Lastensuojelun laitoshoito

Lastensuojelun laitoshoito

Lastensuojelun laitoshoidolla tarkoitetaan lapsen kodin ulkopuolisen sijoituksen keinoin järjestettävän hoidon, huolenpidon ja kasvatuksen järjestämistä lastensuojelulaitoksessa.

Laitoksessa tapahtuvaa hoitoa ja huolenpitoa järjestetään, jos lapsen tuen tarpeisiin ei voida lapsen edun mukaisesti vastata riittävien tukitoimien avulla perhehoidossa tai muualla. Laitoshoidossa lapselle tarjotaan ympärivuorokautista ammatillista hoitoa ja huolenpitoa.

Pohjois-Savon hyvinvointialueella toimii Lastenkoti Taskukello Iisalmessa, Mäntyrinteen perhetukikeskus Kuopiossa sekä Perhetukikoti Kinnula Varkaudessa. Lisäksi hyvinvointialue ostaa lastensuojelun laitoshoidon palveluita tarpeen mukaisesti yksityisiltä palveluntuottajilta sekä valtion koulukodeilta

Toimi näin

Lastensuojelun laitoshoitoa järjestetään todetun lastensuojelun tarpeen perusteella kodin ulkopuolisen sijoituksen tarpeessa oleville lapsille lapsen tilanteen arvioimiseksi tai kuntouttamiseksi tai sijaishuollon järjestämiseksi. Palvelutarpeen arvioinnista vastaa sosiaalityöntekijä.

Ota yhteyttä virka-aikana oman kuntasi lastensuojelun palveluohjaukseen ja virka-ajan ulkopuolella kiireellisessä tilanteessa Pohjois-Savon hyvinvointialueen seudulliseen sosiaalipäivystykseen.

Mäntyrinteen perhetukikeskus, vastaanotto- ja arviointiyksikkö, Kuopio

Voit olla yhteydessä yksikön henkilökuntaan puhelimitse.

Standard opening times

Open 24/7

Kunnat:

Vesanto, Iisalmi, Leppävirta, Varkaus, Rautalampi, Vieremä, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo, Kaavi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Rautavaara, Joroinen, Sonkajärvi, Kiuruvesi, Tuusniemi, Kuopio

Lastenkoti Taskukello, Iisalmi

Iisalmessa Kirkonsalmella sijaitseva Lastenkoti Taskukello on suunnattu ensisijaisesti 13-17-vuotiaille lapsille. Yksikön toiminta on ympärivuorokautista hoito- ja kasvatustyötä.

Standard opening times

Open 24/7

Kunnat:

Vesanto, Iisalmi, Leppävirta, Varkaus, Rautalampi, Vieremä, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo, Kaavi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Rautavaara, Joroinen, Sonkajärvi, Kiuruvesi, Tuusniemi, Kuopio

Mäntyrinteen perhetukikeskus, Kuopio

Voit ottaa Mäntyrinteen perhetukikeskuksen henkilökuntaan yhteyttä puhelimitse.

Standard opening times

Open 24/7

Kunnat:

Vesanto, Iisalmi, Leppävirta, Varkaus, Rautalampi, Vieremä, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo, Kaavi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Rautavaara, Joroinen, Sonkajärvi, Kiuruvesi, Tuusniemi, Kuopio

Kinnula, Varkaus

Voit olla yhteydessä perhekodin ohjaajiin puhelimitse.

Standard opening times

Open 24/7

Kunnat:

Vesanto, Iisalmi, Leppävirta, Varkaus, Rautalampi, Vieremä, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo, Kaavi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Rautavaara, Joroinen, Sonkajärvi, Kiuruvesi, Tuusniemi, Kuopio

Mäntyrinteen perhetukikeskus, vastaanotto- ja arviointiyksikkö, Kuopio

Vastaanotto- ja arviointiyksikkö tuottaa lastensuojelulain mukaisia avo- ja sijaishuollonpalveluja 13-17-vuotiaille nuorille.

Vastaanotto- ja arviointiyksikössä on sijoitettuina nuoria avohuollon tukitoimena, kiireellisesti sijoitettuina sekä huostaanotettuina. Yksikkö selvittää ja arvioi lastensuojelun tarpeessa olevan nuoren sekä hänen perheensä elämäntilannetta ja tuen tarvetta yhteistyössä lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa.

Sijoituksen aikana yksikkö vastaa nuoren kasvun ja kehityksen tukemisesta sekä toimii tiiviissä yhteistyössä nuoren perheen ja muun tarvittavan tukiverkoston sekä viranomaisverkoston kanssa. Vastaanotto- ja arviointiyksikössä työ painottuu akuuttiin ja lyhytaikaiseen arviointiin sijoitusten keston ollessa alle kolme kuukautta.

Osoite

Kaartokatu 9, A-osa, 4. kerros, 70100 KUOPIO

Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Kunnat:

Vesanto, Iisalmi, Leppävirta, Varkaus, Rautalampi, Vieremä, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo, Kaavi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Rautavaara, Joroinen, Sonkajärvi, Kiuruvesi, Tuusniemi, Kuopio

Mäntyrinteen perhetukikeskus, Kuopio

Toukola

Toukola tuottaa lastensuojelulain mukaisia avo- ja sijaishuollonpalveluja 13-17-vuotiaille nuorille. Toukolassa on sijoitettuina nuoria avohuollon tukitoimena, kiireellisesti sijoitettuina sekä huostaanotettuina. Yksikössä selvitetään ja arvioidaan lastensuojelun tarpeessa olevan nuoren sekä hänen perheensä elämäntilannetta ja tuen tarvetta yhteistyössä lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Sijoituksen aikana yksikkö vastaa pidempiaikaisesti sijoitetun nuoren kasvun ja kehityksen tukemisesta sekä toimii tiiviissä yhteistyössä nuoren perheen ja muun tarvittavan tukiverkoston sekä viranomaisverkoston kanssa.

Vesala

Vesala tuottaa lastensuojelulain mukaisia avo- ja sijaishuollonpalveluja 3-12-vuotiaille lapsille. Vesalassa on sijoitettuina lapsia avohuollon tukitoimena, kiireellisesti sijoitettuina sekä huostaanotettuina. Yksikössä selvitetään ja arvioidaan lastensuojelun tarpeessa olevan lapsen sekä hänen perheensä elämäntilannetta ja tuen tarvetta yhteistyössä lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Sijoituksen aikana yksikkö vastaa lapsen kasvun ja kehityksen tukemisesta sekä toimii tiiviissä yhteistyössä lapsen perheen ja muun tarvittavan tukiverkoston sekä viranomaisverkoston kanssa. Kyseessä on arvioiva yksikkö, missä sijoitusten kesto on lähtökohtaisesti lyhytaikainen.

Perhekriisiyksikkö

Perhekriisiyksikkö tuottaa lastensuojelulain mukaisia avo- ja sijaishuollonpalveluja lapsille yhdessä perheen kanssa. Perhekriisiyksikköön on sijoitettuina lapsia avohuollon tukitoimena ja kiireellisesti sijoitettuina yhdessä perheen kanssa (vähintään yksi lapsen huoltaja). Yksikössä selvitetään ja arvioidaan lastensuojelun tarpeessa olevan lapsen sekä hänen perheensä elämäntilannetta ja tuen tarvetta yhteistyössä lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Sijoituksen aikana yksikkö vastaa lapsen kasvun ja kehityksen tukemisesta sekä toimii tiiviissä yhteistyössä lapsen perheen ja muun tarvittavan tukiverkoston sekä viranomaisverkoston kanssa. Kyseessä on arvioiva yksikkö, missä sijoituksen kesto on alle kolme kuukautta.

Osoite

Perhekriisiyksikkö, Toukola, Vesala

Lastentie 1 C, 70620 KUOPIO

Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Kunnat:

Vesanto, Iisalmi, Leppävirta, Varkaus, Rautalampi, Vieremä, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo, Kaavi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Rautavaara, Joroinen, Sonkajärvi, Kiuruvesi, Tuusniemi, Kuopio

Kinnula, Varkaus

Kinnula on seitsemän paikkainen lastensuojelulaitos Varkaudessa. Asiakkaat ovat 13-17-vuotiaita nuoria ja heidän perheitään.

Kinnula toimii tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti yhteistyössä perheen ja viranomaisverkoston kanssa.

Yksikkö tarjoaa tasapainoisen ja turvallisen kasvuympäristön, jossa ohjataan ja tuetaan yksilöllisin toimintamenetelmin elämänhallintaan.

Osoite

Käärmeniementie 49, 78200 VARKAUS

Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Kunnat:

Vesanto, Iisalmi, Leppävirta, Varkaus, Rautalampi, Vieremä, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo, Kaavi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Rautavaara, Joroinen, Sonkajärvi, Kiuruvesi, Tuusniemi, Kuopio

Lastenkoti Taskukello, Iisalmi

Lastenkoti Taskukello on lastensuojeluyksikkö 13-17-vuotiaille nuorille. Yksikön toiminta on ympärivuorokautista hoito- ja kasvatustyötä.

Osoite

Brofeldtintie 1, 74120 IISALMI