Murupolku
Lasten ja nuorten ravitsemusterapian palvelut
Lasten ja nuorten ravitsemusterapian palvelut
Lapsi tai nuori voi tarvita ravitsemusterapiaa kasvun ja kehityksen turvaamiseksi sekä monipuolisten ja iänmukaisten ruokatottumusten kehittymisen tueksi. Varhainen puuttuminen syömisen pulmiin ehkäisee vakavampien syömiseen liittyvien ongelmien kehittymistä. Ravitsemusterapiaa tarvitaan myös sairauksien hoitoon. Tavoitteena on turvata lapsen energian ja ravintoaineiden saanti, toimintakyky sekä edistää terveyttä.
Ravitsemusterapiaa annamme yksilövastaanotoilla sekä etävastaanotoilla puhelimitse tai videoyhteydellä. Tarvittaessa järjestämme myös lapsen/nuoren ja hänen perheensä kanssa moniammatillisia tapaamisia, joissa voi olla mukana esimerkiksi muita lapsen hoidossa mukana olevia tahoja sekä varhaiskasvatuksen, koulun ja ruokapalveluiden edustajia.
Toimi näin
Ravitsemusterapiaan tarvitset terveydenhuollon lähetteen, jonka voi tehdä Pohjois-Savon hyvinvointialueella esimerkiksi lasta tai nuorta hoitava lääkäri tai terveydenhoitaja. Ravitsemusterapeutin ajasta ilmoitetaan kirjeitse tai puhelimitse.
Kenelle ja millä ehdoin
Tarvitset terveydenhuollon ammattilaisen lähetteen ravitsemusterapian palveluun.
Maksullisuuden tiedot
Alle 18-vuotiaiden ravitsemusterapia on maksutonta.
Ravitsemusterapian palvelut, läntinen alue
Läntiseen alueeseen kuuluvat Karttula, Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto.
- Rautalampi, Suonenjoki (vaihde) puh. +358 444131200
Kunnat:
Rautalampi, Suonenjoki
Ravitsemusterapian palvelut, keskinen alue
Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.
- Ravitsemusterapeutti puh. +358 447186511
- Ravitsemusterapeutti puh. +358 447186702
Kunnat:
Kaavi, Tuusniemi, Kuopio
Ravitsemusterapian palvelut, eteläinen alue
Eteläiseen alueeseen kuuluvat Joroinen, Leppävirta ja Varkaus.
- Joroinen, Varkaus (osastonsihteeri) puh. +358 417315249
- Leppäivirta (vaihde) puh. +358 17171307
Normaalit aukioloajat
Leppävirta (vaihde)- Maanantai - Torstai 07:45 - 15:00
- Perjantai 07:45 - 14:00
Kunnat:
Leppävirta, Varkaus, Joroinen
Ravitsemusterapian palvelut, koillinen alue
Koilliseen alueeseen kuuluvat Lapinlahti, Maaninka, Nilsiä ja Siilinjärvi.
- Lapinlahti puh. +358 404883027
- Siilinjärvi puh. +358 17402233
- Siilinjärvi puh. +358 17402310
Normaalit aukioloajat
Siilinjärvi- Maanantai - Tiistai 08:00 - 09:00
- Keskiviikko 10:00 - 11:00
- Torstai 08:00 - 09:00
- Perjantai 08:00 - 09:00
Kunnat:
Lapinlahti, Siilinjärvi
Ravitsemusterapiapalvelut, pohjoinen alue
Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä ja Rautavaara.
- Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi, Vieremä puh. +358 401846243
- Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi, Vieremä puh. +358 407121197
Kunnat:
Iisalmi, Vieremä, Rautavaara, Sonkajärvi, Kiuruvesi
Lapsiperheiden yleinen neuvontanumero
Lapsiperheiden yleinen neuvonta: Joroinen, Karttula, Keitele, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Varkaus, Vesanto.
Lapsiperheiden yleiseen neuvontaan voi soittaa nimettömänä, puheluja ei kirjata. Yleisessä neuvonnassa ei arvioida tarvettasi palveluihin tai päätetä palvelujen saamisesta, vaan ainoastaan opastetaan yleisellä tasolla oikean tahon luokse. Käytämme OSCC-takaisinsoittojärjestelmää, johon puhelinnumerosi tallentuu. Tämä mahdollistaa takaisinsoittamisen.
- puh. +358 172734300
Normaalit aukioloajat
Palveluaika- Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00
Kunnat:
Vesanto, Leppävirta, Varkaus, Rautalampi, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo, Lapinlahti, Joroinen
Kiuruveden terveyskeskus
Kiuruveden terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon ja perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja sekä hoitokodit Niva ja Veikkola.
Osoite
Nivankatu 31, 74700 KIURUVESI
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 07:00 - 18:00
- Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30
Kunnat:
Kiuruvesi
Lapinlahden terveyskeskus
Lapinlahden terveyskeskuksessa sijaitsevat päivystys, röntgen, laboratorio, akuutti vuodeosasto, mielenterveysneuvola, keskitetty välinehuolto, keskusvarasto, lääkekeskus, ravintokeskus, kiinteistö- ja laitehuolto, siivouspalvelut ja kotihoito.
Osoite
Kansantie 10, 73100 LAPINLAHTI
Normaalit aukioloajat
Työyksiköiden aukioloajat löytyvät palvelukuvauksista. Akuuttivastaanotto ja päivystys avoinna:- Maanantai - Perjantai 08:00 - 18:00
- Lauantai 09:00 - 15:00
- Sunnuntai 09:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- fax. +358 175801185
Kunnat:
Lapinlahti
Kampus Terveys (entinen Iisalmen terveyskeskus), Iisalmi
Kampus Terveys -rakennuksessa (entinen Iisalmen terveyskeskus) on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja sekä vuodeosastopalvelut.
Osoite
Meijerikatu 2, 74120 IISALMI
Normaalit aukioloajat
Pääovi on avoinna arkisin kello 7.30-20.00 ja viikonloppuisin 8.30-17. Neuvonta on avoinna arkisin kello 8-15. Auki 24/7Kunnat:
Iisalmi
Leppävirran terveysasema
Leppävirran palveluyksikkö vastaa Leppävirran kunnan terveyspalveluista.
Toiminnot on jaettu lähi-, seudullisiin ja alueellisiin palveluihin.
- Lähipalveluja ovat muun muassa lastenneuvola, suun terveydenhuolto ja arkipäivien lääkäripäivystys
- Seudullisiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi ilta- ja viikonloppuvastaanotto, röntgentutkimukset
- Alueellinen palvelu on muun muassa viikonloppu- ja arkipyhien hammaslääkäripäivystys
Osoite
Savonkatu 17, 79100 LEPPÄVIRTA
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Sunnuntai 08:00 - 18:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- neuvonta: puh. +358 17171307
Kunnat:
Leppävirta
Kuopion pääterveysasema
Pääterveysasemalla sijaitsevat seuraavat palvelut:
* hoitajien ja lääkäreiden vastaanotto
* hoitotarvikejakelu (H-rappu, 2. kerros)
* vammaispalveluyksikkö (H-rappu, 3. kerros)
* äitiys- ja lastenneuvola (H-rappu, 4. kerros)
* seksuaaliterveysneuvola (H-rappu, 4. kerros)
* kuntoutus H-rappu, 3. kerros
* rokotusvastaanotto (J-rappu, 4. kerros, käynti Maaherrankadulta)
* laboratorio (17 C / E)
* kuvantamispalvelut (17 G)
* tartuntatautivastaanotto (J-rappu, 4.kerros, käynti Maaherrankadulta)
Osoite
Pääterveysasema
Tulliportinkatu 15, 70100 KUOPIO
Normaalit aukioloajat
Pääterveysaseman yleiset palveluajat- Maanantai - Keskiviikko 08:00 - 16:00
- Torstai 08:00 - 14:00
- Perjantai 08:00 - 15:00
- Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30
Kunnat:
Kuopio
Suonenjoen terveysasema
Terveyskeskus tarjoaa terveydenhuollon palveluja.
Osoite
Sairaalapolku 6, 77600 SUONENJOKI
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Sunnuntai 08:00 - 18:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- Vaihde: puh. +358 444131200
Kunnat:
Suonenjoki
Aalto Hyvinvointikeskus, Varkaus
Aalto hyvinvointikeskus palvelee asiakkaita, jotka asuvat eteläisen alueen kunnissa Joroinen, Leppävirta, Varkaus.
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. AALTO on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.
Koronanäytteet otetaan päivystyksen vieressä olevassa kontissa.
Muistathan asioidessasi:
• Käytä maskia
• Muista käsi- ja yskimishygienia
• Turvavälien varmistamiseksi saavu vastaanotolle juuri ennen omaa aikaasi.
Aalto hyvinvointikeskuksessa asiakkaita palvellaan neljässä kerroksessa.
Palvelut
1. kerros
• Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, omahoitopiste, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli ja kokoustilat.
* Kahvila-ravintola
2. kerros
• Perusterveydenhuollon vastaanotot, suunterveydenhuollon vastaanotot, erikoislääkäripoliklinikat, dialyysi, välinehuolto, toimenpidekeskus.
3. kerros
• Akuuttiosasto, vierailuaika kello 11–19, fysioterapia ja ryhmätilat.
4. kerros
• Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)
• Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut
• Psykiatrian osasto
• Hallinto
Osoite
Savontie 55, 78300 VARKAUS
Normaalit aukioloajat
Pääoven aukioloajat:- Maanantai - Perjantai 06:30 - 20:00
- Lauantai 07:30 - 19:00
- Sunnuntai 08:00 - 19:00
- Maanantai - Sunnuntai 11:00 - 19:00
- Maanantai - Perjantai 07:00 - 18:00
- Lauantai 09:00 - 15:00
- Sunnuntai 09:00 - 15:00
- Maanantai - Perjantai 10:30 - 13:00
- Lauantai 11:00 - 13:00
- Sunnuntai 11:00 - 13:00
Kunnat:
Varkaus
Siilinjärven terveyskeskus
Siilinjärven terveyskeskuksesta on saatavissa seuraavat palvelut: akuuttivastaanotto, lääkärien ja hoitajien vastaanottopalvelu, hoitotarvikejakelu, sairaalapalvelu, vuodeosasto, apuvälinelainaus, laboratorio- ja röntgenpalvelut, mielenterveyspalvelut sekä suunterveydenhuollon palvelut.
Vastaanottopalveluiden asiointipisteeseen voit tulla ilman ajanvarausta kiireettömille asioille.
Siilinjärven korona- ja influenssarokotuspiste sekä korona- ja influenssarokotusten puhelinajanvaraus on toistaiseksi suljettu 5.6.2023 alkaen.
Osoite
Kasurilantie 5, 71800 SIILINJÄRVI
Normaalit aukioloajat
Vastaanottopalveluiden asiointipiste- Maanantai - Torstai 08:00 - 14:30
- Perjantai 08:00 - 13:30
Kunnat:
Siilinjärvi