Breadcrumb
Opiskeluhuollon psykologi, toinen aste
Opiskeluhuollon psykologi, toinen aste
Psykologipalvelut ovat osa toisen asteen oppilaitoksissa tehtävää opiskeluhuoltotyötä. Psykologi tuo oppilaitosyhteisöön psykologista asiantuntemusta ja hän tekee oppilaitoksissa sekä yhteisöllistä että yksilöllistä työtä.
Psykologin työn tavoitteena on tukea opiskelijoiden oppimista ja psyykkistä hyvinvointia yhteistyössä oppilaitoksen henkilökunnan kanssa. Psykologiin voi ottaa yhteyttä esimerkiksi opiskeluun liittyvän stressin, oppimisen pulmien, masennuksen, ahdistuneisuuden tai yleisen pahan olon tunteiden, ihmissuhteisiin liittyvien huolien ja erilaisten kriisitilanteiden vuoksi.
Opiskeluhuollon psykologin yksilötyö on pääasiallisesti lyhytkestoista, ja työn painopiste on kartoittavassa, ennaltaehkäisevässä ja varhaisen vaiheen tuessa. Psykologin yksilötyö sisältää mm. psykologisia arvioita ja tutkimuksia, ohjaus- ja tukikäyntejä, neuvontaa sekä tarvittavan tuen järjestämistä yhteistyössä huoltajien, koulun henkilökunnan ja yhteistyötahojen kanssa. Tarpeen mukaan opiskelija ohjataan jatkotutkimuksiin tai -hoitoon tai muihin palveluihin.
Opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen, kun opiskelija tai huoltaja on tapaamista pyytänyt.
Toimi näin
Psykologin luokse voit hakeutua ottamalla itse suoraan yhteyttä tai esimerkiksi huoltajan, opiskeluterveydenhoitajan, lääkärin, opettajan tai opinto-ohjaajan välityksellä. Palveluun kannattaa hakeutua varhaisessa vaiheessa. Psykologityötä ohjaa luottamuksellisuus sekä eri osapuolten tietojen saantia ja salassapitoa koskevat säädökset.
Opiskeluhuollon psykologi, toinen aste, eteläinen alue
Eteläiseen alueeseen kuuluvat Joroinen, Leppävirta ja Varkaus.
Voit ottaa yhteyttä psykologiin puhelimitse kun opiskelet toisen asteen oppilaitoksessa.
Kunnat:
Varkaus
Opiskeluhuollon psykologi, toinen aste, koillinen alue
Koilliseen alueeseen kuuluvat Lapinlahti, Maaninka, Nilsiä ja Siilinjärvi.
Opiskelijahuollon psykologin yhteystiedot toisen asteen oppilaitoksissa, Siilinjärvellä
* Sakky
* YSAO
* Siilinjärven lukio
* Ingman edu
Kunnat:
Siilinjärvi
Opiskeluhuollon psykologi, toinen aste, keskinen alue
Kaavi, Kuopio (Juankoski, Maaninka, Nilsiä, Riistavesi, Vehmersalmi), Tuusniemi.
Voit ottaa yhteyttä psykologiin puhelimitse kun opiskelet toisen asteen oppilaitoksessa.
Kunnat:
Kuopio
Opiskeluhuollon psykologi, toinen aste, pohjoinen alue
Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.
Toisen asteen psykologin työn tavoitteena on tukea opiskelijoiden psyykkistä hyvinvointia. Psykologiin voi ottaa yhteyttä esim. opiskeluun liittyvän stressin, oppimisen pulmien, masennuksen, ahdistuneisuuden tai yleisen pahanolon tunteiden, ihmissuhteisiin liittyvien huolien ja erilaisten kriisitilanteiden vuoksi. Toisen asteen psykologin työhön kuuluvat myös psykologin tutkimukset (oppiminen ja tarkkaavuus).
- Понедельник - Пятница 08:00 - 15:45
Kunnat:
Vieremä
Juankosken lukio
Juankosken lukio tarjoaa nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman mukaista lukio-opetusta.
Osoite
Juankoskentie 24, 73500 JUANKOSKI
- Понедельник - Пятница 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447188955
Kunnat:
Kuopio
Nilsiän lukio
Nilsiän lukio tarjoaa lukiokoulutusta nuorten opetussuunnitelman mukaan. Nilsiän lukion erityispiirteenä ovat valtakunnalliset alppihiihto-, hiihto-, salibandy- ja golfvalmennusryhmät, yksilölajivalmennus sekä musiikin painotus.
Osoite
Syvärintie 47, 73300 NILSIÄ
- Понедельник - Пятница 09:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447482346
Kunnat:
Kuopio
Kuopion klassillinen lukio
Kuopion klassillinen lukio tarjoaa lukiokoulutusta nuorten opetussuunnitelman mukaan. Urheilulukiossa opiskelu mahdollistaa valmennuksen, treenaamisen ja lukio-opintojen yhdistämisen.
Osoite
Opistotie 1, 70200 KUOPIO
- Понедельник - Пятница 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447184543
Kunnat:
Kuopio
Pelastusopisto
Pelastusopiston opetus-, hallinto- ja majoitustilat
Osoite
Hulkontie 83, 70820 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 295450201
Kunnat:
Kuopio
Kuopion Lyseon lukio
Kuopion Lyseon lukio tarjoaa normaalia lukiokoulutusta. Lyseossa toimii myös kansainvälinen IB-linja. Kuopion Lyseon lukio on Itä-Suomen vanhin ja monissa vertailuissa hyvin menestynyt lukio, jossa opiskelija voi itse valita painotuksensa laajasta kurssitarjonnasta haluamallaan tavalla.
Osoite
Puijonkatu 18, 70110 KUOPIO
- Понедельник - Пятница 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447185123
Kunnat:
Kuopio
Kallaveden lukio ja Kuopion aikuislukio
Kallaveden lukio ja Kuopion aikuislukio on yksi hallinnollinen kokonaisuus, missä tarjotaan nuorten ja aikuisten opetussuunnitelmien mukaista lukiokoulutusta.
Osoite
Maaherrankatu 2, 70100 KUOPIO
Kuopion aikuislukion kanslian palveluajat
- Понедельник - Четверг 10:30 - 18:00
- Пятница 08:00 - 14:00
- Понедельник - Пятница 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 17184523
- puh. +358 17184539
Kunnat:
Kuopio
Ahmon koulu
Ahmon koulu on noin 500 oppilaan yläkoulu joka sijaitsee Siilinjärven keskustassa yhteisessä kiinteistössä Siilinjärven lukion kanssa.
Ahmon koulun henkilökunta, oppilaat ja vanhemmat arvostavat kouluaan ajan tasalla olevana ja laadukasta opetusta antavana, viihtyisänä ja turvallisena oppimisympäristönä. Koulu koetaan yhteiseksi "meidän kouluksi".
Koulussa tärkeitä asioita ovat:
- toisten ihmisten huomioonottaminen ja hyvä käytös
- oikean ja väärän ymmärtäminen
- suomalaisen omaleimaisuuden säilyttäminen ja kehittäminen
- yhteistyön kehittäminen
- oppilaiden kasvattaminen vastuuseen sekä aktiivisiksi ja
osallistuviksi muuttuvan yhteiskunnan kansalaisiksi.
Osoite
Ahmontie 1, 71800 SIILINJÄRVI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 447401325
Kunnat:
Siilinjärvi
Lukio
Vieremän lukio on pieni alle sadan oppilaan vireä yleislukio. Opiskelijamäärä lukuvuonna 2020 - 2021 on 48. Lukio toimii Vieremän keskustassa kirkonkylän koulun yhteydessä, jonka juuri remontoidut tilat tarjoavat laadukkaat ja modernit puitteet opiskelulle.
Kokeilu- ja oppimishaluinen opettajakunta näkee oppilaan yksilöllisen menestymisen tärkeimpänä tavoitteenaan. Pienessä lukiossa oppilaat saavat yksilöllistä opetusta, jossa kuunnellaan oppilasta ja pyritään opetuksessa selvittämään oppilaan omat tarpeet ja oppimistavat.
Osoite
Petterintie 12, 74200 VIEREMÄ
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 400370113
- puh. +358 4003700152
Kunnat:
Vieremä