Adoptioneuvonta

Adoptioneuvonta

Adoptioneuvonta on lakisääteistä ja se on tarkoitettu vanhemmille, jotka harkitsevat lapsensa antamista adoptiolapseksi tai haluavat adoptoida lapsen itselleen.

Adoptioneuvonta koskee sekä kotimaisia, kansainvälisiä että perheen sisäisiä adoptioita.

Adoptioneuvonnassa annamme tietoa adoption tarkoituksesta, käsittelemme hakijoiden vanhemmuuteen liittyviä tekijöitä sekä hakijoiden edellytyksiä adoptioon (esimerkiksi odotukset, parisuhde, terveydentila). Adoptioneuvonta auttaa hakijoita arvioimaan omia valmiuksiaan vanhemmuuteen sekä valmistautumaan adoptioon.

Adoptioneuvonnalla pyritään varmistamaan adoptiolapsen turvallisuus ja etu. Päätöstä adoption vahvistamisesta haetaan tuomioistuimesta. Adoption vahvistaminen tuottaa lapselle juridisen sukulaissuhteen adoptiovanhempaan sekä oikeuden mm. elatukseen ja perintöön

Toimi näin

Perheen sisäistä adoptiota koskevissa asioissa ota yhteyttä lastenvalvojaan, jonka kanssa sovit adoptioneuvonnan käynnistämisestä. Lastenvalvoja ohjeistaa samalla perheen sisäistä adoptiota varten tarvittavista asiakirjoista ja prosessin etenemisestä.

Perheen sisäisellä adoptiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa aviopuoliso adoptoi aviopuolisonsa lapsen. Adoptioon tarvitaan myös lapsen muualla asuvan biologisen vanhemman suostumus.

Kotimaan ja ulkomaan adoptiota koskevissa asioissa ota yhteyttä suoraan Pelastakaa Lapset ry:n adoptioasioista vastaavaan tahoon, jonka kautta adoptioneuvonta käynnistyy. Pelastakaa Lapset ry:n työntekijä ohjeistaa tarkemmin adoptioneuvonnan etenemisestä.

Lastenvalvoja, keskinen alue

Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio (pl. Karttula, Maaninka, Nilsiä) ja Tuusniemi.

Varaa aika lastenvalvojan vastaanotolle puhelimitse puhelintunnin aikana.

  • Toimistosihteeri puh. +358 447183851
  • Lastenvalvoja A-J (asiakkaat äidin sukunimen alkukirjaimen mukaan) puh. +358 17183270
  • Lastenvalvoja K-MAN(asiakkaat äidin sukunimen alkukirjaimen mukaan) puh. +358 17183826
  • Lastenvalvoja MAO-RUP (asiakkaat äidin sukunimen alkukirjaimen mukaan) puh. +358 17183855
  • Lastenvalvoja RUQ-Ö (asiakkaat äidin sukunimen alkukirjaimen mukaan) puh. +358 17183820

Normaalit aukioloajat

Lastenvalvojien puhelintunti
  • Maanantai - Torstai 10:00 - 11:00

Kunnat:

Kaavi, Tuusniemi, Kuopio

Lastenvalvoja, läntinen alue

Läntiseen alueeseen kuuluvat Karttula, Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto.

Varaa aika lastenvalvojan vastaanotolle puhelimitse.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 10:00 - 11:00

Kunnat:

Vesanto, Rautalampi, Keitele, Suonenjoki, Pielavesi, Tervo

Lastenvalvoja, eteläinen alue

Eteläiseen alueeseen kuuluvat Joroinen, Leppävirta ja Varkaus.

Varaa aika lastenvalvojan vastaanotolle puhelimitse puhelintunnin aikana.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 10:00 - 11:00

Kunnat:

Leppävirta, Varkaus, Joroinen

Lastenvalvoja, koillinen alue

Koilliseen alueeseen kuuluvat Lapinlahti, Maaninka, Nilsiä ja Siilinjärvi.

Varaa aika lastenvalvojan vastaanotolle puhelimitse puhelintunnin aikana.

  • Lastenvalvoja, A-Man, asiakkaat äidin sukunimen alkukirjaimen mukaan puh. +358 447401606
  • Lastenvalvoja, Mao-Ö, asiakkaat äidin sukunimen alkukirjaimen mukaan puh. +358 447402600

Normaalit aukioloajat

Lastenvalvojien puhelintunti
  • Maanantai - Torstai 10:00 - 11:00

Kunnat:

Lapinlahti, Siilinjärvi

Lastenvalvoja, pohjoinen alue

Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä ja Rautavaara.

Varaa aika lastenvalvojan vastaanotolle puhelimitse puhelintunnin aikana.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 10:00 - 11:00

Kunnat:

Iisalmi, Vieremä, Rautavaara, Sonkajärvi, Kiuruvesi

Sosiaali- ja vammaispalvelut, Siilinjärvi

Sosiaali- ja vammaispalveluiden tulosyksikkö tuottaa keskitetysti toimeentulotuen, vammais- ja kehitysvammahuollon palvelut, sosiaalisen työllistämisen ja sosiaalityönpalvelut.


Osoite


Isoharjantie 6, Rak. S1, 2 krs, 71800 SIILINJÄRVI


Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:45

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Siilinjärvi

Perhepalvelut ja lastensuojelun avohuolto, keskinen alue

Keskiseen alueeseen kuuluvat Kaavi, Kuopio ja Tuusniemi.

Lapsiperhepalvelujen osoitteesta löydät sosiaalityön ja -ohjauksen palvelut sijais- ja jälkihuollon, lastensuojelun avohuollon, perhepalvelujen ja perheoikeudellisten palvelujen osalta. Lisäksi sieltä löytyvät myös lasten ja nuorten puheterapiapalvelut.


Osoite


3. krs

Viestikatu 1-3, 70600 KUOPIO


Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Kaavi, Tuusniemi, Kuopio

Aalto Hyvinvointikeskus, Varkaus

Aalto hyvinvointikeskus palvelee asiakkaita, jotka asuvat eteläisen alueen kunnissa Joroinen, Leppävirta, Varkaus.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla sujuvasti yhdestä paikasta. AALTO on savuton ja esteetön hyvinvointikeskus. Tiloissa on pääopasteet pistekirjoituksella ja talossa on induktiosilmukoita.

Koronanäytteet otetaan päivystyksen vieressä olevassa kontissa.

Muistathan asioidessasi:

• Käytä maskia

• Muista käsi- ja yskimishygienia

• Turvavälien varmistamiseksi saavu vastaanotolle juuri ennen omaa aikaasi.

Aalto hyvinvointikeskuksessa asiakkaita palvellaan neljässä kerroksessa.

Palvelut

1. kerros

• Aulapalvelu ja itseilmoittautumispiste, asiakas- ja palveluohjaus, omahoitopiste, kuvantamisen palvelut (röntgen), laboratoriopalvelut, päivystys, apuvälinepalvelut, kotihoito, kotisairaala, Järviseudun työterveys, kappeli ja kokoustilat.

* Kahvila-ravintola

2. kerros

• Perusterveydenhuollon vastaanotot, suunterveydenhuollon vastaanotot, erikoislääkäripoliklinikat, dialyysi, välinehuolto, toimenpidekeskus.

3. kerros

• Akuuttiosasto, vierailuaika kello 11–19, fysioterapia ja ryhmätilat.

4. kerros

• Lapsiperheiden palvelut: neuvolat, puhe- ja toimintaterapia, perheneuvonta, erikoislääkäripoliklinikat (lastentautien-, naistentautien- ja äitiyspoliklinikka)

• Sosiaalityön palvelut: aikuissosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut

• Psykiatrian osasto

• Hallinto


Osoite


Savontie 55, 78300 VARKAUS


Normaalit aukioloajat

Pääoven aukioloajat:
  • Maanantai - Perjantai 06:30 - 20:00
  • Lauantai 07:30 - 19:00
  • Sunnuntai 08:00 - 19:00
Akuuttiosaston vierailuaika
  • Maanantai - Sunnuntai 11:00 - 19:00
Kahvila-ravintola on avoinna
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 18:00
  • Lauantai 09:00 - 15:00
  • Sunnuntai 09:00 - 15:00
Kahvila-ravintolassa on lounastarjoilu
  • Maanantai - Perjantai 10:30 - 13:00
  • Lauantai 11:00 - 13:00
  • Sunnuntai 11:00 - 13:00

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Varkaus

Iisalmen sosiaalikeskus

Iisalmen sosiaalikeskus palvelee asiakkaista, jotka asuvat pohjoisen alueen kunnissa Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Sosiaalikeskuksen palveluita ovat perhe-, aikuis- ja vammaissosiaalityö sekä perheoikeudelliset palvelut.


Osoite


Virrankatu 2, 2. krs, 74100 IISALMI


Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Iisalmi, Vieremä, Rautavaara, Sonkajärvi, Kiuruvesi

Sosiaalipalvelut, Suonenjoki

Sosiaalipalvelut Suonenjoen kaupungissa.

Suonenjoen sosiaalipalvelut palvelee perheoikeudellisissa palveluissa läntisen alueen kuntien Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto sekä Karttulan asukkaita.


Osoite


Suonenjoen kaupungin virastotalo

Keskuskatu 3, 77600 SUONENJOKI


Muut yhteystiedot


Kunnat:

Suonenjoki

Adoptioneuvonta Lisätietoa