Murupolku

Suojatiella

Suojatiella

Logot


 

Matkalla riittävään vanhemmuuteen

Matkalla riittävään vanhemmuuteen

 

Matkalla riittävään vanhemmuuteen on ryhmähanke, jonka tavoitteena on uudistaa monialaisen yhdessä työskentelyn tapoja sekä tuoda lastensuojelun henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille osaamista, konkreettisia toimintamalleja, työvälineitä ja mittareita perheiden kanssa työskentelyyn ja vaikuttavuuden arviointiin.

Lisäksi tavoitteena on edistää lasten, nuorten ja vanhempien osallisuuden vahvistumista sekä luoda suunnitelmallista lastensuojelun kokemusasiantuntijatoimintaa hyvinvointialueille. Päämääränä on vahvistaa vanhemmuutta sekä lasten ja perheiden hyvinvointia pitkäjänteisesti ja näin ennaltaehkäistä ja vähentää erityisesti 12–17-vuotiaiden lasten sijoitusten määrää.

Matkalla riittävään vanhemmuuteen -ryhmähanke kuuluu valtakunnalliseen Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen EU-osarahoitteisten hankkeiden kokonaisuuteen. Hankkeessa kehitetään lasten vanhemmille tarjottavaa moniammatillista lastensuojelun tukea Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Kainuun hyvinvointialueilla. Kehittämistyön tausta-ajatus on, että jokaista vanhempaa voidaan tukea matkalla riittävän hyvään vanhemmuuteen. 


Päähankkeen toteuttaja: Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (ISO)
Hankeaika: 1.8.2024-31.12.2026
Rahoitus: ESR 80 %
 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen hanketiimi: 

  • Sanna Tchaplinski, kehittäjä-sosiaalityöntekijä, hankevastaava
  • Päivi Rasinmäki, kehittäjä-perheterapeutti
  • Anne Korhonen, kehittäjä-sosionomi
  • Anne Lukkarinen, kehittäjä-sairaanhoitaja


Yhteystiedot muodossa: etunimi.sukunimi(at)pshyvinvointialue.fi 

Lisätietoja: Matkalla riittävään vanhemmuuteen - ISOnet
 


 



 

Matkalla riittävään vanhemmuuteen -logo


 

Euroopan unionin osarahoittama