Murupolku
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus
Lapsiperheiden sosiaalityö on perheen tukena silloin, kun elämäntilanteenne on kuormittava, perhe toivoo muutosta elämäntilanteeseensa tai kun tuntuu, että monenlaiset haasteet ovat kasautuneet eikä ole varmuutta siitä, miten päästä tilanteessa eteenpäin.
Lapsiperheiden sosiaalityössä autamme perhettä sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin. Lapsiperheiden sosiaalityössä työntekijät etsivät yhdessä perheen kanssa heidän elämäntilanteeseensa sopivia vaihtoehtoja, kannustavat muutoksessa sekä toimivat tarpeen mukaan yhteistyössä muun palveluverkoston ja läheisverkoston kanssa.
Jos lapsi ja perhe hyötyvät sosiaalihuollon palveluista ja tuesta, mutta eivät tarvitse lastensuojelulain mukaisia palveluita, heille nimetään omatyöntekijä siksi ajaksi, kun he ovat sosiaalihuollon asiakkaita. Sosiaalihuollon asiakkuus on vapaaehtoista.
Lapsiperheiden sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat toimivat yhteistyössä erilaisten verkostojen kanssa, esimerkiksi päivähoito, koulu, neuvolat ja eri järjestöt. Asiakkaana ovat lapset ja heidän perheensä, kun tilanne ei vielä edellytä lastensuojelun asiakkuutta.
Teemme perheen kanssa tilanteesta yhteisen palvelutarpeen arvion ja mietimme, millaiset palvelut voisivat tukea perhettä heidän tilanteessaan. Tällaisia palveluja voivat olla esim. tukiperhe, perhetyö, tukihenkilötoiminta lapselle tai nuorelle, kotipalvelu tai kasvatus- ja perheneuvonta. Tuen tarve voi liittyä esimerkiksi arjenhallintaan, vanhempien jaksamiseen, lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen tai kasvatuksellisiin haasteisiin.
Lapsiperheiden sosiaalityöhön voitte ottaa yhteyttä esimerkiksi silloin, kun
* tarvitset tukea arkielämän sujumiseen
* toivot tukea lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin tukemiseen
* toivot tukea vanhemmuuteen ja jaksamiseen
* sinulla on taloudellisia vaikeuksia
* perhettä on kohdannut kriisi tai elämässänne on turvattomuutta
* haluat lisää tietoa asuinalueenne palveluista lapsiperheille.
Toimi näin
Voit ottaa yhteyttä lapsiperheiden sosiaalityöhön sähköisellä lomakkeella tai puhelimitse.
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus, pohjoinen alue
Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Rautavaara ja Vieremä.
- Ohjaus ja neuvonta, Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi, Vieremä puh. +358 405434935
- Perhesosiaalityön esihenkilö, Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi, Vieremä puh. +358 400144505
Normaalit aukioloajat
Ohjauksen ja neuvonnan puhelinasiointi- Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00
Kunnat:
Iisalmi, Vieremä, Rautavaara, Sonkajärvi, Kiuruvesi
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus, eteläinen alue
Eteläiseen alueeseen kuuluvat Joroinen, Leppävirta ja Varkaus.
- Lastensuojeluilmoitus, Joroinen, Leppävirta, Varkaus puh. +358 444442242
- Johtava sosiaalityöntekijä, Varkaus puh. +358 405190104
- Sosiaalityöntekijä, Varkaus puh. +358 417315254
- Sosiaalityöntekijä, Varkaus puh. +358 444442476
- Sosiaaliohjaaja, Varkaus puh. +358 405934805
- Sosiaaliohjaaja, Varkaus puh. +358 417314580
- Sosiaaliohjaaja, Varkaus puh. +358 407166940
- Sosiaaliohjaaja, Varkaus puh. +358 417314579
- Sosiaaliohjaaja, Leppävirta puh. +358 447683554
- Sosiaaliohjaaja, Leppävirta puh. +358 447683551
- Perhetyöntekijä, Leppävirta puh. +358 405719874
- Sosiaalityöntekijä, Joroinen puh. +358 405820493
- Sosiaalityöntekijä, Varkaus puh. +358 444442477
Normaalit aukioloajat
Lastensuojeluilmoitus, Leppävirta- Maanantai - Perjantai 08:30 - 11:00
Kunnat:
Leppävirta, Varkaus, Joroinen
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus, läntinen alue
Läntiseen alueeseen kuuluvat Karttula, Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto.
Lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot perhesosiaalityöhön.
- Sosiaaliohjaaja, Karttula, Rautalampi, Suonenjoki puh. +358 400814767
- Sosiaalityöntekijä, Karttula, Rautalampi, Suonenjoki puh. +358 444610474
- Sosiaaliohjaaja, Pielavesi, Keitele, Tervo, Vesanto puh. +358 447176118
- Sosiaalityöntekijä, Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto puh. +358 405253031
Kunnat:
Vesanto, Rautalampi, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus, keskinen alue
Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.
Lastensuojeluilmoituksen tekeminen puhelimitse keskisellä alueella.
Perhesosiaalityön ja sosiaaliohjaus keskisellä alueella.
- Lastensuojeluilmoitus puh. +358 447183729
- Ohjaus ja neuvonta, Kuopio puh. +358 447183729
- Ohjaus ja neuvonta, Tuusniemi puh. +358 447183729
- Ohjaus ja neuvonta, Kaavi puh. +358 447183729
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447183142
- Sosiaaliohjaaja, Kuopio puh. +358 447183340
- Sosiaaliohjaaja, Kuopio puh. +358 447183141
- Sosiaaliohjaaja puh. +358 447181822
- Sosiaaliohjaaja, Kuopio puh. +358 447181830
- Sosiaaliohjaaja, Kuopio puh. +358 447181820
- Sosiaaliohjaaja, Kuopio puh. +358 447183924
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447183763
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447183848
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 441781931
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447183736
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447183725
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447185920
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447488631
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447191934
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447183823
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447183897
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447183813
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447181933
- Sosiaalityöntekijä, Kuopio puh. +358 447183538
- Sosiaaliohjaaja, Tuusniemi puh. +358 404861910
- Sosiaaliohjaaja, Tuusniemi puh. +358 447209916
- Sosiaaliohjaaja, Kaavi puh. +358 447530291
Normaalit aukioloajat
Ohjaus ja neuvonta, Kuopio- Maanantai - Perjantai 09:00 - 12:00
Kunnat:
Kaavi, Tuusniemi, Kuopio
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus, koillinen alue
Koilliseen alueeseen kuuluvat Lapinlahti, Maaninka, Nilsiä ja Siilinjärvi.
Lastensuojeluilmoituksen tekeminen puhelimitse koillisella alueella. Perheiden sosiaalityön ohjaus.
- Ohjaus ja neuvonta, lastensuojeluilmoitus, Lapinlahti, Maaninka, Nilsiä, Siilinjärvi puh. +358 447401886
Normaalit aukioloajat
Lapinlahden, Nilsiän, Maaningan ja Siilinjärven ohjaus- ja neuvontapuhelin- Tiistai - Torstai 11:00 - 13:00
Kunnat:
Lapinlahti, Siilinjärvi
Lapsiperheiden yleinen neuvontanumero
Lapsiperheiden yleinen neuvonta: Joroinen, Karttula, Keitele, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Varkaus, Vesanto.
Lapsiperheiden yleiseen neuvontaan voi soittaa nimettömänä, puheluja ei kirjata. Yleisessä neuvonnassa ei arvioida tarvettasi palveluihin tai päätetä palvelujen saamisesta, vaan ainoastaan opastetaan yleisellä tasolla oikean tahon luokse. Käytämme OSCC-takaisinsoittojärjestelmää, johon puhelinnumerosi tallentuu. Tämä mahdollistaa takaisinsoittamisen.
- puh. +358 172734300
Normaalit aukioloajat
Palveluaika- Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00
Kunnat:
Vesanto, Leppävirta, Varkaus, Rautalampi, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo, Lapinlahti, Joroinen
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus, eteläinen alue
Eteläiseen alueeseen kuuluvat Joroinen, Leppävirta ja Varkaus.
Perheiden sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelupaikat eteläisellä alueella.
Osoite
Aalto hyvinvointikeskus
Savontie 55, 78300 VARKAUS
Leppävirran kunnantalo
Savonkatu 39, 79100 LEPPÄVIRTA
Joroisten terveysasema
Sairaalatie 1, 79600 JOROINEN
Kunnat:
Leppävirta, Varkaus, Joroinen
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus, koillinen alue
Koilliseen alueeseen kuuluvat Lapinlahti, Maaninka, Nilsiä ja Siilinjärvi.
Perheiden sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelupaikat koillisella alueella.
Osoite
Innocum, rakennus S1, 4. kerros, länsisiipi
Isoharjantie 6, 71800 SIILINJÄRVI
Lapinlahden kunnantalo
Asematie 4, 73100 LAPINLAHTI
Maaninkatalo
Maaningantie 32, 71750 MAANINKA
Nilsiän terveysasema
Pisantie 10, 73300 NILSIÄ
Kunnat:
Lapinlahti, Siilinjärvi
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus, keskinen alue
Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.
Perheiden sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelupaikat keskisellä alueella.
Osoite
Viestikatu 1-3, 70600 KUOPIO
Kunnat:
Kaavi, Tuusniemi, Kuopio
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus, läntinen alue
Läntiseen alueeseen kuuluvat Karttula, Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto.
Perheiden sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelupaikat läntisellä alueella.
Lähetä paperiset asiakirjat vain Suonenjoen ja Pielaveden toimipisteisiin kaikkien kuntien osalta.
Osoite
Suonenjoen kaupungin virastotalo
Keskuskatu 3, 77600 SUONENJOKI
Rautalammin kunnanvirasto
Kuopiontie 11, 77700 RAUTALAMPI
Keiteleen kunnan toimisto
Laituritie 1, 72600 KEITELE
Tervon kunnanvirasto
Tervontie 4, 72210 TERVO
Pielaveden terveysasema
Savikontie 15, 72400 PIELAVESI
Vesannon terveysasema
Simolantie 15, 72300 VESANTO
Kunnat:
Vesanto, Rautalampi, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo
Perhesosiaalityö ja sosiaaliohjaus, pohjoinen alue
Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi, Vieremä.
Perheiden sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelupaikat pohjoisella alueella.
Osoite
Kampus Vire, 2. krs
Riistakatu 23, 74120 IISALMI
Kiuruveden terveyskeskus
Nivankatu 31, 74700 KIURUVESI
Rautavaaran kunnantalo
Koulutie 1, 73900 RAUTAVAARA
Sonkajärven sosiaali- ja terveyskeskus
Taivallahdentie 4, 74300 SONKAJÄRVI
Vieremän terveyskeskus
Ponssentie 11, 74200 VIEREMÄ
Kunnat:
Iisalmi, Vieremä, Rautavaara, Sonkajärvi, Kiuruvesi
Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, koillinen alue
Tällä sähköisellä lomakkeella ilmoituksen voivat tehdä Lapinlahden ja Siilinjärven kuntien asukkaat sekä Nilsiän ja Maaningan asukkaat.
Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen on henkilön itsensä tekemä tai hänen suostumuksellaan tehty ilmoitus henkilön ilmeisestä sosiaalihuollon tarpeesta. Yhteydenoton voi tehdä kuka tahansa, joka havaitsee tai saa tietää sellaisia seikkoja, joiden vuoksi henkilön palvelujen tarve olisi syytä selvittää. Varhaisella avuntarpeen tunnistamisella pyritään tukemaan kaikenikäisten hyvinvointia ja auttamaan arjessa selviytymistä.
Lisätiedot
Koilliseen alueeseen kuuluvat Lapinlahti, Maaninka, Nilsiä ja Siilinjärvi.
Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, keskinen alue
Tällä sähköisellä lomakkeella ilmoituksen voivat tehdä Kaavin, Kuopion ja Tuusniemen asukkaat.
Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen on henkilön itsensä tekemä tai hänen suostumuksellaan tehty ilmoitus henkilön ilmeisestä sosiaalihuollon tarpeesta. Yhteydenoton voi tehdä kuka tahansa, joka havaitsee tai saa tietää sellaisia seikkoja, joiden vuoksi henkilön palvelujen tarve olisi syytä selvittää. Varhaisella avuntarpeen tunnistamisella pyritään tukemaan kaikenikäisten hyvinvointia ja auttamaan arjessa selviytymistä.
Lisätiedot
Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.
Lastensuojeluilmoitus, keskinen alue
Tällä sähköisellä lomakkeella voit tehdä lastensuojeluilmoituksen lapsesta, joka asuu Kaavilla, Kuopiossa (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemellä.
Lastensuojeluilmoitus, koillinen alue
Tällä sähköisellä lomakkeella voit tehdä lastensuojeluilmoituksen lapsesta, joka asuu Lapinlahdella, Nilsiässä, Maaningalla tai Siilinjärvellä.
Tee lastensuojeluilmoitus, kun sinulla on huoli lapsen hyvinvoinnista. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä jokainen, joka huomaa lapsen, nuoren tai perheen tarvitsevan apua.
Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen
Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen
Hyvinvointitarjotin
Pohjois-Savon sosiaali- ja kriisipäivystys
Äkillisessä ja traumaattisessa kriisitilanteessa ota yhteyttä sosiaali- ja kriisipäivystykseen.
Tutustu myös
Lastensuojelu.info-sivusto tarjoaa perustietoa lapsiperheiden palveluista Suomessa useilla eri kielillä.
- Etusivu - Lastensuojelu.info
The lastensuojelu.info website provides basic information on services for families with children in Finland in several languages. The website is aimed specifically at immigrant parents and professionals who work with them.
Hyvinvointitarjotin.fi yhdistää tukea ja apua elämäntilanteeseensa tarvitsevat Pohjois-Savon asukkaat ja sitä tarjoavat sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset.