Lastensuojelun avohuollon tukitoimia on tarjolla, jos lapsen terveys, kehitys tai kasvuolot vaarantuvat tai lapsen oma käyttäytyminen on haitallista hänen terveydelle tai kehitykselle.
Lastensuojelu järjestetään ensisijaisesti avohuollon tukitoimien avulla. Avohuollon tukitoimia ovat lastensuojelun sosiaalityön ohella muun muassa
lasten päivähoito
tehostettu perhetyö
tukihenkilö ja/tai tukiperhe
lasta kuntouttavat hoito- ja terapiapalvelut
koko perheen sijoitus perhe- tai laitoshoitoon
loma- ja virkistystoiminta
lapsen harrastusten ja perheen taloudellinen tukeminen
vertaisryhmätoiminta
lapsen sijoitus avohuollon tukitoimena
Lastensuojelun sijaishuolto
Lastensuojelun sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella, jos lapsen huolenpito tai kasvuolosuhteet vaarantuvat lapsen terveyttä ja kehitystä. Sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshoitona tai muulla lapsen tarpeiden mukaisella tavalla. Lapsen tarpeet huomioidaan, kun sijaishuoltopaikkaa valitaan.
Toimi näin
Ota yhteyttä
virka-aikana:
oman kuntasi lastensuojelun palveluohjaukseen
virka-ajan ulkopuolella:
Pohjois-Savon hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivistykseen
kiireellisessä tilanteessa tai et voi selvittää lapsen asuinkuntaa tai kunnan lastensuojelun yhteystietoja:
hätäkeskukseen (112)
Jos olet huolissasi lapsen hyvinvoinnista, voit tehdä myös lastensuojeluilmoituksen. Tee lastensuojeluilmoitus viipymättä. Nopea toiminta on erityisen tärkeää silloin, kun asiaan liittyy rikos.
Lisätietoja saat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) Lastensuojeluilmoitus-verkkosivuilta.
Paikkakuntavalinta
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Valitse paikkakunta
Kaikki
Iisalmi
Joroinen
Kaavi
Keitele
Kiuruvesi
Kuopio
Lapinlahti
Leppävirta
Pielavesi
Rautalampi
Rautavaara
Siilinjärvi
Sonkajärvi
Suonenjoki
Tervo
Tuusniemi
Varkaus
Vesanto
Vieremä
Valittuna: Kaikki
Lastensuojeluilmoitus, eteläinen alue
Tällä lomakkeella voit tehdä lastensuojeluilmoituksen lapsesta seuraavien kuntien alueelta:
Juankoski
Joroinen
Kaavi
Kuopio
Leppävirta
Rautalampi
Suonenjoki
Tuusniemi
Varkaus
Tee lastensuojeluilmoitus, kun sinulla on huoli lapsen hyvinvoinnista. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä jokainen, joka huomaa lapsen, nuoren tai perheen tarvitsevan apua.
Jos sinulla on välitön ja kiireellistä arviointia edellyttävä huoli, sinun tulee ottaa suoraan yhteyttä sosiaali- ja kriisipäivystykseen p. 044 718 3930 ja/ tai hätänumeroon 112.
Tällä lomakkeella voit tehdä lastensuojeluilmoituksen lapsesta seuraavien kuntien alueelta:
Iisalmi
Keitele
Kiuruvesi
Lapinlahti
Maaninka
Nilsiä
Pielavesi
Rautavaara
Siilinjärvi
Sonkajärvi
Tervo
Vesanto
Vieremä
Tee lastensuojeluilmoitus, kun sinulla on huoli lapsen hyvinvoinnista. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä jokainen, joka huomaa lapsen, nuoren tai perheen tarvitsevan apua.
Jos sinulla on välitön ja kiireellistä arviointia edellyttävä huoli, sinun tulee ottaa suoraan yhteyttä sosiaali- ja kriisipäivystykseen p. 044 718 3930 ja/ tai hätänumeroon 112.
Lastensuojelun sosiaalityö ja -ohjaus, pohjoinen alue
Pohjoisen alueen lastensuojelun sosiaalityön ja -ohjauksen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio Nilsiän ja Maaningan osalta, Lapinlahti, Pielavesi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi ja Vieremä.
Voit ottaa yhteyttä henkilökuntaamme puhelimitse virka-aikana.
Yhteystiedot:
Puhelin
Johtava sosiaalityöntekijä, lastensuojelun avohuolto, Siilinjärvi, Lapinlahti, Keitele ja Pielavesi
Pohjois-Savon sosiaali- ja kriisipäivystys puhelinasiointi
Ota yhteyttä sosiaalipäivystykseen, kun tilanne vaatii kiireellistä ja välttämätöntä sosiaalityön arviota tai toimenpiteitä. Äkillisessä ja traumaattisessa kriisitilanteessa ota yhteyttä kriisipäivystykseen.
Kun olemme kiireellisellä työtehtävällä, emme voi ottaa vastaan asiakaspuheluita.
Kiireellistä apua vaativassa tilanteessa soita aina hätänumeroon 112.
Lastensuojelun sosiaalityö ja -ohjaus, pohjoinen alue
Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio Nilsiän ja Maaningan osalta, Lapinlahti, Pielavesi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi ja Vieremä.
Omaperhe on kansallinen verkkopalvelu, joka kokoaa kaiken perheille tarkoitetun tiedon, tuen ja palvelut yhteen paikkaan verkossa. Se tukee Perhekeskus-palvelukokonaisuutta. DigiFinland toteuttaa palvelun yhdessä kumppaneiden kanssa.
Omaperhe sivuston sisältö koostuu asiantuntijatiedosta eri muodoissa, itsehoito- ja omatoimiohjeista sekä asukkaan ohjauksista fyysisten ja sähköisten palveluiden pariin. Omaperhe on asiointikanava, joka kokoaa perhekeskustyöhön liittyen yhteen kansallisten toimijoiden, hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin, kuntien, 3. sektorin ja seurakuntien palveluja.
Omaperhe sivustolla olevat palvelusuositukset tulevat Suomi.fi palvelutietovarannosta. DigiFinland ei vastaa palvelutietovarannossa olevista tiedoista, vaan ne ovat palveluntuottajan vastuulla. DigiFinland ei myöskään vastaa kolmannen osapuolen tuottamasta tai julkaisemasta materiaalista, johon Omaperhe-palvelusta on linkki.