Toinen aluevaltuustokausi käynnistyi – nyt on aika katsoa eteenpäin
Pohjois-Savon hyvinvointialueen toinen aluevaltuustokausi on alkanut. Uusi aluevaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran 2. kesäkuuta, ja kokouksessa valittiin luottamushenkilöt keskeisiin toimielimiin: aluevaltuuston puheenjohtajistoon, aluehallitukseen, lautakuntiin ja jaostoihin. Nämä ovat tärkeitä valintoja koko alueemme kannalta – ja on ilo todeta, että kaikkiin toimielimiin saatiin hyviä ja osaavia päättäjiä.
Uskon vahvasti, että yhteistyö valittujen luottamushenkilöiden välillä tulee olemaan rakentavaa ja että pystymme tekemään viisaita päätöksiä kaikkien pohjoissavolaisten hyväksi.
Ensimmäinen kausi – rakenteet kuntoon
Ensimmäinen valtuustokausi kului pitkälti rakenteiden luomiseen ja talouden sopeuttamiseen tiukkaan raamiin. Pohjois-Savon hyvinvointialue syntyi yhdistämällä 19 erilaista toimijaa, mikä tarkoitti suurta kirjoa arjen käytännöissä ja tietojärjestelmissä. Työtä on tehty paljon, ja hiljalleen yhteisiä toimintamalleja on saatu jalkautettua.
Nyt katse toimintaan – mitä haluamme olla?
Kun rakenteet alkavat olla kunnossa, on aika pohtia, millaista toimintaa haluamme hyvinvointialueellamme toteuttaa. Tässä pohdinnassa on hyvä palauttaa mieleen sote-uudistuksen keskeisiä tavoitteita:
-
kattavat ja tasalaatuiset palvelut
-
terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen
-
peruspalvelujen vahvistaminen
-
toimintojen integraatio
-
osaavan ja motivoituneen henkilöstön saatavuus
Palvelut sinne, missä niitä tarvitaan
On tärkeää tunnistaa, että palvelutarpeet vaihtelevat alueemme sisällä. Palveluiden on oltava saatavilla siellä, missä tarve on suurin. Alkaneella valtuustokaudella meidän on panostettava entistä vahvemmin hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan, eli HYTE-työhön.
HYTE-työllä voidaan vaikuttaa paitsi ihmisten hyvinvointiin myös kustannusten kasvuun. Tarvitsemme enemmän verenpainemittareita kuin defibrillaattoreita – ennaltaehkäisy on avain. Tekonivelleikkausten sijaan tarvitaan kahvakuulia, sillä vahva lihaksisto suojaa niveliä. Huoleni ei kohdistu ensisijaisesti lihavuuteen, vaan siihen, onko ihmisellä aineenvaihdunnallisesti aktiivista kudosta, eli lihaksia.
Perustason palvelut kuntoon – myös sosiaalityö mukaan
Nyt on aika toteuttaa ajatuksia perustason palveluiden vahvistamisesta. Tämä tarkoittaa paitsi terveyden- ja sairaanhoidon toimintaedellytysten parantamista, myös sosiaalityön merkityksen tunnistamista. Monet terveys- ja hyvinvointierot juontavat juurensa sosiaalisiin ongelmiin – ja niitä meillä Pohjois-Savossa riittää. Tarvitsemme sekä arjen toimintaa että tutkimustietoa toimien vaikuttavuudesta.
Integraatio – aloittamista vaille valmis?
Edelliseltä kaudelta jäi tunne, että toimintojen integraatio on meillä savolaisittain "aloittamista vaille valmis". Nyt on aika päästä eroon ajattelusta, jossa puhutaan "meidän toimialasta" tai "meidän rahoista". Meillä on yhteinen tavoite: kaikkien pohjoissavolaisten terveys ja hyvinvointi.
Mielikuva syntyy kohtaamisista
Pohjois-Savon hyvinvointialueen toiminta on monin paikoin parempaa kuin sen maine. Me kaikki vaikutamme siihen, millainen mielikuva hyvinvointialueesta muodostuu – puheillamme, kirjoituksillamme ja viestinnällämme.
Yksittäiselle palvelun käyttäjälle mielikuva syntyy siitä kohtaamisesta, jonka hän saa. Miten hänet kohdataan? Tuleeko hän kuulluksi? Mitä sanoja hän saa tuekseen? Hyvinvoiva, jaksava ja motivoitunut henkilöstö on meidän kasvomme julkisuuteen.
Yhteinen matka alkaa
Myönteisellä mielikuvalla varmistamme, että nuoret näkevät SOTE- ja pelastusalat houkuttelevina uravaihtoehtoina. Uusia tekijöitä tarvitaan.
Osallisuutta on vahvistettava, niin asukkaiden kuin henkilöstön kuulemista ja kuuntelemista. Haastan kaikki päättäjät ja koko henkilöstön mukaan tälle yhteiselle matkalle. Meidän yhteinen tavoitteemme on hyvinvoiva ja elinvoimainen Pohjois-Savo.
Hannu Kokki
Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja