteista opetusta on tarjolla 1.- 2. luokilla.
Koululla toimii Kirkkopuiston päiväkodin alaisuudessa oleva esiopetusryhmä. Esiopetusryhmä sekä 1. ja 2. luokat ovat aktiivisesti yhteistyössä muodostaen joustavan alun koulupolulle.
Joustavassa esi- ja alkuopetuksessa painottuvat toiminnallisuus, tutkiminen ja kokeileminen sekä elämyksellisyys ja leikki. Lapset toimivat erilaisissa kokoonpanoissa pienryhminä, joissa toimintaa eriytetään suunnitelmallisesti heidän tarpeidensa mukaan. Toiminta perustuu perusopetuksen ja esiopetuksen opetussuunnitelmaan.
Koulumme tarjoaa myös monipuolista erityisopetusta pienryhmissä, jotka toimivat inklusiivisesti yhdessä yleisopetuksen ryhmien kanssa.
Osoite
Savonkatu 8, 74100 IISALMI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 406341128
- puh. +358 405889067
Joroinen
Joroisten yhtenäiskoulu
Joroisten yhtenäiskoulu
Osoite
Koulutie 1 - 3, 79600 JOROINEN
Öppettider
- Måndag - Fredag 08:00 - 15:30
Muut yhteystiedot
Kuvansin koulu
Kuvansin koulu sijaitsee Kuvansin taajamassa.
Osoite
Kuvansintie 6, 78880 KUVANSI
Öppettider
- Måndag - Fredag 08:45 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 0407418400
Keitele
Nilakan yhtenäiskoulu
Nilakan yhtenäiskoulu muodostuu kahdesta rakennuksesta.
Osoite
Koulutie 3, 72600 KEITELE
Muut yhteystiedot
Kiuruvesi
Kalliokylän koulu
Kalliokylässä, noin 15 km päässä keskustasta sijaitsevassa koulussa opetetaan 1. - 6.-luokkalaisia sekä esikoululaisia, jotka eivät tarvitse päivähoitoa.
Osoite
Kalliokyläntie 1340, 74770 KALLIOKYLÄ
Muut yhteystiedot
Kiuruveden yläkoulu
Kiuruveden yläkoulu sijaitsee keskustassa, alakoulun Nivan toimipisteen välittömässä läheisyydessä. Koulussa noudatetaan Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven ja Vieremän yhteistä perusopetuksen opetussuunnitelmaa.
Osoite
Niemistenkatu 9, 74700 KIURUVESI
Muut yhteystiedot
Lahnajoen koulu
Lahnajoella, noin 20 km päässä keskustasta sijaitsevassa koulussa opetetaan 1. - 6.-luokkalaisia sekä esikoululaisia, jotka eivät tarvitse päivähoitoa.
Osoite
Remesjoentie 151, 74700 KIURUVESI
Muut yhteystiedot
Kuopio
Pyörön koulu
Pyörön koulussa annetaan painotettua opetusta liikunnassa (vuosiluokat 7 - 9) ja matemaattis-luonnontieteellisessä aineissa (3 - 9) sekä perusopetukseen valmistavaa opetusta maahanmuuttajille vuosiluokille 6 - 9. Pyörön kouluun kuuluu hallinnollisesti Pitkälahden yksikkö.
Osoite
Pyörön koulu
Blominkatu 2, 70820 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Pirtin koulu
Pirtin koulussa on vuosiluokat 1 - 6. Koulussa annetaan painotettua opetusta kuvataiteessa.
Osoite
Pirtintie 21, 70820 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Juankosken koulu
Juankosken koulussa on vuosiluokat 7 - 9.
Osoite
Juankoskentie 24, 73500 JUANKOSKI
Muut yhteystiedot
Rajalan koulu
Rajalan koulussa on vuosiluokat 1 - 6. Rajalan koulussa annetaan kaksikielistä opetusta (suomi - englanti) ja painotettua musiikin opetusta.
Osoite
Sammakkolammentie 14, 70200 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Juantehtaan koulu
Juantehtaan koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Ruukintie 2, 73500 JUANKOSKI
Muut yhteystiedot
Martti Ahtisaaren koulu
Martti Ahtisaaren koulussa on sekä yleisopetuksen että 0 - 9 -luokkalaisten vaike-opetuksen luokkia. Lisäksi tiloissa annetaan esiopetusta Lehtoniemen päiväkodin alaisuudessa.
Osoite
Lehtoniementie 103, 70840 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Pihkainmäen koulu
Koulussa on vuosiluokat 0 - 6.
Osoite
Pihkarinteentie 12, 71570 SYVÄNNIEMI
Muut yhteystiedot
Puijonsarven koulu
Puijonsarven koulussa on vuosiluokat 1 - 9.
Osoite
Keski-Kaari 44, 70420 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Neulamäen koulu
Neulamäen koulussa on vuosiluokat 1 - 9.
Osoite
Pinokuja 6, 70150 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Käärmelahden koulu
Koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Väänälänrannantie 1332 A, 71720 KÄÄRMELAHTI
Muut yhteystiedot
Kurkimäen koulu
Kurkimäen koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Kurkimäentie 455, 71480 KURKIMÄKI
Muut yhteystiedot
Jynkän koulu
Jynkän koulussa on vuosiluokat 1 - 6. Koulussa annetaan painotettua opetusta liikunnassa.
Osoite
Maitotie 2, 70780 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Länsi-Puijon koulu
Länsi-Puijon koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Pursutie 10, 70280 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Snellmanin koulu
Snellmanin koulu on Kuopion keskustassa sijaitseva 1. - 6. luokkien koulu.
Osoite
Maaherrankatu 13, 70100 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Aurinkorinteen koulu
Koulussa on luokka-asteet 1 - 6. Koulun oppiainepainotuksena on äidinkieli ja kirjallisuus.
Osoite
Mutkankatu 2, 70820 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Pulkonkosken koulu
Pulkonkosken koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Pulkonrannantie 19, 71680 PULKONKOSKI
Muut yhteystiedot
Riistaveden yhtenäiskoulu
Riistaveden yhtenäiskoulu (vuosiluokat 1 - 9) sijaitsee Joensuun valtatien varressa erittäin hyvien liikenneyhteyksien päässä Kuopiosta.
Osoite
Koulutie 12, 71160 RIISTAVESI
Muut yhteystiedot
Palonurmen koulu
Palonurmen koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Palonurmentie 780, 73810 PALONURMI
Muut yhteystiedot
Jynkänlahden koulu
Jynkänlahden koulussa on vuosiluokat 7 - 9 ja koulussa annetaan painotettua opetusta urheilussa.
Osoite
Varsanpolku 2, 70780 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Kalevalan koulu
Kalevalan koulussa on vuosiluokat 1- 6. Koulussa annetaan painotettua opetusta musiikissa ja tanssissa sekä perusopetukseen valmistavaa opetusta.
Koulussa on mahdollista opiskella A1-saksaa.
Osoite
Pohjankatu 2, 70500 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Kemppaanmäen koulu
Kemppaanmäen koulussa on vuosiluokat 0 - 2.
Osoite
Ilopurontie 140, 71570 SYVÄNNIEMI
Muut yhteystiedot
Paloahon koulu
Paloahon koulu on suomenkielinen erityiskoulu.
Osoite
Puijonsarventie 48, 70260 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Von Wrightin koulu
Von Wrightin koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Annikki-veturin tie 3, 71520 KAISLASTENLAHTI
Muut yhteystiedot
Alavan koulu
Alavan koulu on Kuopion kaupungin sairaalakoulu. Koulu toimii neljässä eri toimipisteessä: Alavan, Julkulan, Niuvan ja Puijon yksikössä.
Osoite
Keihäskatu 1-3, 70620 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Särkiniemen koulu
Särkiniemen koulu on kaupunginosansa lähikoulu (vuosiluokat 1 - 4).
Osoite
Lohkaretie 15, 70700 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Maaninkajärven koulu
Maaninkajärven koulu yhtenäiskoulu, jossa annetaan opetusta vuosiluokille 1 - 9.
Osoite
Maaningantie 49, 71750 MAANINKA
Muut yhteystiedot
Muuruveden koulu
Muuruveden koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Oppipolku 7, 73460 MUURUVESI
Muut yhteystiedot
Vehmersalmen koulu
Vehmersalmen koulussa on vuosiluokat 0 - 9.
Osoite
Vehmersalmenkatu 27, 71310 VEHMERSALMI
Muut yhteystiedot
Pajulahden koulu
Pajulahden koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Kortteisenmäentie 33, 73360 PAJULAHTI
Muut yhteystiedot
Hatsalan klassillinen koulu
Hatsalan klassillinen koulussa annetaan kaksikielistä opetusta (suomi - englanti) sekä painotettua opetusta kuvataiteessa ja urheilussa. Koulussa voi opiskella myös B2-latinaa.
Osoite
Opistotie 5, 70200 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Minna Canthin koulu
Minna Canthin koulussa annetaan painotettua opetusta musiikissa ja tanssissa.
Osoite
Ruotsinkatu 35, 70600 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Karttulan Kissakuusenkoulu
Koulun muodostavat Kissakuusen yksikkö (luokat 0 - 9), osoitteessa Kissakuusentie 20, ja Kemppaanmäen yksikkö (luokat 0 - 2), osoitteessa Ilopurontie 140, Syvänniemi.
Osoite
Kissakuusentie 20, 72100 KARTTULA
Muut yhteystiedot
Hiltulanlahden koulu
Hiltulanlahti on vahvasti kasvava ja kehittyvä pienomakotitaloalue Kuopiossa, jonne valmistui elinkaarihankkeena kesällä 2019 uusi alakoulu ja päiväkoti. Rakennuksessa on koulun tiloissa 300 oppilaspaikkaa ja noin 200-paikkainen päiväkoti. Henkilökuntaa on yhteensä noin 50.
Osoite
Hiltulanlahdenkatu 7, 70870 HILTULANLAHTI
Muut yhteystiedot
Nilsiän yhtenäiskoulu
Nilsiän yhtenäiskoulussa on vuosiluokat 1 - 9.
Osoite
Syvärintie 48, 73300 NILSIÄ
Muut yhteystiedot
Kettulan koulu
Koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Koulukatu 3, 70400 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Haapaniemen koulu
Haapaniemen koulu sijaitsee keskeisellä paikalla Mölymäellä. Koulussa annetaan painotettua opetusta musiikissa.
Osoite
Aseveljenkatu 8, 70620 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Vehmasmäen koulu
Vehmasmäen koulussa on vuosiluokat 1 - 6.
Osoite
Vehmasmäentie 71, 70870 HILTULANLAHTI
Muut yhteystiedot
Lapinlahti
Matin ja Liisan koulu
Lapinlahden keskustassa sijaitsevassa yhtenäiskoulussa annetaan perusopetusta vuosiluokille 1-9.
Osoite
Koulukuja 14, 73100 LAPINLAHTI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 404883251
- puh. +358 404883173
- puh. +358 404883172
Paloisten koulu
Paloisten koulussa annetaan perusopetusta vuosiluokille 1-6 sekä esiopetusta .
Osoite
Paloisentie 413, 74470 PALOINEN
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 404883261
Martikkalan koulu
Martikkalassa sijaitsevassa peruskoulussa annetaan perusopetusta vuosiluokille 1-6 ja esiopetusta.
Osoite
Martikkalantie 552, 73100 LAPINLAHTI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 404883106
Nerkoon koulu
Nerkoolla sijaitsevassa peruskoulussa annetaan perusopetusta vuosiluokille 1-6.
Osoite
Iisalmentie 770, 73120 NERKOO
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 404883193
Alapitkän koulu
Alapitkällä sijaitsevassa peruskoulussa annetaan perusopetusta vuosiluokille 1-6.
Osoite
Alapitkäntie 45, 71910 ALAPITKÄ
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 404883235
Varpaisjärven koulu
Varpaisjärven koululla annetaan vuosiluokkien 1-9 perusopetusta.
Osoite
Koulutie 1, 73200 VARPAISJÄRVI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 404883298
- puh. +358 404883222
Leppävirta
Konnuslahden koulu
Konnuslahden koulu sijaitsee 15 kilometrin päässä Leppävirran keskustasta. Koulussa annetaan yhdysluokkaopetusta ryhmissä 0-2 -luokat, 3-4 -luokat ja 5-6 -luokat. Koulunjohtajana toimii luokanopettaja Hilkka Happonen.
Osoite
Rautalahdentie 10, 79150 KONNUSLAHTI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447975518
Oravikosken koulu
Oravikosken koulu sijaitsee 15 kilometrin päässä Leppävirran keskustasta. Koulussa opetetaan perusopetuksen luokkia 1-6. Koulussa järjestetään myös valvottua iltapäivätoimintaa. Koulunjohtajana toimii luokanopettaja Pasi Hannukainen.
Osoite
Koulukaarre 2, 71470 ORAVIKOSKI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447975515
- puh. +358 447975514
Leppäkertun koulu
Leppäkertun koulu on otettu käyttöön joulukuussa 2018 ja sijaitsee Leppävirran keskustassa. Koulussa opetetaan perusopetuksen luokkia 1-6 sekä erityisopetuksen vuosiluokkia 1-6.
Koulussa järjestetään myös valvottua aamu- ja iltapäivätoimintaa.
Osoite
Montanuksentie 9, 79100 LEPPÄVIRTA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447975029
- puh. +358 408225424
Kivelän koulu
Kivelän yläkoulu on Leppävirran ainoa yläkoulu ja sijaitsee Leppävirran keskustassa. Kivelän yläkoulun oppilaat tulevat viidestä alakoulusta Leppävirran alueelta.
Osoite
Laivurintie 19, 79100 LEPPÄVIRTA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 408206546
- puh. +358 447906041
Kurjalan koulu
Kurjalan koulu sijaitsee 25 kilometrin päässä Leppävirran keskustasta. Koulussa annetaan yhdysluokkaopetusta ryhmissä 0-2 -luokat, 3-4 -luokat ja 5-6 -luokat. Koulunjohtajana toimii luokanopettaja Riikka Ahonen.
Osoite
Kurjalanrannantie 1230 a, 79255 KURJALA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447975519
Timolan koulu
Timolan koulu sijaitsee 15 kilometrin päässä Leppävirran keskustasta. Koulussa annetaan yhdysluokkaopetusta ryhmissä 1-2 -luokat, 3-4 -luokat ja 5-6 -luokat. Koulussa järjestetään myös valvottua iltapäivätoimintaa. Koulunjohtajana toimii luokanopettaja Eero Holopainen.
Osoite
Timolantie 350, 78480 TIMOLA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 407247265
Pielavesi
Rannankylän koulu
Rannankylän koulu on osa Pielaveden yhtenäiskoulua. Koululla on luokat 0-5.
Osoite
Puistotie 7, 72400 PIELAVESI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 404894176
- puh. +358 404894169
Säviän koulu
Säviän koululla järjestetään perusopetusta 0-6 luokkalaisille.
Osoite
Virranniskantie 18, 72550 SÄVIÄ
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 404894195
Pohjois-Pielaveden koulu
Pohjois-Pielaveden koululla järjestetään perusopetusta 0-6 luokilla.
Osoite
Kiuruvedentie 1595, 72710 VAARASLAHTI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 400563796
- puh. +358 406724128
Puustellin koulu
Puustellin koulu on osa Pielaveden yhtenäiskoulua. Koululla on luokat 6-9.
Osoite
Laurinpurontie 23, 72400 PIELAVESI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 404894197
- puh. +358 406472521
- puh. +358 403506233
Rautalampi
Rautalammin lukio
Rautalammin lukiossa on mahdollista opiskella tavallisen lukion lisäksi lukuisia ratsastukseen liittyviä kursseja, sekä useita teatteriin liittyivä kursseja. Tarkemmin kursseista löytyy Lukion omilta sivuilta.
Lukion kanssa yhteistyössä ratsastus- ja hevoskurssien kanssa toimii Rautalammin Ratsastuskeskus ja Elämysten ja Ystävyyden kartano.
Ratsastuskeskus sijaitsee kävelymatkan päässä lukiolta osoitteessa Palolahdentie 25.
Rautalammin lukiossa on myös Satulateatteri johon pääsee valitsemalla teatteri-ilmaisun kursseja. Satulateatterissa voi myös osallistua lavastukseen, puvustukseen, maskeeraukseen sekä valo- ja äänitekniikkaan. Sen lisäksi oppilas voi päästä hyödyntämään soitto-, laulu- ja tanssitaitoja. Halutessaan oppilas voi suorittaa myös lukion teatteridiplomin.
Lukiolla on liikuntasali, sekä välinesitö monipuoliselle liikunnalle. Kellarikerroksessa on punttisali.
Osoite
Alavantie 1, 77700 RAUTALAMPI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 405492860
Rautavaara
Koulukeskus
Rautavaaran kunnan koulukeskuksessa opiskelevat alakoulu, yläkoulu ja lukio.
Osoite
Koulutie 9, 73900 RAUTAVAARA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 408608235
Siilinjärvi
Kasurilan koulu
Kasurilan koulu on noin 200 oppilaan koulu Kasurilan rinteiden kainalossa. Koulu sijaitsee maaseudun haja-asutuksen ja taajaman välimaastossa vanhan viitostien varrella noin 4 km Siilinjärven keskustasta etelään.
Koulussa keskitytään hyvään perusopetukseen unohtamatta taide- ja taitoaineiden merkitystä oppimisen rikastuttajana. Oppilaiden toiminnallisuus on kantava teema opetuksessa, mikä näkyy perusopetuksen lisäksi erilaisina teematyöskentelyinä ja projekteina.
Osoite
Pihlajapolku 2, 71800 SIILINJÄRVI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447401801
Ahmon koulu
Ahmon koulu on noin 500 oppilaan yläkoulu joka sijaitsee Siilinjärven keskustassa yhteisessä kiinteistössä Siilinjärven lukion kanssa.
Ahmon koulun henkilökunta, oppilaat ja vanhemmat arvostavat kouluaan ajan tasalla olevana ja laadukasta opetusta antavana, viihtyisänä ja turvallisena oppimisympäristönä. Koulu koetaan yhteiseksi "meidän kouluksi".
Koulussa tärkeitä asioita ovat:
- toisten ihmisten huomioonottaminen ja hyvä käytös
- oikean ja väärän ymmärtäminen
- suomalaisen omaleimaisuuden säilyttäminen ja kehittäminen
- yhteistyön kehittäminen
- oppilaiden kasvattaminen vastuuseen sekä aktiivisiksi ja
osallistuviksi muuttuvan yhteiskunnan kansalaisiksi.
Osoite
Ahmontie 1, 71800 SIILINJÄRVI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447401325
Vuorelan koulu
Vuorelan koulu on noin 270 oppilaan alakoulu Etelä-Siilinjärvellä. Vuorelan uusi koulurakennus valmistui vuonna 2021. Koulu sijaitsee vireän Vuorelan taajama-alueen keskustassa.
Vuorelan koulu, yhteiseloa ja tervettä elämänmenoa Kallaveden rannalla.
Osoite
Rinnepolku 1, 70910 VUORELA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447401701
Kuuslahden koulu
Kuuslahden koulu on kolmiopettajainen noin viidenkymmenen oppilaan viihtyisä alakoulu Kuuslahden kylän luonnonkauniissa maalaismaisemassa. Koulu sijaitsee aivan Nilsiäntien varressa ja Siilinjärven keskustaan koululta on noin 10 kilometrin matka. Uusi koulurakennus valmistui vuonna 2019.
Kuuslahden koulu on innostava, kannustava ja turvallinen kouluyhteisö, joka tarjoaa oppilaille hyvän perusopetuksen. Toiminnassa painotetaan oppilasläheistä työskentelyä sekä tiivistä ja luontevaa yhteydenpitoa huoltajien kanssa.
Osoite
Nilsiäntie 935, 71840 KUUSLAHTI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447401347
Siilinlahden koulu
Siilinlahden koulu on taajama-alueen noin 540 lapsen alakoulu. Koulu toimii kolmessa eri toimipisteessä: Saharassa, Viikarissa ja Päivärinteellä. Lisäksi Siilinlahdella on erilliset tilat teknisen työn opetukseen.
Siilinlahden koululla on 4 erityisluokkaa ja 4 S-luokkaa, jossa annetaan yksilöllistä ja toiminta-alueittain etenevää perusopetusta vuosiluokilla 0-9.
Siilinlahden koulu antaa lapsille monia mahdollisuuksia ja tuen eri tilanteissa. Koulun toiminta-ajatuksessa korostuu työnteon arvostus sekä vastuu itsestä ja muista. Panostamme laadukkaaseen, monipuoliseen perusopetukseen.
Osoite
Koulutie 3, 71800 SIILINJÄRVI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447401322
Hamulan koulu
Hamulan koulu on noin 340 oppilaan alakoulu. Se sijaitsee noin 2 km Siilinjärven kuntakeskuksesta länteen Harjamäen asuntoalueella. Uusi koulurakennus valmistui 2014 ja se oppimisympäristöineen mahdollistaa oppilaiden monipuolisen ja ajanmukaisen opiskelun hyödyntäen uusinta opetusteknologiaa.
Koulu tarjoaa oppilaille laadukasta perusopetusta, painottaen oppilaiden omia vahvuuksia toiminnallisen työskentelymallin kautta. Koulun toiminta-ajatuksena on kasvattaa sekä vastuullisia että toisia ja itseään arvostavia koululaisia. Koululaisia, jotka tuntevat omat juurensa ja maamme kulttuuriperinteen ja saavat taitoja oman osaamisperustan rakentamiseen.
Osoite
Harjamäenraitti 15, 71870 HARJAMÄKI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447401311
Kehvon koulu
Kehvon koulu sijaitsee rauhallisessa maalaismaisemassa Kehvon kylällä. Neliopettajaista alakoulua käy noin 80 alakoululaista. Koulun yhteydessä toimii Kehvon päiväkoti.
Koulu tarjoaa jokaiselle oppilaalle mahdollisuuden kasvaa omana itsenään ja luoda vahva ja oikea minäkäsitys. Jokainen oppilas saa vastuuta omasta opiskelustaan sekä mahdollisuuden tulla hyväksytyksi omana itsenään. Oppilaat kasvatetaan tuntemaan vastuuta koko yhteisöstä.
Osoite
Kehvontie 1288, 71800 SIILINJÄRVI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 0447401332
Toivalan koulu
Toivalan koulu sijaitsee Etelä-Siilinjärvellä Toivalan taajama-alueen keskeisellä paikalla. Koulun laajennusosa valmistui vuonna 2009 ja peruskorjaus 2011. Oppilaita ajanmukaisilla tiloilla ja opetusvälineillä varustetussa alakoulussa on noin 300. Koulun vieressä, Toivalantien toisella puolella, toimii Suininlahden yläkoulu.
Toivalan koulu on turvallinen ja virikkeellinen oppimisympäristö. Tarjoamme laadukkaan perusopetuksen, toimivan yhteisöverkoston sekä turvallisen ja ajanmukaisen oppimista tukevan kasvuympäristön. Toivalan koulun toimintakulttuurissa painotetaan yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä kotien kanssa.
Osoite
Vallantie 2, 70900 TOIVALA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447401711
Suininlahden koulu
Suininlahden koulun on noin 350 oppilaan yläkoulu Toivalan taajamassa Toivalantien varressa.
Suininlahden koulun opetuksessa ja kasvatuksessa painotetaan oppilaiden perusturvallisuutta, terveen itseluottamuksen ja tasapainoisuuden kehittymistä, sosiaalisten taitojen saavuttamista, työnteon arvostamisen oppimista ja itsenäistä vastuuta työskentelystä.
Vaikeuksissa olevaa oppilasta tuetaan mahdollisimman monipuolisesti. Toiminnassa korostetaan oppilasläheisyyttä; yksilöllisyyttä, vapauden ja kannustuksen ilmapiiriä.
Osoite
Suininlahdentie 1, 70900 TOIVALA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447401721
Pöljän koulu
Pöljän koulu sijaitsee Pohjois-Siilinjärvellä Viitostien varrella ja toimii samassa rakennuksessa Pöljän päiväkodin kanssa. Koulu-päiväkotirakennuksen laajennus ja saneeraus valmistui vuonna 2002. Kodikkaissa ja viihtyisissä tiloissa opiskelee noin 140 alakoululaista.
Pöljän kyläkoulu on kyläläisten oma koulu: oppilasläheinen, tuttu ja turvallinen. Kyläkoulussa lapsi viihtyy, kasvaa ja oppii yhteistyössä kuin suuressa perheessä.
Osoite
Viitonen 2881, 71820 PÖLJÄ
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447401329
Suonenjoki
Suonenjoen yhtenäiskoulu
Suonenjoen yhtenäiskoululla toimii kaupungin ainoa yläkoulu. Koulun verkkosivulta löydät henkilöstön yhteystiedot, ja paljon muuta koululaisten opiskeluun ja vapaa-aikaan liittyvää tietoa.
Osoite
Koulukatu 21, 77600 SUONENJOKI
Muut yhteystiedot
Iisveden koulu
Iisveden koulu sijaitsee Iisvedellä, viitisen kilometriä pohjoiseen Suonenjoen kaupungin keskustasta. Koulun verkkosivulta löydät henkilöstön yhteystiedot, ja paljon muuta koululaisten opiskeluun ja vapaa-aikaan liittyvää tietoa.
Osoite
Tapiolantie 2, 77800 IISVESI