Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaisten asumisyksikkö Saarnipuu ja vammaispalveluiden osaamiskeskuksen tilat harjakorkeudessa Kuopion Julkulassa
Kuopion Julkulaan rakennettavan uudisrakennuksen, vammaisten asumisyksikkö Saarnipuun ja vammaispalveluiden osaamiskeskuksen tilojen rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti ja yksikkö on valmistumassa marraskuussa.
Rakennushankkeen etenemistä juhlistetaan tänään perjantaina järjestettävissä harjannostajaisissa henkilöstön ja kutsuvieraiden kesken.
Saarnipuuhun tulee kymmenen pitkäaikaisen asumisen paikkaa sekä viisi lyhytaikaista arviointi- ja kuntoutuspaikkaa. Kehitysvammaisten asumis- ja kuntoutusyksikkö täydentää Pohjois-Savon hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa, ja yksikköön tulee yli 20 työntekijää.
Vuodesta 2022 valmisteltua rakennushanketta on ohjannut tarve vahvistaa hyvinvointialueen omaa ympärivuorokautisen palveluasumisen palvelutuotantoa. Lisäksi tavoitteena on lisätä erityisesti nuorille aikuisille suunnattuja kuntoutus- ja lyhytaikaisen huolenpidon asiakaspaikkoja.
– Yhtenä keskeisenä tavoitteena on vähentää Etelä-Savon hyvinvointialueelta ostettavan pitkäaikaisen laitoshoidon tarvetta. Lähes kaikki pitkäaikaisen asumisen paikat tulevat käyttöön Nenonpellosta siirtyville asiakkaille, kertoo toimialajohtaja Kati Kantanen Pohjois-Savon hyvinvointialueelta.
Asumisyksikön yhteyteen sijoittuu myös vammaispalveluiden osaamiskeskus, joka toimii tällä hetkellä Alavan sairaalan tiloissa. Osaamiskeskus tarjoaa koko hyvinvointialueen laajuisesti erityisen vaativaa moniammatillista tukea tarvitseville vammaisille henkilöille polikliinisia vastaanottopalveluja sekä asiakkaiden toimintaympäristöihin vietäviä palveluja arkisin virka-aikaan. Osaamiskeskuksessa työskentelee noin 15 ammattilaista.
– Osaamiskeskuksen vahvuutena on moniammatillinen osaaminen, jota voidaan hyödyntää koko hyvinvointialueella. Tavoitteena on, että asiakas saa tarvitsemansa asiantuntijapalvelut mahdollisimman sujuvasti ja tarvittaessa myös omassa toimintaympäristössään. Uusien tilojen myötä voimme vahvistaa yhteistyötä asumispalvelujen kanssa ja kehittää palveluja kokonaisuutena, toteaa vammaisten avopalveluiden palveluyksikköjohtaja Sanna Suomi.
– Läheinen sijainti mahdollistaa osaamiskeskuksen asiantuntijapalvelujen hyödyntämisen asiakkaidemme kuntoutusjaksojen aikana, kiittää vammaisten asumisen ja päivä- ja työtoiminnan palveluyksikköjohtaja Eija Pennanen.
Rakennushanke edennyt haasteitta
Rakennushanke toteutetaan hyvinvointialueen taseinvestointina investoinnin kokonaissumman ollessa 4,2 miljoonaa euroa. Kohteen laajuus on noin 1 200 neliömetriä, ja sen kokonaisvastuu-urakoitsijana toimii RP-Karmi Oy.
Saarnipuun rakentaminen on sujunut hyvin ja rakennushanke tulee valmistumaan sovitussa aikataulussa.
– Rakentaminen on edennyt hyvässä yhteistyössä urakoitsijoiden ja muiden osapuolten kanssa. Hanke toteutuu aikataulun, laadun ja kustannuksien suhteen asetettuihin tavoitteisiin, arvioi rakennuttajapäällikkö Reino Pyy Pohjois-Savon hyvinvointialueelta.
– RP-Karmi Oy kiittää tähänastisesta yhteistyöstä sekä tilaajaa että alihankkijoita, ja omaa henkilöstöään hyvästä yhteistyöstä sekä omistautumisesta hankkeelle, toteaa toimitusjohtaja Jarkko Mattila RP-Karmi Oy:stä.
Saarnipuun uudisrakennus otetaan käyttöön vaiheittain joulu-tammikuun aikana. Joulukuussa uusiin tiloihin muuttaa vammaispalveluiden osaamiskeskus Alavasta ja tammikuussa käyttöön otetaan asumisyksikkö Saarnipuu.