Murupolku
Moti-tiimi
Monialainen tiimi eli MOTI-tiimi
Monialainen tiimi eli MOTI-tiimi on monialaisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden auttamiseksi koottava tiimi, joka kootaan asiakkaan tarpeen mukaan sote-alan ammattilaisista, kolmannen sektorin asiantuntijoista sekä kokemusasiantuntijoista.
MOTI-tiimin avulla asiakas saa yhdellä käynnillä vastauksen useaan häntä koskevaan asiaan, asiantuntijat saavat toisten ammattitaidon oman työnsä tueksi ja siten myös päällekkäisen työn tekeminen vähenee.
Tällä hetkellä MOTI-tiimi toimii Pohjois-Savon hyvinvointialueella Varkaudessa, Joroisissa, Leppävirralla, Vesannolla, Siilinjärvellä, Karttulassa ja Kuopiossa pääterveysasemalla sekä Pyörön terveysasemalla.

Monialaiset MOTI-tiimit Pohjois-Savon hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyskeskuksissa.
MOTI-tiimin toimintaperiaatteet
MOTI-tiimi on asiakkaan toiveiden mukaisesti koottu joukko toimijoita, kuten ammattilaisia, läheisiä ja/tai järjestötoimijoita. MOTI-tiimissä etsitään yhdessä ratkaisuja asiakkaan esille nostamiin asioihin.
Tavoitteena on tarjota asiakkaalle tarpeen mukainen, riittävä ja oikea-aikainen tuki. Keskeistä on asiakkaan osallisuus.
MOTI-tiimin toimijoita:
-kokoonpano voi vaihdella eri tiimeissä
- Läheinen / tukihenkilö
- Lääkäri
- Sairaanhoitaja
- Psykiatrinen sairaanhoitaja
- Kelan asiantuntija
- TE-palvelut
- Työllisyyspalvelut
- Sosiaalityöntekijä / sosiaaliohjaaja
- Kokemusasiantuntijat
- Järjestötyöntekijä
- Fysioterapeutti
1. ASIAKASLÄHTÖISYYS
- Asiakas saa hyvää palvelua ja hänen palvelunsa järjestetään sujuvasti. Tiimi muodostetaan asiakkaan sanoittamasta tarpeesta käsin.
2. NIMETTY VASTUUTYÖNTEKIJÄ
- Asiakkaalla on nimetty työntekijä, joka vastaa hänen sujuvasta palvelupolustaan.
3. SAUMATON YHTEISTYÖ
- Kaikki tiimiin osallistujat ovat tasavertaisia tiimin jäseniä. Opimme yhdessä tekemällä ja tuemme asiakasta. Luomme yhteistä ymmärrystä kuuntelemalla ja kuulemalla.
Mietityttääkö sinua
- Terveytesi tai elintapasi
- Mielialasi
- Päihteiden käyttösi
- Yksinäisyys
- Taloudellinen tilanteesi
- Sosiaaliset suhteet
- Asuminen
- Arjessa toimiminen
- Jokin muu?
Monialainen tiimi on eri sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muista ammattilaisista koottu asiantuntijajoukko, joka kootaan juuri sinun tarpeittesi mukaan. Yhteistyön tarkoituksena on löytää sinulle sopivaa tukea ja apua yhdellä tapaamisella.
Yhteistyöhön tarvitaan sinun lupasi ja läsnäolosi on edellytys toiminnalle. Sinua auttavat ne ammattilaiset, joita tarvitset omassa asiassasi.
Mikäli sinusta tuntuu, että monialainen tiimi voisi olla sinua varten, ota yhteyttä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiseen ja kysy lisää.
Suomen kestävän kasvun ohjelmaa rahoittaa Euroopan unioni.
--
MOTI-tiimiä levitetään koko hyvinvointialueelle ja projekti on osa Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon (RRP) -hanketta, jonka rahoitus tulee EU:n kertaluontoisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).
Euroopan unionin rahoittama