Pohjois-Savon hyvinvointialue jatkaa tiukkaa taloudenpitoa – talousarviomuutokset vuodelle 2025
Pohjois-Savon hyvinvointialue on jatkanut taloutensa määrätietoista sopeuttamista. Menojen kasvu jäi alkuvuonna 2,4 prosenttiin, mikä on maltillisempaa kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallitus käsittelee talousarviomuutoksia kokouksessaan 23.4.2025.
Tammi-maaliskuun 2025 toteuma on noin 13,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen, kun vastaava toteuma vuonna 2024 oli 8,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Lisäksi huomionarvoista on, että vuoden 2024 tilinpäätös toteutui ennakoitua parempana, mihin vaikutti muun muassa syksyllä 2024 tapahtunut merkittävä menokehityksen jarrutus.
Pohjois-Savon hyvinvointialueelle on kertynyt katettavia alijäämiä 128,5 miljoonaa euroa kahdelta ensimmäiseltä toimintavuodelta 2023 ja 2024. Hyvinvointialuelain mukaan hyvinvointialueiden alijäämät olisi katettava vuoteen 2026 mennessä, mihin Pohjois-Savon hyvinvointialue ei pysty. Aluevaltuuston joulukuussa 2024 hyväksymän taloussuunnitelman mukaan alijäämät katetaan vuoteen 2029 mennessä.
Valtiovarainministeriö hyväksyi 20.3.2025 Pohjois-Savon hyvinvointialueen täydennyksen tuottavuus- ja taloudellisuus ohjelmaan, jossa edellytetään hyvinvointialueelta tiukkaa taloudenpitoa.
- Lue lisää: Valtiovarainministeriö on myöntänyt Pohjois-Savon hyvinvointialueelle lisälainanottovaltuuden
Talousarviomuutokset vuodelle 2025
Aluehallitus on linjannut, että vuoden 2025 talousarvion alijäämää pienennetään 46,8 miljoonasta eurosta noin 21 miljoonaan euroon, jotta alijäämien kattamaistavoitteessa pysytään.
Muutostalousarviossa vuodelle 2025 on lisätty tuloarviota asiakasmaksuista, myyntituotoista ja työllisyysrahaston koulutuskorvauksista. Menojen osalta muutostalousarvio koostuu henkilösivukulujen pienentämisestä, Kevan tasausmaksusta, potilasvakuutusmaksusta, siirtyvistä ICT-kuluista, lomarahan vaihdoista ja palkattomien vapaiden pitämisistä.
Suurimmat euromääräiset muutokset ovat asiakasmaksutuoton on lisäys 4 miljoonaa euroa, henkilösivukulujen pieneneminen 7,5 miljoonaa euroa ja ICT-kulujen vähennys 2,3 miljoonaa euroa.
Lomarahojen vaihdoilla, palkattomilla vapailla ja henkilöstön tekemillä säästöehdotuksilla saadaan kahden miljoonan euron säästö vuoden 2025 talousarvioon.
Lisäksi muutostalousarviossa on kohdentamatonta sopeutusta noin 6,3 miljoonaa euroa, mikä on 0,4 prosenttia hyvinvointialueen toimintamenoista.