Murupolku
Ketterät johtamisinterventiot sote-ammattilaisten työhyvinvoinnin edistämiseksi hyvinvointialueilla
Ketterät johtamisinterventiot sote-ammattilaisten työhyvinvoinnin edistämiseksi hyvinvointialueilla
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työhyvinvointi on kriittisessä asemassa palvelujen laadun ja toiminnan kestävyyden kannalta. Alan työntekijät kohtaavat yhä suurempia haasteita työkuorman ja resurssien riittämättömyyden vuoksi. Lisäksi jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö haastaa hyvää johtamista. Tutkimusten mukaan jopa 30–60 prosenttia sote-ammattilaisista kärsii työuupumuksesta, mikä vaikuttaa suoraan sekä henkilöstön jaksamiseen että potilaiden hoitoon. Digitalisaatio ja hallinnollisten tehtävien lisääntyminen ovat osaltaan lisänneet työn kuormittavuutta, ja operatiivisilla johtajilla ei aina ole riittäviä välineitä tai koulutusta henkilöstön tukemiseen.Tämä tutkimushanke kehittää ja testaa ketteriä johtamiskäytäntöjä, joilla voidaan parantaa sote-ammattilaisten työhyvinvointia ja sitoutumista työyhteisöön.
Hankkeen tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on kehittää näyttöön perustuvia ja käytännöllisiä älykkäitä johtamisen ratkaisuja, jotka tukevat sote-ammattilaisten työhyvinvointia hyvinvointialueilla.
Keskeiset tavoitteet
- Nykyisten johtamiskäytäntöjen arviointi ja niiden vaikutus työhyvinvointiin.
- Haasteiden tunnistaminen ja innovatiivisten ratkaisujen kehittäminen yhteistyössä sote-ammattilaisten ja hyvinvointialueiden johtajien kanssa.
- Ratkaisujen pilotointi ja arviointi kahdella hyvinvointialueella.
- Työkalupakin ja käyttöönotto-oppaan luominen, jotta tehokkaiksi todettuja ratkaisuja voidaan hyödyntää laajemmin.
Miten hanke toteutetaan?

Miksi tämä hanke on tärkeä?
- Tukee sote-ammattilaisten työhyvinvointia älykkäillä johtamisinterventiolla, joilla voidaan ennaltaehkäistä työuupumusta ja lisätä työntekijöiden hyvinvointia ja sitoutumista.
- Tarjoaa konkreettisia ratkaisuja, joilla kehittää johtamiskäytänteitä, jotka perustuu tutkittuun tietoon ja käytännön tarpeisiin.
- Mahdollistaa laajemman käyttöönoton tukemalla hankkeessa luotujen työkalujen käyttöönottoa hyvinvointialueilla pitkäjänteisesti.
Hankkeen aikataulu
Hanke toteutetaan vuosina 2025–2026.
Rahoitus
Hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto.
Yhteistyössä
Hanke toteutetaan yhteistyössä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sekä eri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, asiantuntijoiden, hyvinvointialueiden johtajien ja alan tutkijoiden kanssa.
Lisätietoja
Laura-Maria Peltonen
johtava erityisasiantuntija, Hoitotieteen sekä sosiaali- ja terveysjohtamisen tutkimuskeskus, Pohjois-Savon hyvinvointialue, apulaisprofessori, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto,
laura-maria.peltonen (at) uef.fi tai laura-maria.peltonen (at) pshyvinvointialue.fi