Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jolla pyritään tukemaan henkilön toimintakykyä vuorovaikutuksen, kommunikaation, puheen, kielen, äänen ja syömisen toiminnoissa.
Puheterapiapalvelut muodostuvat arvioinnista, ohjauksesta ja/tai terapiajaksoista. Puheterapia toteutetaan arvion perusteella tehdyn suunnitelman mukaan yhteistyössä asiakkaan sekä tarvittaessa hänen lähiympäristönsä kanssa.
Puheterapiassa harjoiteltavien taitojen vahvistaminen arjessa on oleellinen osa puheterapeuttista kuntoutumista. Puheterapeutti tekee tarvittaessa yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa ja voi ohjata kuntoutujan myös muihin kuntoutumista edistäviin tai toimintakykyä ylläpitäviin palveluihin.
Puheterapiakäynnit toteutuvat pääasiassa yksilökäynteinä vastaanotolla. Yksilöllisen suunnitelman mukaan puheterapia voi joskus toteutua asiakkaan arkiympäristössä, ryhmäkuntoutuksena tai etäkuntoutuksena. Toteutustavoissa on vaihtelua alueellisesti.
Erityishuollon asiakkaiden kuntoutussuunnitelmiin tarvittavat puheterapia-arviot sekä varhaisvaiheiden ohjaukselliset käynnit tuotetaan perhekeskuspalveluista.
Toimi näin
Lapset ja nuoret ohjaa puheterapiaan yleensä neuvola, kouluterveydenhuolto tai varhaiskasvatus. Huoltaja voi olla myös itse yhteydessä puheterapiapalveluihin.
Erityishuollon asiakkaat ohjautuvat arvioon kuntoutuksesta vastaavan tahon kautta (oma terveyskeskus tai Vammaispalvelujen osaamiskeskus) tai perheen oman yhteydenoton perusteella. Erityishuollon asiakkaiden osalta valitse alta paikkakunnaksi Kuopio.
Kenelle ja millä ehdoin
Lasten ja nuorten puheterapiapalvelut on tarkoitettu alle 18-vuotiaille, joilla on puheilmaisun ja/tai puheen ymmärtämisen häiriöitä, äänihäiriötä tai vaikeuksia syömisen toiminnoissa. Puheterapiapalvelut kohdennetaan ensisijaisesti alle kouluikäisille lapsille. Erityishuollon asiakkaiden puheterapiapalveluiden tarve määritellään kuntoutussuunnitelmassa.
Paikkakuntavalinta
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Valitse paikkakunta
Kaikki
Iisalmi
Joroinen
Kaavi
Keitele
Kiuruvesi
Kuopio
Lapinlahti
Leppävirta
Pielavesi
Rautalampi
Rautavaara
Siilinjärvi
Sonkajärvi
Suonenjoki
Tervo
Tuusniemi
Varkaus
Vesanto
Vieremä
Valittuna: Kaikki
Videovälitteinen etävastaanotto
Videovälitteinen etävastaanotto tarjoaa kätevän tavan asioida ammattilaisen kanssa ilman, että sinun tarvitsee tulla paikan päälle. Se sopii erityisesti tilanteisiin, joissa fyysistä tutkimusta ei tarvita. Asiointitapa valitaan aina yhdessä ammattilaisen kanssa, jotta se vastaa parhaiten tarpeisiisi.
Etävastaanotto toteutetaan ajanvarauksella ja turvallisessa, salatussa ympäristössä, jossa henkilöllisyys varmennetaan vahvalla tunnistautumisella. Kaikki keskustelut ja tiedot käsitellään luottamuksellisesti.
Osallistuaksesi tarvitset internet-yhteydellä varustetun tietokoneen tai mobiililaitteen, jossa on toimiva kamera, mikrofoni sekä kuulokkeet tai kaiuttimet.
Ennen ensimmäistä etävastaanottoa sinun tulee rekisteröityä OmaSavo-digiasioinnin käyttäjäksi. Kun olet kirjautunut palveluun sovittuna aikana, näet ammattilaisen viestin etusivulla ja pääset liittymään vastaanotolle helposti yhdellä klikkauksella.
Videovälitteisestä etävastaanotosta peritään asiakasmaksu samojen periaatteiden mukaisesti kuin lähivastaanotosta.
Eteläiseen alueeseen kuuluvat Joroinen, Varkaus, Leppävirta, Suonenjoki, Rautalampi, Tervo ja Vesanto. Osittain puheterapiapalveluita tarjotaan myös etänä.
Iisalmen Kampus Terveys -rakennuksessa (entinen Iisalmen terveyskeskus) on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja sekä vuodeosastopalvelut.
Osoite
Meijerikatu
2
74120
IISALMI
Palveluajat
Pääovi on avoinna arkisin kello 7.30-20.00 ja viikonloppuisin 8.30-17. Neuvonta on avoinna arkisin kello 8-15.
Kunnat
Iisalmi
Innocum, Siilinjärvi
Innocumin Siilinjärven sosiaali- ja terveyspalveluista on saatavissa seuraavat palvelut: äitiys-, lasten- ja ehkäisyneuvolan palvelut, mielenvireyspalvelut, perheneuvonta, psykologipalvelut, puheterapiapalvelut, perheoikeudelliset palvelut, lapsiperheiden sosiaali- ja lastensuojelupalvelut, vammaispalvelut, työikäisten ja iäkkäiden sosiaalipalvelut, hoiva- ja vanhuspalveluiden toimistopalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto.
Osoite
rak. S1
Isoharjantie
6
71800
SIILINJÄRVI
Lisätiedot
Lasten ja nuorten puheterapiapalvelut: rakennus S1, A-ovi, 2. kerros
Kunnat
Siilinjärvi
Leppävirran terveysasema
Leppävirran terveysasema palvelee sinua perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon asioissa ajanvarauksella.
Akuuttivastaanotto ja ensiapu toimivat vuoronumerolla, sinun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen puhelimitse.
Osoite
Savonkatu
17
79100
LEPPÄVIRTA
Palveluajat
Maanantai - Torstai08:00 - 16:00
Perjantai08:00 - 15:30
Lauantai - Sunnuntai09:00 - 15:00
Neuvonnan numero (017 171307) vastaa maanantaista torstaihin kello 7.45-15, perjantaisin kello 7.45-14 (Neuvonta on suljettu kello 11.15-11.45)
Kunnat
Leppävirta
Puheterapia, Kaavi, Kuopio, Tuusniemi
Puheterapeuttien vastaanotot keskisellä alueella.
Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.
Osoite
Viestikatu
3, 3. kerros
70600
KUOPIO
Kunnat
Kaavi, Kuopio, Tuusniemi
Varkauden Aalto Hyvinvointikeskus
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. Aalto Hyvinvointikeskus on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.
Palvelut
1. kerros
Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli, kokoustilat ja omahoitopiste. Omahoitopisteellä on mahdollista käydä omatoimisesti mittaamassa verenpaine sekä saada tietoa ja neuvontaa sekä vertaistukea järjestöpäivinä keskiviikkoisin.
Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)
Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut
Hallinto
Osoite
Savontie
55
78300
VARKAUS
Palveluajat
Pääoven aukioloajat:
Maanantai - Perjantai06:30 - 20:00
Lauantai07:30 - 19:00
Sunnuntai08:00 - 19:00
Akuuttiosaston vierailuaika
Maanantai - Sunnuntai11:00 - 19:00
Röntgen
Maanantai - Perjantai07:30 - 15:30
Kahvila-ravintola on avoinna
Maanantai - Perjantai07:00 - 14:30
Sosiaali- ja terveysalan yhdistys Omahoitopisteellä
Keskiviikko09:00 - 14:00
Lisätiedot
Lasten ja nuorten kuntoutus/puheterapia sijaitsee 4. kerroksessa, odotusaula 20.
Kunnat
Varkaus
Vuorelan hyvinvointineuvola
Vuorelan hyvinvointineuvolassa on muun muassa äitiys-, lasten- ja seksuaaliterveysneuvolapalvelut ja hoitajavastaanottopalveluita.
Osoite
Vuorelantie
6
70910
VUORELA
Kunnat
Siilinjärvi
Omaperhe.fi
Omaperhe on kansallinen verkkopalvelu, joka kokoaa kaiken perheille tarkoitetun tiedon, tuen ja palvelut yhteen paikkaan verkossa. Se tukee Perhekeskus-palvelukokonaisuutta. DigiFinland toteuttaa palvelun yhdessä kumppaneiden kanssa.
Omaperhe sivuston sisältö koostuu asiantuntijatiedosta eri muodoissa, itsehoito- ja omatoimiohjeista sekä asukkaan ohjauksista fyysisten ja sähköisten palveluiden pariin. Omaperhe on asiointikanava, joka kokoaa perhekeskustyöhön liittyen yhteen kansallisten toimijoiden, hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin, kuntien, 3. sektorin ja seurakuntien palveluja.
Omaperhe sivustolla olevat palvelusuositukset tulevat Suomi.fi palvelutietovarannosta. DigiFinland ei vastaa palvelutietovarannossa olevista tiedoista, vaan ne ovat palveluntuottajan vastuulla. DigiFinland ei myöskään vastaa kolmannen osapuolen tuottamasta tai julkaisemasta materiaalista, johon Omaperhe-palvelusta on linkki.
Omaperhe Omaperhe on kansallinen verkkopalvelu, joka kokoaa kaiken perheille tarkoitetun tiedon, tuen ja palvelut yhteen osoitteeseen.
Omahelpperi Omahelpperiin on koottu nuorille tietoa, tukea ja palveluita elämän eri tilanteisiin, aina mielen hyvinvoinnista opiskelupaikan valintaan ja edelleen vapaa-aikaan.