Talousarvioesitys ikäihmisten ja hoivapalveluiden lautakunnalle vuodelle 2026
Toimintaympäristön kuvaus
Pohjois-Savon hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten mahdollisuutta elää kotona turvallisesti, arvokkaasti ja omatoimisesti mahdollisimman pitkään. Tavoitetta tukee asiakkaille järjestettävät oikea-aikaiset ja riittävän palvelut kotiin. Jos nämä eivät riitä, järjestetään ympärivuorokautista asumista ja hoitoa.
– Painotamme palveluissamme ennaltaehkäisyä ja varhaista tukea sekä toimia, jotka auttavat ikäihmisiä säilyttämään toimintakykynsä ja osallistumaan omaan arkeensa, toteaa ikääntyneiden palveluiden toimialajohtaja Mikko Korhonen.
Väestön ikääntyminen lisää palvelutarvetta ja kustannuksia. Vuoden 2026 talousarvion keskeinen tavoite on jatkaa palvelujärjestelmän uudistamista niin, että palvelut vastaavat ikääntyneiden asiakkaiden tarpeeseen oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti.
Palvelustrategia
Ikääntyneiden palveluiden palvelurakenne on keventynyt merkittävästi hyvinvointialueen ensimmäisinä toimintavuosina. Tehdystä työstä ja kehityksestä huolimatta palveluiden järjestämisen kustannukset ovat edelleen korkeat kansallisesti vertailtuna.
Lähtökohtana vuodelle 2026 on keventää raskasta palvelurakennetta ja vahvistaa kotona asumista tukevia palveluja. Painotus on erityisesti ikäihmisten perhehoidossa ja yhteisöllisessä asumisessa, joiden määrää lisätään. Digitaalisia ja teknologisia ratkaisuja otetaan myös käyttöön erityisesti kevyemmissä palveluissa.
– Keskeinen ratkaistava ongelma on yhdenvertaisuus laajalla toiminta-alueellamme. Vaikka olemme yhtenäistäneet palveluitamme ja toimintatapojamme, vielä on tehtävää. Tavoitteenamme on kuitenkin turvata palvelujen yhdenvertaisuus koko hyvinvointialueella, Mikko Korhonen kuvaa tilannetta.
Toiminnan painopisteet 2026
Talousarvion suunnittelu edellyttää sopeutustoimia ja toiminnan kehittämistä neljällä osa-alueella:
- Rakennemuutos
Palvelurakennetta kevennetään lisäämällä ikäihmisten perhehoitoa ja yhteisöllistä asumista.
- Palveluiden kohdentaminen
Kevyemmissä kotihoidon asiakkuuksissa hyödynnetään vahvemmin digitaalisia ratkaisuja. Näin resursseja voidaan kohdentaa niihin kotihoidon asiakkuuksiin, jotka tarvitsevat enemmän tukea sekä lisätä omia yhteisöllisen asumisen yksiköitä.
- Tuottavuus ja yksikköhinnat
Asumispalveluiden yksiköiden kustannukset ja käyttöasteet vaihtelevat tällä hetkellä. Ensi vuonna pyritään parantamaan yksiköiden käyttöasteita sekä alentamaan kustannuksia. Työhyvinvointiin ja sairauspoissaolojen vähentämiseen panostetaan koko ikääntyneiden palveluissa.
- Viiveetön palveluihin pääsy
Tavoitteena on, että palveluihin pääsee viiveettä – on kyseessä sitten kotiutuminen, kotihoidon aloittaminen tai asumispalveluyksikköön muuttaminen. Ennaltaehkäisyllä ja varhaisella puuttumisella pyritään tunnistamaan ja ennakoimaan kotihoidossa tilanteiden kriisiytyminen.
Pitkän aikavälin tavoitteena on varautua suurten ikäluokkien kasvavaan palvelutarpeeseen 2030-luvulla. Tämä edellyttää ennaltaehkäisevien ja varhaisen tuen mallien kehittämistä. Näin vähennetään tulevaisuuden hoivan tarvetta ja varaudutaan työvoiman saatavuuden haasteisiin.
Toiminnalliset painotukset
Ikääntyneiden palveluissa on neljä selvästi erottuvaa palvelua, joiden keskeiset toiminnalliset painotukset on kuvattu alla.
- Asiakasohjaus: Ennaltaehkäisy, ohjaus ja neuvonta, palvelutarpeen arviointi luotettavin mittarein, gerontologisen sosiaalityön ja -ohjauksen vakiinnuttaminen, omaishoitoperheiden tukeminen, ikäihmisten perhehoidon kehittäminen ja kotihoidon asiakkaan omatyöntekijämallin vakiinnuttaminen.
- Kotiin annettavat palvelut: Teknologian käyttö, koordinaatiokeskuksen ja kotiutusyksiköiden toiminnan vakiinnuttaminen, arkikuntoutus, yhteisöllisen asumisen laajentaminen.
- Asumispalvelut: Palvelurakenteen keventäminen ja peittävyyden alentaminen, ympärivuorokautisessa asumisessa, tilapäisen asumisen kehittäminen, teknologian hyödyntäminen, yksiköiden kustannusten hallinta ja käyttöasteen nostaminen.
- Geriatriset palvelut: Palveluiden piirissä olevien ikäihmisten lääkärityön keskittäminen, akuuttien tilanteiden ratkaiseminen kotona, kuntoutuksen vahvistaminen, geriatristen poliklinikoiden toiminnan vakiinnuttaminen ja muistipotilaiden hoitopolun yhtenäistäminen.
Henkilöstö
Keskeisin tavoite työhyvinvointijohtamisessa on työhönsä sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilöstö. Tämä edellyttää työvoiman saatavuuden ja pysyvyyden turvaamista, vakituisen henkilöstön osuuden lisäämistä ja sijaisten sekä vuokratyövoiman käytön vähentämistä. Työhyvinvointiin panostetaan, sairauspoissaoloja pyritään vähentämään ja osaamista vahvistetaan esimerkiksi teknologian käytössä.
– Olemme edelleen vasta omaksumassa uutta organisaatiokulttuuria, mikä aiheuttaa epävarmuutta ja vähentää turvallisuuden tunnetta. Haluamme tukea henkilöstöä ajantasaisella ja selkeällä viestinnällä sekä varmistaa heidän osallisuutensa ja vaikutusmahdollisuutensa työhön liittyvissä muutoksissa. Henkilöstömme on kuitenkin avainasemassa palveluidemme onnistumisessa, Mikko Korhonen kuvaa.
Palvelurakennemuutos vaikuttaa ikääntyneiden palveluiden henkilöstöön esimerkiksi seuraavasti:
- Teknologiaa otetaan käyttöön ja hyödynnetään laajemmin.
- Osaamista päivitetään, toimintakulttuuria yhtenäistetään ja uusia toimintatapoja otetaan käyttöön.
- Pienistä, haavoittuvista ja kustannustehottomista yksiköistä ja pääosin myös laitoshoidosta luovutaan.
– Käymme supistuvien tai kokonaan lakkaavien yksiköiden työntekijöiden kanssa urapolkukeskustelut, lupaa Mikko Korhonen.
Vaikutukset ja tavoitteet
Hyvinvointialueen talous on edelleen kireä. Ikääntyneiden palveluiden talousarvion muutokset ja sopeuttamistoimet kohdistuvat tuottavuuden nostamiseen ja tavoitteelliseen palveluiden monipuolistamisen, koska palvelutarjontaa ei voida talouden rajoissa sopeuttaa.
– Tulevien vuosien kiihtyvän ikääntymiskehityksen takia palveluidemme keskiössä on myös ennaltaehkäisevät toimet. Tämä on välttämätöntä, jotta kasvavaan palvelutarpeeseen voidaan vastata tulevina vuosina, Mikko Korhonen toteaa lopuksi.