Asumispalveluyksiköiden asukasvuokrien yhtenäistämisestä pyydetään lausunnot vammais- ja ikääntyneiden neuvostoilta
Pohjois-Savon hyvinvointialue vastaanotti 1.1.2023 kunnilta ja kuntayhtymiltä noin 1 600 asukasvuokrasopimusta. Siirtymävaiheessa hyvinvointialue ei tehnyt sopimuksiin muutoksia. Vuokria ei ole muutettu ja ne ovat jääneet jälkeen kiinteistöjen hallinnasta syntyvistä kustannuksista. Nyt asukasvuokria esitetään yhtenäistettäviksi.
Asukasvuokrauksen yhtenäistämisen periaatteita käsiteltiin hyvinvointialueella syksyllä 2025, mutta päädyttiin tekemään uusi valmistelu kevään 2026 aikana. (Ahall 20.10.2025 §397 ja Ahall 8.12.2025 §487).
Vuokrien yhtenäistämisen vaihtoehdot vaikutuksineen esitellään vammaisneuvostolle 8.4 ja ikääntyneiden neuvostolle 15.4. Neuvostoilta pyydetään lausunnot aluehallituksen käsittelyä varten. Aluehallitus päättää asukasvuokrien yhtenäistämisestä valmistelun ja lausuntojen perusteella keväällä.
Pohjois-Savon hyvinvointialueen ei ole tarkoitus tehdä voittoa asuntojen vuokraamisella. Asukkaan vuokra on tarkistuksen jälkeen enintään Kelan määrittämän eläkkeensaajan asumistuen enimmäisasumismenon suuruinen, eli Kuopiossa 712 euroa kuukaudessa ja muualla Pohjois-Savossa 624 euroa kuukaudessa.
Asukasvuokrien yhtenäistämisen vaikutukset
Mikäli vuokra nousee, asiakkaan tulee hakea tai tarkistaa eläkkeensaajan asumistuki mahdollisimman pian saatuaan tiedon vuokran muutoksesta.
Ikääntyneillä vuokran muutos humioidaan ympärivuorokautisen palveluasumisen tuloperusteisessa asiakasmaksussa, lukuun ottamatta tasasuuruisia asiakasmaksuja, kuten ylläpitomaksu tai ateriapalvelut.
Vammaisten asiakkaiden kohdalla vuokran muutoksella ei ole vaikutusta tasasuuruisten asiakasmaksujen suuruuteen kuten ylläpitomaksu tai ateriapalvelujen maksu.
Kaksi vaihtoehtoista mallia
Asukasvuokrien tasapuolistamiseksi ja yhtenäistämiseksi hyvinvointialueella on valmisteltu kaksi vaihtoehtoista mallia. Kummassakin mallissa asukkaan vuokra on tarkistuksen jälkeen enintään Kelan määrittämän eläkkeensaajan asumistuen enimmäisasumismenon suuruinen.
Vaihtoehto 1: Kustannusperusteinen malli
Mallissa asunnot vuokrataan asiakkaille omakustanneperiaatteella, eikä hyvinvointialue tavoittele vuokraustoiminnalla voittoa. Vuokrat perustuvat kiinteistön omistajan perimään vuokraan sekä muihin todellisiin tilakustannuksiin.
Asiakkailta perittävät vuokrat rajautuvat Kelan määrittämään kuntakohtaiseen eläkkeensaajan asumistuen enimmäismäärään. Mikäli kustannukset alittavat enimmäismäärän, vuokra määräytyy asunnon pinta-alan mukaan. Jos kustannukset nousevat enimmäismäärään asti, suurimman asuntotyypin vuokra vastaa Kelan tasoa, ja pienempien asuntojen vuokrat porrastetaan neljän prosentin laskulla aina viiden neliömetrin välein. Huoneistojen erityispiirteet otetaan huomioon. Esimerkiksi oman WC:n puuttuminen tai jaettu WC oikeuttaa 10 prosentin vuokranalennukseen.
Mallin käyttöönotto nostaisi vuokria keskimäärin noin 10 prosentilla vuodessa. Joissakin yksittäisissä tapauksissa korotus voi ylittää 200 prosenttia, mikä johtuu alkuperäisistä erittäin alhaisista vuokrista, joita ei ole tarkistettu vastaamaan todellisia kustannuksia useisiin vuosiin.
Vaihtoehto 2: Kuntien keskineliöhintoihin perustuva vuokrausmalli
Mallissa asumisyksiköiden vuokrat määräytyisivät asunnon sijaintikunnan keskimääräisten neliövuokrien perusteella. Hintaan lisättäisiin laskennalliset veden ja sähkön kustannukset (yhteensä 0,32 €/m²/kk). Kuntakohtaiset keskineliöhinnat on laskettu julkisten lähteiden pohjalta, kuten ympäristöministeriön, Tilastokeskuksen ja kuntien vuokra-asuntoyhtiöiden julkaisemista tiedoista.
Mallin vahvuutena on, että se huomioi alueelliset erot yleisessä vuokratasossa. Mallin haasteena on puolestaan se, ettei se ota huomioon yksittäisen asuinkiinteistön ominaisuuksia, kuten ikää, kuntoa tai kiinteistön ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia.
Malli vaikuttaisi vuokratasoon kunnittain eri tavoin. Kahdeksassa kunnassa vuokrat laskisivat verrattuna hyvinvointialueen vuoden 2026 vuokriin. Suurin lasku olisi 29 prosenttia, mikä tarkoittaisi 96,23 euron kuukausittaista alennusta 25 neliömetrin asunnossa. Yhdessätoista kunnassa vuokrat nousisivat (enimmillään 46 %), jolloin vastaavan kokoisen asunnon vuokra nousisi 71,53 euroa kuukaudessa.
Kokonaisuutena vuokrataso nousisi noin 0,2 prosenttia. Kohdekohtaiset muutokset voivat kuitenkin olla merkittäviä.
- Lue esityksestä lisää vammaisneuvoston esityslistalta.