Johtamisjärjestelmän uudistuksen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät Pohjois-Savon hyvinvointialueella
Pohjois-Savon hyvinvointialueen johtamisjärjestelmän uudistusta koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelut päättyivät työnantajan ja työntekijäjärjestöjen välillä erimielisinä.
Neuvottelut käytiin ajalla 9.6.-18.8.2026, ja ne koskivat hyvinvointialueen ylimpiä johtotehtäviä sekä johtamisrakennetta. Aluehallitus käsittelee työnantajan esitystä neuvottelutuloksesta kokouksessaan 7.9.2026.
Johtamisjärjestelmän uudistuksen tavoitteena on selkeyttää johtamisvastuita, yksinkertaistaa johtamisrakennetta ja tukea palvelujen yhteensovittamista koko hyvinvointialueella.
Neuvottelut koskivat nykyisiä johtamistasoja 1 ja 2 sekä asiantuntijajohtajarakennetta, eli toimialajohtoa, palvelualuejohtoa ja asiantuntijajohtajia. Neuvottelujen kohteena oli 28 ylintä viranhaltijaa.
Johtamisjärjestelmän uudistukselle asetettiin noin 1,2 miljoonan euron säästötavoite, joka tarkoittaisi korkeintaan 10 henkilötyövuoden vähennystä. Säästötavoitteen odotetaan toteutuvan vuoteen 2030 mennessä eläköitymisten ja tehtävämuutosten myötä.
Esityksessä kaksi toimialaa nykyisen neljän sijaan
Uusi johtamismalli perustuu kahteen kokonaisuuteen: palvelut, sekä strateginen ohjaus ja järjestäminen.
Palveluiden osalta työnantajan esityksessä hyvinvointialueella olisi jatkossa kaksi toimialaa: terveys- ja turvallisuuspalvelut, sekä hyvinvointi- ja hoivapalvelut. Terveys- ja turvallisuuspalvelut koostuvat perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluista ja sisältävät Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS), sekä pelastustoimen. Hyvinvointi- ja hoivapalvelut sisältävät perhe- ja sosiaalipalvelut, vammaispalvelut, sekä ikääntyneiden palvelut.
Strateginen ohjaus ja järjestäminen -kokonaisuus vastaa hyvinvointialueille lailla määritellystä järjestämisvastuusta ja strategisesta ohjauksesta. Tähän kuuluvat mm. seuraavat toiminnot:
- strategia ja asiakkuus
- talous- ja tietojohtaminen
- konsernipalvelut
Jatkossa johtajaylilääkäri ja sosiaalijohtaja olisivat suoraan hyvinvointialuejohtajan alaisuudessa. Tämä perustuu näiden virkojen lakisääteiseen asemaan.
Uudistus etenee vaiheittain seuraaviin esihenkilörakenteisiin
Johtamisrakenteen uudistus etenee vaiheittain koskemaan koko Pohjois-Savon hyvinvointialueen johtamisjärjestelmää. Nyt päättyneet yhteistoimintaneuvottelut koskivat nykyjärjestelmän johtamistasoja 1-2 ja aluehallituksen päätöksen perusteella tehtävät muutokset toimeenpannaan vuoden 2027 alussa.
Syksyn 2026 aikana valmistellaan tarvittavat muutokset muihin esihenkilörakenteisiin.
Myös poliittisen johtamisrakenteen kehittäminen kuuluu uudistuksen myöhempiin vaiheisiin. Toimielinjärjestelmän muutoksia koskevat suunnitelmat valmistellaan johtamisjärjestelmän jälkeen.
Tutustu työnantajan esitykseen aluehallitukselle uudesta organisaatiorakenteesta:
