Murupolku
Ikääntyneiden omaishoidon tuki
Ikääntyneiden omaishoidon tuki
Omaishoito tarkoittaa ikääntyneen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla.
Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu omaishoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta, tuesta ja lakisääteisestä vapaasta sekä omaishoitoa tukevista palveluista.
Hoitopalkkion taso määräytyy hoidon päivittäisen sitovuuden ja vaativuuden mukaan.
Pohjois-Savon hyvinvointialueella omaishoitajalla on oikeus kolmen vuorokauden kuukausittaiseen vapaaseen. Omaishoitajan lakisääteinen vapaa voidaan järjestää seuraavilla tavoilla: sijaishoito, perhehoito, päivätoiminta, lyhytaikaishoito tai palveluseteli.
Omaishoitoa tukevia palveluja ovat esimerkiksi kotihoito, kotihoidon tukipalvelut, asunnon muutostyöt, hoitotarvikkeet, kuljetuspalvelut, apuvälineet, moniammatillinen kuntoutus tai henkilökohtainen apu.
Palvelutarpeen arviointia tehtäessä pyritään huomioimaan kokonaistilanne omaishoidettavan ja omaishoitajan kannalta. Omaishoidettavan toimintakyvyn ja avuntarpeen arvioinnissa voidaan käyttää suuntaa antavina erilaisia toimintakykyä arvioivia mittareita. Päätöksenteon tukena käytetään lisäksi tarvittaessa lääkärinlausuntoja tai muita hoitoisuuteen liittyviä lausuntoja.
Toimi näin
Jos haluat tietoa omaishoidon tuesta, ota yhteyttä Ikäkeskuksen neuvontaan. Ikäkeskuksen neuvontaan voi ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla, verkkosivuiltamme löytyvällä chatilla tai asioimalla Iisalmen tai Kuopion palvelupaikoissa. Palvelutarpeesi arvioidaan ennen palvelun myöntämistä.
Neuvonnan sähköpostiosoite on ikakeskus@pshyvinvointialue.fi
Palvelemme arkisin kello 9-14. Arkipyhien aattoina kello 12 saakka.
Voit hakea omaishoidon tukea suullisesti Ikäkeskuksen neuvonnasta tai kirjallisesti täyttämällä omaishoidon tuen hakemuksen.
Hakemus löytyy alta kohdasta "Lomakkeet". Hakemuksen palautusosoite löytyy hakemuksen lopusta. Lomakkeita saat myös Ikäkeskuksen neuvonnasta. Tutustu omaishoidon tuen myöntämisperusteisiin ennen hakemuksen jättämistä.
Jos olet jo omaishoidon tuen piirissä, voit olla yhteydessä suoraan omaan asiakasohjaajaasi.
Kenelle ja millä ehdoin
Omaishoidon tukeen ovat oikeutettuja sellaiset henkilöt, jotka täyttävät palvelun myöntämisperusteet.
Maksullisuuden tiedot
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain mukaisesti maksuttomiksi säädetyissä palveluissa asiakkaalle ei tule omavastuuosuutta.
Palveluseteli
Palveluseteli on käytössä, ja siitä on tietoa verkkosivuilla
https://pshyvinvointialue.fi/palveluseteli-asiakkaalle
Saat palvelusetelin käyttöösi, kun sosiaali- ja terveysalan ammattilainen on arvioinut palvelutarpeesi ja todennut palvelusetelin vaihtoehdoksi.
Ikäkeskuksen neuvonnan puhelinasiointi
Puhelinasioinnissa käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Vastaamme yhteydenottoihin heti tai viimeistään seuraavana arkipäivänä.
- Takaisinsoittojärjestelmä puh. +358 172734100
Normaalit aukioloajat
Avoinna arkipäivisin. Arkipyhien aattoina palvelemme kello 12 saakka.- Maanantai - Perjantai 09:00 - 14:00
Kunnat:
Kaavi, Siilinjärvi, Kuopio, Iisalmi, Tervo, Tuusniemi, Joroinen, Rautalampi, Rautavaara, Suonenjoki, Keitele, Varkaus, Sonkajärvi, Lapinlahti, Vieremä, Pielavesi, Leppävirta, Vesanto, Kiuruvesi
Ikäkeskuksen neuvonta, Kuopio
Kuopion palvelupaikka sijaitsee Suokadun palvelukeskuksessa.
Iisalmen palvelupaikka sijaitsee Kauppakeskus Torikulmassa.
Osoite
Suokatu 6, 70100 KUOPIO
Normaalit aukioloajat
Avoinna arkipäivisin. Arkipyhien aattoina palvelemme kello 12 saakka.- Maanantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
- Tiistai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
- Keskiviikko 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
- Torstai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
- Perjantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
Muut yhteystiedot
Sähköposti
ikakeskus@pshyvinvointialue.fi
Kunnat:
Vesanto, Kuopio, Tuusniemi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Joroinen, Rautavaara, Siilinjärvi, Lapinlahti, Kaavi, Tervo, Pielavesi, Suonenjoki, Keitele, Vieremä, Rautalampi, Varkaus, Leppävirta, Iisalmi
Ikäkeskuksen neuvonta, Iisalmi
Iisalmen palvelupaikka sijaitsee Kauppakeskus Torikulmassa.
Kuopion palvelupaikka sijaitsee Suokadun palvelukeskuksessa.
Osoite
Torikulma
Satamakatu 10-12, 74100 IISALMI
Normaalit aukioloajat
Avoinna arkipäivisin. Arkipyhien aattoina palvelemme kello 12 saakka.- Maanantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
- Tiistai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
- Keskiviikko 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
- Torstai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
- Perjantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 14:00
Muut yhteystiedot
Sähköposti
ikakeskus@pshyvinvointialue.fi
Kunnat:
Vesanto, Kuopio, Tuusniemi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Joroinen, Rautavaara, Siilinjärvi, Lapinlahti, Kaavi, Tervo, Pielavesi, Suonenjoki, Keitele, Vieremä, Rautalampi, Varkaus, Leppävirta, Iisalmi
Ikakeskuksen chat
Ikääntyneiden omaishoidon tuki, lisätiedot
Lisätietoja
- Asiakasohjauksen yhteystiedot omaishoidon tuen piirissä oleville (PDF)
- Omaishoidon tuen toimintaohje ja myöntämisperusteet (PDF)
- Omaishoidon tuen hoitopalkkiot Pohjois-Savon hyvinvointialueella 2023 (PDF)
Tutustu myös HOP-keskuksen toimintaan (Henkilökohtainen apu, omaishoito ja perhehoito -keskus)
Ikäkeskuksen neuvonnan chat
Ikäkeskuksen neuvonnan chat-palvelu
Tämän sivun oikeasta alalaidasta löydät ikäkeskuksen neuvonnan chat-palvelun. Chat on avoinna arkisin kello 9-14. Arkipyhien aattoina chat palvelee kello 12 saakka.