Pakolaisterveydenhoitaja Leila Savolaiselle kunnallisneuvoksen arvonimi tänä kesänä
Leila Savolainen sai presidentti Sauli Niinistön myöntämän kunnallisneuvoksen arvonimen alkukesästä, ja hänen arvonimijuhliaan vietettiin Kuopion kaupungintalolla 19.6.2023. Myös Kuopion kaupunginvaltuusto onnitteli Leila Savolaista kokouksessaan 18.9.2023.

– Elämässä on Kerran elämässä -hetkiä, tämä oli minulle sellainen, kertoo Leila Savolainen. Kun sain tietää presidentti Niinistön minulle myöntämästä arvonimestä, tuli nöyrä, mutta myös onnellinen olo. Ja ehkä epätyypilliseen suomalaiseen tyyliin tuli myös tunne, että oikeasti olen tämän ansainnut. Minulle oli erityisen tärkeää, kun kunnianosoituksessa on huomioitu sekä työni pakolaisterveydenhoitajana että pitkä urani Kuopion kaupunginvaltuutettuna, joka alkoi vuonna 1997.

Leila Savolainen aloitti pakolaisterveydenhoitajana 30 vuotta sitten Kuopion kaupungilla. Hyvinvointialueuudistuksen myötä hän siirtyi Pohjois-Savon hyvinvointialueelle vuoden 2023 alussa. Työ on vienyt Leila Savolaisen myös maailmalle pakolaisleireille ja kriisialueille kiintiöpakolaisten valintamatkoille.
– Maahanmuuttovirasto otti minuun yhteyttä vuonna 2013 ja pyysi mukaan Iraniin. Vuosien saatossa olen käynyt myös Libanonissa, Turkissa, Egyptissä, Sambiassa, Nigerissä ja viime vuonna uudelleen Iranissa kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Matkoihin valmistaudutaan aina huolellisesti etukäteen ja perillä työpäivät moniammatillisessa työryhmässä toimiessa ovat pitkiä. Haastattelutilanteessa kotoutumisasiantuntijan lisäksi mukana ovat SUPOn ja Maahanmuuttoviraston tai ELYn edustaja.
– Tilanne kohdemaassa saattaa muuttua yllättäen, tarvitaan joustavuutta, huumorintajua, ja pelätä ei voi. On ollut myös tärkeää tavata terveydenhuollon edustajia ja nähdä, miten arvokasta työtä he tekevät olemattomilla tarvikkeilla erittäin vaatimattomissa olosuhteissa. Ulkomaankomennukset ovat auttaneet ymmärtämään potilaitteni matkaa sieltä jostakin Suomeen ja antaneet eväitä yhä enemmän heidän kotoutumisensa tukemiseen.
Lausunnon arvonimen saamiseksi Leila Savolaiselle ovat antaneet Kuopion kaupunki, sekä kaupungin pyynnöstä Savon ammattiopisto, Kuopio Tanssii ja Soi, Pohjois-Savon Osuuspankki, PeeÄssä, Maakuntaliitto, Maahanmuuttovirasto, Suomen Teatteriliitto sekä Kuopion keskustan kunnallisjärjestö, joiden kaikkien toiminnassa Savolainen on vaikuttanut.
Pohjois-Savon hyvinvointialue kiittää kunnallisneuvos Leila Savolaista hänen pitkästä, hienosta ja tärkeästä urastaan pakolaisterveydenhoidon alalla.
Lähde: Kuopion kaupungin verkkouutinen 18.9.2023.