Julkinen rahoitus
Julkinen tutkimusrahoitus tarkoittaa pääsääntöisesti julkisyhteisöjen ja rahastojen myöntämiä rahoituksia (EU:n tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia, Business Finland ja erilaiset säätiöt).
Tutkimusten toteuttamisessa noudatetaan rahoittajan ohjeita ja säännöksiä sekä samoja ohjeita kuin muissakin ulkopuolisen rahoituksen tutkimuksissa. Lisäksi tutkija tarvitsee tutkimustyypistä riippuen samat luvat ja lausunnot. Henkilökohtaisia apurahoja ei hallinnoida Pohjois-Savon hyvinvointialueen kautta, jos tutkija on virkavapaalla omasta työstään.
Akateeminen yhteistyö
Tutkijaryhmän tutkijalähtöisille tutkimuksille tyypillistä on se, että tutkimuksen tulokset ovat vapaasti kaikkien ryhmän jäsenten hyödynnettävissä. Tutkijaryhmän on hyvä sopia esimerkiksi tutkimuksen vastuista ja toteutuksesta kirjallisesti etukäteen.
Apurahojen hakuajat
Apurahojen rahoitushakuja on pitkin vuotta. Tarkasta tarkempi hakuaika säätiöiden sivuilta. Haut voivat alkaa kuukauden puolivälissä ja samoin päättyä. Joihinkin rahoituksiin on jatkuva haku. Vuoden 2024 osalta hakuaikataulut on päivitetty jatkuvien hakujen ja tammi-huhtikuun ajalta. Myöhemmin olevat hakuaikataulut päivitettään ajoittain, kun säätiöiden hakukuulutuksia julkaistaan.