Murupolku
Äitiysneuvolapalvelut
Äitiysneuvolapalvelut
Äitiysneuvolatoiminnan tavoitteena on turvata raskaana olevan naisen ja sikiön terveys ja hyvinvointi, edistää tulevien vanhempien ja koko perheen terveyttä ja hyvinvointia sekä tulevan lapsen kehitysympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta. Tavoitteena on myös edistää kansanterveyttä ja ehkäistä raskausaikaisia häiriöitä.
Äitiysneuvolassa tunnistetaan mahdollisimman varhain raskausaikaiset ongelmat ja häiriöt sekä järjestetään viiveettä tarvittavaa hoitoa, apua ja tukea.
Äitiysneuvolat osallistuvat terveyserojen kaventamiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen muun muassa varhaisen kohdennetun tuen avulla.
Äitiysneuvolassa työskentelevät terveydenhoitajat, kätilöt sekä lääkärit. Tarjoamme palvelun lähipalveluna ja se on osa perhekeskuksen terveyspalveluja. Poikkeuksena raskauteen liittyvät ultraääniseulonnat, jotka tehdään Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.
Raskaana olevan puoliso tai muu tukihenkilö on aina tervetullut mukaan neuvolaan.
Toimi näin
Varaa aika äitiysneuvolaan puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta.
Voimme tarvittaessa myöntää sinulle maksusitoumuksen esimerkiksi muiden hyvinvointialueiden kuntien tuottamiin palveluihin (esimerkiksi tilapäinen muutto toiseen kuntaan tai kesäajan vietto toisessa kunnassa). Maksusitoumuksen myöntää viranhaltija
Iisalmi
Äitiysneuvola, Iisalmi
Oman terveydenhoitajan poissaoloaikoina puhelut siirtyvät automaattisesti toiselle terveydenhoitajalle. Huomioithan, että tekstiviestit eivät ohjaudu toiselle terveydenhoitajalle.
Äitiysneuvolaan voit ottaa yhteyttä varaamalla sähköisesti puhelinajan tai soittamalla puhelintunnilla.
- Äitiysneuvola, Iisalmi puh. +358 407121080
- Äitiysneuvola, Iisalmi puh. +358 403520782
- Äitiysneuvola, Iisalmi puh. +358 403560442
- Äitiysneuvola, Iisalmi puh. +358 403520977
Normaalit aukioloajat
Soittoaika- Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00
Joroinen
Äitiys- ja seksuaaliterveysneuvola, Joroinen
Voit ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan soittoaikoina.
- Terveydenhoitaja puh. +358 417319234
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Kaavi
Äitiysneuvola, Kaavi
Ota yhteyttä puhelimitse.
- puh. +358 447171506
Normaalit aukioloajat
Puhelintunti ja ajanvaraukset ma-pe kello 8-9 Auki 24/7Keitele
Äitiysneuvola, Keitele
Ota yhteyttä soittoaikoina kun tarvitset ajan/yhteydenoton äitiysneuvolaan.
- puh. +358 17171044
Normaalit aukioloajat
Ajanvaraus/puhelinaika- Maanantai - Perjantai 08:00 - 09:00
Kiuruvesi
Äitiysneuvola, Kiuruvesi
Äitiysneuvolaan voit ottaa yhteyttä varaamalla sähköisesti puhelinajan tai soittamalla puhelintunnilla.
- puh. +358 401617247
- puh. +358 401617262
Normaalit aukioloajat
Soittoaika- Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00
Kuopio
Keskustan äitiysneuvola, Kuopio
Äitiysneuvolan puhelinpalvelu Kuopion keskustan alueella.
- puh. +358 447186534
- puh. +358 447186498
- puh. +358 447186554
- puh. +358 447186497
- puh. +358 447186499
- puh. +358 447183076
- puh. +358 447186538
Äitiysneuvola, Juankoski
Juankosken äitiysneuvolan puhelinpalvelu.
- puh. +358 447171506
Normaalit aukioloajat
Puhelintunti ja ajanvaraukset ma-pe kello 8-9 Auki 24/7Äitiysneuvola Kuopio Riistavesi
Varaa aika Riistaveden äitiysneuvolaan puhelimitse.
Voit varata ajan äitiysneuvolan vastaanotolle myös eTerveyspalvelun kautta. Sähköisen ajanvarauksen voi tehdä raskausviikkojen 23-25 ja 30-32 käynneille sekä synnytyksen jälkeiseen jälkitarkastukseen terveydenhoitajalle.
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186566
Normaalit aukioloajat
Puhelintunti- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Äitiysneuvola Kuopio Saarijärvi
Kuopion Saarijärven äitiysneuvolan puhelinasiointi.
Voit varata ajan äitiysneuvolan vastaanotolle myös eTerveyspalvelun kautta. Sähköisen ajanvarauksen voi tehdä raskausviikkojen 23-25 ja 30-32 käynneille sekä synnytyksen jälkeiseen jälkitarkastukseen terveydenhoitajalle.
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186529
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186532
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186531
Normaalit aukioloajat
Puhelinaika- Maanantai 12:00 - 13:00
Äitiysneuvola Kuopio Vehmersalmi
Varaa aika Vehmersalmen äitiysneuvolaan puhelimitse.
Voit varata ajan äitiysneuvolan vastaanotolle myös eTerveyspalvelun kautta. Sähköisen ajanvarauksen voi tehdä raskausviikkojen 23-25 ja 30-32 käynneille sekä synnytyksen jälkeiseen jälkitarkastukseen terveydenhoitajalle.
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186566
Normaalit aukioloajat
Puhelintunti- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Äitiysneuvola Kuopio Maaninka
Varaa aika Maaningan äitiysneuvolaan puhelimitse.
Voit varata ajan äitiysneuvolan vastaanotolle myös eTerveyspalvelun kautta. Sähköisen ajanvarauksen voi tehdä raskausviikkojen 23-25 ja 30-32 käynneille sekä synnytyksen jälkeiseen jälkitarkastukseen terveydenhoitajalle.
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447488606
Normaalit aukioloajat
Puhelinaika- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Äitiysneuvola Kuopio Neulamäki
Varaa aika Neulamäen äitiysneuvolaan puhelimitse.
Voit varata ajan äitiysneuvolan vastaanotolle myös eTerveyspalvelun kautta. Sähköisen ajanvarauksen voi tehdä raskausviikkojen 23-25 ja 30-32 käynneille sekä synnytyksen jälkeiseen jälkitarkastukseen terveydenhoitajalle.
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186537
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186535
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186506
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447184165
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186994
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Äitiysneuvola Kuopio Nilsiä
Varaa aika Nilsiän äitiysneuvolaan puhelimitse.
Voit varata ajan äitiysneuvolan vastaanotolle myös eTerveyspalvelun kautta. Sähköisen ajanvarauksen voi tehdä raskausviikkojen 23-25 ja 30-32 käynneille sekä synnytyksen jälkeiseen jälkitarkastukseen terveydenhoitajalle.
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447482558
Normaalit aukioloajat
Puhelinaika- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Äitiysneuvola Kuopio Pyörö
Varaa aika Pyörön äitiysneuvolaan puhelimitse.
Voit varata ajan äitiysneuvolan vastaanotolle myös eTerveyspalvelun kautta. Sähköisen ajanvarauksen voi tehdä raskausviikkojen 23-25 ja 30-32 käynneille sekä synnytyksen jälkeiseen jälkitarkastukseen terveydenhoitajalle.
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186587
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186542
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186525
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186586
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186585
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447186588
Normaalit aukioloajat
Puhelinaika- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Äitiysneuvola Kuopio Päiväranta
Varaa aika Kuopion Päivärannan äitiysneuvolaan puhelimitse.
Voit varata ajan äitiysneuvolan vastaanotolle myös eTerveyspalvelun kautta. Sähköisen ajanvarauksen voi tehdä raskausviikkojen 23-25 ja 30-32 käynneille sekä synnytyksen jälkeiseen jälkitarkastukseen terveydenhoitajalle.
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447185805
- Ajanvaraus ja neuvonta puh. +358 447185806
Normaalit aukioloajat
Puhelinaika- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Äitiysneuvola Kuopio Puijonlaakso
Voit varata/perua ajan äitiysneuvolaan.
- puh. +358 447186526
- puh. +358 447186527
Lapinlahti
Äitiysneuvola, Lapinlahti
Voit ottaa yhteyttä äitiysneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse soittoaikoina.
- Terveydenhoitaja puh. +358 172720458
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 08:00 - 09:00
Leppävirta
Äitiys- ja seksuaaliterveysneuvola, Leppävirta
Ota yhteyttä puhelimitse.
- puh. +358 447171371
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Torstai 12:00 - 13:00
Neuvolapsykologi
Neuvolapsykologin palveluihin hakeutumisesta voit keskustella esimerkiksi neuvolan terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä neuvolapsykologiin puhelimitse.
- puh. +358 447436295
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Pielavesi
Äitiysneuvola, Pielavesi
Ota yhteyttä soittoaikoina kun tarvitset ajan/yhteydenoton äitiysneuvolaan.
- puh. +358 17171044
Normaalit aukioloajat
Ajanvaraus/puhelinaika- Maanantai - Perjantai 08:00 - 09:00
Rautalampi
Äitiysneuvola Rautalampi
Ota yhteys äitiysneuvolaan heti raskauden varmistuttua. Äitiysneuvolassa tuemme perheitä lapsen odotuksessa ja valmennamme raskausaikaan, lapsen syntymään ja vastasyntyneen hoitoon.
Molemmat vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita neuvolaan.
- puh. +358 440503572
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Rautavaara
Äitiysneuvola, Rautavaara
Ota yhteyttä soittoaikoina kun tarvitset ajan/yhteydenoton äitiysneuvolaan.
- Puhelintunti arkisin kello 9-10 puh. +358 407121080
Normaalit aukioloajat
Ajanvaraus- Maanantai - Perjantai 08:00 - 09:00
Siilinjärvi
Äitiysneuvolan terveydenhoitaja 2, Siilinjärvi
Puhelinnumero on Harjamäki, Hamula, Luvelahti, Hökönen, Pyylampi, Panninniemi, Pöljä, Kirkonmäki, Räisälä, Väänälänranta, Koivusaari ja Kumpunen alueiden terveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
- Puhelintunnit maanantaista torstaihin kello 12-13 ja perjantaisin kello 9-10 puh. +358 447402235
Äitiysneuvolan terveydenhoitaja 1, Siilinjärvi
Puhelinnumero on Asemanseutu, Keskuskortteli, Tarina, Viinamäki, Kasurila, Jälä, Räimä, Kehvo, Siilinpää, Leppäkaarre, Simonsalo, Sulkavanniitty, Ahmo, Kolmisoppi, Kuuslahti, Vaivionniemi, Saarikylä alueiden terveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
- Puhelintunnit maanantaista torstaihin kello 12-13 ja perjantaisin kello 9-10 puh. +358 447402234
Äitiysneuvolan terveydenhoitaja, Vuorela
Puhelinnumero on Vuorela, Toivala, Jännevirta, Haaparinne alueiden terveydenhoitajan puhelinpalvelu ja ajanvarausnumero.
- Soittoaika Puhelintunnit maanantaista torstaihin kello 12-13, perjantaina kello 9-10 puh. +358 447402411
Sonkajärvi
Äitiysneuvola, Sonkajärvi ja Vieremä
Äitiysneuvolaan voit ottaa yhteyttä varaamalla sähköisesti puhelinajan tai soittamalla puhelintunnilla.
- puh. +358 403503378
Normaalit aukioloajat
Soittoaika- Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00
Suonenjoki
Äitiysneuvola Suonenjoki
Ota yhteys äitiysneuvolaan heti raskauden varmistuttua. Äitiysneuvolassa tuemme perheitä lapsen odotuksessa ja valmennamme raskausaikaan, lapsen syntymään ja vastasyntyneen hoitoon.
Molemmat vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita neuvolaan.
- puh. +358 440503261
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Tervo
Äitiysneuvola, Tervo
Ota yhteyttä soittoaikoina kun tarvitset ajan/yhteydenoton äitiysneuvolaan.
- puh. +358 17171044
Normaalit aukioloajat
Ajanvaraus/puhelinaika- Maanantai - Perjantai 08:00 - 09:00
Tuusniemi
Äitiys-, lasten- ja nuortenneuvola, Tuusniemi
Voit ottaa yhteyttä Tuusniemen äitiys-, lasten- ja nuortenneuvolaan puhelimitse kun sinulla on kysyttävää tai haluata varata/perua ajanvarauksesi.
- puh. +358 447183020
- Äitiys- ja ehkäisyneuvola puh. +358 447171506
- Lastenneuvola puh. +358 447186203
Varkaus
Äitiys- ja seksuaaliterveysneuvola, Varkaus
Äitiysneuvola palvelee perhettä raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan aikana. Kun raskaustesti on positiivinen tai kun kuukautiset ovat jääneet tulematta ja epäilet olevasi raskaana, ota yhteyttä alueesi terveydenhoitajaan.
Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä neuvolaan jo raskauden suunnitteluvaiheessa, esimerkiksi lääkitysten sopivuuden tarkastamiseksi. Käynnistämme myös lapsettomuustutkimukset kun lasta on yritetty yli vuosi, eikä raskaus ole alkanut.
- puh. +358 408248601
- puh. +358 417319234
Normaalit aukioloajat
Puhelintunti- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Neuvolapsykologi
Neuvolapsykologin palveluihin hakeutumisesta voit keskustella esimerkiksi neuvolan terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä neuvolapsykologiin puhelimitse.
- puh. +358 447436295
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 12:00 - 13:00
Vesanto
Äitiysneuvola, Vesanto
Ota yhteyttä soittoaikoina kun tarvitset ajan/yhteydenoton äitiysneuvolaan.
- puh. +358 17171044
Normaalit aukioloajat
Ajanvaraus/puhelinaika- Maanantai - Perjantai 08:00 - 09:00
Vieremä
Äitiysneuvola, Sonkajärvi ja Vieremä
Äitiysneuvolaan voit ottaa yhteyttä varaamalla sähköisesti puhelinajan tai soittamalla puhelintunnilla.
- puh. +358 403503378
Normaalit aukioloajat
Soittoaika- Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00
Iisalmi
Kampus Terveys (entinen Iisalmen terveyskeskus), Iisalmi
Kampus Terveys -rakennuksessa (entinen Iisalmen terveyskeskus) on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja sekä vuodeosastopalvelut.
Osoite
Meijerikatu 2, 74120 IISALMI
Normaalit aukioloajat
Pääovi on avoinna arkisin kello 7.30-20.00 ja viikonloppuisin 8.30-17. Neuvonta on avoinna arkisin kello 8-15. Auki 24/7Muut yhteystiedot
Lisätiedot
Neuvolat toimivat Iisalmen terveyskeskuksen ensimmäisessä kerroksessa. Terveyskeskuksen etupihan vasemman puoleisesta ulko-ovesta pääset suoraan neuvolan tiloihin. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.
Joroinen
Joroisten terveysasema
Joroisten terveysasema palvelee sinua perusterveydenhuollon asioissa.
Osoite
Sairaalatie 1, 79600 JOROINEN
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 444442534
Kaavi
Kaavin terveysasema
Terveysasemalla on arkipäivisin lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajien vastaanotot, missä hoidetaan akuutin hoidon tarpeessa olevat ja normaalin vastaanottoon kuuluvat potilaat. Hoitajat pitävät omaa akuuttivastaanottoa ja hoidon tarpeen arviointia. Kaavin terveysaseman vuodeosasto hoitaa Koillis-Savon potilaita ympäri vuorokauden.
Osoite
Rantatie 2, 73600 KAAVI
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
- Perjantai 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Keitele
Keiteleen terveysasema
Keiteleen terveysaseman poliklinikalla toteutetaan perusterveydenhuollon avohoitopalveluita väestölle tiimityömallin mukaisesti.
Terveysasemalla toimii aikuisväestön mielenterveys-, hammashuolto-, toimintaterapia-, fysioterapia/apuväline- ja neuvolapalvelut.
Työn keskeinen sisältö nousee asiakkaista ja heidän tarvitsemistaan palveluista. Tavoitteena on asiakkaiden hoitaminen ja ohjaaminen asiantuntevasti ja ihmisläheisesti. Lisäksi pyritään luomaan palvelualtis ja turvallinen ilmapiiri painottaen yhteistyöosaamista, johon liittyvät ryhmä- tiimityö ja asiakaspalvelutaidot.
Osoite
Sairaalatie 1, 72600 KEITELE
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
- Perjantai 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Kiuruvesi
Kiuruveden terveyskeskus
Kiuruveden terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon ja perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja sekä hoitokodit Niva ja Veikkola.
Osoite
Nivankatu 31, 74700 KIURUVESI
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 07:00 - 18:00
- Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30
Muut yhteystiedot
Lisätiedot
Neuvolat sijaitsevat Kiuruveden terveyskeskuksessa pääovesta katsottuna vasemmalla olevan käytävän päässä. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.
Kuopio
Pyörön neuvola, Kuopio
Pyörön neuvolassa toimii äitiys- ja lastenneuvola.
Osoite
Pyörönkaari 26 E, 70820 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Puijonlaakson neuvola, Kuopio
Puijonlaakson neuvolassa toimii sekä äitiys- että lastenneuvola.
Osoite
Sammakkolammentie 14, 70200 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Saarijärven neuvola, Kuopio
Saarijärven neuvolassa toimii sekä äitiys- että lastenneuvola.
Osoite
Pohjankatu 2, 70500 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Päivärannan neuvola, Kuopio
Päivärannan neuvolassa toimii sekä äitiys- että lastenneuvola.
Osoite
Tuomikuja 4, 70420 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Neulamäen neuvola, Kuopio
Neulamäen neuvolassa toimii sekä äitiys- että lastenneuvola.
Osoite
Juontotie 8, 70150 KUOPIO
Muut yhteystiedot
Karttulan terveysasema
Karttulan terveysasemalla sijaitsevat mm. äitiys- ja lastenneuvola, vuodeosasto ja apuvälinepalvelut. Karttulan terveysaseman osastolla on 30 potilaspaikkaa.
Osoite
Hoitotie 20, 72100 KARTTULA
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Torstai 07:30 - 15:30
- Perjantai 07:30 - 12:00
Muut yhteystiedot
Lisätiedot
Palvelun aukioloajat
Mielenterveys- ja päihdepalvelut (aikuisten), läntinen alue, palveluajat- Maanantai - Torstai 08:00 - 15:45
- Perjantai 08:00 - 14:00
Juankosken terveysasema
Juankosken terveysasemalla toimivat vastaanottopalvelut, viikonloppuvastaanottopalvelut, apuvälinepalvelut, vuodeosaston palvelut sekä suun terveydenhuolto.
Osoite
Terveystie 9, 73500 JUANKOSKI
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
- Perjantai 08:00 - 15:00
- Lauantai 08:00 - 16:00
- Sunnuntai 08:00 - 16:00
Muut yhteystiedot
Maaningan terveysasema
Maaningan terveysasemalla sijaitsevat mm. äitiys- ja lastenneuvola.
Osoite
Satamatie 10, 71750 MAANINKA
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Nilsiän terveysasema
Nilsiän terveysaseman tiedot.
Osoite
Pisantie 10, 73300 NILSIÄ
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
- Perjantai 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Vehmersalmen terveysasema
Vehmersalmen terveysasema.
Osoite
Vehmersalmenkatu 10, 71310 VEHMERSALMI
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Keskiviikko 08:00 - 15:30
- Torstai 08:00 - 12:30
- Perjantai 08:00 - 13:30
Muut yhteystiedot
Kuopion pääterveysasema
Pääterveysasemalla sijaitsevat seuraavat palvelut:
* hoitajien ja lääkäreiden vastaanotto
* hoitotarvikejakelu (H-rappu, 2. kerros)
* vammaispalveluyksikkö (H-rappu, 3. kerros)
* äitiys- ja lastenneuvola (H-rappu, 4. kerros)
* seksuaaliterveysneuvola (H-rappu, 4. kerros)
* kuntoutus H-rappu, 3. kerros
* rokotusvastaanotto (J-rappu, 4. kerros, käynti Maaherrankadulta)
* laboratorio (17 C / E)
* kuvantamispalvelut (17 G)
Osoite
Pääterveysasema
Tulliportinkatu 15, 70100 KUOPIO
Normaalit aukioloajat
Pääterveysaseman yleiset palveluajat- Maanantai - Keskiviikko 08:00 - 16:00
- Torstai 08:00 - 14:00
- Perjantai 08:00 - 15:00
- Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30
Muut yhteystiedot
Riistaveden terveysasema
Riistaveden terveysasemalla toimii mm. äitiys ja lastenneuvola.
Osoite
Museopirtintie 3, 71160 RIISTAVESI
Normaalit aukioloajat
- Maanantai 08:00 - 15:30
- Tiistai 08:00 - 12:00
- Keskiviikko 08:00 - 15:30
- Torstai 08:00 - 13:00
- Perjantai 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Lapinlahti
Lapinlahden terveyskeskus
Lapinlahden terveyskeskuksessa sijaitsevat päivystys, röntgen, laboratorio, akuutti vuodeosasto, mielenterveysneuvola, keskitetty välinehuolto, keskusvarasto, lääkekeskus, ravintokeskus, kiinteistö- ja laitehuolto, siivouspalvelut ja kotihoito.
Osoite
Kansantie 10, 73100 LAPINLAHTI
Normaalit aukioloajat
Työyksiköiden aukioloajat löytyvät palvelukuvauksista. Akuuttivastaanotto ja päivystys avoinna:- Maanantai - Perjantai 08:00 - 18:00
- Lauantai 09:00 - 15:00
- Sunnuntai 09:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- fax. +358 175801185
Leppävirta
Leppävirran terveysasema
Leppävirran palveluyksikkö vastaa Leppävirran kunnan terveyspalveluista.
Toiminnot on jaettu lähi-, seudullisiin ja alueellisiin palveluihin.
- Lähipalveluja ovat muun muassa lastenneuvola, suun terveydenhuolto ja arkipäivien lääkäripäivystys
- Seudullisiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi ilta- ja viikonloppuvastaanotto, röntgentutkimukset
- Alueellinen palvelu on muun muassa viikonloppu- ja arkipyhien hammaslääkäripäivystys
Osoite
Savonkatu 17, 79100 LEPPÄVIRTA
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Sunnuntai 08:00 - 18:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 17171307
Pielavesi
Pielaveden terveysasema
Lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Lääkärin ja hoitajan vastaanotoille ilmoittaudutaan pääaulan ilmoittautumispisteessä 15 minuuttia ennen vastaanottoa.
Ajanvaraus hoitajan- ja lääkärin vastaanotoille tapahtuu omahoitajan kautta puhelinajan aikana. Ajanvarauksessa on käytössä Nispa- takaisinsoittojärjestelmä. Hoitajan ollessa varattuna Nispaan voi jättää viestin. Hoitaja soittaa takaisin saman päivän aikana. Kuuntele nauhoitettu tiedote loppuun.
Päivystys on tarkoitettu äkillisesti sairastuneille tai loukkaantuneille, kiireellistä hoitoa tarvitseville potilaille. Päivystykseen on ohjeellinen ajanvaraus ja hoidon kiireellisyys arvioidaan puhelimessa sekä uudestaan ilmoittautumisvaiheessa.
Akuuttivastaanotto on Pielaveden terveysasemalla arkisin kello 8–16 .
Lyhytaikaisten potilaiden vuodeosastopalveluja tuotetaan Pielaveden, Keiteleen, Tervon ja Vesannon kuntien asukkaille. Osaston vierailuaikoja ei ole rajattu.
Osoite
Savikontie 15, 72400 PIELAVESI
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 17171030
Rautalampi
Rautalammin terveyskeskus
Terveyskeskuksesta saat terveydenhuollon palveluja.
Osoite
Sairaalantie 1, 77700 RAUTALAMPI
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
- Perjantai 08:00 - 14:00
Muut yhteystiedot
Rautavaara
Rautavaaran terveysasema
Rautavaaran terveysasemalla toimii päiväaikainen lääkärin vastaanotto ja päivystävän sairaanhoitajan vastaanotto. Sairaanhoitaja arvioi hoidontarpeen ja kiireellisyyden ja kirjoittaa myös lyhyet sairauslomatodistukset. Päivystys on Rautavaaran terveysasemalla maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Virka-ajan ulkopuolella päivystys toimii Kuopiossa KYSin yhteispäivystyksessä.
Osoite
Kotitie 4, 73900 RAUTAVAARA
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
- Perjantai 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Siilinjärvi
Siilinjärven terveyskeskus
Siilinjärven terveyskeskuksesta on saatavissa seuraavat palvelut: akuuttivastaanotto, lääkärien ja hoitajien vastaanottopalvelu, hoitotarvikejakelu, sairaalapalvelu, apuvälinelainaus, laboratorio- ja röntgenpalvelut, mielenterveyspalvelut sekä suunterveydenhuollon palvelut.
Vastaanottopalveluiden asiointipisteeseen voit tulla ilman ajanvarausta kiireettömille asioille.
Osoite
Kasurilantie 5, 71800 SIILINJÄRVI
Normaalit aukioloajat
Vastaanottopalveluiden asiointipiste- Maanantai - Torstai 08:00 - 14:30
- Perjantai 08:00 - 13:30
Muut yhteystiedot
Innocum, Siilinjärvi
Innocumin Siilinjärven sosiaali- ja terveyspalveluista on saatavissa seuraavat palvelut: äitiys-, lasten- ja ehkäisyneuvolan palvelut, mielenvireyspalvelut, perheneuvonta, psykologipalvelut, perheoikeudelliset palvelut, lapsiperheiden sosiaali- ja lastensuojelupalvelut, vammaispalvelut, työikäisten ja iäkkäiden sosiaalipalvelut, hoiva- ja vanhuspalveluiden toimistopalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto.
Osoite
rak. S1
Isoharjantie 6, 71800 SIILINJÄRVI
Muut yhteystiedot
Vuorelan hyvinvointineuvola, Vuorela
Vuorelantien hyvinvointineuvolassa on äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvola, psykologipalvelut, puheterapia-, toiminta- ja fysioterapiapalvelut sekä laboratorio.
Osoite
Vuorelantie 6, 70910 VUORELA
Muut yhteystiedot
Sonkajärvi
Sonkajärven sosiaali- ja terveyskeskus
Sonkajärven terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon palveluja sekä palvelukeskus Tuulikannel.
Osoite
Taivallahdentie 4, 74300 SONKAJÄRVI
Normaalit aukioloajat
Terveyskeskus on avoinna:- Maanantai - Perjantai 07:00 - 15:30
- Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30
Muut yhteystiedot
Lisätiedot
Neuvolat sijaitsevat Sonkajärven terveyskeskuksessa pääovesta katsottuna oikealla. Odotustila on hammashoitolan aulassa. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.
Suonenjoki
Suonenjoen terveysasema
Terveyskeskus tarjoaa terveydenhuollon palveluja.
Osoite
Sairaalapolku 6, 77600 SUONENJOKI
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Sunnuntai 08:00 - 18:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 444131200
Tervo
Tervon terveysasema
Lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Terveysasemalla toimii takaisinsoittojärjestelmä: jätä viesti ja yhteystietosi vastaajaan, niin hoitaja soittaa sinulle takaisin.
Osoite
Tervontie 8, 72210 TERVO
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
- Perjantai 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Tuusniemi
Tuusniemen terveyskeskus
Terveyskeskus Tuusniemellä.
Osoite
Harjutie 2, 71200 TUUSNIEMI
Muut yhteystiedot
Varkaus
Aalto Hyvinvointikeskus, Varkaus
Aalto hyvinvointikeskus palvelee asiakkaita, jotka asuvat eteläisen alueen kunnissa Joroinen, Leppävirta, Varkaus.
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. AALTO on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.
Koronanäytteet otetaan päivystyksen vieressä olevassa kontissa.
Muistathan asioidessasi:
• Käytä maskia
• Muista käsi- ja yskimishygienia
• Turvavälien varmistamiseksi saavu vastaanotolle juuri ennen omaa aikaasi.
Aalto hyvinvointikeskuksessa asiakkaita palvellaan neljässä kerroksessa.
Palvelut
1. kerros
• Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, omahoitopiste, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli ja kokoustilat.
* Kahvila-ravintola
2. kerros
• Perusterveydenhuollon vastaanotot, suunterveydenhuollon vastaanotot, erikoislääkäripoliklinikat, dialyysi, välinehuolto, toimenpidekeskus.
3. kerros
• Akuuttiosasto, vierailuaika kello 11–19, fysioterapia ja ryhmätilat.
4. kerros
• Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)
• Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut
• Psykiatrian osasto
• Hallinto
Osoite
Savontie 55, 78300 VARKAUS
Normaalit aukioloajat
Pääoven aukioloajat:- Maanantai - Perjantai 06:30 - 20:00
- Lauantai 07:30 - 19:00
- Sunnuntai 08:00 - 19:00
- Maanantai - Sunnuntai 11:00 - 19:00
- Maanantai - Perjantai 07:00 - 18:00
- Lauantai 09:00 - 15:00
- Sunnuntai 09:00 - 15:00
- Maanantai - Perjantai 10:30 - 13:00
- Lauantai 11:00 - 13:00
- Sunnuntai 11:00 - 13:00
Muut yhteystiedot
Lisätiedot
4. kerros.
Vesanto
Vesannon terveysasema
Lääkärin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Terveysasemalla toimii takaisinsoittojärjestelmä: jätä viesti ja yhteystietosi vastaajaan, niin hoitaja soittaa sinulle takaisin.
Osoite
Lääkärin vastaanotto
Simolantie 15, 72300 VESANTO
Normaalit aukioloajat
- Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
- Perjantai 08:00 - 15:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 17171241
Vieremä
Vieremän terveyskeskus
Vieremän terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon sekä perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja.
Osoite
Ponssentie 11, 74200 VIEREMÄ
Normaalit aukioloajat
Terveyskeskus avoinna:- Maanantai - Perjantai 07:00 - 16:00
- Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30
Muut yhteystiedot
Lisätiedot
Neuvolat sijaitsevat Vieremän terveyskeskuksessa pääovesta katsottuna vasemmalla olevan käytävän varrella. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.
Terveydenhuollon sähköinen asiointi ja ajanvaraus (eTerveyspalvelu)
Voit asioida terveydenhoitoon liittyvissä kiireettömissä asioissa eTerveyspalvelussa. Sähköinen asiointi on maksutonta.
Voit varata aikaa, tilata hoitotarvikkeita ja täyttää terveydenhuollon kyselylomakkeita.
Palvelun käyttö edellyttää erillistä sähköisen asioinnin suostumusta (=palvelusopimus). Suostumuksen voit tehdä itse eTerveyspalvelun -asiointisivun Lomakkeet -kohdassa tai vastaanottokäynnin yhteydessä.
Asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista, joko verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Mikäli sinulla ei ole käytössä mitään näistä tunnistusvälineistä, voit antaa toiselle henkilölle valtuutuksen toimia puolestasi terveydenhuollon sähköisissä palveluissa.
Lisätiedot
Voit varata sähköisesti puhelinajan äitiysneuvolaan Iisalmessa, Kiuruvedellä, Sonkajärvellä ja Vieremällä.
Äitiysneuvolapalvelut, toiminnan supistukset
Toiminnan supistukset
-
Siilinjärven äitiysneuvola, Innocum, supistettu toiminta 3.7.–20.8.2023