Lasten ja nuorten puheterapian palvelut

Lasten ja nuorten puheterapian palvelut

Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jolla pyritään tukemaan henkilön toimintakykyä vuorovaikutuksen, kommunikaation, puheen, äänen sekä syömisen ja nielemisen toiminnoissa.

Puheterapiapalvelut muodostuvat arvioinnista, ohjauksesta ja/tai terapiajaksoista. Puheterapia toteutetaan arvion perusteella tehdyn suunnitelman mukaan yhteistyössä asiakkaan sekä tarvittaessa hänen lähiympäristönsä kanssa.

Puheterapiassa harjoiteltavien taitojen vahvistaminen arjessa on oleellinen osa puheterapeuttista kuntoutumista. Puheterapeutti tekee tarvittaessa yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa ja voi ohjata kuntoutujan myös muihin kuntoutumista edistäviin tai toimintakykyä ylläpitäviin palveluihin.

Puheterapiakäynnit toteutuvat pääasiassa yksilökäynteinä vastaanotolla. Yksilöllisen suunnitelman mukaan puheterapia voi joskus toteutua asiakkaan arkiympäristössä, ryhmäkuntoutuksena tai etäkuntoutuksena. Toteutustavoissa on vaihtelua alueellisesti.

Toimi näin

Lapset ja nuoret ohjaa puheterapiaan yleensä neuvola tai kouluterveydenhoito.

Puheterapia, pohjoinen alue

Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Puheterapeutille ohjaudut terveydenhuollosta esimerkiksi neuvolan lähetteellä, mutta voit olla myös itse yhteydessä puheterapeuttiin.


Kunnat:

Iisalmi, Vieremä, Rautavaara, Sonkajärvi, Kiuruvesi

Puheterapia, keskinen alue

Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio ja Tuusniemi.

Pääasiassa puheterapeutille ohjaudutaan terveydenhuollosta esimerkiksi neuvolan lähetteellä, mutta asiakas voi olla myös itse yhteydessä puheterapeuttiin.

Voit soittaa kaikkiin alla oleviin numeroihin lasten puheterapia-asioissa.

Standard opening times

Soittoaika
  • Tuesday 12:00 - 13:00

Kunnat:

Kaavi, Tuusniemi, Kuopio

Puheterapia, eteläinen alue

Eteläiseen alueeseen kuuluvat Joroinen, Leppävirta ja Varkaus.

Pääasiassa puheterapeutille ohjaudutaan terveydenhuollosta esimerkiksi neuvolan lähetteellä, mutta asiakas voi olla myös itse yhteydessä puheterapeuttiin.


Kunnat:

Leppävirta, Varkaus, Joroinen

Puheterapia, läntinen alue

Läntiseen alueeseen kuuluvat Karttula, Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto.

Numero palvelee Keiteleen, Pielaveden, Tervon ja Vesannon kuntien asukkaita.

* Suonenjoen, Rautalammin lasten puheterapian tarpeesta, ota yhteyttä alueesi neuvolan terveydenhoitajaan.

* Karttulassa asuvat voivat toistaiseksi ottaa yhteyttä keskisen alueen puheterapiapalveluihin.

* Läntisen perhekeskuksen puheterapiapalvelut tuotetaan tällä hetkellä ostopalveluna / työpanoksen siirtona keskiseltä alueelta.


Kunnat:

Vesanto, Keitele, Pielavesi, Tervo

Puheterapia, koillinen alue

Koilliseen perhekeskukseen kuuluvat Siilinjärvi, Lapinlahti, Nilsiä ja Maaninka.

Lähetteen puheterapeutille voi tehdä terveydenhoitaja, lääkäri tai erityistyöntekijä, mutta voit myös itse ottaa suoraan yhteyttä.

Puheterapeuteilla on puhelinaika sekä asiakkaille että yhteistyökumppaneille.

Standard opening times

  • Wednesday 12:00 - 13:00

Kunnat:

Lapinlahti, Siilinjärvi

Kampus Terveys (entinen Iisalmen terveyskeskus), Iisalmi

Kampus Terveys -rakennuksessa (entinen Iisalmen terveyskeskus) on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja sekä vuodeosastopalvelut.


Osoite


Meijerikatu 2, 74120 IISALMI


Standard opening times

Pääovi on avoinna arkisin kello 7.30-20.00 ja viikonloppuisin 8.30-17. Neuvonta on avoinna arkisin kello 8-15. Open 24/7

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Iisalmi

Leppävirran terveysasema

Leppävirran palveluyksikkö vastaa Leppävirran kunnan terveyspalveluista.

Toiminnot on jaettu lähi-, seudullisiin ja alueellisiin palveluihin.

- Lähipalveluja ovat muun muassa lastenneuvola, suun terveydenhuolto ja arkipäivien lääkäripäivystys

- Seudullisiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi ilta- ja viikonloppuvastaanotto, röntgentutkimukset

- Alueellinen palvelu on muun muassa viikonloppu- ja arkipyhien hammaslääkäripäivystys


Osoite


Savonkatu 17, 79100 LEPPÄVIRTA


Standard opening times

  • Monday - Sunday 08:00 - 18:00
Neuvonnan numero (017 171307) vastaa maanantaista torstaihin kello 7.45-15, perjantaisin kello 7.45-14 (Neuvonta on suljettu kello 11.15-11.45) Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Leppävirta

Aalto Hyvinvointikeskus, Varkaus

Aalto hyvinvointikeskus palvelee asiakkaita, jotka asuvat eteläisen alueen kunnissa Joroinen, Leppävirta, Varkaus.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. AALTO on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.

Koronanäytteet otetaan päivystyksen vieressä olevassa kontissa.

Muistathan asioidessasi:

• Käytä maskia

• Muista käsi- ja yskimishygienia

• Turvavälien varmistamiseksi saavu vastaanotolle juuri ennen omaa aikaasi.

Aalto hyvinvointikeskuksessa asiakkaita palvellaan neljässä kerroksessa.

Palvelut

1. kerros

• Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, omahoitopiste, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli ja kokoustilat.

* Kahvila-ravintola

2. kerros

• Perusterveydenhuollon vastaanotot, suunterveydenhuollon vastaanotot, erikoislääkäripoliklinikat, dialyysi, välinehuolto, toimenpidekeskus.

3. kerros

• Akuuttiosasto, vierailuaika kello 11–19, fysioterapia ja ryhmätilat.

4. kerros

• Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)

• Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut

• Psykiatrian osasto

• Hallinto


Osoite


Savontie 55, 78300 VARKAUS


Standard opening times

Pääoven aukioloajat:
  • Monday - Friday 06:30 - 20:00
  • Saturday 07:30 - 19:00
  • Sunday 08:00 - 19:00
Akuuttiosaston vierailuaika
  • Monday - Sunday 11:00 - 19:00
Kahvila-ravintola on avoinna
  • Monday - Friday 07:00 - 18:00
  • Saturday 09:00 - 15:00
  • Sunday 09:00 - 15:00
Kahvila-ravintolassa on lounastarjoilu
  • Monday - Friday 10:30 - 13:00
  • Saturday 11:00 - 13:00
  • Sunday 11:00 - 13:00

Muut yhteystiedot

Additional information

Lasten ja nuorten kuntoutus/puheterapia sijaitsee 4. kerroksessa, odotusaula 20.


Kunnat:

Varkaus

Puheterapia, keskinen alue

Puheterapeuttien vastaanotot keskisellä alueella.

Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.


Osoite


Viestikatu 3, 3. kerros, 70600 KUOPIO


Muut yhteystiedot


Kunnat:

Kaavi, Tuusniemi, Kuopio

Innocum, Siilinjärvi

Innocumin Siilinjärven sosiaali- ja terveyspalveluista on saatavissa seuraavat palvelut: äitiys-, lasten- ja ehkäisyneuvolan palvelut, mielenvireyspalvelut, perheneuvonta, psykologipalvelut, perheoikeudelliset palvelut, lapsiperheiden sosiaali- ja lastensuojelupalvelut, vammaispalvelut, työikäisten ja iäkkäiden sosiaalipalvelut, hoiva- ja vanhuspalveluiden toimistopalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto.


Osoite


rak. S1

Isoharjantie 6, 71800 SIILINJÄRVI


Muut yhteystiedot


Kunnat:

Siilinjärvi

Vuorelan hyvinvointineuvola, Vuorela

Vuorelantien hyvinvointineuvolassa on äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvola, psykologipalvelut, puheterapia-, toiminta- ja fysioterapiapalvelut sekä laboratorio.


Osoite


Vuorelantie 6, 70910 VUORELA


Muut yhteystiedot


Kunnat:

Siilinjärvi