Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta. Lasten toimintaterapiassa on tavoitteena tukea lapsen kokonaiskehitystä, omatoimisuutta ja itsetunnon vahvistumista sekä motoriikan ja hahmottamisen valmiuksia.
Arvioinnin perusteella valitsemme yhteistyössä perheen ja lähiympäristön kanssa yksilöllisesti menetelmät ja toiminnat, joilla pyrimme luomaan lapsen kehitystä edistäviä kokemuksia.
Toimintaterapiakäynnit toteutuvat pääasiassa yksilökäynteinä vastaanotolla. Yksilöllisen suunnitelman mukaan toimintaterapia voi joskus toteutua asiakkaan arkiympäristössä, ryhmäkuntoutuksena tai etäpalveluna.
Toimi näin
Lähetteen saamiseksi ota yhteys lapsesi neuvolaan. Terveydenhoitaja tai lääkäri tekee lähetteen toimintaterapiaan.
Lapsi tulisi ohjata toimintaterapia-arvioon, kun hänellä on vaikeuksia useammassa toiminnassa, ei yksittäisen vaikeuden takia.
Kenelle ja millä ehdoin
Lasten toimintaterapiapalveluihin ohjautuvat keskeisesti alle kouluikäiset lapset, joilla on vaikeuksia
oman kehon hahmottamisessa,
kokonaismotoriikassa,
kädentaidoissa,
silmän ja käden yhteistyössä,
kätisyyden vakiintumisessa,
näönvaraisessa hahmottamisessa,
aistitiedon jäsentymisessä,
motorisessa toiminnan ohjailussa,
leikkitaidoissa ja toimimisessa ryhmässä
Maksullisuuden tiedot
Alle 18-vuotiaille maksuton.
Paikkakuntavalinta
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Valitse paikkakunta
Kaikki
Iisalmi
Joroinen
Kaavi
Keitele
Kiuruvesi
Kuopio
Lapinlahti
Leppävirta
Pielavesi
Rautalampi
Rautavaara
Siilinjärvi
Sonkajärvi
Suonenjoki
Tervo
Tuusniemi
Varkaus
Vesanto
Vieremä
Valittuna: Kaikki
Terveyspalvelujen digitaaliset lomakkeet
Terveydenhuollon ammattilainen voi pyytää sinua täyttämään esimerkiksi esitietolomakkeen, kyselyn, seurantalomakkeen vastaanottokäyntiä varten. Kirjaudu OmaSavo-palveluun, valitse sieltä pyydetty lomake. Täytä lomake ja valitse Lähetä. Lomake ohjautuu asiaasi hoitavalle terveydenhuollon ammattilaiselle.
OmaSavo-palveluun kirjaudutaan Suomi.fi-tunnistuspalvelun kautta. Kirjautumiseen tarvitset henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai varmennekortin.
Lasten toimintaterapia kunnissa Joroinen, Leppävirta, Suonenjoki ja Varkaus.
Terveydenhuollon ammattilainen (terveydenhoitaja tai lääkäri) tekee hoidon tarpeen arvioinnin toimintaterapia-arvioon lähettämisestä.
Jos lapsella on asiakkuus toimintaterapiaan, voit soittaa suoraan omalle työntekijälle. Ilmoita myös varatun ajan perumisesta omalle työntekijälle mahdollisimman pian.
Lasten toimintaterapian puhelin yhteystiedot kunnissa ja kaupunginosissa Juankoski, Kaavi, Karttula, Kuopio, Maaninka, Nilsiä, Siilinjärvi, Tuusniemi.
Siilinjärven, Maaningan, Nilsiän, Kaavin ja Tuusniemen alueiden lasten toimintaterapia-asioissa otathan ensisijaisesti yhteyttä Siilinjärven toimintaterapeutteihin.
Kaikki lasten tiimin toimintaa koskevat tiedustelut (lähete ym.) pyydämme soittamaan lasten tiimin soittoaikana torstaisin. Ammattilaisten puhelinkonsultaatio on torstaisin soittoaikana.
Jos lapsella on asiakkuus toimintaterapiaan, voit soittaa suoraan omalle työntekijälle. Ilmoita myös varatun ajan perumisesta omalle työntekijälle mahdollisimman pian. Yhteystiedot löydät sivun oikeanpuoleisesta palstasta otsikon Yhteystiedot alapuolelta.
Terveydenhuollon ammattilainen (terveydenhoitaja tai lääkäri) tekee hoidon tarpeen arvioinnin toimintaterapia-arvioon lähettämisestä.
Jos lapsella on asiakkuus toimintaterapiaan, voit soittaa suoraan omalle työntekijälle. Ilmoita myös varatun ajan perumisesta omalle työntekijälle mahdollisimman pian.
Innocumin Siilinjärven sosiaali- ja terveyspalveluista on saatavissa seuraavat palvelut: äitiys-, lasten- ja ehkäisyneuvolan palvelut, perheneuvonta, psykologipalvelut, perheoikeudelliset palvelut, lapsiperheiden sosiaali- ja lastensuojelupalvelut, vammaispalvelut, työikäisten ja iäkkäiden sosiaalipalvelut, hoiva- ja vanhuspalveluiden toimistopalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto.
Osoite
rak. S1
Isoharjantie
6
71800
SIILINJÄRVI
Lisätiedot
Lasten toimintaterapia S1-rakennus, A-ovi, 2. kerros
Kunnat
Siilinjärvi
Kampus Vire (entinen Iisalmen sairaala), Iisalmi
Palvelut
A1
0. kerros
Psykiatrinen kuntoutus
Terapiatilat
Huoneet 148–161
1. kerros
Psykiatrinen osasto
2. kerros
Lastenpsykiatrian poliklinikka
Lastensuojelupalvelut
Nuorisopsykiatrian poliklinikka
Perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu
Huoneet 35–35
3. kerros
Aikuispsykiatrian poliklinikka
Työikäisten sosiaalipalvelut
Huoneet 89–118
A2
1. kerros
Selviämisasema
Riippuvuusosasto
2. kerros
Akuuttityöryhmä
A3
1. kerros
Asiointipisteet: kotihoito ja sosiaalipalvelut huoneet 31–33, huoneet 27–34
vammaispalveluyksikkö, H-rappu, 3. kerros (avoinna arkisin kello 8-15.30)
äitiys- ja lastenneuvola, H-rappu, 4. kerros
Osoite
Pääterveysasema
Tulliportinkatu
15
70100
KUOPIO
Palveluajat
Pääterveysaseman yleiset palveluajat.
Maanantai - Keskiviikko08:00 - 16:00
Torstai08:00 - 14:00
Perjantai08:00 - 15:30
Muut yhteystiedot
Postiosoite
PL 227
70101
KUOPIO
Lisätiedot
Lasten avokuntoutus/Toimintaterapia, H-rappu, 3. kerros
Kunnat
Kuopio
Leppävirran terveysasema
Leppävirran terveysasema palvelee sinua perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon asioissa ajanvarauksella.
Akuuttivastaanotto ja ensiapu toimivat vuoronumerolla, sinun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen puhelimitse.
Osoite
Savonkatu
17
79100
LEPPÄVIRTA
Palveluajat
Maanantai - Torstai08:00 - 16:00
Perjantai08:00 - 15:30
Lauantai - Sunnuntai09:00 - 15:00
Neuvonnan numero (017 171307) vastaa maanantaista torstaihin kello 7.45-15, perjantaisin kello 7.45-14 (Neuvonta on suljettu kello 11.15-11.45)
Kunnat
Leppävirta
Varkauden Aalto Hyvinvointikeskus
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. Aalto Hyvinvointikeskus on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.
Palvelut
1. kerros
Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli, kokoustilat ja omahoitopiste. Omahoitopisteellä on mahdollista käydä omatoimisesti mittaamassa verenpaine sekä saada tietoa ja neuvontaa sekä vertaistukea järjestöpäivinä keskiviikkoisin.
Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)
Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut
Hallinto
Osoite
Savontie
55
78300
VARKAUS
Palveluajat
Pääoven aukioloajat:
Maanantai - Perjantai06:30 - 20:00
Lauantai07:30 - 19:00
Sunnuntai08:00 - 19:00
Akuuttiosaston vierailuaika
Maanantai - Sunnuntai11:00 - 19:00
Röntgen
Maanantai - Perjantai08:00 - 16:00
Kahvila-ravintola on avoinna
Maanantai - Perjantai07:00 - 14:30
Sosiaali- ja terveysalan yhdistys Omahoitopisteellä
Keskiviikko09:00 - 14:00
Lisätiedot
Lasten avokuntoutus 4. kerros
Kunnat
Varkaus
Vuorelan hyvinvointineuvola
Vuorelan hyvinvointineuvolassa on muun muassa äitiys-, lasten- ja seksuaaliterveysneuvolapalvelut ja hoitajavastaanottopalveluita.
Osoite
Vuorelantie
6
70910
VUORELA
Kunnat
Siilinjärvi
Omaperhe.fi
Omaperhe on kansallinen verkkopalvelu, joka kokoaa kaiken perheille tarkoitetun tiedon, tuen ja palvelut yhteen paikkaan verkossa. Se tukee Perhekeskus-palvelukokonaisuutta. DigiFinland toteuttaa palvelun yhdessä kumppaneiden kanssa.
Omaperhe sivuston sisältö koostuu asiantuntijatiedosta eri muodoissa, itsehoito- ja omatoimiohjeista sekä asukkaan ohjauksista fyysisten ja sähköisten palveluiden pariin. Omaperhe on asiointikanava, joka kokoaa perhekeskustyöhön liittyen yhteen kansallisten toimijoiden, hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin, kuntien, 3. sektorin ja seurakuntien palveluja.
Omaperhe sivustolla olevat palvelusuositukset tulevat Suomi.fi palvelutietovarannosta. DigiFinland ei vastaa palvelutietovarannossa olevista tiedoista, vaan ne ovat palveluntuottajan vastuulla. DigiFinland ei myöskään vastaa kolmannen osapuolen tuottamasta tai julkaisemasta materiaalista, johon Omaperhe-palvelusta on linkki.