Navigointivalikko

Navigointivalikko

Navigointivalikko

26.3.2026 Blogi

KEIKKA-hankkeen ajankohtaiskatsauksessa yhteistyötä, viestintää ja innovaatioekosysteemin vahvistamista

KEIKKA-hanke on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä Pohjois-Savon hyvinvointialueen tutkimusviestintää. Olemme tuottaneet sisältöä muun muassa Tiedepalvelukeskuksen LinkedIn-tilille ja hyvinvointialueen Instagramiin sekä osallistuneet Tiedepalvelukeskuksen videon kuvauksiin. Viestinnän lisäämisen avulla olemme hankesuunnitelman mukaisesti vahvistaneet tietoisuutta Pohjois-Savon hyvinvointialueen innovaatiotoiminnasta. 

Kuvaan on tallennettu hetki videon kuvauksista Tiedepalvelukeskuksella

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olemme esitelleet Orchidean mahdollisuuksia ja toiminnallisuuksia hyvinvointialueen sisäisille toimijoille ja tehneet alustaa tutuksi hyvinvointialueemme eri yksiköissä. Lisäksi olemme verkostoituneet laajasti eri organisaatioiden kanssa ja rakentaneet yhteistyöpolkuja hyvinvointialueen kumppaneiden välille. Näin olemme onnistuneet luomaan yhteisiä tiedonvaihdon käytäntöjä innovaatiotoimijoiden kesken ja hyödynnämme aktiivisesti toistemme verkostoja ja viestintäkanavia. Olemme myös jatkaneet tiivistä keskustelua muiden vastaavien hankkeiden kanssa, jotta päällekkäistä työtä voidaan välttää ja yhteisiä tavoitteita edistää. 

Alkuvuoden uutena toimenpiteenä KEIKKA-hanke osallistuu Itä-Suomen YTA:n kehittämiseen alatyöryhmän jäsenenä ja varmistaa näin innovaatiotoiminnan huomioimisen YTA-rakenteiden kehityksessä. 

Helmikuussa 2026 järjestimme kaksi työpajaa, joihin osallistui edustajia Pohjois-Savon hyvinvointialueelta, Itä-Suomen yliopistolta, Nostetta Venturesilta, Business Center Pohjois-Savolta, Spark Finlandilta ja Savonia-ammattikorkeakoululta. Ensimmäinen työpaja oli neljän tunnin lähitapaaminen, jossa käsittelimme tutkimuksesta kaupallistamiseen etenevää polkua sekä innovaatioekosysteemin keskeisiä toimintoja. Keskustelimme myös siitä, miten organisaatioiden palvelupolkujen päällekkäisyyksiä voidaan ehkäistä ja miten verkostojen yli ulottuvaa innovaatiotoimintaa voidaan vahvistaa. Toinen työpaja jatkoi samoja teemoja Teams-kokouksena. Työpajat on toteutettu kutsuperiaatteella, ja koska tarve säännöllisille keskusteluille on selvästi tunnistettu, jatkamme yhteistä kehittämistä samalla kokoonpanolla jälleen huhtikuussa. 

Kuva KEIKKA-hankkeen ensimmäisestä työpajasta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KEIKKA-hankkeen ohjausryhmä kokoontui helmikuussa, ja kokouksen tunnelma oli erittäin innostunut. Kävimme läpi syksyn aikana toteutettuja toimenpiteitä, joilla olemme vahvistaneet innovaatiopohjaa Pohjois-Savossa. Ohjausryhmä antoi toiminnallemme vahvan tuen, ja hankkeen etenemissuunnitelmat nähtiin realistisiksi ja vaikuttaviksi. Ohjausryhmä piti erityisen tärkeänä sitä, että olemme onnistuneet vahvistamaan yhteistyötä eri organisaatioiden välillä ja tuomaan innovaatiotoimijoita yhteen yhteisten tavoitteiden äärelle. Kokouksessa tarkasteltiin myös hankkeen tulevia painopisteitä, ja saimme selkeän mandaatin jatkaa suunniteltujen toimenpiteiden toteuttamista sekä syventää verkostoyhteistyötä entisestään. 

Sonja Reinikka 
Projektikoordinaattori 
Keksi, kehitä ja kaupallista -hanke (KEIKKA) 
 
Seuraa blogiamme saadaksesi ajankohtaisia päivityksiä hankkeen etenemisestä. 
Tutustu myös: Keksi, kehitä ja kaupallista -hanke (KEIKKA) - Pohjois-Savo 

Lisätietoja Pohjois-Savon hyvinvointialueen ajankohtaisesta TKI-toiminnasta Tiedepalvelukeskuksen LinkedIn tilillä: Science Service Center - Wellbeing Services County of North Savo 

-- 

KEIKKA-hanketta osarahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Rahoituksen myöntäjänä toimii Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus