Opiskeluhuollon psykologi, esi- ja perusopetus

Opiskeluhuollon psykologi, esi- ja perusopetus

Psykologipalvelut ovat osa esi- ja perusopetuksessa tehtävää opiskeluhuoltotyötä. Psykologi tuo kouluyhteisöön psykologista asiantuntemusta toimien lapsen ja nuoren kehityksen, tunne-elämän vahvistamisen sekä oppimisen asiantuntijana koulussa. Psykologi tekee koululla sekä yksilötyötä että yhteisöllistä työtä, jonka tavoitteena on edistää koko oppilaitosyhteisön hyvinvointia.

Yksilötyössä psykologin tehtävänä on auttaa ja tukea oppilaita koulunkäyntiin, oppimiseen, kasvuun ja kehitykseen sekä hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Psykologin työ sisältää mm. psykologisia arvioita ja tutkimuksia, ohjaus- ja tukikäyntejä, neuvontaa sekä tarvittavan tuen järjestämistä yhteistyössä oppilaitoksen, perheiden ja yhteistyötahojen kanssa. Yksilötyö on pääasiallisesti lyhytkestoista ja työn painopiste on kartoittavassa, ennaltaehkäisevässä ja varhaisen vaiheen tuessa.

Oppilaalle järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen, kun oppilas tai huoltaja on tapaamista pyytänyt.

Toimi näin

Voit oppilaana hakeutua psykologin luokse ottamalla itse suoraan yhteyttä tai esimerkiksi huoltajan, opettajan, opinto-ohjaajan, kouluterveydenhoitajan tai lääkärin välityksellä. Tukea kannattaa hakea varhaisessa vaiheessa. Lähetettä ei tarvita.

Iisalmi

Opiskeluhuollon psykologi, esi- ja perusopetus, pohjoinen alue

Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Opiskeluhuollon psykologiin voit ottaa yhteyttä puhelimitse.

  • Soinlahden, Kilpijärven, Kauppis Heikin (konsultoiva psykologi) koulut puh. +358 404870342
  • Kiuruveden esikoulut, peruskoulut, lukio, YSAO Hingunniemi puh. +358 407047943
  • Rautavaara: Mehiläinen Oy, ajanvaraus (ostopalvelu) puh. +358 1041400
  • Vieremä: Pohjoinen- , Eteläinen- , Itäinen koulu ja Kirkonkylän koulu puh. +358 404870342

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:45

Kiuruvesi

Opiskeluhuollon psykologi, esi- ja perusopetus, pohjoinen alue

Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Opiskeluhuollon psykologiin voit ottaa yhteyttä puhelimitse.

  • Soinlahden, Kilpijärven, Kauppis Heikin (konsultoiva psykologi) koulut puh. +358 404870342
  • Kiuruveden esikoulut, peruskoulut, lukio, YSAO Hingunniemi puh. +358 407047943
  • Rautavaara: Mehiläinen Oy, ajanvaraus (ostopalvelu) puh. +358 1041400
  • Vieremä: Pohjoinen- , Eteläinen- , Itäinen koulu ja Kirkonkylän koulu puh. +358 404870342

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:45

Kuopio

Opiskeluhuollon psykologi, esi- ja perusopetus, keskinen alue

Kaavi, Kuopio (Juankoski, Maaninka, Nilsiä, Riistavesi, Vehmersalmi), Tuusniemi.

Voit ottaa yhteyttä opiskeluhuollon psykologiin puhelimitse.

Esiopetuksen psykologi, keskinen alue

Kaavi, Kuopio (Juankoski, Maaninka, Nilsiä, Riistavesi, Vehmersalmi), Tuusniemi.

Voit ottaa yhteyttä esiopetuksen psykologiin puhelimitse.

Rautavaara

Opiskeluhuollon psykologi, esi- ja perusopetus, pohjoinen alue

Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Opiskeluhuollon psykologiin voit ottaa yhteyttä puhelimitse.

  • Soinlahden, Kilpijärven, Kauppis Heikin (konsultoiva psykologi) koulut puh. +358 404870342
  • Kiuruveden esikoulut, peruskoulut, lukio, YSAO Hingunniemi puh. +358 407047943
  • Rautavaara: Mehiläinen Oy, ajanvaraus (ostopalvelu) puh. +358 1041400
  • Vieremä: Pohjoinen- , Eteläinen- , Itäinen koulu ja Kirkonkylän koulu puh. +358 404870342

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:45

Siilinjärvi

Opiskeluhuollon psykologi, esi- ja perusopetus, Siilinjärvi

Voit ottaa yhteyttä opiskeluhuollon psykologiin puhelimitse.

Sonkajärvi

Opiskeluhuollon psykologi, esi- ja perusopetus, pohjoinen alue

Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Opiskeluhuollon psykologiin voit ottaa yhteyttä puhelimitse.

  • Soinlahden, Kilpijärven, Kauppis Heikin (konsultoiva psykologi) koulut puh. +358 404870342
  • Kiuruveden esikoulut, peruskoulut, lukio, YSAO Hingunniemi puh. +358 407047943
  • Rautavaara: Mehiläinen Oy, ajanvaraus (ostopalvelu) puh. +358 1041400
  • Vieremä: Pohjoinen- , Eteläinen- , Itäinen koulu ja Kirkonkylän koulu puh. +358 404870342

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:45

Varkaus

Opiskeluhuollon psykologi, esi- ja perusopetus, eteläinen alue

Eteläiseen alueeseen kuuluvat Joroinen, Leppävirta ja Varkaus.

Voit ottaa yhteyttä opiskeluhuollon psykologiin puhelimitse.

Vieremä

Opiskeluhuollon psykologi, esi- ja perusopetus, pohjoinen alue

Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Opiskeluhuollon psykologiin voit ottaa yhteyttä puhelimitse.

  • Soinlahden, Kilpijärven, Kauppis Heikin (konsultoiva psykologi) koulut puh. +358 404870342
  • Kiuruveden esikoulut, peruskoulut, lukio, YSAO Hingunniemi puh. +358 407047943
  • Rautavaara: Mehiläinen Oy, ajanvaraus (ostopalvelu) puh. +358 1041400
  • Vieremä: Pohjoinen- , Eteläinen- , Itäinen koulu ja Kirkonkylän koulu puh. +358 404870342

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:45

Iisalmi

Soinlahden koulu

Soinlahden koulu on perusopetuksen koulu, jossa annetaan opetusta vuosiluokilla 1-6.

Koulupäivien jälkeen koululla toimii lisäksi 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille tarkoitettu iltapäivätoiminta.

Peruskoulun tavoitteena on antaa oppilaille perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista opetusta,

elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä tukea heidän kasvuaan vastuuntuntoisiksi ja tasavertaisiksi yhteiskunnan jäseniksi.

Osoite

Lehtomäentie 100, 74170 IISALMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Mansikkaniemen koulu

Mansikkaniemen koulu on noin 260 alakoululaisen koulu. Koulussamme on luokat 1-6.

Mansikkaniemen koulu on lämmin, kannustava ja turvallinen koulu. Haluamme hyödyntää vaihtelevia työtapoja ja välittää aidosti oppilaista,

tavoitteenamme oppimisen ilo ja elinikäisen oppimisen kipinä.

Osoite

Mansikkaniementie 1, 74170 IISALMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Hernejärven koulu

Hernejärven koulu sijaitsee Iisalmessa Hernejärvellä n. 18 km kaupungin keskusta itään.

Koulussamme on kolme perusopetusryhmää, yhdysluokat 1.-2., 3.-4. ja 5.-6.

Oppilaita on noin 50. Koulumme tarjoaa myönteisen ja yksilöllisen kasvu- ja oppimisympäristön jokaiselle lapselle.

Koulun ympäristö tarjoaa hyvät puitteet luonnossa liikkumiseen niin koulupäivän aikana kuin vapaa-ajallakin.

Hernejärven koulussa on ilo oppia ja kasvaa!

Osoite

Parkinlahdentie 15, 74140 IISALMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Edvin Laineen koulu

Edvin Laineen koulu sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa Kirkonmäen kampusalueella jonka muodostavat kauniin Kirkkopuiston ympärille Juhani Ahon koulu, Iisalmen Lyseo ja Lumakeskus Majakka. Koulun keskeistä sijaintia pyritään hyödyntämään toiminnassa mahdollisimman monipuolisesti.

Koululla on kymmenen yleisopetuksen luokkaa vuosiluokilla 1-6 ja kuusi erityisen tuen pienryhmää.

Iisalmen perusopetuksen musiikkipainotteinen opetus vuosiluokilla 3-6 järjestetään Edvin Laineen koulussa.

Montessoripainotteista opetusta on tarjolla 1.- 2. luokilla.

Koululla toimii Kirkkopuiston päiväkodin alaisuudessa oleva esiopetusryhmä. Esiopetusryhmä sekä 1. ja 2. luokat ovat aktiivisesti yhteistyössä muodostaen joustavan alun koulupolulle.

Joustavassa esi- ja alkuopetuksessa painottuvat toiminnallisuus, tutkiminen ja kokeileminen sekä elämyksellisyys ja leikki. Lapset toimivat erilaisissa kokoonpanoissa pienryhminä, joissa toimintaa eriytetään suunnitelmallisesti heidän tarpeidensa mukaan. Toiminta perustuu perusopetuksen ja esiopetuksen opetussuunnitelmaan.

Koulumme tarjoaa myös monipuolista erityisopetusta pienryhmissä, jotka toimivat inklusiivisesti yhdessä yleisopetuksen ryhmien kanssa.

Osoite

Savonkatu 8, 74100 IISALMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kilpijärven koulu

Koulu sijaitsee kaupungin ydinkeskustasta noin 3 kilometriä itä-koilliseen. Koulumme sijainti taajaman laidalla, väljällä tontilla vehreän luonnon keskellä mahdollistaa luonnon monipuolisen hyödyntämisen kuitenkin niin, että kaikki palvelut ovat helposti saavutettavissa.

Koulu on valmistunut vuonna 2022.

Tilat on suunniteltu ja kalustettu helposti muunneltaviksi erilaisiksi oppimisympäristöiksi. Tämä mahdollistaa päivittäin arjessa luontevasti vaihtuvat erilaiset ryhmittelyt sekä yhteisopettajuuden harjoittamisen.

Meillä toimii luokkatasot 1–6, joilla on yhteensä noin 180 oppilasta, jotka opiskelevat yhdeksässä yleisopetuksen ryhmässä.

Koulullamme toimii myös esiopetusryhmä.

Esiopetusryhmä sekä 1. ja 2. luokat toimivat aktiivisesti yhteistyössä muodostaen joustavan alun koulupolulle.

Yhteistyössä painottuvat toiminnallisuus, tutkiminen ja kokeileminen sekä elämyksellisyys ja leikki. Lapset toimivat erilaisissa kokoonpanoissa pienryhminä, joissa toimintaa eriytetään suunnitelmallisesti heidän tarpeidensa mukaan.

Toiminta perustuu perusopetuksen ja esiopetuksen opetussuunnitelmaan.

Osoite

Poskipuronkatu 3, 74120 IISALMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kangaslammin koulu

Kangaslammin koulu on yli 300 oppilaan alakoulu esikoulusta kuudennelle luokalle.

Koulu sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Iisalmen keskustasta Kangaslammin viihtyisän ja monipuolisen lähiliikunta-alueen välittömässä läheisyydessä.

Koulun arvot yhteisöllisyys, positiivisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sekä lapsilähtöisyys ohjaavat jokapäiväistä koulutyötä.

Koulun toiminta-ajatus on tukea jokaista oppilasta oppimisessa hänen tarpeidensa mukaisesti

Osoite

Petter Kumpulaisentie 30, 74130 IISALMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Runnin koulu

Koulussa annetaan Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista opetus vuosiluokille 1-6.

Tavoitteena on kasvattaa perustiedot ja -taidot hallitseva, hyväkäytöksinen, vastuuntuntoinen ja omat vahvuutensa tunteva persoonallinen lapsi.

Osoite

Runnintie 535, 74595 RUNNI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Juhani Ahon koulu

Juhani Ahon koulu on Iisalmen ainoa yläkoulu. Se sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa Kirkonmäen kampusalueella ja opetustiloja on kaikissa ympärillä olevissa tiloissa Edvin Laineen koulussa, Iisalmen Lyseossa ja Lumakeskus Majakassa.

Juhan Ahon koulu on kaikkien koulu, jossa on noin 700 oppilasta ja 85 henkilökunnan jäsentä. Oppimisen tukea järjestetään monipuolisesti ja joustavasti oppilaan omien tarpeiden mukaisesti. Isossa koulussa on myös tarjolla monipuoliset oppilashuollon palvelut jokaisena koulupäivänä.

Juhani Ahon koulussa järjestetään yläkouluikäisten valmistavan luokan opetusta sekä joustavaa perusopetusta.

Koulun erityisiä painopisteitä ovat kansainvälisyys ja yrittäjyys.

Peruskoulun päättötodistusjäljennökset tilataan kaupungintalon i-pointista: kirjaamo@iisalmi.fi tai numerosta 040 3504217

Osoite

Päiviönkatu 8, 74100 IISALMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Sourunsalon koulu

Koulumme on luonnonläheinen kyläkoulu, jossa on suuri liikuntasali.

Koulun välittömässä läheisyydessä on myös kaukalo (hiekkatekonurmi), jalkapallokenttä, valaistu pururata/hiihtolatu ja frisbeegolfrata.

Osoite

Huotarintie 15, 74510 IISALMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Partalan koulu

Partalan koulu on pienin perusopetusta antava koulu Iisalmessa. Meillä toimivat yhdysluokat 1-2 ja 3-4.

Päivittäin Partalassa työskentelee kaksi luokanopettajaa, koulunkäynninohjaaja ja yhdistelmätyöntekijä.

Lisäksi erityisopettaja käy kahdesti viikossa, kuraattori kahdesti kuukaudessa ja terveydenhoitaja kerran kuukaudessa.

Pieni koko on vahvuutemme, sillä kaikkea toimintaamme leimaa kodinomaisuus. Henkilökunta ja oppilaat oppivat tuntemaan toisensa hyvin.

Myös perheet tulevat tutuiksi vuosien varrella. Arjessa voimme järjestää asioita ketterästi ja nopealla aikataululla.

Koulumme sijaitsee kauniilla paikalla maaseudulla metsäisen mäen päällä. Välitunneilla lapset voivat valita, leikkivätkö kiipeilytelineillä, kirmailevatko pallokentällä vai rakentelevatko majoja lähimetsässä.

Tekemistä riittää varmasti!

Osoite

Partalantie 1, 74160 IISALMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kauppis-Heikin koulu

Kauppis-Heikin koulu on noin 120 oppilaan alakoulu Iisalmen eteläpuolella, Peltosalmella. Lisäksi koululla toimii Peltosalmen päiväkodin esiopetusryhmä. Koulun välittömässä läheisyydessä on lähiliikunta-alue, jossa on muun muassa beach volley -kenttä, skeittiramppi, jääkiekkokaukalo, tenniskenttä, valaistu pururata/hiihtolatu ja frisbeegolf-rata.

Koulurakennus on vuonna 2017 valmistunut hirsirakenteinen, toimintaympäristöltään nykyaikainen koulu. Koulullamme toimii kolme joustavan esi- ja alkuopetuksen ryhmää, joissa jokaisessa työskentelee kolme aikuista – luokanopettaja, varhaiskasvatuksen opettaja ja koulunkäynninohjaaja/lastenhoitaja.

Myös 3.-4. -luokat ja 5.-6. -luokat ovat tiiviissä yhteistyössä keskenään toimien yhdysluokkaperiaatteiden mukaisesti.

Koulussa painotamme erityisesti vuorovaikutus-, yhteistyö- ja tunnetaitoja sekä hyviä käytöstapoja. Tärkeitä painopisteitä ovat myös omatoimisuuteen kasvaminen ja omasta opiskelusta vastuunottaminen. Oppilaiden osallisuus on tärkeä osa toimintakulttuuriamme ja koulullamme onkin erittäin aktiivinen oppilaskunta.

Osoite

Peltosalmentie 11, 74510 IISALMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kuopio

Pirtin koulu

Pirtin koulussa on vuosiluokat 1 - 6. Koulussa annetaan painotettua opetusta kuvataiteessa.

Osoite

Pirtintie 21, 70820 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Kettulan koulu

Koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Koulukatu 3, 70400 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Juantehtaan koulu

Juantehtaan koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Ruukintie 2, 73500 JUANKOSKI

Muut yhteystiedot

Aurinkorinteen koulu

Koulussa on luokka-asteet 1 - 6. Koulun oppiainepainotuksena on äidinkieli ja kirjallisuus.

Osoite

Mutkankatu 2, 70820 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Alavan koulu

Alavan koulu on Kuopion kaupungin sairaalakoulu. Koulu toimii neljässä eri toimipisteessä: Alavan, Julkulan, Niuvan ja Puijon yksikössä.

Osoite

Keihäskatu 1-3, 70620 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Hiltulanlahden koulu

Hiltulanlahti on vahvasti kasvava ja kehittyvä pienomakotitaloalue Kuopiossa, jonne valmistui elinkaarihankkeena kesällä 2019 uusi alakoulu ja päiväkoti. Rakennuksessa on koulun tiloissa 300 oppilaspaikkaa ja noin 200-paikkainen päiväkoti. Henkilökuntaa on yhteensä noin 50.

Osoite

Hiltulanlahdenkatu 7, 70870 HILTULANLAHTI

Muut yhteystiedot

Pihkainmäen koulu

Koulussa on vuosiluokat 0 - 6.

Osoite

Pihkarinteentie 12, 71570 SYVÄNNIEMI

Muut yhteystiedot

Pulkonkosken koulu

Pulkonkosken koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Pulkonrannantie 19, 71680 PULKONKOSKI

Muut yhteystiedot

Käärmelahden koulu

Koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Väänälänrannantie 1332 A, 71720 KÄÄRMELAHTI

Muut yhteystiedot

Länsi-Puijon koulu

Länsi-Puijon koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Pursutie 10, 70280 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Palonurmen koulu

Palonurmen koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Palonurmentie 780, 73810 PALONURMI

Muut yhteystiedot

Puijonsarven koulu

Puijonsarven koulussa on vuosiluokat 1 - 9.

Osoite

Keski-Kaari 44, 70420 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Pyörön koulu

Pyörön koulussa annetaan painotettua opetusta liikunnassa (vuosiluokat 7 - 9) ja matemaattis-luonnontieteellisessä aineissa (3 - 9) sekä perusopetukseen valmistavaa opetusta maahanmuuttajille vuosiluokille 6 - 9. Pyörön kouluun kuuluu hallinnollisesti Pitkälahden yksikkö.

Osoite

Pyörön koulu

Blominkatu 2, 70820 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Pajulahden koulu

Pajulahden koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Kortteisenmäentie 33, 73360 PAJULAHTI

Muut yhteystiedot

Jynkän koulu

Jynkän koulussa on vuosiluokat 1 - 6. Koulussa annetaan painotettua opetusta liikunnassa.

Osoite

Maitotie 2, 70780 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Pitkälahden yksikkö

Pitkälahden yksikkö antaa perusopetusta ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille.

Osoite

Pitkälahdentie 4, 70800 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Kurkimäen koulu

Kurkimäen koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Kurkimäentie 455, 71480 KURKIMÄKI

Muut yhteystiedot

Maaninkajärven koulu

Maaninkajärven koulu yhtenäiskoulu, jossa annetaan opetusta vuosiluokille 1 - 9.

Osoite

Maaningantie 49, 71750 MAANINKA

Muut yhteystiedot

Martti Ahtisaaren koulu

Martti Ahtisaaren koulussa on sekä yleisopetuksen että 0 - 9 -luokkalaisten vaike-opetuksen luokkia. Lisäksi tiloissa annetaan esiopetusta Lehtoniemen päiväkodin alaisuudessa.

Osoite

Lehtoniementie 103, 70840 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Paloahon koulu

Paloahon koulu on suomenkielinen erityiskoulu.

Osoite

Puijonsarventie 48, 70260 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Karttulan Kissakuusenkoulu

Koulun muodostavat Kissakuusen yksikkö (luokat 0 - 9), osoitteessa Kissakuusentie 20, ja Kemppaanmäen yksikkö (luokat 0 - 2), osoitteessa Ilopurontie 140, Syvänniemi.

Osoite

Kissakuusentie 20, 72100 KARTTULA

Muut yhteystiedot

Muuruveden koulu

Muuruveden koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Oppipolku 7, 73460 MUURUVESI

Muut yhteystiedot

Neulamäen koulu

Neulamäen koulussa on vuosiluokat 1 - 9.

Osoite

Pinokuja 6, 70150 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Kalevalan koulu

Kalevalan koulussa on vuosiluokat 1- 6. Koulussa annetaan painotettua opetusta musiikissa ja tanssissa sekä perusopetukseen valmistavaa opetusta.

Koulussa on mahdollista opiskella A1-saksaa.

Osoite

Pohjankatu 2, 70500 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Nilsiän yhtenäiskoulu

Nilsiän yhtenäiskoulussa on vuosiluokat 1 - 9.

Osoite

Syvärintie 48, 73300 NILSIÄ

Muut yhteystiedot

Minna Canthin koulu

Minna Canthin koulussa annetaan painotettua opetusta musiikissa ja tanssissa.

Osoite

Ruotsinkatu 35, 70600 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Rajalan koulu

Rajalan koulussa on vuosiluokat 1 - 6. Rajalan koulussa annetaan kaksikielistä opetusta (suomi - englanti) ja painotettua musiikin opetusta.

Osoite

Sammakkolammentie 14, 70200 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Vehmersalmen koulu

Vehmersalmen koulussa on vuosiluokat 0 - 9.

Osoite

Vehmersalmenkatu 27, 71310 VEHMERSALMI

Muut yhteystiedot

Riistaveden yhtenäiskoulu

Riistaveden yhtenäiskoulu (vuosiluokat 1 - 9) sijaitsee Joensuun valtatien varressa erittäin hyvien liikenneyhteyksien päässä Kuopiosta.

Osoite

Koulutie 12, 71160 RIISTAVESI

Muut yhteystiedot

Juankosken koulu

Juankosken koulussa on vuosiluokat 7 - 9.

Osoite

Juankoskentie 24, 73500 JUANKOSKI

Muut yhteystiedot

Snellmanin koulu

Snellmanin koulu on Kuopion keskustassa sijaitseva 1. - 6. luokkien koulu.

Osoite

Maaherrankatu 13, 70100 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Vehmasmäen koulu

Vehmasmäen koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Vehmasmäentie 71, 70870 HILTULANLAHTI

Muut yhteystiedot

Hatsalan klassillinen koulu

Hatsalan klassillinen koulussa annetaan kaksikielistä opetusta (suomi - englanti) sekä painotettua opetusta kuvataiteessa ja urheilussa. Koulussa voi opiskella myös B2-latinaa.

Osoite

Opistotie 5, 70200 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Särkiniemen koulu

Särkiniemen koulu on kaupunginosansa lähikoulu (vuosiluokat 1 - 4).

Osoite

Lohkaretie 15, 70700 KUOPIO

Muut yhteystiedot

Vehkalammin yksikkö

Vehkalammin yksikössä on vuosiluokat 1 - 6. Vehkalammin yksikkö on osa Riistaveden yhtenäiskoulua.

Osoite

Vehkalammentie 4, 71150 VARTIALA

Muut yhteystiedot

Von Wrightin koulu

Von Wrightin koulussa on vuosiluokat 1 - 6.

Osoite

Annikki-veturin tie 3, 71520 KAISLASTENLAHTI

Muut yhteystiedot

Pielavesi

Rannankylän koulu

Rannankylän koulu on osa Pielaveden yhtenäiskoulua. Koululla on luokat 0-5.

Osoite

Puistotie 7, 72400 PIELAVESI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Pohjois-Pielaveden koulu

Pohjois-Pielaveden koululla järjestetään perusopetusta 0-6 luokilla.

Osoite

Kiuruvedentie 1595, 72710 VAARASLAHTI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Puustellin koulu

Puustellin koulu on osa Pielaveden yhtenäiskoulua. Koululla on luokat 6-9.

Osoite

Laurinpurontie 23, 72400 PIELAVESI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Pielaveden lukio

Pielaveden lukio on yleissivistävä lukio, jonka tehtävänä on antaa opiskelijoille riittävän laajat tiedot jatko-opintoja varten.

Lukiomme tarjoaa pienet ryhmät ja tiiviin opiskeluyhteisön sekä hyvät opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet. Tarjoamme tarvittaessa yksilöllistä opetusta sekä tukea opiskeluun. Opettajamme ovat joustavia ja neuvottelemalla asiat saadaan hoitumaan parhain päin!

Järjestämme tapahtumia, joihin jokainen opiskelija saa ottaa osaa ja saada kurssimerkintöjä. Myös kansalaisopiston monipuolisista kursseista on mahdollista saada kurssimerkintöjä.

Tarjoamme tietokoneet ja oppimateriaalit ilmaiseksi opiskelijoillemme lukiokoulutuksen ajaksi. Lisäksi oppilasasuntolassamme asut edullisesti lukio-opintojen ajan.

Soveltavina kursseina lukiossa tarjoamme kansainvälisyyteen sekä lentopalloon liittyviä kursseja.

Osoite

Koulutie 3, 72400 PIELAVESI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai 08:00 - 15:30
  • Tiistai - Perjantai 08:00 - 14:30

Muut yhteystiedot

Puhelin

Säviän koulu

Säviän koululla järjestetään perusopetusta 0-6 luokkalaisille.

Osoite

Virranniskantie 18, 72550 SÄVIÄ

Muut yhteystiedot

Puhelin

Siilinjärvi

Pöljän koulu

Pöljän koulu sijaitsee Pohjois-Siilinjärvellä Viitostien varrella ja toimii samassa rakennuksessa Pöljän päiväkodin kanssa. Koulu-päiväkotirakennuksen laajennus ja saneeraus valmistui vuonna 2002. Kodikkaissa ja viihtyisissä tiloissa opiskelee noin 140 alakoululaista.

Pöljän kyläkoulu on kyläläisten oma koulu: oppilasläheinen, tuttu ja turvallinen. Kyläkoulussa lapsi viihtyy, kasvaa ja oppii yhteistyössä kuin suuressa perheessä.

Osoite

Viitonen 2881, 71820 PÖLJÄ

Muut yhteystiedot

Puhelin

Toivalan esikoulu

Toivalan esikoulu sijaitsee maalaismaisemassa keskellä asutusta.

Esikoulussa on kaksi esikouluryhmää: Hirvet ja Sudet

Osoite

Esikoulu ja päiväkoti

Pajapolku 6, 70900 TOIVALA

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 06:30 - 17:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Hamulan koulu

Hamulan koulu on noin 340 oppilaan alakoulu. Se sijaitsee noin 2 km Siilinjärven kuntakeskuksesta länteen Harjamäen asuntoalueella. Uusi koulurakennus valmistui 2014 ja se oppimisympäristöineen mahdollistaa oppilaiden monipuolisen ja ajanmukaisen opiskelun hyödyntäen uusinta opetusteknologiaa.

Koulu tarjoaa oppilaille laadukasta perusopetusta, painottaen oppilaiden omia vahvuuksia toiminnallisen työskentelymallin kautta. Koulun toiminta-ajatuksena on kasvattaa sekä vastuullisia että toisia ja itseään arvostavia koululaisia. Koululaisia, jotka tuntevat omat juurensa ja maamme kulttuuriperinteen ja saavat taitoja oman osaamisperustan rakentamiseen.

Osoite

Harjamäenraitti 15, 71870 HARJAMÄKI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kuuslahden koulu

Kuuslahden koulu on kolmiopettajainen noin viidenkymmenen oppilaan viihtyisä alakoulu Kuuslahden kylän luonnonkauniissa maalaismaisemassa. Koulu sijaitsee aivan Nilsiäntien varressa ja Siilinjärven keskustaan koululta on noin 10 kilometrin matka. Uusi koulurakennus valmistui vuonna 2019.

Kuuslahden koulu on innostava, kannustava ja turvallinen kouluyhteisö, joka tarjoaa oppilaille hyvän perusopetuksen. Toiminnassa painotetaan oppilasläheistä työskentelyä sekä tiivistä ja luontevaa yhteydenpitoa huoltajien kanssa.

Osoite

Nilsiäntie 935, 71840 KUUSLAHTI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Suininlahden koulu

Suininlahden koulun on noin 350 oppilaan yläkoulu Toivalan taajamassa Toivalantien varressa.

Suininlahden koulun opetuksessa ja kasvatuksessa painotetaan oppilaiden perusturvallisuutta, terveen itseluottamuksen ja tasapainoisuuden kehittymistä, sosiaalisten taitojen saavuttamista, työnteon arvostamisen oppimista ja itsenäistä vastuuta työskentelystä.

Vaikeuksissa olevaa oppilasta tuetaan mahdollisimman monipuolisesti. Toiminnassa korostetaan oppilasläheisyyttä; yksilöllisyyttä, vapauden ja kannustuksen ilmapiiriä.

Osoite

Suininlahdentie 1, 70900 TOIVALA

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kasurilan koulu

Kasurilan koulu on noin 200 oppilaan koulu Kasurilan rinteiden kainalossa. Koulu sijaitsee maaseudun haja-asutuksen ja taajaman välimaastossa vanhan viitostien varrella noin 4 km Siilinjärven keskustasta etelään.

Koulussa keskitytään hyvään perusopetukseen unohtamatta taide- ja taitoaineiden merkitystä oppimisen rikastuttajana. Oppilaiden toiminnallisuus on kantava teema opetuksessa, mikä näkyy perusopetuksen lisäksi erilaisina teematyöskentelyinä ja projekteina.

Osoite

Pihlajapolku 2, 71800 SIILINJÄRVI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Ahmon koulu

Ahmon koulu on noin 500 oppilaan yläkoulu joka sijaitsee Siilinjärven keskustassa yhteisessä kiinteistössä Siilinjärven lukion kanssa.

Ahmon koulun henkilökunta, oppilaat ja vanhemmat arvostavat kouluaan ajan tasalla olevana ja laadukasta opetusta antavana, viihtyisänä ja turvallisena oppimisympäristönä. Koulu koetaan yhteiseksi "meidän kouluksi".

Koulussa tärkeitä asioita ovat:

- toisten ihmisten huomioonottaminen ja hyvä käytös

- oikean ja väärän ymmärtäminen

- suomalaisen omaleimaisuuden säilyttäminen ja kehittäminen

- yhteistyön kehittäminen

- oppilaiden kasvattaminen vastuuseen sekä aktiivisiksi ja

osallistuviksi muuttuvan yhteiskunnan kansalaisiksi.

Osoite

Ahmontie 1, 71800 SIILINJÄRVI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Toivalan koulu

Toivalan koulu sijaitsee Etelä-Siilinjärvellä Toivalan taajama-alueen keskeisellä paikalla. Koulun laajennusosa valmistui vuonna 2009 ja peruskorjaus 2011. Oppilaita ajanmukaisilla tiloilla ja opetusvälineillä varustetussa alakoulussa on noin 300. Koulun vieressä, Toivalantien toisella puolella, toimii Suininlahden yläkoulu.

Toivalan koulu on turvallinen ja virikkeellinen oppimisympäristö. Tarjoamme laadukkaan perusopetuksen, toimivan yhteisöverkoston sekä turvallisen ja ajanmukaisen oppimista tukevan kasvuympäristön. Toivalan koulun toimintakulttuurissa painotetaan yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä kotien kanssa.

Osoite

Vallantie 2, 70900 TOIVALA

Muut yhteystiedot

Puhelin

Siilinlahden koulu

Siilinlahden koulu on taajama-alueen noin 540 lapsen alakoulu. Koulu toimii kolmessa eri toimipisteessä: Saharassa, Viikarissa ja Päivärinteellä. Lisäksi Siilinlahdella on erilliset tilat teknisen työn opetukseen.

Siilinlahden koululla on 4 erityisluokkaa ja 4 S-luokkaa, jossa annetaan yksilöllistä ja toiminta-alueittain etenevää perusopetusta vuosiluokilla 0-9.

Siilinlahden koulu antaa lapsille monia mahdollisuuksia ja tuen eri tilanteissa. Koulun toiminta-ajatuksessa korostuu työnteon arvostus sekä vastuu itsestä ja muista. Panostamme laadukkaaseen, monipuoliseen perusopetukseen.

Osoite

Koulutie 3, 71800 SIILINJÄRVI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kehvon koulu

Kehvon koulu sijaitsee rauhallisessa maalaismaisemassa Kehvon kylällä. Neliopettajaista alakoulua käy noin 80 alakoululaista. Koulun yhteydessä toimii Kehvon päiväkoti.

Koulu tarjoaa jokaiselle oppilaalle mahdollisuuden kasvaa omana itsenään ja luoda vahva ja oikea minäkäsitys. Jokainen oppilas saa vastuuta omasta opiskelustaan sekä mahdollisuuden tulla hyväksytyksi omana itsenään. Oppilaat kasvatetaan tuntemaan vastuuta koko yhteisöstä.

Osoite

Kehvontie 1288, 71800 SIILINJÄRVI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kasurilan esikoulu

Kasurilan esikoulu toimii Kasurilan koulun yhteydessä viipalerakennuksessa. Esikoulun lisäksi viipaleessa on kaksi alakoulun luokkaa.

Osoite

Pihlajapolku 2, 71800 SIILINJÄRVI

Pihlajapolku 2, 71800 SIILINJÄRVI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 06:30 - 17:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Vuorelan koulu

Vuorelan koulu on noin 270 oppilaan alakoulu Etelä-Siilinjärvellä. Vuorelan uusi koulurakennus valmistui vuonna 2021. Koulu sijaitsee vireän Vuorelan taajama-alueen keskustassa.

Vuorelan koulu, yhteiseloa ja tervettä elämänmenoa Kallaveden rannalla.

Osoite

Rinnepolku 1, 70910 VUORELA

Muut yhteystiedot

Puhelin

Sonkajärvi

Sonkajärven yhtenäiskoulu, vuosiluokat 0-6

Koulussa on turvallinen, ystävällinen ja erilaisuutta kunnioittava oppimisympäristö, jossa näkyy oppimisen ilo. Oppimisen ilo ohjaa myös opetuksen kehittämistä. Yhtenäiskoulun (luokat 1-6) opetuksen toiminta-ajatuksena on tukea oppilaan kasvamista hyväksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi ja yhteiskunnan jäseneksi antaen samalla elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.

Painopistealueet ovat Ihmisenä kasvaminen, kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys, viestintä ja mediataito.

Yhtenäiskoululla/alakoululla järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä kerhotoimintaa. Vanhempainryhmän toiminta on kaikille vanhemmille avointa toimintaa.

Osoite

Lyseotie 3, 74300 SONKAJÄRVI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Sonkajärven yhtenäiskoulun vuosiluokat 7-9 ja Sonkajärven lukio

Yhtenäiskoulun 7-9 luokilla toteutetaan perusopetusta ja lukio tarjoaa lukiokoulutusta.

Osoite

Lyseotie 3, 74300 SONKAJÄRVI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Sukevan koulu

Sukevan koulun toiminta-ajatuksena ja tavoitteena on tukea oppilaan kasvamista hyväksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi ja yhteiskunnan jäseneksi, sekä antaa lapselle elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi yleisenä tavoitteena on tarjota viihtyisä ja turvallinen oppimisympäristö niin oppilaille kuin koulun aikuisillekin. Sukevan koululla oppilailla on mahdollisuus osallistua iltapäivätoimintaan.

Osoite

Sukevantie 23, 74340 SUKEVA

Muut yhteystiedot

Puhelin

Varkaus

Waltterin koulu

Waltterin koulussa on esiopetusta, peruskoulun vuosiluokat 1-9, leikkitoimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Musiikkipainotteiseen opiskeluun on mahdollisuus kolmannelta luokalta lähtien. Varkauden perusopetuksessa toteutetaan Prokoulu-toimintamallia.

Osoite

Urheilukatu 21, 78210 VARKAUS

Muut yhteystiedot

Lehtoniemen koulu

Lehtoniemen koulussa on esiopetusta, peruskoulun vuosiluokat 1-6, esioppilaiden leikkitoimintaa sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Varkauden perusopetuksessa toteutetaan Prokoulu-toimintamallia.

Osoite

Harjulantie 11-13, 78850 VARKAUS

Muut yhteystiedot

Puurtilan koulu

Puurtilan koulussa on esiopetusta, peruskoulun vuosiluokat 1-6, esioppilaiden leikkitoimintaa sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Varkauden perusopetuksessa toteutetaan Prokoulu-toimintamallia.

Osoite

Puurtilantie 21, 78310 VARKAUS

Muut yhteystiedot

Luttilan koulu

Luttilan koulussa on esiopetusta, peruskoulun vuosiluokat 1-6, esioppilaiden leikkitoimintaa sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Varkauden perusopetuksessa toteutetaan Prokoulu-toimintamallia.

Osoite

Savontie 133, 78400 VARKAUS

Muut yhteystiedot

Kangaslammin koulu

Kangaslammin koulussa on esiopetusta, peruskoulun vuosiluokat 1-6, esioppilaiden leikkitoimintaa sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Varkauden perusopetuksessa toteutetaan Prokoulu-toimintamallia.

Osoite

Kangaslammintie 5, 79480 KANGASLAMPI

Muut yhteystiedot

Repokankaan koulu

Repokankaan koulussa on esiopetusta, peruskoulun vuosiluokat 1-6, esioppilaiden leikkitoimintaa sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Varkauden perusopetuksessa toteutetaan Prokoulu-toimintamallia.

Osoite

Taunonkuja 9, 78870 VARKAUS

Muut yhteystiedot

Könönpellon koulu

Könönpellon koulussa on esiopetusta, peruskoulun vuosiluokat 1-6, esioppilaiden leikkitoimintaa sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Suomenkielisen opetuksen lisäksi Könönpellon koulussa on mahdollisuus vuosiluokilla 0-6 myös englantipainotteiseen opiskeluun. Varkauden perusopetuksessa toteutetaan Prokoulu-toimintamallia.

Könönpellon koulu oli Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n valinta vuoden kouluksi vuonna 2021.

Osoite

Kivipurontie 8, 78500 VARKAUS

Muut yhteystiedot

Vieremä

Pohjoinen koulu

Pohjoinen koulu on yksi Vieremän kyläkouluista ja sijaitsee Salahmilla. Koululla opiskelee vuosiluokat 0 - 6. Lisäksi koulurakennuksessa toimii ryhmäperhepäiväkoti Vekkula.

Koulussa työskentelee yhteensä neljä luokanopettajaa, yksi koulunkäynninohjaaja ja koulunhoitaja. Koululla käy myös kerran viikossa erityisopettaja.

Lukuvuonna 2021 - 2022 koulussa opiskelee yhteensä 67 oppilasta.

Osoite

Kiuruvedentie 59, 74230 SALAHMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Eteläinen koulu

Eteläinen koulu on avoin, yritteliäs ja yhteistyötä arvostava maaseutukoulu Vieremän eteläosassa. Koulussa opiskelee lukuvuonna 2021 -2022 30 toimeliasta oppilasta vuosiluokilla 0. – 6. Opettajia koulullamme työskentelee kaksi. Opettajien lisäksi on koululla kaksi koulunkäynninohjaajaa ja yksi koulunhoitaja.

Koulu sijaitsee keskellä luontoa. Takana sijaitseva metsä tarjoaa oppilaille hyvät liikuntamahdollisuudet lenkkipolkuineen ja hiihtolatuineen. Metsä on myös ahkerassa käytössä majojen rakentelupaikkana. Koulun pihalla sijaitsevat leikkitelineet ja liikuntakenttä. Huoltorakennuksessa olevat leikkimökki ja - kauppa ovat varsinkin pienten oppilaiden suosiossa.

Osoite

Koulutie 37, 74200 VIEREMÄ

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kirkonkylän koulu

Vieremän keskustassa sijaitsevassa koulussa annetaan opetusta vuosiluokille 0-9 sekä pienluokalle. Samoissa tiloissa toimii myös lukio.

Koulu on täysin remontoitu vaiheittain vuosien 2015 - 2019 aikana. Tällä hetkellä koulun käytössä ovat täysin uusitut modernit tilat. Avarat ja toimivat tilat toimivat monipuolisen opetuksen perustana. Laadukkaita tiloja on mahdollisuus hyödyntää myös muussa toiminnassa, mm. Kansalaisopistot ja yhdistykset hyödyntävät koulua käytössään.

Tiloja voi vuokrata omaan käyttöönsä tarpeen mukaan. Kysy tarkemmista vuokrausehdoista koulun toimistosihteeriltä.

Osoite

Petterintie 12, 74200 VIEREMÄ

Muut yhteystiedot

Puhelin

Itäinen koulu

Vieremän Itäinen koulu sijaitsee Pyöree-Niemisen kylällä Vieremän itä-osassa. Koululla annetaan opetusta koululuokille 0 - 6. Koulussa työskentelee yhteensä kolme luokanopettajaa, yksi koulunkäynninohjaaja ja koulunhoitaja joka huolehtii mm. koulun ruokahuollosta ja puhtaanapidosta.

Koulussa opiskelee lukuvuonna 2021 - 2022 yhteensä 34 oppilasta.

Osoite

Kaarakkalantie 832, 74270 KAUPPILANMÄKI

Muut yhteystiedot

Puhelin